Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Huomenna siskon häät ja samalla siskontytön kastejuhla. Pitänee ruveta etsimään juhlavaatteita.
 
Tänään on tasan sata päivää jouluun ja jouluihmiset ympäri maan viettävät "pikkujouluja" jouluherkkujen ja joulumusiikin parissa :)
 
Pikku-ukko voitti koulunsa tämänpäiväisissä syyslysteissä oman luokkatasonsa juoksukisan ja vielä ihan ylivoimaisesti. Kolmena edellisenä vuonna poika on aina ollut toinen tai kolmas, joten kun se vuosia haaveiltu kultamitali nyt vihdoin tuli ja vielä niin kirkkaasti, ilo oli suuri koko perheessä. Ja Pichukin sai hienon palkintolusikan, vaikka tulikin maaliin oman 4-v. ja alle -sarjansa viimeisenä. Tuomarit vissiin katsoivat, että kaksivuotias ansaitsi tunnustuksen siitä, että ylipäätään juoksi koko radan ;)
 
[Kinship] Laenir: Nimesit juuri jonkun kissan sauronin mukaan fil
[To Kinship] Nyt on eeppinen olo
[Kinship] Laenir: Pahaa aavistamaton haltia-isäntä nieli ansan. pian sauron kissa valtaa koko maailman >:D
[Kinship] Elladhir: Tolkien pyörii haudassaan

Tällaista lotrossa. Kissan nimeksi tuli Tevildo.
 
R.O.K. eli ryhmänohjaajakoulutuksen eräosa kauniissa luonnon helmassa, johon matkattiin purjeveneellä. Jei, se oli hauskaa. :)
 
Valië Nienna sanoi:
Suurin osa vaatteista ja kaikki huonekaluista on kierrätetty muilta ihmisiltä - ja silti tosi hienolta näyttää.

Take that, kulutuskulttuuri.

Meinasin painaa "tykkää" -nappulaa kunnes tajusin ettei täällä ole sellaista :grin:

Kierrätyksestä puheenollen, kävin aamulla viemässä metalli- ja lasiromua kierrätyspisteeseen tuohon muutaman sadan metrin päähän. Ilahduin kovin kun pöntön edestä maasta löytyi ehjä (tyhjä) Cointreau-pullo. Olen nimittäin toivonut saavani jostain sellaisen pullokynttilänjalkaa varten - nelikulmainen matalahko pullo kun on tavallista viinipulloa paljon tukevampi noin niin kuin ihan paloturvallisuuden kannalta. Plus että kyseinen pullo on minusta kivan mallinen. Mutta koska en tykkää makeista alkoholijuomista ja pullo maksaa (täytenä) aika paljon, en ole viitsinyt ostaa ja alkaa pitkin hampain tyhjentää sellaista.

Pienet on ihmisen ilot joskus :)
 
Ystävä juhli synttäreitään saunomalla, joten sain aikaiseksi käydä kolmannenkin kerran tänä vuonna järvessä uimassa ja tutustuin ensimmäistä kertaa Kaupinojan saunaan. Sain kassalta lainaan muovitossut heti kun tajusin kysyä, joten jalat eivät ehtineet palaa pahasti hämmästyttävän kuumalla (betoni?)lattialla.

Saunomisen jälkeen kämpillä pitsaa, salaattia, viiniä, leivonnaisia ja teetä. Iloista eri kielten sekamelskaa ja mukavaa seuraa. :)

Aurinko paistoi iltapäivällä niin, että uikkareissa tarkeni istuskella suojaisalla rantapenkillä. Opin, että sana intiaanikesälle on sama venäjäksi ja tsekiksi.
 
