Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Tässä minä orkestroin Sogno Di Volarea kuulemastani musiikista partituurille kokonaiselle sinfoniaorkesterille. Tunnen että jos universumissa on joku asia, jossa olen luontaisesti hyvä, se on tämä. Ensimmäistä kertaa elämässäni yritän jotain näin hullua, eikä minulla ole edes koulutusta asiaan. Silti stemmat järjestyvät kauniisti viivastolle. Olenkohan nyt löytänyt "oman juttuni?"
 
Tänään kaikki vain onnistui. Ensin onnistuin pilaamaan ystävänpäiväni olemalla vielä tavallistakin enemmän ja korostetummin yksinäinen. Sitten menin kahvilaan kirjoittamaan musikaalia ja onnistuin saamaan taas kokonaisen biisin lyriikat kasaan ja muistin, kuinka kiva onkaan olla oma paras kaverinsa. Bändissä oli mukavaa ja tanssitunnilla ihanaa. Onnistuin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti tanssi-improssa. Yksi opettajistani rakastaa improvisaatiotehtävien teettämistä ja odotan niitä kauhulla, mutta tällä kertaa sain jutun juonesta kiinni. Piti improta jostain muistosta ja keskittyä tarinan kertomiseen tanssin kautta. Valitsin ihan kamalan synkän muiston, mutta improaminen tällaisesta aiheesta on oikeastaan paljon helpompaa kuin vain improaminen "jostakin". Se oli myös ihan sairaan vapauttavaa. Onnistuin myös tekemään täydellisen kolmoispiruetin vaihtaen pasésta kupéseen keskellä tätä improa, enkä yleensä onnistu siinä, vaikka keskittyisin vain siihen.

Sitten tulin kotiin ja opettelin uusia biisejä. Sitten lauloin vähän vanhoja ja harjoittelin belttaamista. Ja sitten lauloin yhden vaikean belttausbiisin paremmin kuin ikinä ennen :shock:. Onhan sitä belttaamista nyt tässä harjoiteltukin, ja sieltä se tuli! Oikealla tekniikalla, ilman painetta, jäätävällä volyymilla :grin:. Sen jälkeen taputin itselleni, koska minulla ei ole ketään muuta taputtamassa minulle. You go girl! That's what I'm talking about! Tällaiset päivät vain muistuttavat siitä, miksi oikeasti teen tätä.

Ja mikä parasta, huomenna en vaivaudu kouluun!
 
On niin ihanat kaksi päivää takana, että haluaisin vain elää ne uudestaan. Siis vanhojen tanssit. Sanat eivät todellakaan riitä kuvailemaan, kuinka hauskaa (ja jännittävää) oli tanssia 800 katsojalle 13 erilaista tanssia, joita ollaan harjoiteltu marraskuun lopusta lähtien, pukeutua hienoon mekkoon, olla kerrankin meikattuna ja hiukset laitettuina. Lukion parhaimmat päivät ehdottomasti takana! Toisaalta nyt näin tanssien jälkeen on ihan hirveän tyhjä olo. :cry:
 
Kävin viikonloppuna kotipuolessa yllätysjuhlimassa 70 vuotta täyttävää isääni, mutta pahaksi onnekseni vilustuin ja sain lievän mutta sitkeän flunssan: vasta kuudentena päivänä nokka on alkanut toden teolla vuotaa. Flunssan lisäksi toin kuitenkin mukanani myös pakastettuja mustikkapiirakan paloja, jotka ovat sopivan pieniä, jottei kertamässäily kävisi ylettömäksi. Erinomaista kahvileipää kerrassaan! Kävin myös terveydenhoitajan vastaanotolla eilen, ja olin onnistunut taittamaan vuodenvaihteen lihomisen painaen nyt alle syksyn lukeman. Huomattavaa on myös, että söin tänään ensimmäisen mustikkapiirakan palan, vaikka herkku oli vaaninut minua pakastimessa maanantaista alkaen.

Eli jotkut asiat ovat hyvin, toiset keskinkertaisesti ja kolmannet huonosti, mutta menee tämä näinkin. :)
 
Esityskausi loppui. Harjoituskausi oli todella rankka, joten nyt olen vihdoin ja viimein vapaa rentoutumaan. Tosin, aloitin kesäteatterin, joten tämä vähän verottaa vapaita. Meille on tulossa muutama reissu ja alkaa olla ihana ajatus, että pääsee paikkakunnalta hetkeksi pois. Ilonuutinen: Vapaus! :D

Isäntä alkoi hieromaan päänahkaa ja hartioita, joten katkesi ajatus heti, kun aloitin kirjoittamaan. En tiedä ymmärsikö kukaan, mitä tässä kirjoitin, mutta hieronta, sekin on ilonaiheeni, sillä olen jumissa :D
 
Tähän saumaan kaksi lomapäivää tekee nannaa. Työpaikkani väistötiloissa elo päättyi tiistaina kun muutimme takaisin vanhoihin, mutta korjattuihin tiloihin. Nyt on virallisesti kevään ensimmäinen päivä ja minä aion mennä elokuviin päivänäytökseen.
 
