Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Löysin lauantaina kaikkiaan kahdeksan korvasientä, jotka sunnuntaina kävin poimimassa äidilleni äitienpäivälahjaksi (tämä ex tempore -lahjus taisi ilahduttaa enemmän kuin Alnilamista ostamani lahjakortti). Sain myös maalattua vihdoin valmiiksi koristeet kalligrafiatyöhön, joka on odottanut keskeneräisenä vaikka kuinka kauan, ja siitä tuli ilmeisen ilahduttava äitienpäiväkortti.

Itse sain yllättäen äitienpäivän kunniaksi muhkean kukkakimpun esikoiselta, joka ei yleensä ole kauheasti antanut moisen vuotuisjuhlan itseään heilauttaa, ja kuopus oli piirtänyt ja värittänyt minulle poikkeuksellisen huolellisesti Zelda-teemaisen kukkakortin.
 
Last edited:
Jumalan valittuna monta vuotta toiminut Jeanne d'Arc joutui yli puoli vuosituhatta sitten kavalien burgundilaisten pettämäksi ja vieläkin niljakkaampien englantilaisten murhaamaksi, mutta tasan sata vuotta sitten hänen pitkäaikaistyöttömyytensä päättyi virkaan pyhimyksenä. No teki hän tietysti siinä välissä keikkahommia Ranskan kansallissankarina. Ihan hyvin maalaissyntyiselle teinilikalle!
 
Kirjaan Polttoroviolta pyhimykseksi on koottu pöytäkirjoja Jeannen oikeudenkäynnistä ja muuta mukavaa, mutta en ole päässyt siinä oikein vielä alkuun.
 
Lähdin metsään tummia pilviä uhmaten, mutta olin onneksi juuri sopivassa paikassa, kun taivaalta alkoi putoilla rakeita. Niinpä sain ihailla kertakaikkisen upeaa ukonilmaa ja raemyrskyä suojaisen kallionulkoneman alta ison kuusen tarjotessa lisäsuojaa. Rakastan ukkosta, varsinkin tällaista, joka tulee ihan päälle ja saa rintakehän resonoimaan mahtavilla jyrähdyksillään <3

Oli myös hupaisaa tarpoa kotiin muutaman sentin nuoskakerrokseen pettyneitä talvisia polkuja, kun metsään tullessa oli vielä ihan kevät.
 
Sain eilen ikioman Piikin. Olen tuota Frodon miekkaa himoinnut jo vaikka kuinka kauan, ja viime jouluna siippani aikoi antaa sen minulle lahjaksi. Kuinka ollakaan, hän unohti hakea sen postista ja miekka lähti takaisin haltioiden pajalle. No, nyt hän sitten sai asian hoidettua ja eilen se saapui. Ja on niin hieno!

Jotkut ihmettelevät rahan haaskaamista moiseen turhuuteen ja kysyvät mitä ihmettä minä teen sillä. No, toiset ostaa puolisoilleen esimerkiksi koruja, toiset tylsiä miekkoja ? Molemmat lienee yhtä hyödyllisiä. Ja mitäkö minä teen sillä? No ihailen! Jo pelkkä tuon Piikin hypistely ja katselu vie minut välittömästi Keski-Maahan (ja yksin kotona ollessa sillä voi jopa ihan vähän leikkiä).
 
Iloitsen siitä, että minulla on nyt viimein syy käydä vaikka joka päivä järven rannalla metsäpoluilla kävelemässä, ja tuo syy on (tietenkin) ihana koirani.

Taisin tänään myös keksiä, kuinka helpotan koirani yksinoloa. Tähän mennessä pentu on malttanut ehkä puoli tuntia olla jäistä kongia järsimässä, sitten alkaa itku. Olin pitänyt pentua yksin suljettuna makuuhuoneeseen (jossa on vähemmän tuhottavaa ja vaaroja), mutta ilmeisesti juuri makkariin koira ei halua jäädä yksin! Tänään nimittäin se malttoi olla oikein kiltisti yksin vapaana muualla asunnossa, kun minä olin makkarissa oven takana. (Joka sekin on siis ollut vaikeaa sille – suihkunkin aikana ehtii tulla ikävä.) Ehkäpä ensi kerralla kauppaan lähtiessä koira saakin koko asunnon käyttöönsä, ja katsotaan, kuulenko palatessani rappukäytävään hätähaukkua vai hiljaisuutta.
 
