Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Hoitokoira. On niin mukavaa saada kaverin koira välillä pariksi päiväksi hoitoon. Kiltti, utelias ja energinen pikkukaveri, joka osaa kumminkin myös rauhoittua ja olla omissa oloissaan. Ja tietysti myös tarvittaessa olla sen näköinen että hänelle ei koskaan anneta ruokaa. Sen pelkkä läsnäolo riittää saamaan kämpän vähän eloisammaksi. Ollaan käyty pitkillä kävelyillä ja leikitty vetämisleikkejä. Tuolla se nyt tuhisee ja nukkuu koiranunta, luultavasti kunnes avaan seuraavan kerran jääkaapin oven

Löysin taas Asahin ilon. Työaamuina tai edes iltoina tuntui ettei vaan jaksanut ajatellakaan moista kun lapsi vielä pyöri jaloissa, mutta nyt kun olen taas viikon verran ollu kotona niin eilen ostin Asahilisenssin taas vuodeksi ja tein vartin sarjan. Sain siitä niin paljon energiaa että menin mettään raivaamaan risuja maasta ja tämä johtikin lopulta siihen että rakennettiin koko perhe yhdessä risumajaa metsään. Tänään tein taas saman sarjan ja kyllä huomaa että olo on paljon parempi. Olen taas alkanut jäädä jumittamaan tietokoneelle aamuisin ja se johti nytkin siihen että vasta tässä yhdentoista tienoilla pääsin asahiin asti, mutta nyt tuntuu että ajatus pyykkien laitosta on jo paljon helpompi. Pitäisi vaan saada revittyä itsestä se että heti aamupalan jälkeen ottaisi sen sarjan. Tai vaikka lyhyemmän viiden minuutin pätkän. Jos rupean syömään aamupalaa ensin niin jään vaan jumiin johonkin sarjakuvaan, nettisurffailuun tai vaikka ohjelmaan.
Ja olipa muuten suloista kun eilen tein sarjaani ja Mushu tuli viereen tekemään myös. Mushun liikkeet olivat tosin paljon kokonaisvaltaisempia ja suurpiirteisempiä, mutta ihanasti oli mukana ja seurasi kyllä tarkkaan mitä milloinkin piti tehdä <3

Minut on julistettu ylioppilaaksi. Lukio: valmis. Minä: juhlin vuorokauden ainakin.

Onnea vaan!
Sain tänään todistukseni, yläkoulu edessä. Neljä kymppiä paperissa.

Mario siirtyy yhdeksännelle luokalle ja Luigi tokalle, molemmilla hyvin mennyt kouluvuosi ja hyvä todistus vankkana pohjana jatkolle.

Peruskoulu pulkassa luokkani parhaan keskiarvon (täysin ansaitsematon) ja musiikkistipendin (täysin ansaittu) kera. Nyt on kyllä ihan onnistunut olo. Vaikkakin vähän outo. Opiskelupaikkakin varmistuu vasta parin viikon päästä, vaikka yhdentoista kympin todistuksella ei ehkä tarvitsisi stressata . Kyllä sitä nyt vähän saa itsestään ylpeä olla, oli se vaivan takanakin!

Bongasin metsäretkellä tikanpesän, koska sieltä kuului vimmattua pienten poikasten viserrystä. Päätin ottaa kännykän kameralla videopätkän pesäkoloon zoomaten (seisoin kyllä kauniisti ja lintuja häiritsemättä kolmisen metrin päässä puusta ja nelisen metriä pesäkolon alapuolella) saadakseni äänen tallennettua, ja sain tuurilla taltioitua myös emolinnun poistumisen pesältä. Se puolestaan bongasi minut ja nosti niin vimmatun äläkän, että katsoin parhaaksi poistua paikalta, mutta kokemus oli silti hieno.

Kotiin palatessa takapihalla ruohonleikkurin suojapressun päällä, aivan metsästä tulevan polun vieressä, kökötti rastaanpoikanen, joka ilmeisesti oletti olevansa näkymätön niin kauan kuin pysyy liikkumatta ja hiljaa. Minä puolestani lähestyin mahdollisimmaan rauhallisesti ja varovasti ja pääsin ihastelemaan ja kuvaamaan otusta metrin päästä.