Olen kuullut tänään sekä tikan pärrytyksen että mustarastaan liverryksen, kummatkin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Kumpikin myös kuulosti vielä vähän haparoivalta ja kesti vain muutaman hetken, ikään kuin linnut olisivat kaiken tämän lumen keskellä epäröineet, tokko vielä todella on kevätäänten aika, vaikka päivä onkin jo pitkäksi venynyt.
 

Tämä kappale ja se mahtava musikaali, mistä tämä on. Kävin tuossa lomalla katsomassa työviksen Tytöt 1918 ja kyllä sain taas vollottaa katsomossa ja upean muistutuksen siitä, miksi rakastankaan tätä taidemuotoa niin paljon. On se hienoa, että Suomessakin tehdään tällaisia alkuperäisteoksia vieläpä omasta historiasta ja uskalletaan tehdä uusia ja uraauurtavia musiikillisia ja tanssillisia ratkaisuja. Kumarran Eeva Konnulle tästä hyvästä. Paljon tuttujakin siellä lavalla oli, mutta enhän minä koskaan kateellinen ole ;). Pois se minusta.

Maaliskuun aikana julkaistaan koko levy ja sitten voinkin kuunnella sitä repeatilla, enkä vain tätä yhtä kappaletta, mutta tämä oli kyllä suosikkini. Suosittelen kaikille tätä musikaalia, joilla on mahdollisuus mennä katsomaan!
 
Sain soitetuksi vakuutusyhtiöön, ja selvitystyöni kantoi hedelmää. Asiani näyttävät olevan varsin hyvällä tolalla, eikä toisen vakuutusyhtiön tarjoukseen tarttumiseen ole aihetta. Olen myös tyytyväinen siihen, että otin henkilövakuutuksen ennen sairastumista, vuosina 2014-2015 ainakin sain hyvitettyä monen vuoden vakuutusmaksut hoitokulujen korvaamisen kautta.
 
Sitä usein murehtii jotakin, koska ei ole mitään keinoa ottaa selkoa, miten todellisuudessa on tämän asian laita.

Viisas toki osaisi sivuuttaa tällaiset murehdinnot, jotka aivan ilmeisesti ovat hänen vaikutuskykynsä ulottumattomissa, mutta viisaus ei ole aina helppoa. Se on erityisen vaikeaa silloin kun syvästi välittää näistä asiantiloista, joiden tilaa ei tunne.

Kun kuitenkin lopulta paljastuu että kaikki murheet olivat turhia, että mikään ei todellisuudessa ollut huonolla tolalla, on ihmisolento ensin tavattoman tyytyväinen hyväosaisuudestaan. Sen jälkeen hän on jokseenkin nolostunut, sillä kun mielipahaa on syntynyt viisauden puutteesta, ongelmien ilmetessä sekä erityisesti niiden ratkettua, kasvaa ihmisessä aivan toisenlainen viisaus, nimittäin jälkiviisaus.

Nihil novi sub sole; elämä on edelleen kamppailua, rakkaus on vaikeaa, kaipaus on haikeaa, riita on räikeää ja valvominen kipeää. Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu, sillä taistelutaitojen tie helposti tempaa mukanaan - muut elämänalat sivuun työntäen. Jos kuitenkin on elämä on kamppailua, eikö näiden kamppailutaitojen soveltaminen tällöin elämään laajemminkin ole ehta itsestäänselvyys?

Kaiken tämän päälle haluan vielä tehdä tiettäväksi: murhe ei tee minua onnelliseksi, eikä jälkiviisaus. Mutta se, miten elämä kädestä pitäen näyttää minulle missä menin vikaan uudelleen ja uudelleen - ah, se tekee minut onnelliseksi. Aivan kuin... kuin... elämässä saisi uudeen tilaisuuden.
 
Last edited:
Minä olen erittäin aktiivinen tähän topikkiin kirjoittelija. Käyköön se ilonaiheesta.

Minut tekee iloiseksi se, kun saan päivät pitkät tehdä sitä mitä rakastan. Koulussakin yli puolet kursseista tällä hetkellä tuntuvat mielekkäiltä, erityinen suosikkini teatteri-ilmaisu. Onhan se nyt aika hauskaa kiljua "hullu ämmä!" samalla kun toinen retuuttaa hiuksista lavan poikki. Varsinkin teatteriväkivalta on tosi kivaa. Olen ehkä jotenkin sairas kun satun aina olemaan se, jolla käy jotain kamalaa eri kohtauksissa. Tänään minut hakattiin oikein huolella, eilen hukutettiin ja perjantaina seivästettiin miekalla. :grin: Opettaja tosin pitää minusta, koska osaan aina vastata kaikkiin kysymyksiin. Harvinaista.

