Pieniä asioita joista päänvaivaa? (EI leffavirheitä!)

Ei aivan. Se Elessar jonka kaima Aragorn on, on vihreä kivi jonka Galadriel antaa Aragornille eräänlaisena haltioille tyypillisenä perheen häälahjana ja/tai jotta ennustus Aragornin nimestä toteutuisi. Kyseistä kiveä emme näe elokuvissa ollenkaan.

Elokuvien korun nimi on Evenstar (Iltatähti) ja sen innoituksena on ilmeisesti pikemminkin ollut se valkea (nimetön) kivi jonka Arwen antaa kirjassa Frodolle. Kyseisen korun voi katsoa symboloivan haltioiden kuolemattomuutta ja siitä luopumista.

Aikoinaan Sormuksen Ritareita katsoessamme pohdimme aihetta enemmänkin.

Se miksi Arwen meinaa kuolla ja miten se liittyy Sauroniin on <i>äärimmäisen</i> hyvä kysymys (tämä kuvio on vain elokuvissa, ei kirjassa) enkä ole yhdestäkään haastattelusta tai kommenttiraidalta vielä löytänyt siihen kunnollista vastausta. Ilmeisesti kyseessä on puolittaiseksi jäänyt juonikuvio jossa Sauronin voitto/tappio kytkeytyy konkreettisesti kuolemmattomuudestaan luopuneen Arwenin selviytymismahdollisuuksiin. (Leffa-Arwenissa on paljon ristiriitaisuuksia ja selittämättömiä piirteitä johtuen siitä että hahmoa muokattiin kriittisen fanipalautteen ja tiukan aikataulun takia koko kuvausten ajan.)
 
Mieltäni jäi kaivertamaan yksi seikka elokuvassa FoTR. Kun Boromiria ammutaan nuolilla ja muut taistelee ja Merri ja Pippin viedään pois, niin missä Sam oli kaiken aikaa? Mitä hän mahtoi tehdä ennen kuin kahlasi vedessä Frodon perään?
 
Ketjujenmanaaja täällä taas moi. Tietääkö kukaan mitä Saruman oikein lallattaa ensimmäisen leffan Caradhras -kohtauksessa? Kuuntelin sitä nimittäin Lego Sormusten Herra -peliä pelatessani ja se kuulosti jokseenkin hassulta, itse asiassa suomalaiselta hölynpölyltä. Oikein alkoi naurattaa. Mutta mitähän siinä oikeasti sanottiin? Tietääkö kukaan?
 
Tarkoitat varmaan S:n torninsa kattoterassilta latelemaa loitsua Caradhrasin säätilan muuttamiseksi suomalaisen juhannussään kaltaiseksi?

Oheisen linkin takana on analysoitu useampiakin TSH-elokuvien haltiakielisiä replikointeja, mainittu Saruman-pätkä (quenyaa) on numero 34, jos siis on sama jota tarkoitat. (Alkaa sanalla cuiva, joten kuulostaa jokseenkin suomelta mutta niinhän se quenya muutenkin.)
 
Kiitoksia. Joo, ei ihan sitä mitä kuulin, tosin en kyllä sitä odottanutkaan. Oma version on silti hauskempi. :D
 
Mä en ole varma sopiiko tämä nyt ihan tähän topikkiin mutta haluaisin tietää häiritseekö ketään muuta Kuninkaan Paluun lopputaistelussa tämä örkkien päällikkö koska siitä on tehty kehitysvammainen?
Malli on otettu ihan selkeästi suht yleisestä(?)kehitysvammasta(siis tuo ontuminen ja kehittymätön toinen käsi).
Mä en tiedä onko sillä mitään erityistä diagnoosia yms. mutta samalla tavalla kehitysvammaisia on olemassa aika paljon.Oon törmännyt elämäni aikana useaan ja tällä hetkellä naapurissani asuu yksi.
Mun mielestä tuossa tehdään ihan selkeästi kehitysvammasta naurettava ja pilkattava asia.
 
Mieltäni jäi kaivertamaan yksi seikka elokuvassa FoTR. Kun Boromiria ammutaan nuolilla ja muut taistelee ja Merri ja Pippin viedään pois, niin missä Sam oli kaiken aikaa? Mitä hän mahtoi tehdä ennen kuin kahlasi vedessä Frodon perään?

Tähän ei oltu vielä kai vastannut kukaan?
En nyt muista miten Samin toiminta tässä kohtauksessa näytettiin leffassa (vai näytettiinkö juuri ollenkaan?) mutta kirjassahan Sam säntää muiden hobittien tavoin metsään etsimään Frodoa. Kuitenkin eri reittiä kuin Merri ja Pippin. Aragorn tavoittaa Samin ja kehottaa tätä seuraamaan itseään Amon Hen -kukkulan laelle mutta Aragorn on juostessaan liian nopea ja Sam jää jälkeen. Silloin Sam pakottaa itsensä järkeilemään/päättelemään mitä Frodo on katoamisellaan oikein tarkoittanut ja mitä tämä aikoo. Sam päättelee, että Frodo aikoo lähteä yksin Mordoriin ja älyää että hän tarvitsee veneen ylittääkseen Anduinin. Siksi hän säntää takaisin leiriin veneiden luo.