Todellakin aivan törkeän täydellinen sää. Suunnitemissa oli lähteä kahvakuulatunnille ahkeroimaan, mutta sisätiloissa hengailu tuntui ihan väärältä ratkaisulta ja vaihdoinkin sen lopulta kymmeneen kilometriin venähtäneeseen kävelyretkeen. Jyväskylän Rantaraitille päädyttyäni huomasin myös kaikkien kaupungin maantie-, maasto- ja muotipyöräilijöiden lähteneen liikenteeseen yhdessä rullaluistelijoiden kanssa. Jos jossain on maa, jossa vallitseva säätyyppi on juuri sitä mitä tänään oli tarjolla, olen valmis pakkaamaan tavarani saman tien.

Sekin ilostuttaa, että tämänhetkinen lukuprojekti etenee yhä tasaisen varmasti. Vähän meinasi ärsyttää kun ennakko-odotukset alittuivat aika reippaasti ja tekstikin on melko työlästä luettavaa, mutta perustarina on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, ettei keskenkään viitsisi lopettaa. No, 350 sivua enää sinniteltävänä, eli tällä "luku päivässä" -tahdilla vielä viikon päivät... Hyvä tästä tulee!
 
En pääse tiistai- enkä torstaitreeneihin, mutta pääsen keskiviikkotreeneihin kunnan toiselle laidalle puolen tunnin ajomatkan päähän =)
 
Onpas hauskaa olla Käärmeessä pitkästä aikaa! "Tenttitauolla" meni sitten ohi 10-vuotispäiväkin. 10 v. kontulaisena, nimittäin.
 
Vuosaaren uimahalli testattu, tulihan sitä uitua 1500 metriä. Nyt on hyvä mieli, ehkä tässä päästään taas urheilun makuun ja hyvään kuntoon. :)
 
Muistin hakea luontopolkupalkintoni postista ja luovutin sen eilen illalla Pikku-ukon käsiin. Veikkaanpa, että tänään töistä kotiutuessani minua vastassa on valmiiksi koottu Lukitar.
 
Törmäsin tänään Sokoksella ainakin itselleni harvinaiseen näkyyn, oikeasti miellyttävään ja avuliaaseen kosmetiikkaosaston myyjään. Sain kuulla, että kaipaamiani yhden merkin vaaleimpia meikkivoidesävyjä on mahdollisesti tulossa talven aikana myyntiin Suomeenkin (mistä myös yhtä lailla vaalea myyjätär oli mielissään). Sain vinkin parista vaihtoehtoisesta tuotteesta (jotka nekin olivat liian tummia), mutta ilman minkäänlaista tuputusta tai tunnetta siitä, että pitäisi minun nyt ainakin jotain ostaa, oli oikeasti sopivaa tuotetta tai ei. Lätkin suunnilleen puolet osaston meikkivoiteista pitkin naamaa ja kaulaani, yksi saattaisi jopa olla ihan potentiaalinen vaihtoehto sille, että tilaan testaamatta netistä niitä törkyhyvän mutta kalliinkin mönjän ei-vielä-täältä-löytyviä sävyjä. Pitää nyt tällä kertaa kuitenkin testailla vielä muutamaan otteeseen ennen ostoa, nimim. "Ei kukaan tarttis puoli-ilmaiseksi uutta Lumenen mukavaaleaa meikkivoidetta?" :D

Hyvänen aika, miten unohdinkin iloita vanhenevan maidon kunniaksi tekemistäni superhyvistä sämpylätysköistäni! Vakireseptin esiinkaivamisen sijaan googlasin jonkun hyvältä näyttävän ohjeen, jonka "taikina saa jäädä melko pehmeäksi" tarkoitti lopulta sitä, että kohta "pyörittele taikinasta sämpylöitä" muuttui muotoon "nostele taikinaa kasoiksi leivinpaperille, jos vain saat sen irtoamaan käsistäsi". Rumasta välivaiheesta johtuen hieman littanoista sämpylöistä tuli hemmetin hyviä - ja ainakin ohjeen mukaan pehmeän kuohkeita :D
 
