Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

En ainoastaan varannut lentolippuja Kanarialle ja takas vaan myös lennon saarten välillä: Gran Canaria Lanzarotte. Käytin nyt ensimmäistä kertaa halpojen lentojen hakukonetta: menomatkalla Stokiksessa vaihto, paluumatkalla Damissa.

Lähtö 4 viikon kuluttua. Pari viikkoa halvassa tutussa hostellisssa Las Palmasissa, sitten viikoksi ylemmäs vuoristoon hippimestaan, lento Lanzarottelle (aikaisemmin Vohobitti on mennyt saarten väliä vain laivalla), missä Arrecifessä 1,5 viikkoa tutustuen saareen, jos sinne joskus tulisi pidemmäksi aikaa.

Lähes kaksi viikkoa jatkunut hammaskipu loppui viimein eilen. Tuntuu tosi hyvältä, kun voi mm. syödä ja juoda ilman jumalatonta kipua.

Sen lisäksi isompaan kämppään muuttoon on enää vajaa kaksi viikkoa!
Siellä on kuulkaas jopa tiskikone!!! Ja sauna!!! Ja huomattavasti mukavampaa asua kahden ihmisen ja kahden kissan. (Nykyinen kämppä on 26m2, uusi on 57,5m2)

Jos h-särky loppuu itsestään, on mainio hetki mennä hammaslääkäriin. Kivun syy on hyvin todennäköisesti yhä hammasluussa ja se totta vie pitää selvittää. Menethän?

Vampiren ongelma taisi olla se että kävi hammaslääkärissä, ja sattui sen jälkeen vasta. Tietäjät tietää

Tik sanoi:

Jos h-särky loppuu itsestään, on mainio hetki mennä hammaslääkäriin. Kivun syy on hyvin todennäköisesti yhä hammasluussa ja se totta vie pitää selvittää. Menethän?

Click to expand...

Aa siis tosiaan, kävin hammaslääkärissä, ja siellä paikattiin reikä. Sitten hammas tuli vielä kipeämmäksi. Menin uudestaan hammaslääkäriin viikon päästä ja siellä hiottiin paikkaa sopivammaksi, ja sanottiin, että pitäisi helpottaa viimeistään parin viikon kuluttua. Helpotti onneksi parin päivän päästä.

Hammas on tosiaan kuvattu, tutkittu, ja korjattu. Kiitos kuitenkin Tikille huolenpidosta.

En osannut päättää kuuluisiko tämä ilonaiheisiin, kuulumisiin vai jännitysketjuun joten toitotan nyt vaikka täällä, että vuosien jahkailun ja suunnittelun jälkeen olen vihdoin menossa ottamaan tatuointia vielä tämän vuoden puolella. Jännittää, koska mulla on yksi kuva ennestään ja tiedän, että sen tekeminen ei varsinaisesti tunnu kivalta, mutta en tarkkaan enää muista miltä se tuntui (ei sietämättömältä kuitenkaan). Ilahduttaa, koska olin reipas ja sain aikaisiksi ja koska olen varma että siitä tulee hieno.

Eilen oli kuoropäivä, ja vaikka olin seitsentuntisen kuoroilun jäljiltä aika naatti, se oli kyllä moninkertaisesti vaivan arvoinen kokemus. Emmekä me tietenkään laulaneet koko aikaa vaan oli myös alun tutustumisleikki (sellainen ei-ahdistava), koska meillä on uusia jäseniä, ja teoriaopetusta, erilaisia rytmiharjoitteita, rentoutusharjoituksia plus tietysti ruokatauko ja sen yhteydessä paljon vapaata jutustelua. Kaiken kaikkiaan mitä mainioin päivä, ja lisäksi sain siinä yhteydessä - kun nyt kerran Helsingin keskustan kautta kuljin - hoidettua kolme jouluun liittyvää tärkeää asiaakin ja jutusteltua hetken nuorimman natoni kanssa.

Olen myös ilmeisesti sittenkin saamassa äidin jokavuotisen kotitekoisen joulukalenterin valmiiksi edes suunnilleen ajoissa. Tuntui jo, ettei siitä tule mitään tänä vuonna, kun väsyneet aivot eivät jaksaneet taikoa edes mitään ideaa siitä, millainen kalenteri voisi ylipäätään tänä vuonna olla. Lopulta kuitenkin keksin yksinkertaisen mutta omasta mielestäni hauskan teeman, jonka toteutuksessakin olen jo päässyt aika pitkälle. Ehkä se vielä torstaiksi valmistuu.

Kalenteriteemaan liittyen myös tämän vuoden partiolaisten adventtikalenteri ilahduttaa. Olen viisi viime vuotta tyytynyt ihailemaan omalle partiolaisellemme hänen myyntisatsistaan aina jätettävää kappaletta, mutta tämän vuoden kalenteri on niin herttainen, että lunastin yhden itsellenikin ja asianmukaisesti avasin tänään ensimmäisen luukun ja luin verkkosivuilta ensimmäisen osan kalenteriin liittyvää, joka adventti jatkuvaa tarinaa. Siitä tuli niin jouluinen mieli, että laitoin vuoden ensimmäisen joululevyn soimaan.

