Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Sain toisen musikaalini valmiiksi viime yönä.

Ne teistä, jotka seuraavat minua jossain sosiaalisessa mediassa ovat varmaan korviin asti täynnä tätä hehkutusta :grin:, mutta olen sitä mieltä, että jos jotain saa hehkuttaa niin tätä!

Tänään kävin läpi koko homman, tekstit, musiikit ja molemmat päällekkäin ja se oli paljon parempi kuin mitä oletin. Tiedän, mitä teen, kun ohjaustyöni alkaa syksyllä, tästä tulee nimittäin teatteridiplomini. Jotenkin ihan käsittämätöntä luoda jotain tuollaista ihan alusta pitäen. Että minä pystyn tuollaiseen. Musescoressa on 157 sivua nuotteja, ja seuraava urakka on vääntää partituurista jokainen instrumentti erikseen ja lähetellä nuotit soittajille. Koska minulla on soittajat! Ja näyttelijät! Ja tekniikkavastaavat! Ihmiset halusivat tulla minun diplomiini! Mitä on tapahtunut? Mistä lähtien minua on arvostettu missään tuollaisessa yhteisössä? Minä olen onnistunut näyttämään jotain tämän vuoden aikana. Oman hullun intohimoni ja ehkä jopa taitoni. Oletin, että näinkin ison, melkein 20 hengen porukan saaminen kasaan tulee olemaan hullun vaikeaa minulle. Ja pari ilmoitusta ja viestiä myöhemmin ihmiset ovat aivan innoissaan mukana ja haluavat tulla tekemään yhdessä tätä juttua. Mitä.

Olen löytänyt itseni tänä vuonna. Olen löytänyt itseni asumasta yksin kaupungissa ja kokkaamassa nuudeleita joka toinen ilta. Olen löytänyt paikkani siinä yhteisössä, mihin eniten kuulun. Olen löytänyt sen, kuka haluan olla. Löytänyt sen, mitä voin olla ja mitä voin tehdä.

Minua pyydettiin yo-juhliin tanssimaan. Joku pyysi minut johonkin mukaan! Ja vielä tanssijaksi. Tanssinopettajani pyysi minua hakemaan intensiiviryhmään, johon pitää olla hyvä. Pääsin siihen musikaaliin, mistä aiemmin täällä puhuin. Siitä tulee mahtavaa. Mihin on kadonnut se underdog? Minun huono itsetuntoni ei nyt oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.

Musikaalini nimi on Ketju. Sitten kun se helmikuun alussa esitetään niin olen käsikirjoittanut, sanoittanut, säveltänyt, sovittanut, ohjannut ja koreografioinut sen. Maaliskuussa esitetään tämä toinen musikaali jossa näyttelen, laulan ja tanssin. Voiko sitä elämältä muuta toivoa.
 
