Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Mulla oli koira hoidossa pe-su. On se kyllä aina vaan yhtä ihmeellistä miten paljon iloa ja hauskuutta mahtuu kuuteen kiloon <3

Lauantai-iltana joskus puoli kymmenen aikaan koiraa ulkoiluttaessa törmättiin pimeän laskiessa läheisellä niityllä mieheen joka pystytti sinne (ilmeisesti Nuku yö ulkona -tapahtuman tiimoilta) telttaa. Tai siis ei törmätty vaan nähtiin tämä kovin ihmeellinen tapahtuma jostain 30 metrin päästä. Koiraa tämä pöyristytti niin etten meinannut saada sitä ollenkaan sisälle. Itseäni nauratti ihan hitokseen. Aamulenkillä käytiin piskin kanssa toteamassa että aamukahdeksalta teltta oli edelleen siellä. Aika reipas tyyppi kyllä se telttailija, itse en menisi tuohon sateiden jäljiltä märähköön koiran- ja hanhenkakkapuistoon + punkkiparatiisiin telttailemaan mistään hinnasta. Ei-korona-aikana riesana olisivat todnäk olleet vielä neljän aikaan aamulla baarista palaavat juhlijat.

(Ite jätin siis Nuku yö ulkona -tapahtuman tällä kertaa väliin. Retkeilylogistiikka koiran kanssa ei ole yhtään hallussa eikä muutenkaan jotenkin just nyt napannut. Kuten yksi kaverini sanoi, kyllä niitä ulkona nukuttuja öitä on mulle tälle vuodelle kertynyt sen verran ettei väkisin tarvi tunkea metsään yhtaikaa kaikkien muiden kanssa.)
 
Entti on mylläämässä pihamaata "entistä paremmaksi" kuten mainoslausekin kuuluu. :)
En ole nyt aamun jälkeen ollut ulkona, vaan tehnyt töitä. Saa nähdä mitä entti on saanut aikaiseksi.
 
Seuraa ylitsepursuilevia överitunteita, joten jos joku tuntee olonsa epämukavaksi tällaisten asioiden äärellä niin voi hyvin skipata viestin. Lupaan etten loukkaannu 😉 Minulla siis karkasi mopo ihan täysin käsistä noiden tunteiden ja tunnelmien kanssa 😅

Meillä oli ti-ke koulun lähijakso. Olipa ihanaa tavata ihmisiä livenä. Ihan mahtavia kohtaamisia (laita tähän paljon suuria sydämiä jotka leijuvat sinne ja tänne ja purskahtelevat värilliseksi usvaksi). Että voi introverttikin leijua pilvissä siitä, että saa tavata ihmisiä. Olen sanonut olevani kameleontti joka peilaa vahvasti ympäristöään ja nyt oli sellaisia ihmisiä joilta sain niin paljon positiivista energiaa pelkästä yhdessä olosta ja läsnäolosta, että tuntuu kuin olisin kuplajuomapullo, joka poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Olen vielä tänäänkin kävellyt kuin hattarassa. Vein töissä lapset metsään ja halusin vaan kokeilla kaikkea uutta ja kivaa mitä opin koulutuksessa. No tietenkään en kokeillut kaikkea vaan maltillisesti paria juttua (meillä on koko vuosi aikaa 😉), mutta en suostunut (enkä suostu) toppuuttelemaan tätä onnea vaikka tuntuu, että sydän räjähtää ja kurkussa kuristaa.
Meillä oli koulutukselle vielä ihan täydellinen paikka Kintulammella. Tukkikämppä kallion päällä ja kallion alapuolella järvi/lampi. Riippumatot kallion laella ihan siinä rannan tuntumassa. Täydellinen sauna, missä löyly tuli kahtena aaltona. Ensin intensiivinen ja lyhyt, sitten hetken päästä lempeämpi ja viipyilevä. Elävä tuli kiukaan pesässä, kiukaan poksunta, nämä ihanat ihmiset, ikkunasta oranssi auringonlasku. Järvivesi juuri sopivan viileää, että sinne oli helppo mennä ja saatoin uida kierroksen (kolme kertaa), mutta sitten piti päästä ylös.
Hobittimaisen runsaat ateriat, antelias ilmapiiri. Se miten kaikki tukivat toisiaan ja kaikki saivat olla ihan omia itsejään.
Ja mikä ilta. Kun aurinko laski niin tähdet näkyivät kirkkaina. Saatiin katsella linnunrataa, bongailla satelliitteja ja nauttia taivaasta ilman valosaastetta.
Tähän päälle parhaiten nukuttu riippumattoyö ikinä. Ja ne ihmiset joiden lämpimästä energiapiiristä sain taas heti aamusta nauttia. Sanoinkin aamupalalla nuotion äärellä istuessa, että tämä paikka rakasteli meitä koko illan. Se ehkä kuvaa sitä miten överiksi meni :heart:

