Ajattelin ennen lukioon menoa, että en osaa enää tutustua ihmisiin, enkä varmaankaan saa paljoa kavereita. No, tässä on jotenkin tapahtunut niin, että minne ikinä menenkin, törmään tuttuihin ja nyt uuden jakson alkaessa huomaan taas, kuinka nopeasti tutustuminen oikeasti tapahtuu. Eihän siinä ole oikein vaihtoehtoja. On aika vaikea tehdä vaikkapa psykologian ryhmätyötä, elokuvaa tai improvisaatiota, jos vain istuu nurkassa hiljaa. Ja olen taas saanut viimeisen kolmen päivän aikana ainakin 8 uutta kaveria.
Tänään menin improvisaatiokurssin ekalle tunnille vähän epäröiden, koska melkein kaikki muut olivat kakkosia ja minuun iski yläaste-ajattelu. "Noi kaikki kattoo mua jotenkin oudosti..." Sitten piti tietysti heti tehdä jotenkin nimiin liittyvä impronäytelmä randomien ihmisten kanssa ja... no oikeasti kaikki meni tosi hyvin ja ihmiset oli ihan parhaita. En voi toitottaa tarpeeksi, kuinka paljon rakastan kouluani. Maanantaina kun tulin kouluun, etuovesta ei päässyt sisään, jos ei ollut syntynyt 90-luvulla ja kakkoskerroksessa oli pomppulinna. Muita ärsytti takaovesta toiseen rakennukseen kulkeminen, mutta minä hymyilin eteisaulan valoköynnöksille, serpentiineille ja värivaloille ja kiitin onneani, että olin juuri siellä kun olin. Tiistaina olin katsomassa näyttämötyön kurssilaisten oikeasti tosi hyviä näytelmiä teatterinäytönpaikoissa, eilen olin katsomassa musanäytönpaikassa käytännössä ammattilaismuusikkoja ja ensi viikolla minun kuvaamani elokuva näytetään elokuvanäytönpaikassa. Miten muut ihmiset selviävät normaalista lukiosta, missä ei ole ilmaisutaitokursseja, keventämismahdollisuuksia, aivan mieletöntä yhteishenkeä, Suomen parasta psykologian opettajaa tai pomppulinnoja?
Yläasteen ja lukion ero näkyy siinä, että jos yläasteella olin kaksi minuuttia myöhässä, opettaja piti koko luokalle saarnan. Viime viikolla olin englannin tunnilta 20 minuuttia myöhässä ja kun lopulta saavuin selittelemään, että bussi ei tullut, opettaja totesi, että "Ei se mitään. Kiva kun tulit!".
Minua pelottaa sanoa tämä, koska nyt kun sanon sen, tapahtuu varmasti jotain kamalaa, ja en pääsekään lähtemään, mutta arvatkaa kuka lähtee elokuussa Bostoniin for a musical theatre intensive