Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Ensimmäinen päivä oikolukua takana, ja olen ihan onnessani. Lisäksi sataa lunta! Talvi tulee! Talvi tulee! Sen kunniaksi ostin piparitaikinaa ja leivon tällä viikolla pipareita kavereiden kanssa. Tekisin mieluusti taikinan itse, mutta koska minulla ei ole tiskikonetta ja siirappikattila on hankala käsintiskattava, niin mieluummin ostan valmistaikinaa. Kandintutkinto jumittaa, koska yhtä kurssia ei ole vielä arvosteltu, mutta kyllä sekin sieltä tulee.
 
Aika paljon pieniä ilonaiheita on mahtunut eiliseen ja tähän päivään. Vaikka to-pe koulutukseni peruuntui ja jäin varmasti paljosta paitsi niin pari päivää kun lapset olivat isovanhemmilla ja sain vaan olla koirien kanssa kotona teki aika hyvää. Tuntuu siltä kuin olisi nukkunut todella hyvät unet. jaksaa taas ihan eri tavalla. Eli jotein hyvääkin tästä pikkunuhasta ja yskästä.
Eilen innostuin siivoamaan vanhan Singerin päällisen joka on heti vastassa kun tulee eteiseen ja johon kerääntyy aina kaikki. Sain siihen paikalliselta maatilalta (Hakolan marjatila) ostetut kynttilät pääsivät siihen esille odottelemaan että jossain vaiheessa niitä päästään polttamaan. Lisäksi siivottiin vessa ja keittiö perusteellisesti. Nyt on kiva mennä näihin tiloihin tai nähdä siistejä kohtia talossa.
Iloitsen myös edelleen robotti-imurista joka on helpottanut yleisetä hiekan, koirankarvojen ja pölyn määrää vaikka se ei ihan jokaiseen koloon ylläkään.
Eilen myös tuli siivouksen jälkeen jotenkin jouluinen olo ja kuuntelin pitkät pätkät joululauluja virkatessani kestovanulappuja. Nuo vanulaput ovat myös ilonaihe. Ensinnäkin ne ovat kauniita kun lasipurkissa on monen värisiä lappuja ja toiseksi tietty roskan määrä vähenee huomattavasti.
Lunta on ollut ohut kerros maassa jo kaksi päivää peräkkäin.
Ehdin tänään tehdä taiji-harjoitukset mikä auttoi selvästi hartiajumeihin.
Ihan yleisesti levollinen mieli tällä hetkellä.
 
Ostin vajaat kaksi vuotta sitten käytetyn yritysläppärin, joka on täyttänyt tärkeää paikkaa toimiessani pelinjohtajana kahdessa ryhmässä. Mutta mikä mielenkiintoista, tuntuu että pystyn pelitilanteiden lisäksi myös tekemään valmistelutyötä selvästi paremmin sillä kuin pöytäkoneellani. Ikään kuin läppäri olisi leimautunut mielessäni roolipeleihin, ja pystyväni siten helpommin irrottautumaan muusta ja keskittymään. Pöytäkoneella ajatus jotenkin harhautuu.

Eli: kiitos roolipelien jumalille Lenovo ThinkPadista! :)
 
Behemoth :heart: tulee Suomeen keikalle ensi vuoden marraskuussa. Ette arvaa miten hankalaa tämän salassapito oli yli viikon ajan, koska tämän tason keikat ovat aina Suuria Salaisuuksia, ja fanityttö minussa kihisi ja puhisi ja hyppi paikoillaan kun ei voinut hypettää kavereille tästä ennen kuin keikka-aikataulu oli virallisesti julkaistu. Oikoluin sitä uutista niin tärinöissäni että piti pitää hypetystauko ennen kuin sain istuttua alas ja oikeasti tarkastettua sen. Maailma alkaa palata normaaliksi! Keikkauutisia! Keikkauutisia!!:grin:
 
Itsenäisyyspäivä toi sitten kolmannen ruusukkeen "kaulukseen". Ylentämistilaisuus tosin peruttiin nykyisen tilanteen takia mutta tuleehan ne paperit postissa. Vaari on nyt sitten "saatu kiinni" sotilasarvossa vaikka eihän näitä arvoja voi oikein verrata kun hän ansaitsi sen vähän totisemmissa paikoissa. Siitä kaikille veteraaneille kiitos!
 