Eikä muuten jäänyt siihen... Olin tänään eri työyksikössä kuin normaalisti. Pääsin vierailemaan siellä missä olin viime vuoden ja löysin sieltä ihmisiä jotka buustasivat jo ehkä hiukan hiipuvaa onnen hyrinää taas ylemmäs. Olen kyllä ennenkin tunnistanut nämä ihmiset ja sen, että viihdyn heidän lähellään, mutta nyt kun pitkästä aikaa nähtiin niin sain heiltä hyvän buustin. Päätin myös ottaa riskin siitä, että minua pidetään ihan kajahtaneena ja olen sanonut muutamille ihmisille, miten hyvä olo tulee vaan siitä kun saa olla heidän seurassaan. Miten hyvän energian heistä saan. Ihan riippumatta siitä, että osalla oli huono päivä. Ja kaikki joille tämän kerroin kestivät sen hienosti 😂 Luulin ettei tämän onnellisemmaksi voi tulla, mutta kun näki ja kuuli miten toisille tuli hyvä mieli siitä, että sanoin tämän niin se vaan entisestään nosti mielialaa.

Ihanaa kun isojen aallonpohjien vastapainona saa välillä tällaisiakin kokemuksia. En missään nimessä haluaisi tuntea yhtään vähemmän (hyvässä taikka pahassa. Toki pahaa saisi aina olla vähän vähemmän, mutta jos se olisi myös hyvästä pois niin en vähentäisi kumpaakaan). Eilen ja tänään olen ollut sellainen ihminen millainen haluaisin olla aina. Sellainen joka näkee asiat valoisalta puolelta, pystyy käsittelemään negatiivisetkin tilanteet hermostumatta itse kuin juuri sen verran, että saa sanoilleen painoa. Sellainen, joka voi alkaa laulaa yhtäkkiä tai kontata pitkin maata välittämättä miltä housun polvet näyttävät jälkeenpäin.
Jos onnellisuuteen voisi kuolla niin olisin vainaa 😂
 
Last edited:
Kyllästyin kerta kaikkiaan metsästämään työkenkiä, jotka sekä olisivat mukavat jalassa että kestäisivät sen reilun tunnin mittaisen osan jokaisesta työpäivästä, jonka suoritan karkealla, kengänpohjia tehokkaasti syövällä betonilattialla kävellen. Ratkaisu oli hankkia kahdet jalkineet. Nyt minulla on betonilattiaa varten halvat paksupohjaiset kävelykengät ja muun ajan vietän mukavasti sievät ja siistit nahkaiset jumppatossut jalassani. Työhyvinvointi on noussut kohisten, polvet ja selkä kiittävät, eivätkä jalat paljosta kävelystä ja seisomisesta huolimatta enää edes pahemmin hikoile, koska tossut hengittävät niin hyvin. Olisinpa keksinyt tämän jo kauan sitten.
 
Last edited:
Sain kakkospiikin tällä viikolla. Eilen tapasin ensimmäistä kertaa henkilön, josta tulee sekä personal trainerini että fyssarini kahdeksaksi kuukaudeksi, ja hän on supertyyppi. Sain ensimmäisen oman alan työn musiikinopettajana, ja enää ei ikinä tarvitse (toivottavasti) tehdä avustajan töitä. Tänään oli budoperheen yhteiset illanistujaiset, joihin grillasin ribsejä suurella hartaudella ja kaikki tykkäsivät.
Elämä antaa niin paljon. Näinä hetkinä sitä ajattelee, että tätä varten kannatti läpikäydä ne kuohut ja tehdä työ itsensä kanssa. Ja ihmiset. Huh ja vau. Olen onnekas, kun olen niin ympäröity rakkaudella.
 
