Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Huomasin The Miitti -topicin, ja että miitti on 40 km kotoamme. Lisäksi nuoriso innostui aiheesta, ja ainakin hoppeli (nykyään 18v) ja miittiaiheesta innostuneena Vihreään Lohikäärmeeseen tilin tehnyt Halfred Gamgi, 13v, tahtovat lähteä viikonlopuksi miittaamaan. Jee, lisää kivaa odotettavaa kesää kohti!
 
Autossa öljyt vaihdettu, renkaat vaihdettu, irrottun lämmittimen kaapeli kiinnitetty uudelleen ja sain taas niin hyvää palvelua että tekisi mieli huutaa koko maailmalle että menkää sinne ja huollattakaa autonne siellä kun siellä on niin ystävällinen ja kiva palvelu :heart:
Lisäksi sain kerrankin rauhassa ajan kanssa shoppailla melkein tyhjässä Prismassa auton huoltoa odotellessa. Sieltä olisi muuten saanut myös ilmaiseksi sijaisauton ja sieltä saa ilmaiseksi sijaisauton jos oma auto pettää tielle ja soittaa heidnä ILMAISEN hinauspalvelun. Tämän palvelun saa heiltä aina vuodeksi kausihuollon yhteydessä (kuulostanko jo kyseisen firman mainostajalta? Jos mainitsisin nimen niin saisinkohan alennusta seuraavasta huollosta :p). Minä kuitenkin valitsin mieluummin viettää pari tuntia leikkipuistossa ja Prisman kahvilassa sekä shoppaille. Rahaa nyt ei ollut ylimääräistä kauheasti käyttää, mutta sain ostettua kaikkea pientä mitä on pitänyt hankkia jo pidempään. Kuten silikonisia muffinivuokia, uuden leikkuulaudan ja valot Mushun majaan synttärijuhlia varten.
Kaikenkaikkiaan siis onnistunut aamupäivä vaikka tässä oli hyvät ainekset katastrofiin.
 
Kirkastunut elämäntilanne. Vuosien taakka alkaa vähitellen pudota harteilta, kiitos onnistuneen terapian. Uuteen kotiinkin muutin viikko sitten, ja sekin parantaa oloa ja ilostuttaa. Uuden kodin laitto vie ajatuksia tehokkaasti pois ahdistuksesta. Ystävät ovat henkisesti ja fyysisesti olleet suureksi avuksi kaikessa. ❤️
 
Pieniä ilonaiheita: alan saada kasaan yliopiston promootion juhlavaatteet, sain mukavaa pientä freelance-työtä (olen ollut tammikuusta asti työttömänä ja tämä tuntuu juuri nyt sopivalta etenemissuunnalta), ja olen pitkästä aikaa hurahtanut smoothieiden tekemiseen. Lisäksi edessä viikonlopun verran entisen työkaverin bordercollieiden hoitamista.
 
@Dracaena olen promootiossa airuena, joten taatusti nähdään koska olen varmaankin joka päivä siellä airuthommissa tekemässä sitä ja tätä ja tuota.
Mikä on tietysti myös ilonaihe. Kyllä. Minä. Airuena promootiossa, ehkä jopa ojentamassa tohtoreille hattuja ja miekkoja. Olen hämmentynyt siitä että yhtäkkiä kaikenlaisia tärkeitä tilaisuuksia tunkee joka nurkan takaa ja tahtoo minut mukaansa.
Airut on siis promootiossa töissä ja esimerkiksi ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin ja vahtii tohtorinhattupinoa ja niin edespäin, kun viralliset osallistujat ovat siellä juhlimassa. Tietysti minut myös vapautetaan aina iltaisin yhdeltätoista mukaan juhlimaan, mutta sitä ennen olen visusti töissä ja pönötän suomenlippunauha olkapään yli vedettynä ja tarkkailen, että missä minua tarvittaisiin ja mitä pitäisi seuraavaksi tehdä.
 
Vuoden vaihteesta jatkunut enempi ja vähempi stressaaminen alkaa vähitellen mennä ohi. Kaikenlaista byrokratiaa on pitäny hoitaa, reissata, järjestöä muuttaa, jne lapsen hoidon lisäksi. Sain järkättyä noin 50 hengen kolmipäiväisen tapahtuman (ohjelmat, ruokailut, majoitus, jne) ja positiivista palauttetta järkkäilyistä. Nyt olen saanu univelkoi nukuttuu pois ja päänsärkykin vähentyny.
 