Nyt taas sarjassamme näitä hupaisia ilonaiheita. Olin laittanut tilaukseen ihan pikkuruisen Harry Potter legosetin, jossa on neljä hahmoa ja muutamia tarvikkeita. Ja voi riemua kun tuo toimitettiin eilen ihan kotiovelle asti. Siinä sitten kokosin legohahmoja virtuaalikahvittelun ohessa kesken työpäivän. :) Paketissa oli jokaisesta tuvasta yksi hahmo. Nyt voi "leikkiä" ja laittaa kuvia Instagramiin. Ei mulla siellä joulukuulta kuvia vielä olekaan. Hahmot muuten seisovat edelleen tuolla mun työkoneen luona ja vahtivat tänäänkin että teen työni.
 
Yhtyeeltä Antero Raimo & Ovet on julkaistu tänä syksynä uusi sinkku Alla tähtien, joka on esimerkiksi Spotifyssa kuunneltavana. Se on maalailevampaa tunnelmointia varhaistuotannon maalaisromanttiseen kauteen verrattuna. Alla legendaarinen alkupään kappale.
 
Äitini oli sitä mieltä, että olin jo ostanut riittävästi lahjoja veljentytöille, ja kun olisin vielä ostanut heille lahjakortteja Suomalaiseen, joita vanhempanikin olivat heille hankkimassa, päätin sijoittaa Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisiin lahjoihin: kaksi Stipendiä tytöille on tarkoitettu veljelleni ja tämän vaimolle, Työkalut isälleni ja Ompelukone äidilleni. Toki noista saatavat kiiltopintaiset paperikortit, jotka ajattelin antaa joululahjojen seassa, ovat vähän haaskausta, mutta ehkä lahjoitusten kokonaismäärään nähden aika pieni synti.
 
Tavallisesti tuhahtelen Illuminatille ja muille salaliittoteorioille, mutta vuosien varrella olen pikkuhiljaa alkanut uskoa, että minua vastaan on solmittu herkkusalaliitto tuntemattomista syistä. Aina, kun olen kunnolla tykästynyt johonkin tuotteeseen, se vedetään markkinoilta. Cappuccino Pepsi Max esimerkkinä. Viimeisin takaisku oli Sisu Sysi, joka pahantahtoisesti poistettiin kauppojen makeishyllyiltä. Salaliittolaisetkin tosin tekevät virheitä ja tänään löysin Sysiä sekotavarakaupasta. Ostin niitä heti kolme rasiaa. Nyt mussutan onnellisena pastilleja juhliakseni erävoittoa Illuminatista.
 
Lauantain työvuoron lopuksi pomo tuli kiittelemään siitä, miten hyvin ja tunnollisesti olen tehnyt työni tänä vuonna ja
sanoi vielä että olen ihan "ehdoton MVP (most valuable player)".
Sen lisäksi olivat päättäneet muiden omistajien kanssa, että laittavat minulle joulubonuksen tämän kuun palkan
päälle.

Siis jskhfjkdfg en oikeasti tiennyt että miten päin olla, varsinkin kun ensireaktio siihen että pomo haluaa jutella
oli että "jaha oon tehny jotain väärin." (Minullako itsetunto-ongelmia hahahaha perish the thought)
 
Vampiren ilonaihe tekee minutkin iloiseksi! Sanalliset kiitokset ovat arvokkaita, mutta niin ovat ne rahallisetkin.
Minunkin työpaikallani jaettiin joulubonuksia kiitokseksi tästä vaikeasta vuodesta.

Iloitsen myös siitä, miten reippaasti koirani osasi käyttäytyä eilen eläinlääkärillä, ja että Cytopoint-pistos vaikuttaa helpottaneen sitä vaivanneeseen kutinaan. :)
Koirani on niin ihana ja olen niin onnellinen, että sain sen osakseni pientä perheyksikköäni.
 
Ylös