Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Olin vastikään kaksi kuukautta lomautettuna, ja tultuani kesäkuun alussa töihin asiat olivat työpaikalla muuttuneet niin, että olen tuntenut itseni siellä tarpeettomaksi, semminkin kun töihin palattuani sain tietää, että olen ainoa joka on ollut kokoaikaisesti lomautettu. Olen ollut turhautunut, mieli on ollut matalalla ja kiukku herkässä, ja kaikki, siis aivan kaikki, on tuntunut vastustavan. Mutta lomautuksen aikana myös hain aktiivisesti töitä, osittain koska työkkäri sitä edellytti ja osittain koska päätin katsella ympärilleni. Ja kun panostin asiaan niin kävikin silleen että sain töitä, vieläpä hyvin mielenkiintoista sellaista! Pidän tätä erityisesti tässä työmarkkinatilanteessa aivan käsittämättömänä onnenpotkuna ja olen syvästi kiitollinen. Menen ensi maanantaina tekemään työsopimuksen.
 
Neljänkympin rajapyykki on omalla kohdallani tullut ohitetuksi jo ajat sitten, mutta korona laukaisi kyllä minussakin pienimuotoisen "ensi vuonna tähän aikaan saatan olla jo kuollut, nyt on siis aika ostaa kaikki ne kirjat ja levyt joita olen vuosikaudet haikaillut" -fiiliksen. Sen seurauksena hyllyissä on nyt kaikenlaista uutta kivaa.

Varsinainen ilonaiheeni on kuitenkin se, että sain viime viikonloppuna päättyneellä kesälomallani ennakkoepäilyistäni huolimatta monta hyödyllistä ja hauskaa asiaa aikaan, ja ehkä levättyäkin sen verran, että jaksan myös työn ohessa jatkaa fiksujen asioiden tekemistä. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain soitettua Tägliche Übungen Für Flöte -vihkon ajatuksella läpi (hys hys, tiedän kyllä että tägliche tarkoittaa päivittäistä, mutta normaalioloissa on hyvä suoritus jos saan kaivettua huilun esiin edes kerran viikossa, joten soittotreenit joka kolmas päivä läpi kolmeviikkoisen loman on ihan loistava juttu), lajiteltua hirmuisen läjän eri suuntiin kierrätettävää tavaraa ja pelattua lasten kanssa läpi sekä Hero Questin perusseikkailut että kaksi suomennettua lisäosaa.

Lisäksi sain viime tiistaina vihdoin uuden (viime syksynä ostetun) polkupyöräni siihen kuntoon, että pääsin aloittamaan taas totuttelun kahdella pyörällä liikkumiseen. Alkuun jalat ja selkä olivat kyllä jo kymmenminuuttisen pikkulenkin puolivälissä sitä mieltä, että ihan järjettömään puuhaan on nyt ryhdytty, mutta kun olen kolmena peräkkäisenä päivänä tehnyt aina vähän pidemmän lenkin, puuha on alkanut sujua paremmin. Ehkä jo viikon tai parin päästä uskaltaudun kokeilemaan järisyttävän 5,5 kilometrin työmatkani polkemista. Melkein koko matka on jyrkästi kumpuilevaa alamäki-ylämäki-alamäki-ylämäki -maastoa, joten ihan niin kevyt homma se ei ole kuin pelkästä matkan pituudesta voisi päätellä.
 
Last edited:
Nyt olen iloinen ja innoissani siitä, että ollaan ehkä hankkimassa sellanen sähköavusteinen laatikkopyörä korvaamaan auto tietyissä tilanteissa.
Minä olen pari vuotta sitten jo alkanut haaveilla tästä. Meillä on vaan yksi tosi iso este tälle. Meiltä keskustaan johtava tie on kapea ja mutkainen ja pientareet olemattomat. lisäksi tämä on rekkojen yleisesti käyttämä reitti. Eli kaikkea muuta kuin turvallinen ajella edes tavallisella pyörällä. olen jo pitkään ollut sitä mieltä että tässä kun liikkuu niin paljon pyöriä ja mopoja niin tähän meidän kylän ja keskustan välille pitäisi saada joku kevienliikenteen väylä. Ehkä niin että siinä saisi myös mopolla hurruutella. Toki se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta varsinkin syksyisin monta kertaa mopon perässä keskustaan asti ajelleena mietin mite paljon vaarallisia ohituksia tuossa tulee kun näkyvyys on surkea ja näitä hitaampia liikkuu joista pitää oni päästä (joskus myös minun). Tällainen väylä kun olisi niin harkitsisin vakavasti sähköavusteista laatikkopyörää korvaamaan auton ainakin osittain. Jos vielä olisi työpaikka tässä lähikeskustassa eikä siinä kauemmassa niin voisi töihinkin polkaista, mutta jos nyt edes kirjastoon, kauppaan, vapaapäivinä lasta eskarista hakemaan jne. Pienestä se lähtisi, mutta on sekin askel eteenpäin. Autoilu on kivaa, mutta myös ahdistaa kaikki turha ajelu.

