Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Jonkun pitää joskus opettaa tälle oletetulle diginatiiville, miten linkit saa joksikin muuksi tekstiksi, kuin linkin URL:ksi
Maalaa sana ja paina linkin kuvaa niin saat liittää urlin kyseiseen sanaan. Kas näin (linkin pitäisi tuoda tähän keskusteluun).
En voi kun ihmetellä miten suuri työ tuon kyseisen videon tekemisessä on ollut. Komeaa laulua myös ihan maallikon korvaan. Sinulla on joku jännä juttu äänessä mistä tykkään. Jotain persoonallista. Mutta en osaa selittää sitä tarkemmin.
 
Joo. Minusta tuli opiskelijasinfiksen pianisti. Orkesterimuusikko. Vau. Upeaa. En käsitä.
Tämän uutisen lisäksi nykyinen kouluni on onnistunut saamaan piano-opettajakseni Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen pianistin. Ja lauluopettajani on aivan huikea. Tätä hyvää sataa ovista ja ikkunoista, ja tämä elämä todella kuuluu minulle. En uskoisi ellen kokisi. Elämä on käsittämätöntä ja upeaa.
 
Näin sienimetsällä ollessani kauriin. Tai siis olenhan minä niitä ennkin nähnyt, mutta yleensä vain vilahtavana ruskeana takapuolena, jota koristaa pystyssä sojottava valkoinen häntä. Tämä kerta oli erilainen, osittain kiitos somen.

Olin pysähtynyt harvahkoon kuusimetsään kaivamaan kännykän esiin kellonajan tarkistamista varten, ja kun huomasin kuoron chatissa nipun uusia viestejä, lukaisin nekin läpi. Sen jälkeen seisoin vielä hetken paikoillani miettien, mihin suuntaan seuraavaksi. Siinä oli kylliksi aikaa kauriin tulla minusta katsoen etuvasemmalla olleen töyrään yli minun aiheuttamatta mitään häiriöääniä, ja kun näin silmäkulmastani liikettä, jäin paikoilleni katselemaan siinä uskossa, että liikkeellä oli muitakin sienestäjiä.

Mutta se oli kauris! Ihana, ilmielävä, kaunis harmaanruskea eläin! Se oli vain parinkymmenen metrin päässä, kun se äkkäsi minut ja pysähtyi tuijottamaan. Seisoimme siinä hyvän tovin toisiamme katsellen, sitten se otti varovaisen askelen ja jatkoi tuijottamista. Lopulta se kai totesi, etten ole vaarallinen, heilautti häntäänsä mitä herttaisimmalla tavalla ja jatkoi rauhallisesti matkaansa. Siinä vaiheessa, kun se katosi näkyvistä takanani olleella töyräällä kasvavien puiden sekaan, käännyin varovasti ja jatkoin toiveikkaana hiljaista tarkkailua, ja hetken päästä kauris ilmestyikin pienen kallion päälle vain kymmenen metrin päässä. Kun se äkkäsi, että seisoin vieläkin kuusten seassa, seurasi uusi, entistä tiiviimpi tuijottelutuokio, johon paneutuakseen kauris kääntyi lopulta kokonaan minuun päin. Sen katse oli niin intensiivinen, että se oli jo melkein pelottavaa. Hetken kuluttua se ilmeisesti tuli taas siihen johtopäätökseen, ettei minusta tarvinnut olla huolissaan, heilautti taas häntäänsä, kääntyi ja asteli arvokkaasti pois puiden lomitse.

Se oli ihana <3
 
Last edited:
Arki rullaa. Uusi työ (tai itse asiassa niitä on kaksi) haastavat mukavasti ja nautin niistä. Perjantaina olimme mukavalla sukulaisporukalla katsomassa Sormusten herra -näytelmän Turussa ja nautimme siitä kaikki. Neljä tuntia ei ollut yhtään liikaa edes adhd-pojille, joten kyllä sen täytyy olla hyvä :)

Ei valittamista.
 
