Minusta tuntuu jo lähes siltä että käytän tätä topikkia liikaa.
Minulla oli keskiviikkona elämäni ensimmäinen orkesterikeikka, ja vaikka instrumentikseni on orkesterissa sovittu piano, sain puolitoista viikkoa sitten tietää ettei keskiviikon keikalle ole rumpalia. Siispä opettelin soittamaan 70 minuuttia tanssimusiikkia ja klassisia vanhojentanssisävelmiä rummuilla johtajaa seuraten. Se oli vaikeaa, ja meillä oli vain kahdet treenit: ensimmäisiin mennessä olin ehtinyt kuuntelemaan koko ohjelmiston läpi, ja soittamaan rumpuja noin kuutisen tuntia edeltävänä iltana, jolloin tehtävänannon sain. Toisissa treeneissä olikin jo kenraaliharjoitusten meininki. Kenraaliharjoituksissa sain myös tietää, että orkesterin tavan mukaan uudet jäsenet nimetään orkesterinimin heidän ensimmäisen keikkansa jälkeen. Minut valtasi puhdas kauhu. Entä jos nimi on jotenkin pilkallinen, ja se saa minut tuntemaan häpeää?
Onneksi otin asian puheeksi yhden orkesterilaisen kanssa. Laitoin hänelle keikkapäivänä jännityksissäni viestin, jossa totesin että ei tämä kuitenkaan välttämättä ole niin vakava juttu ja "minun pitäisi osata nauraa itselleni, tiedän." Hänen vastauksensa yllätti minut, koska en millään osannut arvata, että hän suhtautuisi tilanteeseen niin vakavasti ja lempeästi. Hän esitti erilaisia vaihtoehtoja tilanteeseen. Lopulta valitsin teeman, josta nimeni tulisi. Valitsin musiikin, koska siitä en keksinyt yhtään termiä, mikä minua voisi loukata. Kaverini kiitti ja sanoi että hän on onnellinen että avasin suuni ja tulin rohkeasti juttelemaan hänelle.
Illalla itse keikka meni hyvin, ja keikan jälkeen kokoonnuimme pihalle nimenantoon. Minun vuoroni oli viimeisenä, ja nimeni paljastettiin assosiaatioketjun tuotoksena. Sen jälkeen päähäni kaadettiin kuohuviiniä, ja se harjattiin hiuksiini.
Tilanne ei ollut yhtään pelottava, vaan todella ystävällinen. Ihanaa että on orkesteri, jossa on näin rakkaudellinen meininki ja hyvä yhteishenki, ja jossa jokaisen orkesterilaisen lähtökohdat otetaan huomioon. <3