Tuohon Homppapompan kysymykseen on vastattava, että itse en ole koskaan nähnyt tai ajatellut tuon Gothmog -örkin vammoja/epämuodostumia naurettavina tai pilkkaavina. Enemmänkin ehkä vain korostamassa ko. hahmon pahaa voimaa ja kammottavuutta. Sehän on niistä (ja rajoituksistaan) huolimatta Minas Tirithiin hyökänneen armeijan varakomentaja ja Minas Morgulin komentaja (lieutenant of Morgul). Se jopa johtaa joukkojaan eturintamasta käsin, joten mikään pelkurikaan se ei ole.
 
Mä olen vähän huono pukemaan ajatuksiani sanoiksi mutta mun käsittääkseni tuossa kuitenkin käytettiin kehitysvammaa korostamaan hahmon negatiivisia puolia.En jaksa uskoa että sillä haluttiin korostaa hahmon urhoollisuutta yms.Uskoisin enemmänkin tekijöiden ajattelemattomuuteen.
Se ei häiritsisi niin paljon ellei se olisi niin yksi yhteen vamman kanssa josta moni ihminen kärsii oikeasti.Mietin vaan kuinka moni vastaavasta vammasta kärsivä koululainen on saanut liikanimen kyseisen örkin mukaan.
No jaa,en minä tiedä.Ehkä mä peilaan tätä ajatusta omaan lapsuuteeni jolloin kehitysvammaiset olivat usein yleinen pilkan kohde.Onneksi kasvattajilla on nykyään enemmän tolkkua päässä.
 
Minä ainakin ymmärsin Homppapompan ajatuksen ensimmäisestä viestistä. Onhan Aldarian oikeassa siinä, että tuollaista vääristynyttä ja ihmismäisyydestä poikkeavaa ulkonäköä käytetään nimenomaan pahuuden korostamiseen, osoitetaan, että nämä eivät ainakaan ole kuten ihmiset ja haltiat kun ne näyttävät niin erilaisista ja irvokkailta. Niinhän se tässä genressä tyypillisesti menee, että hyvikset on kauniita ja pahikset rumia. Etenkin elokuvissa ulkonäköön peilataan ihmisen ominaisuuksia.

Ei mene aina niin suoraviivaisesti, onhan niitä hyvännäköisiä pahiksiakin, mutta harvoin on todella rumia tai epänormaalin näköisiä hyviksiä.

En ollut kiinnittänyt itse asiaan mitään huomiota aiemmin elokuvia katsoessa, koska aina oli itsestäänselvää että örkit vain ovat tuollaisia rumiluksia ja "rikkonaisia", mutta nyt kun asia tuli puheeksi, niin olen Homppapompan kanssa jokseenkin samaa mieltä. Mitä jos sattuu olemaan esimerkiksi kehitysvamman tai muun terveydellisen ongelman takia vähän Gothmogin näköinen, ja kaikki ulkonäöllisesti samastuttavat hahmot elokuvissa olisivat aina pahiksia? Epäluotettavia, pahantahtoisia, väkivaltaisia, itsekkäitä, tyhmiä, katsojaa inhottavia hahmoja? Miksei hyviksien joukossa voi käydä (useammin) niin, että syntyy kaikin puolin hieno ihminen (tai muu olento), joka valitettavasti sattuu olemaan jotenkin todella ruma ja epämuodostunut?

Toisaalta en keksi, miten muuten örkit nimenomaan näissä elokuvissa olisi pitänyt esittää, koska örkit nimenomaan ovat tavallaan pilalle jalostettuja haltioita, joten niissä täytyy olla jotain ihmismäisyydestä/haltiamaisuudesta muistuttavaa, mutta jotain, mikä kuitenkin puistattaa ja vieraannuttaa. Ja meitä ihmisiä yleensä puistattaa epäinhimilliset asiat.

Ehkä tekijät eivät tiedostaneet hahmoa suunnitellessaan, että se muistuttaa joitain kehitysvammojen ulkoisia piirteitä (enkä minäkään ole tunnistanut suoraa yhteyttä, en ole kovin paljon tekemisissä henkilöiden kanssa,joilla olisi selvästi ulospäin erottuva vamma), ja tuskin kukaan etenkään tietoisesti ja suoraan halusi pilkata tai nöyryyttää vammaisia Gothmogin hahmolla.

Itse en ihan usko, että tosielämän vammaisia kautta maailman pilkataan nimenomaan Gothmogin vuoksi merkittävästi enempää, mutta onhan se kuitenkin pieni osanen ongelmaa. Ja erityisesti se, ettei sitä tiedosteta.
 