Noniin. Lisätietoa lakkiaispäivästä. Sain äidinkielen stipendin, koska perinteitä on kunnioitettava. Kotona oli vieraskaaos mutta kaikki sujui silti ihan suunnitelmien mukaan. Koska väkeä tuli vähän enemmän kuin mitä oletimme. Jatkoilla oli erityisen hauskaa, lipitimme lisää kuohuviiniä ja soitimme kaikenlaisia muumimusiikkiremixejä täysillä. Yökerhossa oli luvassa lisää hauskuutta, tanssin koko yön hyvässä seurassa. Kotiin tietenkin vasta auringon noustua. Ja lakkia en tietenkään ottanut päästä pois koko päivänä/yönä. Oli eeppistä ja hienoa ja hihii.

Se tunne, kun aurinko paistaa, kaikkialla on vihreää ja kiipeää roolivaatteet päällä kaksikerroksisen lavasteen yläkertaan viemään tarpeistoa ja kaikki ihmiset ovat iloisia ja alhaalla bändi lämmittelee ja alkaa soittamaan avausbiisiä ja pienen hetken vaan ajattelee että mä oon niin onnellinen.

Tai se hetki, kun vastanäyttelijä saa minut nauramaan samalla repliikillä, jonka olen kuullut 167 kertaa aiemminkin, koska tekee sen vaan niin hyvin. Tai se, kun kosketinsoittaja tulee vahingossa lavasteen taakse juuri silloin, kun olen siellä ilman paitaa vaihtamassa vaatteita "sori, onko huono hetki?" "Ei tietenkään". Tai se, kun tajuaa riitakohtauksen jälkeen olevansa oikeasti, aidosti vihainen. Tai se, kun rumpali tulee tauolla sanomaan "Se on hei aika kova se sun Kaija Koo" ja vastaan, että "te ootte kyllä aika jäätävän kovia koko porukka".

On tää vaan hienoa hommaa tää teatteri. Ihmiset edelleenkin jaksaa sanoa, että tulen muuttamaan mieltäni, enkä voi oikeasti tehdä tätä ikinä työkseni. Juuri nyt tuntuu siltä, että he ovat kaikki erittäin väärässä. Eivätkä edes tiedä, miten väärässä.

Arwen Undomiel Iltatähti sanoi:

On tää vaan hienoa hommaa tää teatteri. Ihmiset edelleenkin jaksaa sanoa, että tulen muuttamaan mieltäni, enkä voi oikeasti tehdä tätä ikinä työkseni. Juuri nyt tuntuu siltä, että he ovat kaikki erittäin väärässä. Eivätkä edes tiedä, miten väärässä.

Click to expand...

Pidä vaan kiinni unelmastasi Sitä en osaa sanoa tuletko tekemään teatteria työksesi vai etkö tule, mutta ota siitä kaikki irti äläkä anna ihmisten epäuskon lannistaa. Kyllä ammattinäyttelijöitä on olemassa niin miksi et muka voisi joku päivä olla yksi heistä?

Nyt on sitten Keskeneräisten tarujen kirja luettu. Vähän haikea, mutta iloinen fiilis, kun sain pitkän Tolkien-lukuputken päätökseen: Ensin Taru (toista kertaa), Hobitti (myös toista kertaa), Silmarillion ja siihen vielä KTK.
Lukion ykkösluokkakin sitten myös takana ja loma kutsuu =)

Olen nähnyt tämän kevään aikana kaksi kertaa korpin. Olen aina kvitellut, että ne viihtyvät vain suurissa erämaissa kaukana ihmisasutuksesta. Kyseessä on siis ilmeisesti "city" korppi, joka on hoksannut, että moottoritiellä on loistavat apajat, aina on jokin supikoira tms. jäänyt auton alle.