Kanditutkintoni valmistuminen on taas piirun verran lähempänä, sillä sain ohjeet kypsyynäytteen suorittamiseen ja sovittua alustavasti myös aihepiirin esseelle, jolla suoritan yhden 16 vuotta sitten puuttumaan jääneen perusopintojen kurssin. Sain vielä lisäksi vinkin henkilöstä, jolta tiedustella sopivaa lähdekirjallisuutta esseelle ja joka kuulemma voisi tarvittaessa ehkä neuvoa tarkemman aiheenkin valinnassa.

Hihii, on hupaisaa olla taas yliopistolainen :)
 
En saa unta ja yritän päästä eroon turhista ajatuksista kirjoittamalla.

Eilen oli musikaalikonsertin ensi-ilta. Kokemus oli suorastaan ekstaasinen. Ihan hullu. En muista pitkään aikaan olleeni niin onnellinen. Ja olin niin tyytyväinen kaikkeen! Mursin tässä viikko sitten jalkapöydästäni luun, mutta unohdan sen sillä sekunnilla kun astun lavalle. Unohdan kaiken.

Soolokappaleeni meni... Loistavasti. Tältäkö se tuntuu, olla itseensä tyytyväinen keikan jälkeen. En ole elämässäni esiintynyt yhtä täysillä, yhtä sydämellä, yhtä vapautuneesti. Se oli aitoa ja se oli kaunista. Siinä oli niin paljon tunnetta. Sain niin paljon superpositiivista palautetta tutuilta ja tuntemattomilta, miten on mahdollista että minä onnistun tällaisessa. Monet sanoivat, kuinka kerroin tarinan, joka imi mukanaan ja sai heidät täysin unohtamaan ajan ja paikan. Siinä menee sanattomaksi. Tuo oli kaikki mitä olen aina halunnutkin. Antaa ihmisille tuon kokemuksen, jonka olen niin monesti itse saanut. En voi usko tätä.

Ja parasta on että huomenna on kaksi konserttia lisää. Päivällä meidän koululaisille ja illalla kelle vaan. Tämä koko prokkis on jotenkin ollut minun nousuni kouluni musapiireissä. Se saattaa olla vaikea uskoa, mutta ennen tätä todella harva tiesi, että osaan laulaa noin. En ole ollut niitä ihmisiä meidän erittäin kilpailullisessa koulussamme, jotka ovat jatkuvasti esillä. Mutta voi pojat, jos huomenna vedän niinkuin tänään, epäilyksen ajat ovat ohi. Olen yllättänyt kaikki, lopulta jopa itseni. Ja se on niin hauskaa, niin tyydyttävää.

Haluan tehdä tätä loppuikäni.
 
Suurmaterialisti täällä taas, hei. Kävin tänään Stadissa Lautapelikaupassa ostamassa Hokkaidon ja Kodaman, ja nyt suorastaan kehrään tyytyväisyydestä. Lisäksi näin pari muuta peliä, jotka haluaisin, mutta niin ahnaaksi ja tuhlaavaiseksi en sentään heittäytynyt, että olisin nekin ostanut. Vaan onpahan jotain mitä toivoa synttäri- tai joululahjaksi ;)
 
Notre Damen urut ovat selviytyneet katedraalin tulipalosta, ja vieläpä tilanteeseen nähden aivan minimaalisin vaurioin. Tää on niin iso ilonaihe, että se ylittää kaikki mun henkilökohtaiset ilonaiheet heittämällä. Sinfonisen urkumusiikin perintö säilyy! Me olemme aivan uskomattoman onnekkaita! Mittava osa Euroopan kulttuurihistoriaa säilyy edelleen elävien kirjoissa! <3
 
Lukioni tekee ensi vuonna erään tunnetun suomalaisen musikaalin yhteistyössä erään tunnetun suomalaisen ammattiteatterin kanssa. Ammattiteatterin, minkä suurelle näyttämölle pääseminen on varmaan päätavoitteitani ja suurimpia unelmiani tässä elämässä. Ja nyt minulla on mahdollisuus siihen. Aukkarit ensi viikolla. Voin osallistua uhraamalla ensin mahdollisesti puoli vuotta lisää lukio-opiskeluun, uhraamalla opintojeni onnistumisen, muun elämäni ja mielenterveyteni. Mutta en missään vaiheessa kokenut mitään epäilystä. Tottakai minä haen. Tottakai minä yritän.

