Taas sain itseni kiinni itseni ylityöllistämisestä. On lauantai. Lähdin aamulla ennen yhtätoista kouluun Bohemian rhapsody ja prinsessa-treeneihin, sillä ensi viikolla on konsertti. Matkustin sieltä suoraan päälle kolmen tunnin treenien jälkeen toisiin päälle kolmen tunnin treeneihin, tällä kertaa teatteria. Erittäin aktiivisten ja liikkuvien treenien päätteeksi kävelin kotiin, huolestuin, että viikon päästä olevalla keikallamme ei ehkä ole yhtään yleisöä, kun se olikin eri paikassa kun olin kuvitellut. Sitten treenasin niitä kappaleita. (Soitamme sielläkin Bohemian Rhapsodyn, joskin ilman ooppera-osaa ja saan soittaa kitarasoolon pianolla, kyseessä ei ole mikään ihan helppo pätkä.) Sitten treenasin muuta. Ja sitten katsoin kelloa ja tajusin, etten ollut syönyt kymmeneen tuntiin. En ole vieläkään tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä treenasin, mutta ilokseni tajusin tämän. On viikonloppu, ensi viikosta tulee yksi elämäni stressaavimmista ikinä, ja olen sulavasti tehnyt teatteria ja musiikkia kahdeksan tuntia. Olen myös buukannut itselleni ylimääräiset tanssitreenit huomiselle teatterin lisäksi, vaikka on äitienpäivä. Ja pitäisi lukea kolmiin kokeisiin. Ja harjoitella kolmea eri konserttia/keikkaa varten. Ja levätä, sillä näiden lisäksi ensi viikolla on myös viidet kolmen tunnin teatteritreenit. Ja levätä!
Vanhempani sanovat usein, että olen laiska. Joissain asioissa se taatusti pitää paikkansa! Joissain asioissa ei todellakaan.
Nyt yritän unohtaa epätäydellisyyteni ja chillata vähän.
Edit. Nah, menin treenaamaan tanssia. Syön ihan pian!