Brandagamban 13-vuotissynttärikaffet kahvila Aijun terassilla Träsdkändan kartanon kupeessa ja sen jälkeinen pieni kävelyretki kartanon puistossa, jossa seisoo mm. Espoon paksuin puu. Huvitti, etten ole edes tiennyt moisesta paikasta, vaikka se osoittautui sijaitsevan vain reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä. Suunnittelen jo piknikretkeä puistoon ensi kesänä.
 
Viime viikkoina olen kerännyt henkilökohtaisen karvarouskusaalisennätyksen, ja tänään aamulenkillä päädyin vahingossa seisomaan keskelle mustatorvisieniapajaa! Torvisieniä tuli kerättyä yli kolme litraa, ja osan niistä jo kuvasin seuraavaa vaellusta varten. Loput pakatimeen.
Uusi sieniveitsi toimi myös erittäin hyvin sekä maastossa että keittiössä.
 
Borderlands 2 PC:lle. Löysin Steamista reilulla alennuksella. Peli on yhä kesken konsolilla, mutta lisäosiahan siinä ei ole ja tässä on kaikki. Tuli jo ikävä Tiny Tinaa, sivuhenkilöistä hellyttävintä ja järkyttävintä, jonka teekutsujen valmistelu oli oudoimpia tehtäviä mitä olen peleissä kuuna päivänä saanut. Hänellä on oma fantasiahenkinen seikkailunsa lisäosana. Muutenkin peli on introsta lähtien yhtä sysimustan huumorin juhlaa. Sarjakuvamainen grafiikka tasapainottaa kivasti verisyyttä. Wanhahan peli jo on, mutta niin olen minäkin ja läppärinikin jo alkaa olla.
 
Tunnistin metsäretkellä onnistuneesti itselleni uuden sienisortin, kangasrouskun, ja sain tuotua äidilleni sievän satsin hänen kaipaamaansa pikkelsimateriaalia. Nyt osaan siis jo kelta-, kalvas- ja suppilovahveron, mustan torvisienen, herkkutatin sekä karva- ja kangasrouskun (lampaankäävistäkin olen aika varma, samoin punikkitateista, mutten ole koskaan ollut aikeissa poimia kumpaakaan, joten en ole paneutunut oikeasti opettelemaan niiden luotettavaa tunnistamista).
 
Seuraavaksi voitatti! Kiiltävä ruskea lakki jonka pinta on kuin sitkeää nahkaa. Se pois veitsellä niin alta paljastuu vaaleankeltainen kosteahko sisus. Keltaiset pillit, usein matoiset, joten kannattaa poistaa, vaalea jalka, josta kuoritaan turhat röyhyt. Nuorten yksilöiden pillistöä peittää kalvo. On herkullinen, lähes herkkutatin veroinen ellei yhtä hyvä, mutta saman ovat huomanneet pikkuotuksetkin. Silti erittäin suositeltava, siksikin että herkkutattia yleisempi ja kun sen tuntee, ei voi sekoittaa muihin.
 
Ilmoittauduin kansalaisopiston laulutekniikan verkkokurssille, joka alkaa keskiviikkona. Hiukan jännittää, mutta vihdoin pääsen laulamaan (muutakin kuin suihkussa). En vielä tiedä, minne evakuoin perheen siksi ajaksi. 😅
 
Ilmoittauduin kansalaisopiston laulutekniikan verkkokurssille, joka alkaa keskiviikkona. Hiukan jännittää, mutta vihdoin pääsen laulamaan (muutakin kuin suihkussa). En vielä tiedä, minne evakuoin perheen siksi ajaksi. 😅
Hommaat vaan peltorit koko porukalle!

Aloitin vuosien jälkeen uudelleen kuntonyrkkeilyn. Vähintään yhtä hienoa kuin treenaaminen on se, että pitkästä aikaa saa tehdä jotain yhdessä muiden ihmisten kanssa! Nyt kun aikuistenkin harrastukset alkavat taas pyöriä, niin vaikuttaa siltä että käytännössä kaikkiin harrasteryhmiin on suoranainen ryntäys. Meilläkin vetäjä sanoi että hänellä ei ole ikinä ennen ollut näin isoa ryhmää.
 
Toivottavasti meidän dojollemmekin ryntää paljon lisää treenaajia, se kun on yksityinen tila ja treenimaksut auttavat sen ylläpidossa ;) Toisaalta treenit ovat kyllä pyörineet normaalisti jo hyvän aikaa, minä vain edelleen odottelen kuopuksen kasvavan rokotusikään ja saavan piikkinsä ennen kuin lähden takaisin pieneen saliin harjoittelemaan tappelua lähikontaktissa useiden muiden ihmisten kanssa.
 