Lisäys: Sain jo idean myös ensi vuodeksi tehtävää joulukalenteria varten, mutta se on niin isotöinen, että saa nähdä, tuleeko siitä mitään. Minulla on nimittäin taipumus väsähtää ja kyllästyä pitkiin projekteihin. Yrittää ainakin aion joka tapauksessa. Ehkä se valmistuu lopulta vaikkapa vuoden 2024 tai 2025 jouluksi. Tai sitten pölyttyy keskeneräisenä kaapissa vielä vuoden 2033 jouluna.

Tämä viikonloppu oli elämäni hulluimpia.

Eniten iloitsen siitä, että minulle jäi itselleni niin onnistunut olo. Että en ollut koskaan tehnyt mitään näin hienoa. Pikapaikkasin pääroolin ammattiteatterissa, en tiedä onko teatterikentällä toista yhtä läpeensä mielipuolista tehtävää. Hirveästä etukäteisjännityksestä huolimatta tein varsin virheetöntä ja varmaa työtä niin isolla sielulla ja sydämellä kun suinkin pystyin. Pystyin olemaan läsnä tilanteessa ja kontaktissa. En jäänyt panikoimaan muistanko seuraavan iskun. Ja muistin.

Mitään järkevää en vielä pysty sanomaan, onneksi ei tarvitse. Sydän on täynnä, ihmettelen itseäni. Minä tein sen, todella, todella tein sen.

Esitysten jälkeen otettiin pukkariskumpat ja katselin ympärilläni olevia mielettömiä ihmisiä, joita kaikkia ihailen. Kaikki tämä on ihan käsittämätöntä. Olen niin onnellinen, että olen täällä, että sain tällaisen mahdollisuuden. En tiedä, onko minulla koskaan ollut niin kokonainen olo.

Ja silti myös tyhjä. Olen onnellinen, että järkyttävä stressitila loppuu, voin nukkua ja syödä ja jatkaa elämää tämä uskomaton kokemus rikkaampana. Pöllin myös kihlasormukseni esityksestä, enkä aio myöntää, että se on minulla. Se maksaa todennäköisesti noin 2 euroa ja olen ansainnut yhden muiston. Lisäksi iloitsen myös tästä saamastani korvauksesta, aion lähteä kesällä Italiaan

Lisäksi olen vuorokauden sisällä kolminkertainen täti. Ihmeellinen viikko.

Kultainen Apina, Hervannassa.

Onhan se hintava pubi eikä edes siellä päin missä asun. Mut tuolla ratikalla pääsee niin kätevästi alle vartissa sinne, sitä ennen voi käydä nopeasti Lidlis ostoksilla ja sitten Apinaan yhdelle ennen kuin samalla lipulla takaisin keskustaan. Sitä paitsi apina ovat kivoja.

Yötopikissa avautumani ongelmat näyttivät onneksi päivänvalossa ja asioiden saadessa vähän lisäselvyyttä paljon pienemmiltä.
Tämän kertainen vajavaisella infolla varustettu yhteydenotto päiväkodista sai lisäselvyyttä (näin siinä yleensä aina käy. Sieltä ei vaan jotenkin osata kirjoittaa viestejä, jotka eivät saisi minua aina jotenkin tolaltani) ja koululääkärin sijainti, niin ärsyttävä kuin se onkin on ihan perusteltu. Tosin vajavaisesta infosta ei edelleenkään pääse yli eikä ympäri, mutta ehdittiin ajoissa oikeaan paikkaan ja lääkäri oli yksi Janakkalan mukavimpia. Hän on satunnaisesti tutkinut ja/tai hoitanut meitä jo esikoisen odotusaikana.

Toinen ilonaihe on lumi, joka ei sulanutkaan heti vaan sitä on tullut lisää. Ja lisäksi minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että toivon lunta ja talvea (olen saanut tästä aika ikävää palautetta, koska lämmityskulut ja ihmisten taloudellinen ahdinko), koska pakkanen on pysynyt enimmillään neljässä asteessa. (Tosin aion silti täysillä iloita, jos tulee kauniita paukkupakkaspäiviä kun ripset jäätyy ja nenää nippaisee.)

Viikko kaamosta takana ja huvittaa katsoa ikkunasta kun taivas hohtaa kuin Lapin Kulta -mainos konsanaan. Tai tunti sitten hohti vielä, nyt on jo pimeää. Päivärytmin kääntäminen sujuu, heräsin tänään kolme tuntia aikaisemmin kuin eilen, eli klo 13. Huomenna sitten 11 ja tiistaina olen normaali-ihmisten päivärytmissä ja voin seikkailla valoisan aikaan ympäriinsä. Olen hyvällä tuulella.

Tajusin aamupesulla ollessani, että nyt on tasan kolme viikkoa siihen, että viime epilepsiakohtauksesta on kulunut kokonainen vuosi. Se tarkoittaa, että jos en seuraavien kolmen viikon sisällä ala kouristella uudelleen, saan vihdoin ajo-oikeuteni takaisin, mikä tulee helpottamaan elämää monella tavalla.