Tänään on treenattu jo kolme tuntia ja voisin jatkaa tätä iltaan asti! Treenaaminen on ihanaa. Puhelinkin pysyy poissa, tai jos ei, niin sitten sillä hoidetaan oikeita asioita, eikä olla tyhjänpanttina tuijottamassa somea puolta tuntia.
Rakastan aivojeni rääkkäämistä. Vihdoinkin jaksan tätä hullunmyllyä. Ehkä se johtuu siitä että minulla on sisälläni niin rauhallinen olo.
 
Radion Sinfoniaorkesteri teki minusta Gustav Mahlerin sinfoniakonserttien testaajan! Käyn katsomassa kaikki kymmenen suurteosta läpi, ja annan kommentit ennen teoksen kuulemista ja teoksen kuulemisen jälkeen. Minut mukaan napannut henkilö on todella innoissaan siitä että lähdin mukaan, ja niin olen kyllä minäkin. Vaikkakin minusta ei irtoa mitään hienoa musiikkianalyysiä. Toisaalta räiskyviä tunteita ryöppyää sitäkin enemmän. Ehkäpä he haluavat sitten ne suuret tunteet yleisölle. :D
 
Aloitin tällä viikolla uudessa työpaikassa, ja on ollut kivaa. Päivät kuluvat nopeammin kuin edellisessä (vaikka perehdytys ja infoähky voikin vaikuttaa asiaan) ja kun työmatkakin on reilu 50 km lyhyempi, en ole töiden jälkeen yhtä kuollut. Olen koko viikon sisustanut työpistettäni erityisesti viherkasveilla, sekin on ollut hauskaa puuhaa. Joskus tämä alkuhuuma laantuu tietysti, mutta senkin jälkeen täällä pitäisi olla mukavampaa.

Ostin korvatulppiin kiinnitettävät kuulokkeet, joten voin työmatkoilla kuunnella esimerkiksi saksan kielikurssia ja äänikirjoja. (Mitkään muut kuulokkeet eivät monista eri syistä oikein minulla tule kyseeseen). Miksen ostanut niitä aiemmin?

Viikonloppuna lähden Turun kirjamessuille ja tapaan erään kaverin pitkästä aikaa.
 
Okei juuh jooh. Minulla on maailman paras pianonsoitonopettaja. Minusta tulee loistava pianisti, ei siksi koska opettaja on hyvä, mutta koska minä opin oppimaan hänen tekniikoillaan itsenäisesti asioita! (Tai tietysti opettaja on siinä merkittävässä roolissa, mutta työn teen minä.)
Tunnin alussa minulle selvisi, etten olekaan ihan aloittelija, ja soitostani löytyy paljon hyviä asioita! Pystyin kertomaan kaikki viat omasta soittamisestani hänelle, ja PAM! Hänellä oli jokaiseen ongelmaani täsmähoito! Hän kertoi syitä sille, miksi soitan joitakin asioita väärin tai mistä ongelmani saattavat johtua. Tiesittekö esimerkiksi, että pianistit jotka soittavat korvalla ja pelkistä sointumerkeistä, heiluttavat käsiään ihan tarpeettomasti? Ja tuon hän päätteli neljän tahdin pätkästä jonka hänelle soitin. En ainoastaan saa korjausehdotuksia, vaan tajuan nyt omasta pianistisesta historiastanikin jotain!! Nyt on hirveästi treenattavaa, mutta tartun urakkaan suurella ilolla. Tästä tulee kerrassaan upeaa. Ei minulla ole mitään pelättävää. Tämä on juuri se toteutunut unelmani, josta puhuin jossain aiemmassa kirjoituksessani: onnistuneet pääsykokeet ovat vain innostuksen sivutuote. Nyt olen innostunut!! Pidän tätä vain yllä ja simsalabim, kaikki ovet aukeavat minulle. <3
Toinen ilonaihe, monilla tavoin syvempi, on, että monet ihmiset ovat kiitelleet minua aitoudestani ja jopa söpöydestäni Mahlerin konsertteja koskevassa ensimmäisessä videossa. Räiskyvät tunteeni, joiden pelkäsin olevan noloja ja lapsellisia, ovatkin monelle ihmiselle suuri ilonaihe. Ja minä olen syvästi onnellinen siitä, että ihmiset hyväksyvät minut tällaisena tunteita pursuavana persoonana. <3
 
