Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Stephen Turnbullin historiateoksen Warriors of Medieval Japan (jonka omistan kovakantisena) saa ainakin Adlibriksesta e-kirjana. Siinä yksi osio (60 sivua) käsittelee ninjoja. Tiukkaa asiaa, mutta myös värikuvitusta ja spekulaatioonkin heittäytymistä. Kiva kirja, voin antaa lainaan jos joskus kohdataan.
 
Penkkarit huomenna. Nyt pääsee heittelemään karkkia, murtautumaan opettajainhuoneeseen, tanssimaan kansallispuvussa purpuria, säätämään rekassa, juhlimaan koko yön. Kaikkea mahdollista. Joka tapauksessa, huomenna on aivan taatusti hauska päivä.:)
 
Penkkarit juhlittu karkkien heittelyn, rekoilla kaahailun ja muun sitä seuranneen yökerhosäädön kanssa. Rekoissa musiikki ja kaksi kylteistä meni rikki, mutta ei se sinänsä haitannut. Olen toisella aamiaisella jossain missä lie asemakahvilassa. Väsyttää mutta on sinänsä kiva olla. Menen kouluun katsomaan wanhojen shown, eli siis tuomaroimaan kakkosia. Sitä ennen on tarkoitus nukkua tunti koulun sohvilla. Juu, en siis ole mennyt vielä nukkumaan ja vuorokausi valvomista on täynnä juurikin nyt. Tili tyhjä ja uhkaava sokerihumala ja tietenkin tämä mukava väsymystila. Mikäs sen parempaa..:p
 
Tuplapostaus: äikän tekstitaito lähtee pisteillä 5-5-6. Ilman lääkärintodistusta, koska ilmeisesti olen saamassa ällän muutenkin. Opettajan sanojen mukaan. Kyllähän minä tämän tavallaan arvasin, mutta! on se hienoa!:D
 
Jos et pilkannut Jumalaa ja naisurheilua kuten allekirjoittunut aikoinaan, voi se hyvinkin pysyä opettajan arviossa.

Ilonaiheeni olkoon, että minulla on varaa asumisoikeusasunnon ASO-maksuun, minkä ansiosta voinen elää vähemmän kuluttaen tulevat vuodet ja kenties siten aikoinaan jättää pikkuisen perinnöksi veljentytöilleni.
 
Ihan hyvin onnistunut pelipäivä: pääsin uudelle levelille sekä PoGossa että Ingressissä, sain valmiiksi hienon Ingress-missiobannerin ja tulin ihan vahingossa kävelleeksi seitsemän kilometrin iltapäivälenkin.
 
Tuo on se banneri, jonka keskivaiheille sammakkopelaajat mielellään asettavat presidentti Tarja Halosen kasvokuvan.

Lokoisa lauantaipäivä menossa. Valittavana useita miellyttäviä aktiviteetteja - vai ottaisinko sittenkin torkut?
 
Tuplapostaus: äikän tekstitaito lähtee pisteillä 5-5-6. Ilman lääkärintodistusta, koska ilmeisesti olen saamassa ällän muutenkin. Opettajan sanojen mukaan. Kyllähän minä tämän tavallaan arvasin, mutta! on se hienoa!:D
Sinne siis ne huippupisteet tekstitaidosta menevät. Meille aikanaan äidinkielenopettaja suoraan sanoi, että kukaan ei saa kuutta pistettä tekstitaidon tehtävästä, mutta parhaat voivat tavoitella viittä. Kun olin ykkösellä, kiersi jutta "Villisorsa vei lakkini", kun sen vuoden tekstitaidon tehtäviä Ibsenin Villisorsasta pidettiin niin vaikeina.

Omana ilonaiheenani ovat Yle Puheen uudistuneet ohjelmat, jotka tarjoavat entistä enemmän hyvää kuunneltavaa radiosta ja Areenasta.
 
