Neljänkympin rajapyykki on omalla kohdallani tullut ohitetuksi jo ajat sitten, mutta korona laukaisi kyllä minussakin pienimuotoisen "ensi vuonna tähän aikaan saatan olla jo kuollut, nyt on siis aika ostaa kaikki ne kirjat ja levyt joita olen vuosikaudet haikaillut" -fiiliksen. Sen seurauksena hyllyissä on nyt kaikenlaista uutta kivaa.
Varsinainen ilonaiheeni on kuitenkin se, että sain viime viikonloppuna päättyneellä kesälomallani ennakkoepäilyistäni huolimatta monta hyödyllistä ja hauskaa asiaa aikaan, ja ehkä levättyäkin sen verran, että jaksan myös työn ohessa jatkaa fiksujen asioiden tekemistä. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain soitettua Tägliche Übungen Für Flöte -vihkon ajatuksella läpi (hys hys, tiedän kyllä että tägliche tarkoittaa päivittäistä, mutta normaalioloissa on hyvä suoritus jos saan kaivettua huilun esiin edes kerran viikossa, joten soittotreenit joka kolmas päivä läpi kolmeviikkoisen loman on ihan loistava juttu), lajiteltua hirmuisen läjän eri suuntiin kierrätettävää tavaraa ja pelattua lasten kanssa läpi sekä Hero Questin perusseikkailut että kaksi suomennettua lisäosaa.
Lisäksi sain viime tiistaina vihdoin uuden (viime syksynä ostetun) polkupyöräni siihen kuntoon, että pääsin aloittamaan taas totuttelun kahdella pyörällä liikkumiseen. Alkuun jalat ja selkä olivat kyllä jo kymmenminuuttisen pikkulenkin puolivälissä sitä mieltä, että ihan järjettömään puuhaan on nyt ryhdytty, mutta kun olen kolmena peräkkäisenä päivänä tehnyt aina vähän pidemmän lenkin, puuha on alkanut sujua paremmin. Ehkä jo viikon tai parin päästä uskaltaudun kokeilemaan järisyttävän 5,5 kilometrin työmatkani polkemista. Melkein koko matka on jyrkästi kumpuilevaa alamäki-ylämäki-alamäki-ylämäki -maastoa, joten ihan niin kevyt homma se ei ole kuin pelkästä matkan pituudesta voisi päätellä.