Korpit <3 Kotimetsässänikin asuu niitä, eikä ole mitenkään harvinaista kuulla metsäretkellä lähenevää koikkumista. Silloin tietää pysähtyä odottamaan, ja kohta vilahtaa komea musta lintu ylitse puunlatvojen yläpuolella. Kuvaa en ole onnistunut vielä saamaan, mutta ehkä jonain päivänä lykästää.

Sen sijaan sain eilen kuvan pesälleen poikasia ruokkimaan tulevasta tikasta. Tällä kertaa läsnäoloni ei saanut aikaan älämölöä, lintu vain lähestyi hyvin varovasti pyrähtäen aina vähän matkaa kerrallaan ja pysähtyen sitten hetkeksi tarkkailemaan, teenkö jotain. Seisoin ihan hiljaa kännykkä hievahtamatta kuvausasennossa, ja lopulta minut todettiin kyllin vaarattomaksi. Kun tikka lopulta oli pesäkololla ja yritti sisään, pesästä tulikin toinen lintuvanhemmista - ja nosti varsinaisen metakan minut huomatessaan. Katsoin siis parhaaksi poistua jälleen paikalta miettien mielessäni, miten stressaava jälkeläisten pesäpoikasaika mahtaa olla tuolle toiselle vanhemmalle, kun pesä on kuitenkin nakutettu suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn polun varteen. Se saa varmaan huudettua itsensä käheäksi, ennen kuin poikaset lähtevät pesästä.

Toinen huutaja löytyi kotipihalta. Kuusien kätköstä kuului hyvin terävä, toistuva linnun ääni, ja kun hiivin varovasti katsomaan, niin rastaanpoikahan se siellä nakotti oksalla ja ilmeisesti huusi ruokaa. Se oli sekä näöltään että ääneltään hyvin pahastuneen oloinen, varmaan juuri pesästä lähtenyt, säännölliseen ruokintaan tottunut otus, joka närkästyneenä huusi vanhempiaan tuomaan suuhunpantavaa. Se ei myöskään arvostanut paparazzeiluani, vaan muutaman kuvan napattuani hivuttautui kuusen rungon toiselle puolelle jatkamaan huutoaan.

Arwen Undomiel Iltatähti sanoi:

On tää vaan hienoa hommaa tää teatteri. Ihmiset edelleenkin jaksaa sanoa, että tulen muuttamaan mieltäni, enkä voi oikeasti tehdä tätä ikinä työkseni. Juuri nyt tuntuu siltä, että he ovat kaikki erittäin väärässä. Eivätkä edes tiedä, miten väärässä.

Click to expand...

Sait minut hymyilemään Näen samaa paloa vieläkin itsessäni, kun moni on ollut teatteriharrastustani vastaan. Jos sinä haluat siitä itsellesi työn, niin silloin sinä siihen myös pystyt! Minäkin haaveilin, että saan tehdä tätä joskus enemmänkin ja se on täyttynyt jo muutaman kerran niin, että arvostan tällä hetkellä todella paljon kotiteatteriani.

Hyvä sie!

Henane on ilmoittautunut miittiin <3

Tämä blogi <3 Ihanan rauhallista luettavaa joka vie ajatukset metsään ja luonnossa oleiluun. En malta odottaa että teltta saapuu postissa ja saan pystyttää sen pihalle ja viettää siellä yön, kaksi, kolme. Riippuu vähän miten nukuttaa Muutenkin viime päivinä on luonnon läheisyys ollut ajatuksissa ihan tosi paljon.

Ilonaihe on myös se että sain auton huollettua. Iso ja kallis huolto verrattuna edellisiin, mutta muutaman vuoden tehty vaan vuosihuollot niin nyt kun on kilometrihuolto tehty tuntuu paljon mukavammalta taas ajella. Henkinen juttu, mutta tuntuu se silti hyvältä kun auto on laitettu kunnolla kuntoon.
Jälleen kiitän myös autoliikkeen palvelua (Hämeenlinnan autoilves). Missään ei saa niin takuuvarmasti asiallista ja hyvää palvelua kun mitä olen aina merkkihuolloissa saanut. Tavallinen kaupan kassa tai jopa kirjaston henkilökunta kaikesta mahtavuudestaan (varsinkin Turengin kirjastossa) huolimatta saattaa välillä vaikuttaa vähän nihkeiltä, mutta kun vien autoa merkkihuoltamolle niin ei koskaan. Aina on hyväntuulinen ja asiallinen henkilö vastassa, selittää minulle asiat ja suhtautuu tyhmiinkin kysymyksiin tosi hienosti.

