Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Hienoa asua paikassa missä luonto tulee lähelle. Viime kesänä oli mäyrä ja eilen näin ja erityisesti kuulin miten kanahaukka nappasi naakan. Tänä aamuna kolme kurkea tallusti metsän rajassa takapellolla.
Joskus alkukesästä kävelyllä näin hirven ja kauriita on paljon. Jäniksiä myös. Lintuja riittää ja pikkuhiljaa alkaa pörriäisiä olla vähän enemmän kun olen niin paljon laittanut pörriäisten suosikkikukkia.
 
Suuri, suuri ilonaihe, jota pitää hieman pohjustaa.
Harrastan japanilaista kimonotaidetta, ja kaikki päällyskimononi ovat hienoa silkkiä. Silkki on todella herkkä kuitu, joka tahraantuu helposti, ja jo ioneja sisältävä vesijohtovesi saattaa pilata kankaan.
Kun siis huomasin, että furisodeeni oli tullut hikitahroja toukokuiselta synttäriseikkailultani, olin aluksi ihan maassa. Mutta sitten päätin yrittää rohkeasti saada tahrat pois.
Vesipohjaisia tahroja ohjeistetaan puhdistamaan tislatulla vedellä, sillä ioninegatiivinen vesi vetää kuiduista ionit pois, ja tahra haalistuu. Onnistuin kehittämään menetelmän, jossa nihkeällä nessutupolla painellaan ionitahran molemmille puolille rajaltaan epäselvä akkuvesitahra. Tällä keinolla sain kimonon tahrat käytännössä kokonaan pois.
Olen valtavan onnellinen. Silkki on niin arvokasta kangasta, ja kaverini, jotka harrastavat kimonotaidetta, pitävät kimonoista todella hyvää huolta, ja siksi harmi tahroista (itse- tai muiden aiheuttamista) on aina suuri. Tämä tulee pelastamaan niin monta kimonoa (ja myös muita silkkivaatteita!) ja jatkamaan niiden käyttöikää.
 
Löysin Netflixistä sellaisen ihanuuden kuin Leonard Nimoyta ja Spockia käsittelevä dokumentti nimeltä For the Love of Spock. Olen ehtinyt katsoa sen nyt puoliväliin piehtaroiden lumoavassa Star Trek -nostalgiassa, ja vielä jäi toinen puolisko huomisen iloksi.
 
Lauantai-iltana ulkoilutin koiraa ja näin tutun naisen istuskelevan talonsa edustalla toisen naisen ja miehen seurassa. Miestä en ollut ennen nähnyt. Hänellä oli parta ja lippalakki. Tervehdin heitä puristamalla lierihattuni liertä etusormellani ja peukalollani. Mies teki samoin lippalakkinsa lierillä. Me molemmat olemme katsoneet liikaa lännenelokuvia.
 
Last edited:
Alakerran iso remontti (jonka piti olla valmis jo touko-kesäkuussa, mutta ei puhuta nyt siitä) on tällä viikolla ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Yksi kahdesta suunnasta katkaistu seinä (sivulta ja ylhäältä, tuli siis pieni pätkä puoliseinää) on melkein viimeistelty ja sain juuri miehen työhuoneen maalattua valmiiksi. Kun maali on kuivaa siirretään alakerran kaikki tavarat siihen huoneeseen ja sitten päästään hiomaan ja maalaamaan minun työhuonetta/kodinhoitohuonetta. Ja kun on maalattu niin päästään tapetoimaan ja kun on tapetoitu päästään laittamaan listoja ja kun on listat laitettu niin kohta onkin melkein valmista :heart: Mitä nyt siinä välissä pitää käydä vielä sähkömiehen (vetämässä nettipiuha alas ja viimeistelemässä sähkötyöt), laatoittajan (tekemässä kodinhoitohuoneen lattia) ja puusepän (rakentamassa rapun alle komero), mutta on se silti ehkä kohta melkein valmis :grin: Kiinteät kalusteet saadaan vasta syksyllä kun toimittajalla oli jotain vaikeuksia meidän erikoisväristen kaappien kanssa.
 
Last edited:
Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, ei maanantaina lomalta töihin palatessa harmittanut, että loma loppui.
Tänä kesänä olen pätkinyt lomiani niin, että olin ensin 2 viikkoa lomalla, sitten nyt 2 viikkoa töissä ja sitten vielä 3 viikkoa lomalla. Talvella ei ehtinyt pitää lomia, joten nyt on oikein extrapitkät lomat.
Ehkä syynä on se, että tietää lomaa olevan vielä jäljellä tai sitten se, että nykyinen työ on oikeasti ihan kivaa ja nautin siitä. Aamuisin ei koskaan ole sellaista "onko pakko mennä"- fiilista, joka aiemmassa ammatissa oli jokapäiväistä.

Ensi viikon jälkeen jään kuitenkin myös mielelläni uudestaan lomalle. Toinen lomapätkä on tuupattu täyteen kaikkea ihanaa tekemistä; pari yötä Imatran kylpylässä, The Miitti, vuokramökillä mökkeilyä yms. Toisen koronarokotteenkin ehdin saada ensi viikolla, joten lomailla voi entistä turvallisemmin mielin!
 