Minunkin äidinkielen älläni vei se kirottu villisorsa, ei sentään lakkia onneksi :D Hyvin vähän kyllä tekstitaidon vastauksista havaintojeni mukaan annetaan kuutta pistettä, mutta ei sekään sentään mahdotonta ole. Onnea Sidhielille kovasta suorituksesta :)

Itse olin eilen keikkailemassa osakunnan vuosijuhlissa ja muutenkin pääsin viettämään illan oikein kivassa seurassa ja osallistumaan juhlallisuuksiin juuri sopivassa määrin.
 
Stephen Turnbullin historiateoksen Warriors of Medieval Japan (jonka omistan kovakantisena) saa ainakin Adlibriksesta e-kirjana. Siinä yksi osio (60 sivua) käsittelee ninjoja. Tiukkaa asiaa, mutta myös värikuvitusta ja spekulaatioonkin heittäytymistä.

Samaisella Stephen Turnbullilla on myös ainakin kolme kirjaa pelkästään ninjoista. Omasta hyllystäni löytyy vanhin teos, nimeltään yksinkertaisesti Ninja, jonka esipuheen on kirjoittanut Bujinkan Dojon Soke eli suurmestari (tämä jaksaa aina ilahduttaa minua). Uudemmat teokset on nimeltään Ninja AD 1460 - 1650 ja Real Ninja. Molemmat viimeksimainitut saa Adlibriksestä. Niistä jälkimmäinen on vain 48-sivuinen ja sisältää ilmeisesti lyhyitä, enemmän tai vähemmän tosia tarinoita ninjojen historiallisista edesottamuksista.
 
^Tuo Ninja AD 1460-1650 (Warrior 64, Osprey) on aika pitkälle sama kuin Warriors of Medieval Japanin osio. Muut osat ovat Samurai (kirjoitettu tätä varten), Ashigaru 1467-1649 (Warrior 29) ja Japanese Warrior Monks (Warrior 70). Kyseessä on siis enimmäkseen kooste jo aiemmin julkaistuista kirjasista.
 
Lähestyn uhkaavasti paperisotaa, sillä sukunimi vaihtui pari päivää sitten. Nyt pitää vielä odotella uutta päätöstä etunimestä. Sen jälkeen kaikki kortit pirteästi uusiksi.[22]
 
Vähän harmaamman helmikuun alkupuolen jälkeen olen taas paremmassa iskussa, minulla on jälleen kiinnostusta kulttuurituotteita kohtaan ja aiheeseen liittyviä omiakin ideoita alkaa ilmaantua. Esimerkiksi eilisen Perttu Häkkisen radio-ohjelman innoittamana olen yrittänyt kehittää omaan fantsumaailmaani numerologista magia- ja jumalaoppia, missä olen kenties onnistunutkin pääsemään liikkeelle. Pitääkin kirjoittaa bloggaus aiheesta Perkelestiaan: maailman parhaaseen blogiin, jota kukaan ei lue! :p
 
Hienoa nähdä, että AMD on vihdoin palannut kilpailuun prosessoripuolella :) Eli toisin sanoen rahanmenoa taas kun pitäähän se osaltaan tukea altavastaajaa ja ostaa ja kasata uusi tietokone. Tämä tosin tarkoittanee että pääkoneeni vaihtuu läppäristä pöytäkoneeksi, mikä on vähän hankalaa reissuja ajatellen... kai se vaan pitää sitten vihdoin laittaa pystyyn joku hyvä tapa saada kahden koneen tiedostot pysymään keskenään ajantasalla.
 
Sain tehtyä teatteriporukalle kiitos -kortit tietokoneella! Huuh.. se oli päivän urakka, mutta ei se mitään. Nää tyypit on sen arvoisia. Nyt on etsitty 1500 kuvan joukosta parhaimmat :D Toivottavasti muste riittää :urg:

Lisäys: Olen tavattoman iloinen siitä, että eräs nuori (ts. teini) kysyi juuri äsken apuani Skypen kautta matikan läksyihinsä. Oli kyllä sinänsä helppo tehtävä, mutta vanhemmat eivät osanneet laskea pinta-alaa, joten koulunkäynninohjaajana pääsin auttamaan pitkästä aikaa :)
 
Last edited:
Ylös