Eilen kävin taas juoksulenkillä ja fiilis on mahtava! Illan aikana myös selvisi, että uudet naapurit on kivoja. Tänään sain itsestäni vahingossa niskasta kiinni, että siivosin ulkovarastoa, menen tänään koko päiväksi frisbeegolffailemaan ystävän kanssa ja jääkaapissa on kylmää limua illaksi

Ainiin, ja mie tulen miittiin pitkän tauon jälkeen! Olen oikeastaan ihan innoissani, sillä tulen torstaista sunnuntaihin!

Sain tänään töissä kiivetä tosi korkean rakennuksen katolle. Pääsin myös sellaisen henkilönostimen kyytiin, vaikka se johdattikin matalammalle ja tylsemmälle katolle. Kivaa vaihtelua toimistohuoneessa nököttämiselle.

Töissä ei ole tuntunut siltä, että olisin sosiaalisilta taidoiltani keskimääräisen simpanssin tasoa, toisin kuin aika usein kaikkialla muualla.

Sidhiel ja Arwen Undomiel Iltatähti ovat myös ilonaiheita koska on niin kiva seurata, kun he ovat tulevista mahdollisista ja todennäköisistä opiskelupaikoista ja haaveurista niin innoissaan. Onnea kummallekin yhden koulutusasteen päättymisestä ja seuraavaan suuntaamisesta!

Onko se tuo asahi, pesänrakennusvietti, tylsyys, kevät vai mikä, mutta jo toista päivää touhuan kuin pieni muurahainen (laiska sellainen sillä katson aina joka väliin jakson sitä taikka tätä netistä, mutta silti tuntuu että saan koko ajan asioita aikaiseksi).
Nyt joptain nopeaa wokkiruokaa ja sitten pitää pohtia lähdenkö heti hakemaan pyyhkijänsulat autoliikkeestä (jossa on hyvä palvelu josta iloitsin tuolla aikaisemmin) vai vasta samalla kun haen Mushun päivähoidosta. Iso osa touhuamisessa on varmasti myös sillä että saan touhuta ilman että taapero pyörii jaloissa vaikka tuo taapero on kyllä yleensä ihan mahtava apulainen tai vaihtoehtoisesti osaa touhuta itsekseen jossain syrjemmällä kun teen.
Lupasin vielä iltapäivällä lähteä naapurin lasten ja äitien kanssa leikkimään koululle.
Aamun olen pessyt mattoja. Hyvin kävi mäntysuipapullo autonpesuun tarkoitettuun vaahdottimeen, joten oikaisin ja suihkuttelin suopavaahdot matoille, annoin vaikuttaa ja huuhtelin painepesurilla pois. Ei tarvitse kumarrella suotta ja kyllä tuli nopeasti ihan riittävän puhdasta.

Tätä touhua kun vertaa siihen että kuukausi sitten olisin ahdistunut jos olisi kaksi velvollisuutta/hommaa samalle päivälle ja nyt olen vaan täynnä energiaa niin joku parempi vaihde on selvästi nytkähtänyt päälle.

Sain aloitettua kadunpuoleisen pusikon perkaamisen. 2 vuotta sitten talvi tappoi kasan syreeneitä ja pikkuhiljaa jo sitä ennen vaahterat ja jalavat olivat tukahduttaneet niitä. Nyt ainakin saavat valoa ja toivoa on vielä saada syreenit pysymään paikalla. Jatko menee sitten vähän ikävämmäksi koska samaa hommaa pitäisi tehdä ruusupuskien keskellä eli jotain suojavarustusta tarvitsee kehittää.