Tänään oli ihana päivä. Piano-opettajani oli kutsunut kaikki oppilaansa kylään kauden päättäjäisiin, ja koska paikalle olisi pääsyt pahimmillaan vasta kolmen liikennevälineen vaihdon jälkeen, päätin pyöräillä. Pieni miinus oli, että, no, satoi. Sade ei liiemmin ihastuttanut hobittimiestänikään, joka pitkin hampain lähti mukaani, koska opettajani toivotti myös tukijoukot tervetulleeksi. Mutta hän lähti. <3 Alkumatkalla ei onneksi satanut ihan hirveästi, ja pääsimme kauniita maisemareittejä pitkin juhliin.
Juhlat olivat ihan oma ilonaiheensa. Opettajani laittoi kaikki oppilaansa soittamaan kaudella harjoiteltuja kappaleita, ja esipuheessaan hän kertoi, että häntä on ilahduttanut tänä vuonna eri genrejen runsaus, yliopistotasoinen huippuklassinen pianonsoitto, sekä runsas aloittelijoiden määrä. Luulin kuuluvani viimeiseen kategoriaan, aloittelijoihin. Pienoismatinean jälkeen tajusin, että opettajani taisikin puhua minusta puhuessaan yliopistotason klassisesta pianonsoitosta. Hän vahvisti asian. Luulen, etten tajua omaa kehitystäni. Se on sinällään iloinen asia, koska jos hänen mielestään saavutan paljon kahdeksassa kuukaudessa, missä olenkaan vuoden päästä, tai kymmenen vuoden päästä. Opettajani iloitsi siitä, että muut osallistujat saivat kuunnella soittoani. Kyllä se minustakin tuntuu ajatuksen tasolla upealta, että saatoin soitollani motivoida jotakuta osallistujista entistä enemmän.
Paluumatkalla satoi hieman rankemmin, ja kahden suojaisan välipysähdyksen jälkeen olimme kotona, ja molemmat olivat kuin uitettuja rottia. Oli suorastaan taivaallista päästä kylmyydestä ja märistä vaatteista eroon, ja pienen odottelun jälkeen saunaan lämpöisiin löylyihin. Tästä on mahtavaa lähteä uuteen viikkoon, ja vielä muutamaan pääsykokeeseen.
 
Onnistunut oikean päivän valinta viikonlopun Helsinki Bike Show / Maailma kylässä -vierailulleni. . . kera (mm..) Ihmisten parissa vapaaehtoisesti puuhastelevilta haltuunotettujen yhteystietojen. :1420:

Samankertaista Aasian atmosfäärien pariin hetkeksi taikonutta MAUSTERIKASTA herkuttelua + korkeimman kerroksen Kaisa-kirjastovisiittiä tietystikään unohtamatta. (Suurtunnustus tällä kertaa etenkin ammattilaismaiselle academiakolmikolle Fischer, Odeberg ja Tikkanen, joiden kirjojen haltuunkaappaaminen ison maailman kaupasta tms. alkaa totisesti tuntua alati pakollisemmalta idealta!)
 
Last edited:
Se on sellainen juttu, että minun täytyy munata itseni täysin Metropolian pääsykokeen viimeisessä vaiheessa, ettei minua sinne otettaisi. Tänään oli pääsykoevaihe numero yksi, ja lautakunta puhui minulle jo ihan myytynä siitä, että he odottavat ensi viikkoa ja toista vaihettani innolla. Tämänpäiväisen perusteella tiedän, että vaikka ensi viikon koe olisi vaativampi, ei se kuitenkaan ole vaikeusasteeltaan mitään Sibaan verrattuna. Minulla on ensi syksynä opiskelupaikka.
 
En voi uskoa, että se päivä on jo huomenna: Minä valmistun ylioppilaaksi ja painan valkolakin päähäni! Koko lukion ajan on tuntunut siltä, että se päivä koittaa sitten "jossain hamassa tulevaisuudessa", mutta tänään se onkin jo huomenna :yawn: En ole varma, tajuanko ylioppiluuttani vielä huomennakaan, mutta ehkä se ajan mukaan selkiytyy ja päivästä jäänee hienot muistot :grin:
 
Laitoin äsken menemään kirjareferaatin, jolla suoritan yhden - mahdollisesti viimeisen, jos nyt katsoin opintosuoritusotetta oikein - humkandista puuttuvan kurssin. Jos se hyväksytään ja jos minulta ei tosiaan puutu enää muita suorituksia, voisin ehkä saada kandin paperit syksyllä :)
 
Olen isovanhempieni mökillä Saimaalla ja aiemmin päivällä veneretkellä näin ensimmäistä kertaa saimaannorpan ? (okei, pitäisi varmaan tarkentaa, että vain norpan pään). Tuli aivan mahtava fiilis, varsinkin kun aikaisemmin olin ärsyyntynyt kerättyäni jätesäkillisen rannalle ajelehtinutta styroxia. Tuntui aivan siltä kuin havainto olisi ollut palkinto siitä urakasta!
 