Pidin viime viikon lomaa yhdessä rakkaani kanssa, ja nyt töihin palatessa on levänneempi ja iloisempi olo kuin kenties yhdenkään moniviikkoisen kesäloman jälkeen. :)

Ylihuomenna menen ottamaan pitkään haikailemani rook-lävistyksen. Vähän jännittää kipu ja rustolävistyksen pitkä parantelu, mutta edellinenkin lävistys on tuonut minulle enemmän iloa, joten eiköhän tämäkin! Nyt osaan myös pitää siitä parempaa huolt kuin silloin yli kymmenen vuotta sitten.
 
Ilahduttaa syksy ja pimeys. Synkkää ja sateista ja sisällä kynttilänvalossa luetaan kauhutarinoita, trillereitä, nordic noiria, tummanpuhuvaa fantasiaa ja scifiä, Udulphoa ja Carmillaa. Dracula lisätään ohjelmistoon myöhemmin, se on ollut hetken tauolla kun kandin jälkeen tuli eräänlainen "Dracula-ähky". Ulkona voi viimeinkin seikkailla täydessä goottitällingissä ilman, että sulaa pois. Oikein mukavaa. Rakastan ehkä eniten marraskuuta, koska se sään hirveys ja koleus ja kalseus on tympeydessään jotenkin viehättävää. Syyskuu on toisaalta siitä kiva, että on lämmintä ja voi pitää helposti esim piknikkiä.
Ilahduttaa myös se, että vaikka vaihtoni siirtyi ensi syksylle, niin ainakin minulla on aikaa opiskella edes jonkinlainen norjan-taito ennen lähtemistä, tietysti menen myös ruotsin puhekursseille, jotta saan siihenkin varmuutta lisää. Tällä hetkellä en osaa norjaa yhtään ja ruotsin taitoni rajoittuu kahvilan tilaukseen, reitin kysymiseen ja säätilan toteamiseen. Jännittää opiskella uutta kieltä! Muutkin opinnot ovat etenemässä hyvää vauhtia, tästä syksystä tulee kiireinen, mutta enköhän selviä, koska tällä kertaa aikataulut menivät silleen nätisti, että koko ajan on suht tasainen työmäärä eikä kaikki iske päälle deadlinejen kanssa viikkoa ennen joulua.
 
Tappara.co -keskustelufoorumilla käynnissä ihan huikea foorumiroolipeli, jossa toimin toisena pelinjohtajana. Suomen toiseksi suosituin jääkiekkoaiheinen keskustelupalsta siis kyseessä, mutta siellä ollaan innostuttu pelailemaan noita pelejä muutenkin kuin jääkiekkoaiheisina. Tällä hetkellä pizzeriateema menossa.

Olisi kyllä mukavaa saada täälläkin joku peli käyntiin vielä joskus.
 
Lahden jousiammuntaseura Vasamalla on vuoro eräällä koululla talviharjoittelua varten. Seuran sivuilla todetaan: Seuramme ei tällä hetkellä ota aivan aloittelevia ampujia harrastoimintaan mukaan talviharjoitusvuoroille. Uudet harrastajat toivotamme tervetulleeksi seuraan kesän ammuntakurssien kautta, jotta voimme taata turvallisen harrastusympäristön kaikille. Pistää miettimään, onko käytäntö syntynyt harkinnan vai karvaiden kokemusten seurauksena. Voi kuvitella jonkun aloittelijan hätäisesti ampuneen nuolen kimpoavan seinästä niin, että joku onneton joutuu hypähtämään, ettei se osuisi jalkoihin. "Hupsista! Ei kai kehenkään sattunut?" Se aloittelija voisin olla minä, sillä kun kerran pääsin jouseen tarttumaan, lensivät nuolet miten sattuivat ja kauas maalitaulusta. Google Mapsin mukaan Vasaman kesäradan takana on reilusti tilaa ennen tietä.

Aloittelijoiden sulkeminen tuolla syyllä sisäammuntojen ulkopuolelle huvitti, kuten myös typo "harrastoiminta". Ehkä harjoitukset aloitetaan ja lopetetaan lyhyellä rukouksella varmuuden vuoksi.
 
Ylös