Räiskyvät tunteeni, joiden pelkäsin olevan noloja ja lapsellisia, ovatkin monelle ihmiselle suuri ilonaihe. Ja minä olen syvästi onnellinen siitä, että ihmiset hyväksyvät minut tällaisena tunteita pursuavana persoonana. <3
Äläkä vaan ala himmailla jos joku antaisikin kritiikkiä asiasta (toivottavasti ei anna). Olet ihana tuollaisena. Katsoin videosi ja melkein olisin halunnut itse kuulla kyseisen kappaleen livenä. Se energia tuli netin ja ruudun läpi tänne asti ja sai hymyilemään.
Olen itse ollut joskus se ihminen joka on ärsyyntynyt liiasta ilosta ja pulppuilevaisuudesta, mutta Erulle kiitos, en ole enää. Nykyään osaan nähdä sen ilon ja iloita siitä itsekin enkä enää samalla tavalla häpeä niitä hetkiä kun itse innostun niin että hypähtelen ja joku sattuu sen näkemään. Olen huomannut että monesti jos joku järjellä ajateltuna positiivinen asia ärsyttää niin se on vain kateutta siitä ettei itse ole samanlainen tai itselle ei ole suotu jotain taitoja tai kokemuksia.
 
Koti, jossa on asuttu vähän yli 10 kuukautta alkaa olla järjestynyt kohdilleen ja täällä on hyvä olla, elää, syödä, leipoa ja nyhvätä sohvalla.

Koiran hännässä oleva patti ei ollut pahalaatuinen, vaan kilttiluontoinen kasvain.

Kotimaiset päärynät ovat hurmaavan herkullisia, aivan erilainen maun syvyys kuin tuontihedelmissä.
 
Löysin toisen kahjon joka haluaa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatukselle. Kaksin samassa ojassa rämpiminen on paljon helpompaa kuin erillisissä ojissa rämpiminen!

Tämä tapahtui jo viime lauantaina, mutta pääsin johtamaan Musiikkitalon vapaapäivässä Helsingin Kaupunginorkesterin muusikoita. Heistä oli tehty kvintetti ja paikalla oli "vain" kaikki huippumuusikot: konserttimestari ja kaikkien jousistemmojen äänenjohtajat tai varajohtajat. Ja he suhtautuivat minuun upeasti, todella kannustavasti, ja kyselivät että olenko kapellimestarioppilas, koska vaikutan niin osaavalta. Tuollaisen kuuleminen ammattimuusikon suusta on sanoinkuvaamattoman rohkaisevaa! Kerroin heille että oli unelmien täyttymys saada johtaa heitä. Sen lisäksi sain heiltä hyvin konkreettisia vinkkejä siitä, miten voin edistyä tavoitteissani. Ja sitten joskus kun olen heidän laillaan ammattilainen niin muistan tätä tapahtumaa suurella rakkaudella.
Ja sitten minulle uskoteltiin monta vuotta että klassinen musiikki on täynnä snobeja. Just joo. :D
 
Ensin surunaiheet: minusta tulee espoolainen. Sitten ne ilonaiheet: vien talon joltakulta autoilijalta muuttamalla Espooseen! Ja onpahan viimeinkin oma ja pääsee yli kymmenen vuotta jatkuneesta vuokranmakselusta eroon.

Tiedossa on sitten jatkossa 18 km työmatka sähköpyörällä, jonkinmoinen ympäristötemppu siis samalla tämäkin.
 
Ei onnistu semmottiset kun ei siihen saa rahaa pankeilta. Pitäisi olla jo rahat kasassa jotta voisi alkaa keljuksi muutosvastarinnaksi.
 
Onnea joka tapauksessa uuteen epämuutosvastarintamamieskotiin!

Omasta puolestani voin todeta, että oli jokseenkin tyydyttävää päästä Turun kirjamessuilla tokaisemaan "kristillis-isänmaalliselle, haittamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvalle" uudelle puolueelleen kannatuskortteja keräävälle profeetta Piholle henkilökohtaisesti päin naamaa, että heille minulta irtoaa vain myötähäpeää.
 