Myös tämän työpäivän odotettavissa oleva hiljaisuus ja huomisen vapaa ilahduttavat kovasti. Ylimääräinen lepo ei ole lainkaan pahitteeksi.

Lisäksi parhaillaan lukuprosessin alla oleva Terry Pratchettin elämäkerta tarjoaa jatkuvasti uusia hauskoja ja mielenkiintoisia faktoja. Kuten sen, että Pratchett rakasti teknologiaa, varsinkin vanhaa teknologiaa, sen pitämistä toimintakunnossa kotikonstein ja kaikenlaisten ehkä tarpeettomienkin mutta mielenkiintoisten teknologisten ratkaisujen rakentelua omaan kotipiiriinsä. Hänellä oli myös hurja työmoraali: jo päivätöissä ollessaan hän oli asettanut itselleen päivittäisen 400 sanan tavoitteen kirjojaan varten ja täyspäiväiseksi kirjailijaksi siirryttyään hän nosti sen saman tien 3000 sanaan. Hän siis suhtautui kirjoittamiseen alusta asti päivätyönä: se ei ollut jotain, mitä tehdään inspiraation iskiessä, vaan aamulla hän meni työhuoneelleen ja alkoi kirjoittaa ihan päivästä ja mielialasta riippumatta. Eikä hän kirjoittanut vain työhuoneellaan vaan kuljetti mukanaan kannettavaa konetta, jolla jatkoi työtään aina kun oli pienikin hetki käytettävissä: lentokentällä odottaessaan portin avautumista, kirjakaupan takahuoneessa odottaessaan signeeraustilaisuuden alkua, ilmeisesti ainakin kerran jopa ruokapöydässä hänen kunniakseen järjestetyllä päivällisellä.

Avopuoliso lähti reissuun eilen ja palaa vasta huomisiltana. Se tarkoittaa sitä, että voin rauhassa syödä sellaisia ruokia, joista hän ei välitä, katsoa telkkarista mitä huvittaa ja ylipäätään olla ja elellä muista välittämättä. Työpäivä tänään on ihanan hiljainen kun kaikki ovat vapailla ja huomiselle Itsenäisyyspäivällekään ei ole mitään suunnitelmia. Aion käyttää koko ajan lepäilyyn ja akkujen lataukseen. Koko loppuvuosi on yhtä tukka putkella juoksua ja seuraava mahdollisuus tällaiseen on joskus ensi vuonna.

Oli avaamatta telkkua itsenäisyyspäivänä, sen sijaan kävi uimalassa ja luki pitkästä aikaa novellin Kuiskaus pimeästä, hoiti pari pientä työjuttua (mm. luki ja hyväksyi lausunnon, joka oli kirjoitettu ekasta kokonaan ohjaamastani gradusta). Sitten skruudasi kokkailemaansa äyriäispastaa. Vohobtti onnittelee itseään omatoimisesta elämästä ilmam minkään valtakunnanjuhlallisuuksia, mitä häiritsevät oikeaa elämää.

Löysin Tromsøn ainoasta antikvariaatista puuttuvan neloskirjan Justina Robsonin kvanttipainovoima-sarjaan. Nyt on kaksi ensimmäistä suomeksi ja kolme englanniksi. Sitten löysin kirpparilta ekan Saw-leffan ja ensimmäisen ja neljännen Resident Evil-leffan, koska minulla on joku juttu 2000-luvun alun kauhuleffoihin. Siellä olisi ollut myös mainio Event Horizon, mutta kaikkea ei voi ostaa kun pitää tuoda kaikki matkalaukussa ja rinkassa myös pois.
Yhteensä nämä kaikki shoppailut maksoivat 60 kruunua, eli vähän yli 6e. Sitten, hys! Löysin äidille lahjaksi lempikahvilani omaa joulukahvisekoitusta, joka oli sitten tietysti vähän hintavampaa. Odotan jo toiveikkaana välipäiviä, kun pääsen maistamaan sitä.

Viimeinen essee maisterivaiheeseen lähti juuri käsistäni maailmalle. Vähän epätodellinen olo kyllä. Sitten vaan elämässä eteenpäin kohti gradua.

Kolmas lohikäärmeen poikanen voi hyvin, on kehittynyt kuten pitääkin ja touhuaa jo kovasti vaikka kuoriutumiseen onkin aikaa.

Onneksi hoitajapula ei sentään ole näin paha.

Kävin tänään luistelemassa ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen. Melko horjahtelevaa rämpimistähän se meno alkuun oli ja nilkat väsyivät nopeasti, mutta ehti siinä vartin aikana sentään vähitellen lihasmuistista löytyä, miten niillä terillä olikaan tarkoitus päästä eteenpäin, kääntyä, jarruttaa ja vähän sirklata ja mennä takaperinkin. Ei minusta mitään jääprinsessaa kuoriutunut, mutta muistin taas, miksi mukulana kävelin talvisin useamman kerran viikossa joko yksin tai kaverin kanssa lähikentälle "luikkaamaan". Se on nimittäin kivaa.