Ilonaihe on se että saan kohta pari päivää omaa aikaa Kostikarvajalan (koira) kanssa. Mies ja lapset lähtee mökkeilemään ja minä en lähde mukaan, koska tuo mökki yleensä saa minut vaan stressaantuneemmaksi (ole kuin kotonasi, mutta silti et ole kotonasi vaan jonkun toisen paikassa jossa et voi ryhtyä mihinkään sormia syyhyttäviin projekteihin vaan kaikki pitää jättää suunnitteluasteelle ja niitä on kerääntynyt aikamoinen lista joka alkaa jo ahdistaa). Järveä on ikävä, mutta muuten uskon että minulle on huomattavasti parempi ratkaisu ottaa aikaa ihan itselleni ja koiralle ja viettää pari päivää vastaten vain omiin tarpeisiini nälän, vessahädän ja nukkumisten suhteen. ja mikä vapaus lähteä vaikka pyöräretkelle keskellä yötä!!! Tai yöuinnille! Tai lukea kirjaa koko päivä (paitsi että se loppuu ihan kohta...)! Tai siivota ilman häiriötekijöitä! Tai vaan maata tuijottamassa Australian Mastercheffiä tai tehdä ihn just sitä mitä itse juuri sillä hetkellä haluaa! Ihan absurdia. olen varmaan tänä iltana aika ihmeissäni että mitä sitä osaa oikein tehdä.
 
Sade.

Sitten pitäisi varmaan iloita siitä, että nyt kun lähdin oikeasti etsimään uutta työtä, niin olen päässyt haastatteluun joka paikkaan jota olen hakenut ja päässyt myös etenemään vaiheita etiöpäin. Jos nämä nyt menevät sitten jokainen päätyyn asti, niin menee kinkkiseksi valita yksi monesta. Olisi helpompaa jos "kelpaisi" vain yhteen paikkaan, niin ei tarvitsisi sitten puntaroida. Toki on hyvin etuoikeutettu ja onnellinen asema jos voi suorastaan valita tässä maailmantilanteessa minne menee töihin.
 
Onnea työnhakuun, @Merri, kaipaamassasi muodossa! Olen pari kertaa itsekin ollut siinä tuskallisessa tilanteessa, että olen pärjännyt useammissa haastatteluissa samoihin aikoihin ja toivonut, että pääsisin vain yhteen, jotta en joutuisi tekemään valintaa kahden hyvän väliltä.

Itseäni ilahduttaa vakituinen työ, joka todennäköisesti kiinnostaa minua vielä hyvän aikaa. Ei siis ole mitään syytä lähteä muualle vakaasta elämäntilanteesta.
Minulla ei vielä ole kokemusta kovin pitkistä työsuhteista. Vaikka periaatteessa osaan työni, niin jokaisessa työpaikassa ja tehtävässä on opettelua. On hienoa päästä perehtymään kunnolla yhteen asiaan ja kehittyä siinä, ei pelkästään pööpöillä kolmea, neljää kuukautta ja sitten jatkaa elämäänsä muualla.

Ja hei joko olen maininnut koiranpentuni, joka on ihana ja ilahduttaa minua jatkuvasti?
 
Sade on ilonaihe, mutta täällä satelee toooooodella hiljakseen. Toivoisin vähän reippaampaa sadetta joka jatkuisi pari päivää. Kastuisi luonto kunnolla. Nyt kun töistä puhutaan niin omatkin kuvioni ovat taas syksyn osalta selvillä. olen tyytyväinen tilanteeseen jossa saan itse valita mitä ja miten teen. Pomo tarjoaa töitä ja päätän itse onko se minulle sopiva tehtävä tai paketti eri tehtäviä ja suostun tai en suostu ja yhdessä viilataan pakettia toimivaksi. On ihanaa kun yhteistyö ja luottamus pelaa näin hyvin. Mietin tässä myös tänään että jos minulle tarjottaisiin vakivirkaa kunnalta niin suostuisinko. En tiedä. Olen tottunut nyt siihen että saan kesän oikeasti levätä työttömänä. Voin itse määrittää kuinka paljon työskentelen ja minulla on yleensä pitkä "kesäloma" jonka aikana ladata akkuja. En tiedä miten jaksaisin jos minulla olisi vain pari-kolme viikkoa lomaa kesällä ja ehkä viikko jouluna. Tietty voisi sopia pomon kanssa että anon palkatonta lomaa kesäksi, mutta se ei välttämättä toteutuisi ja minun pitäisi vaan hyväksyä se. Valitsisinko siis vakaan työtilanteen, mutta vapauden menetyksen vai haluaisinko säilyttää vapauteni vaikka se tietää epävarmuutta. Näihin kysymyksiin en osaa vastata. ja oikeastaan olen iloinen etten osaa. Se kertoo että asiat ovat juuri näin aika mallillaan kun en haaveile enemmästä (työrintamalla).