Kiitos vastauksesta.Mä näen tuon vamman niin että tekijät ovat käyttäneet olemassa olevaa kehitysvammaa mallina Gothmogin luomisessa.Siinä siis ongelma.
Mä tosiaan tiedän yhteensä kolme samalla tavalla kehitysvammaista ihmistä.Siitä siis päättelen että kyseessä on aika yleinen kehitysvamman muoto.Eli tuo alikehittynyt toinen käsi joka on tuollein vääntyneenä koukussa tuossa rinnan päällä ja ontuva kävelytyyli siihen päälle.En tosiaan tiedä onko sillä mitään omaa diagnoosia/luokitusta.Syntymäviasta puhutaan yleisesti.
Onhan syntymävika Örkille ihan loogista ja perusteltua mutta tuossa kohtaa mun mielestä mennään hyvän maun yli reippaasti.
 
Wikipedian mukaan Jackson halusi Gothmogista elefanttitautisen näköisen. Weta Workshop läiski sitten maskiin paiseita ja epämuodostumia niin isolla kädellä, että uskoivat jo Jacksoninkin pitävän sitä yliammuttuna. Mutta hänpä hyväksyikin lopputuloksen.
 
Wikipedian mukaan Jackson halusi Gothmogista elefanttitautisen näköisen. Weta Workshop läiski sitten maskiin paiseita ja epämuodostumia niin isolla kädellä, että uskoivat jo Jacksoninkin pitävän sitä yliammuttuna. Mutta hänpä hyväksyikin lopputuloksen.
No tämä selittääkin aika paljon.Kiitos vastauksesta. :)
 
Minä muistelin, että Iso hiisi Hobitissa oli suunniteltu sillä tavalla. :D Mutta saattoi olla jokin muu vaiva, jota siinä tavoiteltiin ja liioiteltiin.

Sinänsä antaa örkeistä hyvän kuvan, että ulkonäköön vaikuttavasta sairaudesta huolimatta yksilö saattoi kohota niin korkeaan asemaan. Ehkä he ovatkin kaikista kansoista ainoita, jotka eivät piilota häpeällisiä epämuodostuneita yksilöitä (mikä lienee aika epäkäytännöllistä, koska ne vaikuttavat olevan aika yleistä örkkien keskuudessa).

Edelleen on niinkin, että ei se varmaan sairaista itsestään ole kivaa, että joku elokuvaohjaaja pitää heidän sairauttaan niin ällöttävänä, että sitä kannattaa käyttää ällöttävien hahmojen suunnittelun pohjana eikä koskaan ihan kivojen tyyppien.
 
"elokuvaohjaaja pitää heidän sairauttaan niin ällöttävänä, että sitä kannattaa käyttää ällöttävien hahmojen suunnittelun pohjana"
Tämä.Kiitos! :)
 
Fanit ovat myös huomanneet yhdennäköisyyden leffa-Gothmogin ja Arkajalat (the Goonies) -elokuvan Sloth-hahmon välillä. Yhdistävä tekijä olisi Sean Astin. Mutta virallista vahvistusta ei ole saatu, että örkkipäällikön design olisi sitä perua.
 
Fanit ovat myös huomanneet yhdennäköisyyden leffa-Gothmogin ja Arkajalat (the Goonies) -elokuvan Sloth-hahmon välillä. Yhdistävä tekijä olisi Sean Astin. Mutta virallista vahvistusta ei ole saatu, että örkkipäällikön design olisi sitä perua.
Mielenkiintoista.Olen nähnyt Gooniesin silloin kuin se ilmestyi joten pitää tarkistaa asia.En muista siitä mitään.
 
Minulle esitettiin jokin aika sitten kysymys Sormuksen ritarit -elokuvaan liittyen, mihin en osannut vastata. Elokuvassahan Gandalf matkustaa Rautapihaan puhumaan Sarumanin kanssa. Saruman kertoo ehdotuksensa, mutta Gandalf kieltäytyy tekemästä liittoa Mordorin kanssa. Saruman suuttuu, kaappaa Gandalfin sauvan ja "vie" Gandalfin Orthancin huipulle. Myöhemmin Gandalf tietysti pakenee Gwaihirin selässä, mutta kysymys kuuluukin, mistä Gandalf sai sauvansa takaisin? Sehän jäi Sarumanille, joka tuskin sitä Gandalfille myöhemmin lähetti. Kaverin puolesta siis kyselen, itseäni eivät nuo elokuvat niin kauheasti kiinnosta että jaksaisin tällaisia juttuja sen tarkemmin pohtia.
 
^Leffassa ei missään vaiheessa kerrota mitään sauvan paluusta Gandalfille, eikä toisaalta kirjassa sanota että Saruman olisi riistänyt sauvaa Gandalfilta. Kuten vanha kontulainen sananlasku sanoo: ainoa hyvä PJ on pelinjohtaja.
 
Onko valokristalli sauvassa koko ajan Rivendellista lähtien, vai asettaako Gandalf kristallin sauvan kärkeen vasta Moriassa? Minusta PJ on ottanut liikaa vapauksia velhosauvojen suhteen, kyseessä on kuitenkin tärkeä arkaainen symboli.
 
Ylös