Selvisin vanhojenpäivästä! Ilman hirveitä katastrofeja. Meinasin kyllä myöhästyä, koska olin ruuhkassa jumissa, solmin tyynesti kengännauhat eturivissä 800 katsojan edessä kesken tanssien ja parini äidin päivän missiona oli minun naittamiseni hänen pojalleen, mutta selvisin! Enkä ole naimisissa! Vaikka itse tanssiminen oli hauskaa niin prinsessapäivästä sain tietää, etten halua olla prinsessa.
Olin eilen illalla ja tänä aamuna erittäin ahdistunut pääsykokeista erääseen kesätyöhön, mitkä olivat tänään. Aamulla olin hetken sitä mieltä, että en lähde, en kykene ja jään nukkumaan, mutta sitten totesin itselleni, ettei minulla ole vaihtoehtoja ja lähden kuitenkin. Sitten lähdin, paniikissa, mutta kuitenkin. Saapuessani paikalle, löysin heti tuttuja ja lopulta puolia kouluani oli näissäkin aukkareissa. Ilmoittautumisten vastaanottaja naureskeli meille, kun huutelimme jokaiselle tulijalle, että moi, säkin oot täällä. Tunnelma oli lopulta rento ja oli ihan hauskaa itse pääsykokeissakin, vaikka en todellakaan usko, että mitään haastattelukutsua tulee. Heikko esitys omasta puolestani ja sattui käymään huono tuuri kun arvottu parini oli todella pihalla ja unohti kaikki vuorosanat. Itse en kyllä unohtanut mitään mikä oli sinänsä win.
Tuskin töitä heruu, mutta taas yksi todiste siitä, että etukäteen stressaaminen on huono idea 125% ajasta.
Tämän jälkeen matkasimme sieltä Suomen korkeimpaan rakennukseen ja puhuimme upeissa aamuisissa maisemissa siitä, kuinka nuorten työhausta on tullut mahdotonta ja otimme hienoja kuvia. Se oli oikein mukavaa. Oli ihana auringonpaiste ja tämä viikko kaikkine kauhuineen alkaa olla ohi. Katsotaan kruunautuuko se vielä viikon kolmannella "valitettavasti tällä kertaa emme valinneet sinua"-viestillä, mutta en nyt jaksa miettiä sitä. Ainakin yritin.