Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Meilläkin Pirja on täydessä kukassa ja tuoksuu ihanalle. Myös punakaneli on tänä vuonna tehnyt muutaman kukan. Ehkä se tekee vaikkapa kaksi omenaa! Tähän asti se on tehnyt elämässään kaksi omenaa. Endimmäisenä kesänä yhden ja viime kesänä yhden. Kirsikka kukkii ja perheomenapuu myös. Tuomikin on vielä kukassa vaikka se näyttäisi alkavan olla jo vähän ehtoopuolella. Rakastan tuomenkukkien tuoksua. Syreenistä ja hyasinteista saan päänsärkyä, mutta tuomi ei sitä aiheuta ja voin hyvillä mielin nauttia sen voimakkaasta tuoksusta.
 
(Suomi)perinteisemmän kaksipyöräisen vaihteiden säätö ajokelpoiseen kuntoon onnistuu nähtävästi itseltäni tätä nykyä alle viidessä minuutissa. Viime yönä.

Tiistain pimetessä taas metsästin ja löysin netistä sopivan hemingway-henkisiä, warastusta wailla olleita tarran tapaisia (ja hyvin pian ne sitä myös ovat) tulostettavaksi ja soviteltavaksi samaiseen rakkausnauriiden kuljettimeen.

Ja mukavan kevyestihän se kyseinen etujousto päivällä asvaltilla tyypitettäessä myös liikahti, saksalaisen kapeusrengastilauksen ollessa vielä tulossa. :joy:
 
Last edited:
Kesätyöttömyyden tuoma stressi ja tyhjänä ammottavan kalenterin kauhu helpotti, kun pääsin valitsemaan kahdesta mieluisasta oman alan työpaikasta. Yli sadasta työhakemuksesta vain kolme johti haastatteluun asti, mutta niistä kaksi onnistuikin paremmin kuin olisin voinut kuvitella. (Ensimmäinen haastattelu oli ihan floppi, sekä itseni että työpaikan osalta... ) (Itse asiassa jouduin tässä vielä kieltäytymään yhdestä haastattelustakin, mikä tuntuu oudolta!)
Tuntuu todella jännittävältä päästä töihin!
 
Paljon onnea purrille työllistymisestä!

Minua on tänä vuonna tasaisesti ilahduttanut, että sattumalta ja odottamatta eräästä orkesterikollegasta on tullut hyvä kaveri. Odottamatonta se on siksi, että hän on minua seitsemän (7) vuotta nuorempi, hän opiskelee kemiaa ja minä kirjoittamista, hän rakastaa humalatilaa ja yökerhoja, minä olen absolutisti... Käytännössä meillä ei siis ole juuri mitään muuta yhteistä kuin soitinvalinta. Mutta meillä on kyllä ollut tosi kivaa treeneissä ja jutellaan nykyään paljon muutenkin. Tämä on ihan uusi kokemus minulle. Että joku tulee aina ensisijaisesti minun seuraani ja jopa lähtee kävelemään kotiin nopean ja mukavan bussimatkan sijasta, jotta voi jauhaa kakkaa kanssani vielä puoli tuntia. Että yhdessäolo orkesterissa ei ole vain muodollista. Että minä olen kiva muutenkin kuin siksi, että soitan harvinaisempaa soitinta ja voin soittaa ne ikävät ja korkeat soolot, joita muut eivät halua tai osaa.
 
Törmäsin itselleni uuteen Tolkien-taiteilijaan, Joe Gilronaniin, jonka tyylistä tykkään todella paljon. Nopeasti en löytänyt häneltä omaa kanavaa, josta voisi näppärästi tutkia Tolkien-aiheisia teoksia, mutta esimerkiksi pinterestiin on joku niitä koonnut. Monen lähteeksi on mainittu fine art america, mutta sinne mennessä ei, ainakaan hänen taiteilijasivultaan, kuitenkaan löydä kaikkia pinterestistä löytyviä kuvia, joiden lähteeksi fine art america on merkattu.
 
Last edited:
Olipa ihania kuvia, kiitos @Atheon . Pidän kovasti noiden kuvien sadunomaisesta tyylistä (henkilökohtaisesti en oikein piittaa liian "realistisista" Keski-Maa -kuvituksista). Itse asiassa osan noista Joe Gilronanin kuvista olen jossain nähnyt aikaisemminkin, mutta en ole tiennyt taiteilijan nimeä.
 
Ehdin metsäkävelylle sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina, ja viimeisen retken päätteeksi poimin itselleni kauniin kimpun kieloja ja lemmikkejä. Kumpikin kuuluu lempikukkiini, ja nyt kotona tuoksuu hyvälle. Lisäksi lauantaina oli harvinaisen kivat sukujuhlat, kun juhlittiin klaanin 2 ja 3 vuotta täyttäneitä kuopuksia kyseisten muksujen isoisovanhempien pihalla puutarhatelttoihin pystytettyjen ruokapöytien ääressä.