Jotain hyvääkin seurasi siitä, etten saanut nukuttua viime yönä: käväisin kolmannen kerran aamuyöllä pystyyn vääntäydyttyäni monen monituisen vuoden tauon jälkeen vilkaisemassa, mitä Potter-foorumi Vuotavalle Noidankattilalle nykyään kuuluu ja onko se ylipäätään enää olemassa. Viimeksi siellä vieraillessani, silloinkin melkoisen tauon jälkeen, kaikki ketjut olivat täynnä sekalaisia mainostekstejä ilmeisesti jonkin mainosbotin tms. sinne ajamina, enkä viitsinyt sen jälkeen edes vilkaista paikkaa. Mutta nyt Vuotis oli noussut kuin Voldemort padastaan, ja kun käyttäjätunnuksenikin oli vielä olemassa, pyysin tottakai uuden salasanan ja kirjauduin foorumille ensimmäistä kertaa ehkä seitsemään vuoteen. Nyt sitten yritän herätellä ilmeisen vähäväkiseksi käyneellä foorumilla muutamaakin keskustelua henkiin, ja se on hauskaa.
 
Last edited:
Tilasin turhakkeen tai no... hyödykkeen englantilaisesta nettikaupasta. Todella yllättäen tracking-systeemi paljasti tuotteen lähteneen Kiinasta. Olen jännityksellä seurannut paketin matkaa Shenzheniin ja sieltä Kiinan kansainväliselle lentokentälle. Hyödyke = yhtä kokoa isompi over the shoulder tai cross shoulder tai vyö- tai... laukku. Nykyinen rakas ja paljon käytetty versio on jäänyt, kun siihen ei suureksi surukseni mahdu uusi kännykkä. Ja hämmästelen sitä, että näitä mainostetaan "mieskäsilaukkuina". Itse en ole mahdottoman innostunut "naiskäsilaukuista", vaikka ovatkin kauniita (?!), mutta usein hankalia kävellessä, autossa, repun kanssa tms.

PS. Tavarankuljetus mallia taisteluvyö on paljon näppärämpää :grin:
 
Tulipahan avattua ulkokoripallokausi ja muutenkin käytyä pitkästä aikaa kokeilemassa kuinka se "pussittaminen" sujuu. Siihen nähden, että edellisestä pelikerrasta on aikaa, niin tuntuma oli suorastaan loistavasti tallella. Sääkin oli hieno mutta kaikkein parasta oli se, että koritelineissä oli korisukat ja vieläpä suhteellisen ehjät sellaiset. Kaikki korista pelaavat tietävät, että ilman sukkaa heitteleminen ei ole läheskään niin mukavaa. (Tämän asian olin tosin käynyt tarkistamassa jo aikaisemmin kävelylenkkien yhteydessä).

Muita heittelijöitä ei ollut, joten sain vapaasti valita parhaan (ehjimmän) telineen sukkineen. ? Tosin olisi kyllä hauska tavata muitakin lajin harrastajia. Täälläpäin tahtovat vain olla harvassa.
 
Viime viikon pidennetyllä viikonlopulla tuli poljettua 172 kilometrin verran takamusta kipeäksi ja nukuttua 3 yötä teltassa. Matkalla tuli bongattua 4 korona-ajan nallea, joista kolmesta nappasin valokuvan. Siitä yhdestä ei kehdannut, kun sen talon pihalla olivat ihmiset paikalla. [22]
Linnut pitivät koko pitkän matkan ajan konserttiaan, mutta osasivat nuo hiljaakin olla ne yön pari pimeintä tuntia. Tuli kyllä oikeasti sellainen olo, että sieltä se kesä tulee ja tänäkin kesänä voi tehdä monia asioita monista rajoituksista huolimatta.
 
Vaikuttaa siltä, että oma pikku kenkäkauppani/-kauppamme alkaa osoittautua kannattavaksi. Ehkä sieltä jossain vaiheessa alkaa jopa saada palkkaa itselleen ? Kummasti lisää työmotivaatiota. Ja motivaatiota lisää myös se kun saa asiakkailta palautetta kuinka liikkuminen tuntuu paljasjalkakengillä ihanan kevyeltä, ja kuinka sitkeät jumit ja vaivat ovat pikkuhiljaa helpottaneet.
 
Ylös