Kun edes kuvittelen itseni seisomassa sille lavalle, minusta tuntuu etten ehkä saa henkeä. Aina kun olen siellä katsomassa jotain (kaikki ne yhden kerran vuodessa kun minulla on varaa), jään näytöksen jälkeen sinne istumaan ja katselemaan sitä lavaa ja lavasteita ja katsomoa niinkuin se olisi joku jumala. Olen rakastanut kaikkea, mitä olen siellä nähnyt. Minä en voi pilata tätä. Minä haluan sille lavalle, minä haluan sen, mitä se lava minulle symboloi. Minä olen uhrannut sille elämäni. Minä olen yksin uskonut itseeni nämä vuodet, koska kukaan muukaan ei ole ja koska minun oli pakko, jotta selviäisin. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että joku muukin uskoo. Tuon viimeviikkoisen konsertin jälkeen muutkin ehkä näkivät, että minusta on johonkin. Sain aikaan tunteita muissa ihmisissä, sen ainakin tiedän. Se ei ole mitätöntä. Minä en ole mitätön. Minulla on nyt mahdollisuus ja aion käyttää sen.
 
Onnistuin tiistaipäivällä koppaamaan käsiini Tolkien: Mies joka loi Keski-Maan -teoksen selattavaksi! Vieläpä tismalleen sopivana hetkenä kun ilmassa leijaili selkeää tarvetta pyrkiä hetkeksi painomusteenhuuruiseen tai ainakin paperinkahinaiseen ajankadotushypnoosiin, irti kaiken elämän kehityksestä muistuttavista oudoista keho-oireista.

Oli miten oli, kyseinen oman toiminnan tuloksena liikkeestä yhytetty nide tuntui totta tosiaan kovasti "toimittavan", kuten Suuren Meren takana (s.o. "Frodo Lives" -väen valtakunnassa) tavataan sanoa. Toomin suhteellinen paksuus sekä kaikki katsettani tähän asti tavoittamaton uutuussisältö (kuten númenorilaiset kuviot...) herättivät yhdessä kasautuen vääjäämättä vaikeasti kuvailtavan reaktion, joka sai toivomaan suurempaa välittäjäainemäärien esiintymistä aivoissani, jotta olisin voinut tuntea asianmukaista kiitollisuudensekaista nautintoa siinä hiljaisten hyllynvälien keskellä yhä omin voimien seisoessani, Kyky-Yksilön Jälkien sekä epähärmäläisen ja ihmisarvoisen täyteläisen elämäntaipaleen äärellä. Kirjan kielen kääntelijätkin vaikuttivat kaiken kukkuraksi tehneen taustatyönsä onniteltavasti suomennostermivalintojensa perusteella. Tehokasta elimistön ravinto- ja nestetasapainoon liittyvää ajankäyttöä tai sitten ei, mutta huomasinpahan kuitenkin pakottaneeni itseni lopulta puolivaistonomaisesti olemaan vilkuilematta kaikkia sivuja lävitse, jotta samalla positiivisten yllätysten herkkupotentiaalia jäisi jäljelle vielä vähintäänkin yhdelle morcaristelukerralle.

Pakkohankinta tai -varastus tässä taitaa nyt todellakin olla kyseessä — ehdottomasti (toimien). :joy:
 
Last edited:
Olen nauttinut oikein leppoisasta lomasta tähän pääsiäisen jälkeen. Päänupille tekee hyvää olla pois töistä yli viikon. Huomasin taas kuinka kivaa onkaan mennä lähimetsään ja tänään otin eväätkin mukaan. Osasin varautua etukäteistiedoin että tänään siellä on lauma oppilaita ja kävelinkin ensin hissunkissun heidän ohitseen. Myöhemmin tuo samainen erittäin äänekäs lauma taittoi samalle polulle josta olisin tullut vastaan. Minä otin viisi metriä pöpelikön suuntaan ja jäin kivelle istuksimaan. Eikä kukaan siitä hälisevästä joukosta huomannut että olin siinä! Jos olisivat katsoneet minun suuntaan niin olisivat nähneet. Väistämättä tuli muutama kohta TSH:stä mieleen.

Olen pyöräillyt, kävellyt, lukenut kirjaa ja saanut muutaman pakollisenkin askareen hoidettua pois alta näinä päivinä. Kelin puolesta ei todellakaan ole ollut valittamista. Jos sataisi, nauttisin siitäkin ja kirjat tulisivat luettua hieman nopeammin. Minulla on hyllyllä odottamassa "Ylpeys ja ennakkoluulo" jota en ole aikaisemmin koskaan lukenut, mutta koska monet siitä puhuvat niin päätin että on aika lukea sekin.
 
Brittiotukseni puhuu jo todella hyvää suomea! En ole hetkeen käynyt hänen kanssaan pitkiä keskusteluja suomeksi (englanti on niin helppo valita arkikanssakäymisen kieleksi...) mutta selkeästi pitäisi vaihtaa kieltä ajoittain väkisin. Hyötyä hänelle, iloa minulle!
 
Ylös