Iloitsen siitä, että minulla on nyt viimein syy käydä vaikka joka päivä järven rannalla metsäpoluilla kävelemässä, ja tuo syy on (tietenkin) ihana koirani.
Taisin tänään myös keksiä, kuinka helpotan koirani yksinoloa. Tähän mennessä pentu on malttanut ehkä puoli tuntia olla jäistä kongia järsimässä, sitten alkaa itku. Olin pitänyt pentua yksin suljettuna makuuhuoneeseen (jossa on vähemmän tuhottavaa ja vaaroja), mutta ilmeisesti juuri makkariin koira ei halua jäädä yksin! Tänään nimittäin se malttoi olla oikein kiltisti yksin vapaana muualla asunnossa, kun minä olin makkarissa oven takana. (Joka sekin on siis ollut vaikeaa sille – suihkunkin aikana ehtii tulla ikävä.) Ehkäpä ensi kerralla kauppaan lähtiessä koira saakin koko asunnon käyttöönsä, ja katsotaan, kuulenko palatessani rappukäytävään hätähaukkua vai hiljaisuutta.