Minäkin iloitsen myös koirasta. Meillä on aina ollut koiria, mutta ei koskaan koiraa joka toimisi näin hyvin minun kanssani. Kosti on niin halukas oppimaan ja niin hyvä tottelemaan käskyjä että kahden aikuisena meille tulleen koiran jälkeen ihmettelen onko kyse siitä että ollaan oltu pennusta asti yhdessä vai onko niin että lapinkoira vaan on palvelualttiimpi kuin terrieri ja älykkäämpi kuin meidän noutaja-karhu-/hirvi-porokoira. Joka tapauksessa meillä on nyt koira jonka luonne ja energia tuntuu sopivan tosi hyvin meidän perheeseen ja jonka kanssa minulla riittää kärsivällisyys. Kosti on tehnyt minusta ihan pehmon koiranomistajan ja silti se tottelee paremmin kuin yksikään aikaisempi koira. Olen ihan mielellään koiranomistajana vähän pehmeämpi kuin ennen :)
 
Olin viikon muualla, mikä sekin oli ilonaihe kun pitkästä aikaa tapasin perheenjäseniä. Ilonaihe oli sekin, että kaikki parvekkeen kasvit olivat selvinneet hyvin poissaolostani helteestä huolimatta. Iloitsen myös sateesta ja kesälomasta. Vielä melkein kolme viikkoa jäljellä! Tuntuu ylelliseltä, ensimmäinen pitkä palkallinen loma (ja yritän olla stressaamatta liikaa siitä, että loman jälkeen on jäljellä enää kuukausi töitä ja sitten kaikki on taas epävarmaa).
 
Ihana sade <3 Se alkoi hiljaksiin eilen illalla, jolloin tein iltakävelyn miellyttävän raikkaassa ilmassa pienten pisaroiden putoillessa harvakseltaan. Tänään sataa jo ihan kunnolla, ja jos osaisin kehrätä kuin kissa, tekisin niin silkkaa tyytyväisyyttäni. Vihdoinkin kasvit saavat taas kunnon annoksen vettä!
 
Olen tässä parin viikon sisään saanut kotia suursiivottua oikein kunnolla, huone kerrallaan ja ikkuna kerrallaan. Vielä pari ikkunaa, sauna ja kylppäri. Sitten pitääkin aloittaa jo kierros alusta? No ei nyt ehkä ihan alusta ikkunoita, verhonpesuja ja mattoja myöten, mutta kuitenkin. Siivotaan nyt kun intoa piisaa ja kotona tulee oltua 99% kaikesta ajasta.
 
On perjantai ja karkkipäivä. Huomenna saa nukkua aamulla pitkään ja ehtii kaikessa rauhassa sekä kiertää sienipaikat varhaisten keltavahveroiden toivossa että noukkia taas yhden piirakan verran mustikkaa. Kroppa alkaa olla jossain määrin tottunut työmatkapyöräilyyn, jonka aloitin maanantaina uudelleen yli puolentoista vuoden tauon jälkeen, joten siitä puuhasta saattaa kehittyä taas hyvä rutiini ainakin pakkasten tuloon saakka. Esikoislapsi sai vaihto-oppilaskoulustaan USA:sta postilähetyksen, joka sisälsi high schoolin vuosikirjan, päättötodistuksen ja erillisen diplomin huomattavan hyvillä arvosanoilla suoritetusta koulusta (vitsailimme jo, että nyt kun hänellä on amerikkalainen päättötodistus ja hän on täysi-ikäinen, me emme voi mitään sille, jos hän päättää livistää takaisin Yhdysvaltoihin jatko-opiskelemaan). Kuopus alkaa olla totaalisen kyllästynyt pelkkään lomailuun ja kaipaa kouluun, joten kolmen viikon päästä tapahtuva kouluvuoden aloitus tuskin tulee aiheuttamaan mitään kitkaa.

Kaiken kaikkiaan elämässä on paljon ilahduttavia asioita :)
 
Onnea, @Salmiis! Juuri yksi päivä metsässä talsiessa mietin, oletko jo saanut tuloksia, vai olenko kenties unohtanut, että olet jo jossain kertonut pääsykoemenestyksestäsi.
 
Ylös