Nyt löytyi se naru josta vetää, jotta Pikku-ukko suostuu lukemaan Tarun. Ja lapsi itse vielä tarjosi sen: Kuulemma luontopolun palkinnoksi saamani LotR-legon kokoamisohjeen takasivulla on mainos tulossa olevasta LotR-legopelistä, ja senhän legopelejä rakastava Pikku-ukko toki haluaa xboxilla veivattavaksi. Niinpä hän ihan oma-aloitteisesti tarjoutui lukemaan Tarun, jos lupaan sitten ostaa hänelle himoitun pelin =)
 
Estelwen sanoi:
Sain kuulla, että kaipaamiani yhden merkin vaaleimpia meikkivoidesävyjä on mahdollisesti tulossa talven aikana myyntiin Suomeenkin

Utelias kysyy: mistä merkistä oli kyse? Itsekin aina vaaleita meikkivoiteita epätoivoisesti metsästävänä...

Isilmírën ilonaihe ilostutti sekin, mutta kyllä syksy on aina ilon aihe! Minä pidän oikeasti siitä, että on välillä synkkää ja sateista, välillä aurinkoista ja kirkasta. Luumut kypsyvät, lehdet muuttuvat punaisiksi. Voi istua kotona ja juoda lämmintä teetä (jääteessä ei ole mitään vikaa, se ei vain ole sama asia), neuloa ja katsella telkkaria. Syksy. :heart:
 
Ksun ilonaihe ilostuttaa kyllä minuakin.
Kun vain olisi hyväsäinen päivä vailla parempaa tekemistä, niin voisin lähteä valokuvaamaan luontoa ja jos sattuisi vielä TODELLA loistavasti, voisin mennä valokuvaamaan hevosia laitumelle.
Joutsenetkin muuttaa kohta pois, ja pitäisi taas alkaa kärkkyä niiden levähdyspaikkoja!
 
Syksyllä metsäkin tuoksuu ihan omanlaiselleen, kun maa on kostea ja maatuvat lehdet, neulaset, heinät ja saniaiset lisäävät oman arominsa. Se on minunkin lempivuodenaikani alkusyksyn väriloistosta myöhäissyksyn rauhallisiin ruskean ja harmaan sävyihin, syysmyrskyistä kirpeisiin aamuihin ja sateesta ja sumusta ruskan loimuun herättävään kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
 
Ksu sanoi:
Estelwen sanoi:
Sain kuulla, että kaipaamiani yhden merkin vaaleimpia meikkivoidesävyjä on mahdollisesti tulossa talven aikana myyntiin Suomeenkin
Utelias kysyy: mistä merkistä oli kyse? Itsekin aina vaaleita meikkivoiteita epätoivoisesti metsästävänä...

Lancomen Teint Idolen/Miraclen 005 ja 007 -sävyistä. Vuosia sitten ihastuin saman firman jo lopetetun voiteen tuplanollasävyyn (suostuin ensimmäistä kertaa lähtemään rahan kanssa liikenteeseen ja ammattilaisten mallattavaksi) ja eilisillan nettikommentteja googlattuani nuo houkuttavat vielä vähän lisää. En tiedä onko suomalaistenkin oletettu haluavan mieluummin kalvakoille kasvoilleen vähän tervettä väriä, kun noita uutuussävyjä ei alunperin ole otettu valikoimaan. Toiveissa on kuulemma "tämän talven" aikana saada nuo tarjolle, pitää katsoa jos jo sitä ennen uskaltaisi tilata (onneksi hitosti halvemmalla) netistä pullon testailematta.
 
Sain juuri äsken ommeltua Pichun pitkään työn alla olleen totoro-amigurumin valmiiksi. Kunhan vielä kotona leikkaan sille huovasta mustat täplät silmiin ja kolmion nenäksi, liimaan ne paikoilleen ja kirjon kuvion masuun, kummallakin pojalla on oma totoronsa.
 
Ylös