Tänä kesänä suuri ilonaihe on ollut sähköpyörä, jonka vihdoin sain hankittua. Viime kesänä harkitsimme sellaista laatikkopyörää, mutta onneksi hylättiin se ajatus ja tänä keväänä ostin itselleni ihan tavallisen sähköpyörän, jolla saa tavaratelineiden ansiosta varsin näppärästi kuskattua myös kauppaostokset yms. Auto on tätä nykyä aivan siitepölyn peitossa, koska sähköpyörä on korvannut sen lähes kokonaan. Tämä pyörä on vaan niin IHANA, koska sillä voi ajaa rivakkaa vauhtia sekä pidemmätkin matkat läkähtymättä ja ilman että saapuu perille hiestä märkänä.

Ja toisin kuin hämmästyttävän moni tuntuu luulevan, ei sähköpyörä ole mikään mopo, vaan sitä täytyy koko ajan myös itse polkea mikäli haluaa päästä eteenpäin ;) Eli liikuntaa kyllä saa varsin mukavasti!

Kaiken lisäksi pyöräni on minusta tosi nätti :heart:
 
Last edited:
Tuli mieleen erään tutun joitain vuosia sitten kertoma hupaisa juttu. Hän on myös sähköpyöräilijä, ja erään kerran hänen polkiessaan kaikessa rauhassa ylämäkeen ohi puski puhisevan miehen hiki hatussa polkema tavallinen pyörä. Mäen laella mies pysähtyi ja totesi tutulleni ylpeänä, että "ohitinpa sähköpyörän!". Ilmeisesti kaikessa rauhassa sähköavusteisesti matkaa taittava keski-ikäinen naishenkilö oli miehen silmissä jonkinlainen haaste, joka oli pakko päihittää :D

Itse lähinnä kadehdin sähköpyöräilijöitä, jotka vaivattomasti ohittavat minut erittäin mäkisen työmatkani ylämäkiosuuksilla.
 
Jännittämäni Tyksin reissu meni eilen hyvin. Puudutus pelasi suht hyvin ja sain jorista lääkärille Lappijuttuja.
Muoniossa rikkoutunut autokin pääsi heti eilen korjaukseen ja se oli tänään jo haettavissa takaisin. Maksoihan tuo taas paljon "pelimerkkejä" mutta nyt auto kehrää taas (eikä mörise kuin mörkö). :)

Kämppä alkaa myös vähitellen tulla reissun jäljiltä kuntoon. Tosin retkeilyvarusteet lojuvat vielä eteisessä ja saavat siinä ollakin. Vedän ensiviikolla Rakastu Retkeilyyn - kurssia, joten suotta hyllytän tavaroita vielä vaatehuoneen ylähyllyille.
 
Vihdoinkin sataa! Lisäksi sääennuste lupaa sateita ainakin sunnuntaihin asti. Jos se toteutuu, ehkä vettä tulee tarpeeksi kostuttamaan metsänpohjankin, ettei se enää rauskuisi ja ratisisi niin surullisesti jalkojen alla. Ehkä pieniin metsälampiinkin kertyy vettä eläimille juotavaksi. Ja ehkä metsään nousee vihdoin sieniäkin...
 
Täälläkin satelee, mikä on ilahduttavaa. Toivottavasti sade jatkuu nyt tarpeeksi kauan, että luonto alkaa taas näyttää edes jossain määrin kirkkaan vihreältä harmahtavanvihreän sijaan. Tietenkään kelastuneita lehtiä ja neulasia se ei enää auta, mutta jotenkin lämmöstä huolimatta ei ole tuntunut ihan kesältä kun luonto ei ole hehkunut kauniisti. Ne pihan niittykasvit, joita en ole kastellut (en millään voi kastella kaikkia kasveja tällä pihalla) ovat nuupallaan ja surkeita. Ruoho kellastuu ja kuivuneita pihlajanmarjoja sataa trampoliinille. Sade on siis todellakin suuri ilonaihe.
Sään vaihtumiseen liittyy myös se ilonaiheeni, että pääsin lopulta tekemään vähän pidemmän kävelylenkin koiran kanssa. Jos pilvet eivät olisi näyttäneet niin uhkaavan mustilta niin oltaisiin kävelty vieläkin pidemmälle, mutta nyt piti jossain kohtaa kääntyä, ettei kastuttaisi. Silti sade ehti alkaa ennen kotia. Oli oikeastaan aika mukava kävellä kun pieniä viileitä pisaroita putoili paljaille olkapäille. Mutta oli myös kiva ehtiä kotiin ennen kuin pisarointi muuttui ihan oikeaksi sateeksi. Ei siis olla päästy kävelylle kun mustan ja paksun turkin omaavaa koiraa ei todellakaan voi viedä aurinkoiselle tienpientareelle kävelemään kuumalla asfaltilla. Nyt kun asteita oli +20 ja pilvistä niin oli ihan kiva kävellä ja koirakin vaikutti pirteältä ja iloiselta.
Tämän hiljaisen satelun pitäisi puoliltapäivin muuttua jopa runsaaksi sateeksi. Pitäkää peukkuja 😊
 
Ylös