Muoks Lisään vielä sen, että koska automme on parkissa omenapuun alla, se on viime aikoina ollut jatkuvasti terälehdillä kuorrutettu, ja aina liikkeelle lähtiessä on hirmu hauskaa katsoa taustapeilistä, miten ensimmäisen sadan metrin matkalla jälkeen jää leijuvien terälehtien vana =)
 
Last edited:
On yksi puuha jossa mieli lepää enemmän kuin ehkä missään muussa. Se on se kun kauniina aamuna/aamupäivänä/iltana kiertää tonttia ja katsoo missä vaiheessa mikäkin kasvi on. Tänä aamuna huomasin että angervo aikoo tehdä ensimmäiset kukkansa, metsässä tuoksuu kielolta ja kielojen kukinta on selvästi alkamassa kohta ihan todenteolla, että vaahterasta on ehkä sittenkin karsittava yksi hauskan muotoinen oksa, että lapsen istuttamat metsä-/ahomansikat(?) kukkivat, omenapuut ja kirsikka taas ovat päättäneet kukintansa, humala kasvaa joka päivä hurjaa vauhtia, atsaleojen ympäriltyä on niitettävä vuohenputkea ja kukkapenkeissä rikkaruohotilanne on varsin maltillinen.
 
Lähden Tampereelle viikoksi kesäkuun alussa harjoittelemaan tahtipuikon käyttämistä, ja kaikkia niitä muita oikeastaan puikolla huitomistakin tärkeämpiä asioita: partituurin seuraamista, äänenavausharjoitusten tekemistä, dynamiikkojen huomiointia, sisääntulojen näyttämisiä ja myös lopettamisen näyttämisiä. Olen tosi iloinen että vihdoin saan oppia tätäkin kommunikoinnin muotoa. Tällä kertaa harjoitukset tehdään kuoron edessä, tulevaisuudessa toivottavasti erilaisten orkestereiden edessä.
 
Kävi ilmi, että saan kuin saankin maalata tulevan yksiöni yhden seinän tummanvihreäksi. Kävin valitsemassa väriä tänään rautakaupassa, ja löytyihän se sieltä, oikein hyvä kuusenvihreä nimeltä "mätäs". Hyvää lisää: vuokranantaja maksaa maalauspaketin eli maalit ja sun muut pensselit, koska ilmeisesti opiskelijat, jotka maalailevat itse kämppäänsä ovat halvempia kuin varsinaiset koulutetut maalarit. Joka tapauksessa, pienellä vaivannäöllä saan vihreän seinän, josta olen haaveillut jo ties kuinka pitään. :)
 
Puujalkavitsien veistelijänä minua ilahduttaa erityisen onnistunut puujalka. Pöytäseurueessa yksi kertoi olleensa vuoden vaihto-oppilaana Perussa, jossa häntä nyt odotti paikallinen poikaystävä. Kysyin häneltä: "Onko poikaystäväsi ihan Limassa?" Hän vastasi kysymykseeni myöntävästi tulkiten kaksoismerkityksellisen uteluni muodossa "Asuuko poikaystäväsi Perun kaikista paikkakunnista juuri pääkaupungissa?" eikä "Onko poikaystäväsi inhan eritteen peitossa?". Muut kyllä havaitsivat kaksoismerkityksen ja nauroivat.
 
Kysyin häneltä: "Onko poikaystäväsi ihan Limassa?" Hän vastasi kysymykseeni myöntävästi tulkiten kaksoismerkityksellisen uteluni muodossa "Asuuko poikaystäväsi Perun kaikista paikkakunnista juuri pääkaupungissa?" eikä "Onko poikaystäväsi inhan eritteen peitossa?". Muut kyllä havaitsivat kaksoismerkityksen ja nauroivat.
Itseasiassa olen kuullut myös sellaisen sanonnasn että joku on ihan limassa/räkänä toiseen kun on korviaan myöten ihastunut. Eli tällä utelullasi oli oikeastaan kolmoismerkitys.
 
Kylppäriremontti valmistui aikataulussa ja uusi kylppäri on paljon hienompi kuin vanha. Sain jopa peilikaapin! Säilytystila on asia, josta ei halvoissa opiskelijayksiöissä pääse nauttimaan. Päätin ostaa seuraavasta palkasta itselleni myös hienomman suihkuverhon.
 
Reilun satkun lähetykseni rapakon takaa ohitti Suomen tullin kokonaan! Voi tätä onnen päivää!

Yhteiskunnassa on semmoinen tarkoitus, että verot ja tariffit maksetaan, jos niitä kuuluisi maksaa. Yhteiskunnan toiminnan rahoittamisesta vastaavat yhteiskunnan muodostavat ihmiset. Erityisesti siitä ei vastaa se kuuluisa joku muu.
 
Sateelle iso ilo täältäkin vaikka täällä ei satanutkaan. hyvä että jossain sataa. Tännekin on luvattu huomiseksi ehkä sadekuuroja. En ole niiden suhteen kovin toiveikas, mutta saatan iloita siitä että jossain päin maata sataa ja joku sato ehkä pelastuu ja moni kasvi ja eläin kiittää.
 
Lauantai-iltana metsäkävelyllä minua vastaan tuli kaksi vähän vanhempaa naishenkilöä isojen kymmenlitraisten kastelukannujen kanssa. He ilmeisesti kokivat tilanteen vähän hassuna, koska selittivät heti olleensa viemässä eläimille juomavettä astioihin eri puolille metsää. Todella hienoa ja esimerkillistä toimintaa, joka ilahduttaa mieltä. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään, että vettä voisi tosiaan viedä myös sinne, missä eläimet ovat, eikä vain odottaa, että ne tulevat itse sitä hakemaan takapihalle asetetusta astiasta.
 
Ylös