Muratti on kasvanut kämpiltä poissaolon aikana reippaasti!

Tuore ylioppilas piti kirjalahjastaan. Kiinnostavan sisällön lisäksi kehui kirjan kantta kauniiksi. :D

Kesä on täällä ja illat niin kauniita, että hädin tuskin raaskii ummistaa silmänsä unia varten.
 
Ihanaa olla hetki rauhassa kaiken kiireen keskellä. Lisäksi huomasin, että olen alkanut todellakin ottaa rennommin yliopiston hommien kanssa ja se helpottaa esim essenkirjoitusta, kun koko ajan ei ole pakko saada juuri täydellistä suoritusta aikaan. Välillä voi ottaa vähän keskinkertaisemmin jotta saa vaan asioita tehtyä ja päästä lähemmäksi niitä oikeasti kiinnostavia juttuja tehtävälistalla.
 
Viimeiseen kahteen päivään on mahtunut niin paljon suuria tunteita, ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa. Olen iloinen, että nämä ihmiset ovat elämässäni. Ylioppilaspäivä meni nopeasti ja nyt olo on melko tyhjä, mutta se lienee onnistumisen merkki ja päivästä jäi hienot muistot niin kuin aikaisemmin arvelinkin!
 
Tapaamani gastronomian konsultti täydellisti tiedonetsintäni tänään paljastamalla, ettei sinänsä kovaenergiasisältöisen maapähkinävoin syömisen suhteen ole olemassa mitään teoreettisen "seuraushaitan" sanelemaa päiväylärajaa ihmisille, jotka eivät yritä laihduttaa! :p :p :p
 
Hmmm, on se sikäli, jos syö pelkästään sitä pitkiä aikoja. Maapähkinävoissa tuskin on aivan kaikkia ihmiselimistön tarvitsemia ravintoaineita. Esimerkiksi keripukkia saattaisi ilmaantua tiukan voidieetin myötä.

Ulkona näyttää synkältä, mutta ei tarvitse lähteä minnekään, koska on LOMA! Paitsi tietty koiraa ulkoiluttamaan, mutta sitä ei lasketa.
 
Meillä on vihdoin taas Pekingin mysteerit -lautapeli. Se oli lapsena yksi lukuisista lempipeleistäni, ja aikuisena sitä oli älyttömän hauska pelata puolison (tai siis silloisen poikaystävän) mökillä. Kun mökki myytiin, peli meni kuitenkin vahingossa mukana, mikä oli aika harmi. Monen monta kertaa olen ollut nettikirppiksillä vähän myöhässä huutelemassa ostohalukkuuttani, kun joku on Pekingin mysteerejä kaupannut, mutta nyt olin kerrankin eka. Pääsemme siis vihdoin perehdyttämään jälkeläisemmekin klassiseen salapoliisityöhön Pekingin mutkaisilla kujilla :)
 
Oh! Elämäni yksi parhaimmista viikoista :heart: Kokous oli mainio, tapasin ihan mahtavia ihmisiä ja kävin läpi elämäni tärkeimpiä keskusteluita! Osa niistä oli niin innostavia, että poden kokouskrapulaa, koska jäi niin ikävä niitä upeita ihmisiä :cry::heart: Oli todella upeaa! Nautin ja kannan tärkeimpiä muistoja tästä lähtien mukanani aina :heart:
 
Sunnuntaina peukaloni sivuun saatanallisella uhripaikalla (töhräistyllä bussipysäkillä) lokasuojaa vuollessa syntymään päässyt "kansi" ei vuoda enää, vaan saattaa parhaassa lykyssä käydä jopa parantumaan pelkän vaihtolaastarin + -teipin puristuksen voimalla avitettuna.

~

Mikä häpeällinen epätaisteluvamma.

(vs. Mikä väkevän itseompeloittava regeneraatiovärähtely raajoissani asuneekaan...)
 
Last edited:
Ylös