Teatteri muutenkin tekee minut iloiseksi. Harjoituskausi on näet jälleen alkanut ja treeneissä löydän aina jotain lisää roolihahmostani ja itsestäni ja uskallan kokeilla uusia tapoja ja tyylejä. Äärimmäisen karikatyyristä ja ylireagoivaa ja suoraan sanottuna ilkeää, mutta silti hyvin inhimillistä hahmoa on tosi mielenkiintoista näytellä. Mikä on se tasapaino hauskan ja todellisen välillä? Voiko yleisön laittaa nauramaan sille, että ilkeänä pidetty henkilö reagoi todella suuresti ihan vain koska hän oikeasti reagoi niin, eikä oikeastaan yritä mitään? Roolianalyysia pitäisi vielä tehdä oikein kunnolla, niin pääsisi entistä paremmin sisään.

Enää kaksi biisiä tekemättä! Kaksi. Haluaisin sanoa, että kyllä minä nyt jo tiedän, että tämä valmistuu. Mutta ei, en tiedä. Juhlin vasta sitten, kun viimeinenkin sointu on kirjoitettu. Tämän kahden ja puolen euron tuntipalkalla raatamisen pitäisi kuitenkin olla parin viikon päästä ohi. :p Tämä palkka on hyvä reflektio työni saamasta arvostuksesta lopun kaiken, mutta... ei se mitään, hei. Tulkaas kesällä katsomaan, niin voitte omin korvin arvioida oliko hukkaan heitettyä aikaa ;).
 
Ostin joskus yli kymmenen vuotta sitten ensimmäiset e-kirjani (joita luin nokialaisen pieneltä näytöltä). Se firma meni vuosia sitten konkurssiin eikä nykyinen puhelimenikaan pyöritä enää lukuohjelmaa. Unohdin kirjat pitkäksi aikaa mutta sitten teki mieli lukea yksi niistä uudestaan enkä halunnut ostaa sitä uusiksi. Tietokoneella voisi vielä lukea mutta noissa kirjoissa on kopiosuojaus, joka käyttää salasanana sen luottokortin numeroa jolla kirja aikoinaan ostettiin. Olen tietysti hankkiutunut aikoinaan kortista eroon asianmukaisesti eikä mistään löytynyt mitään sopimuksia tai muuta mistä kortin numero olisi löytynyt. Olin luovuttaa asian suhteen mutta ajattelin etten mitään menetä kysymällä asiaa pankista. En pitänyt mahdollisuuksia kauhean suurina, heillä on parempaakin tekemistä mutta sain nopeasti vastauksen ja kortin numeron ja nyt pääsen taas käsiksi kirjoihini, sopivasti pääsiäislomalle.
 
Radio Inari <3

Miellyttää muitakin kuin vain Inari-mielisiä Hizbollah-sissejä. Biisilistassa on parasta se, että kaikki laulut ovat kuulijoiden toiveita sen sijaan, että samat rallit pyörisivät tunnista ja päivästä toiseen. Aivan laidasta laitaan tulee ääniärsykkeitä iskelmistä rappiin. Piristää arvaamattomuudellaan kivasti työpäivää.
 
Parastaikaa olen lomalla, joka - kiitos pääsiäisen ajan - jatkuu vielä ensi viikon keskiviikkoon asti. Olen saanut pitkästä aikaa siivottua kämpän kunnolla ja hoidettua kuntoon muutaman muunkin asian, jotka olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten.

Viime pyhänä Torpan yli lensi joutsenpariskunta, joten kevätkin taitaa olla tulossa. Myös tikka kävi silleen varovaisesti kokeilemassa minkä säkötolpan päällyspellistä lähtee paras saundi, mutta se ei lähtenyt vielä pärryttelemään oikein kunnolla.
 
Lomaaaaaaa! Tarvitsin sinua. Olen myös yksin kotona taas koko loman hah hah ihanaa.

Tykkään tehdä yksinäni tanssi-improja. Ja äsken vedin ehkä elämäni parhaimmat improt, joista yhteen tuli kuin taivaan lahjana täydellisyyttä hipova nelospiruetti. Joinain päivinä kun ei mene edes yksi piruetti niin kappas, tänään meni neljä. Vieläpä erittäin siisti ja hyvin tasapainossa pysyvä. Mitä kummaa.

Sain myös kutsun koekuvauksiin, vaikka en kuvitellut saavani, koska rooli mihin hain oli 15-vuotias ja olen hiukan yli-ikäinen. Kirjoitin sellaisen romaanin siihen hakemukseen, jossa kerroin siitä, kuinka paljon näytteleminen kiehtoo minua, kuinka monesta erilaisesta näkökulmasta sitä voi katsella ja kuinka se (ja musiikki, josta tässä roolissa myös olisi hyötyä) on elinikäinen intohimoni, niin ainakin siitä oli jotain hyötyä :joy:. En nyt kyllä saa sitä roolia, mutta aina pitää yrittää kuitenkin. Pitäkää lohikäärmeenhäntiä pystyssä ensi viikon perjantaina! Minulla on nykyisin vähemmän paineita koekuvauksiin mennessä, kun en edes elättele toiveita minkään roolin saamisesta, enkä ajattele sitä juuri lainkaan. Hyvät puolensa pessimistisyydessäkin. [22]
 
Ylös