Pihalle pystytetty ruokintapiste on houkutellut eläimiä. Tosin ensimmäinen bongattu elukka oli hiiri... Mutta sen jälkeen on ollut ainakin talitinttejä, sinitiasia, peipposia ja pari oravaa joista toinen on kaunein koskaan näkemäni orava. Tumma häntä ja tummat ja pörröisimmät korvat mitä olen koskaan nähnyt. Häntä on hyvin tasapaksu. Ei kovin pörheä, mutta ei kyseessä ole mikään kaljuhäntäoravakaan. Silmät suuret ja katse röyhkeä. Sirkuttaa kovalla ja kirkkaalla äänellä kun menin häiritsemään viemällä pähkinöitä. Sain katsoa sitä silmästä silmään reilun metrin päästä ja todeta sen todella olevan todella kaunis.
 
Minusta tuntuu jo lähes siltä että käytän tätä topikkia liikaa. :D
Minulla oli keskiviikkona elämäni ensimmäinen orkesterikeikka, ja vaikka instrumentikseni on orkesterissa sovittu piano, sain puolitoista viikkoa sitten tietää ettei keskiviikon keikalle ole rumpalia. Siispä opettelin soittamaan 70 minuuttia tanssimusiikkia ja klassisia vanhojentanssisävelmiä rummuilla johtajaa seuraten. Se oli vaikeaa, ja meillä oli vain kahdet treenit: ensimmäisiin mennessä olin ehtinyt kuuntelemaan koko ohjelmiston läpi, ja soittamaan rumpuja noin kuutisen tuntia edeltävänä iltana, jolloin tehtävänannon sain. Toisissa treeneissä olikin jo kenraaliharjoitusten meininki. Kenraaliharjoituksissa sain myös tietää, että orkesterin tavan mukaan uudet jäsenet nimetään orkesterinimin heidän ensimmäisen keikkansa jälkeen. Minut valtasi puhdas kauhu. Entä jos nimi on jotenkin pilkallinen, ja se saa minut tuntemaan häpeää?
Onneksi otin asian puheeksi yhden orkesterilaisen kanssa. Laitoin hänelle keikkapäivänä jännityksissäni viestin, jossa totesin että ei tämä kuitenkaan välttämättä ole niin vakava juttu ja "minun pitäisi osata nauraa itselleni, tiedän." Hänen vastauksensa yllätti minut, koska en millään osannut arvata, että hän suhtautuisi tilanteeseen niin vakavasti ja lempeästi. Hän esitti erilaisia vaihtoehtoja tilanteeseen. Lopulta valitsin teeman, josta nimeni tulisi. Valitsin musiikin, koska siitä en keksinyt yhtään termiä, mikä minua voisi loukata. Kaverini kiitti ja sanoi että hän on onnellinen että avasin suuni ja tulin rohkeasti juttelemaan hänelle.
Illalla itse keikka meni hyvin, ja keikan jälkeen kokoonnuimme pihalle nimenantoon. Minun vuoroni oli viimeisenä, ja nimeni paljastettiin assosiaatioketjun tuotoksena. Sen jälkeen päähäni kaadettiin kuohuviiniä, ja se harjattiin hiuksiini. :D Tilanne ei ollut yhtään pelottava, vaan todella ystävällinen. Ihanaa että on orkesteri, jossa on näin rakkaudellinen meininki ja hyvä yhteishenki, ja jossa jokaisen orkesterilaisen lähtökohdat otetaan huomioon. <3
 
Koko syksyn on saanut jännittää, mahtuuko tänä vuonna yliopiston supersuosituille japaninkursseille - ensin orientaatioon ja nyt varsinaisiin alkeisiin. Mutta arpaonni (tai epätoivoiset kommenttini opintojen loppuvaiheesta) oli(vat) puolellani, ja nyt vihdoin uskallan luottaa siihen, että tämän lukuvuoden aikana saan opiskella mitä haluan!
 
Ylös