Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

En voi sanoa olevani mikään erityinen ruuanlaittoihminen, enkä kuulu siihen ryhmään joka kokkailee varsinaisesti ilokseen. En siitäkään huolimatta, että yläasteella otin vapaaehtoisen kotitalouskurssin pakollisen lisäksi. Aina silloin tällöin kuitenkin iskee jonkinlainen halu tehdä jotain. Yleensä se minun kohdallani tosin merkitsee lettujen paistamista. 😄 Nyt on kuitenkin päässä pyörinyt ajatus tehdä omenapiirakka. ja eilen sellaisen sitten pyöräytinkin. En käyttänyt mitään yksittäistä reseptiä vaan oikeastaan yhdistelin kahta hiukan erilaista. Piirakka onnistui, on kuohkea ja makukin on hyvä, ehkä pikkuriikkisen liian makea tosin. Jos seuraavaa kertaa tulee niin pitää sokerin määrää hiukan vähentää. Mutta nyt on jokatapauksessa tiedossa herkuttelua useammaksi päiväksi. 🥧
 
Last edited:
Tein viikonloppuna kerrassaan kaksi pitkää metsäretkeä ihanan kirpeässä, raikkaan tuulisessa ja kultaisen auringonpaisteisessa säässä ja löysin aivan hurjasti suppilovahveroita. Lauantaina lähdin liikkeelle niin myöhään, että hämärä alkoi laskeutua ennen kuin sain korin täyteen, mutta sunnuntaina aamupäivästä metsään hankkiuduttuani olin lähes vaipua epätoivoon, kun kori jo pursusi mutta sieniä olisi vielä piisannut vaikka kuinka. Onneksi on muitakin poimijoita, joskaan en tiedä, kuinka moni lisäkseni tuntee kaikki ne ovelat sienipaikat kuusikossa puikkelehtivien kapeiden kauriinpolkujen varsilla.
 
Last edited:
Päästiin töissä viettämään aamupäivä kodalla. Tehtiin tulet ja maisteltiin lämmintä mehua ja glögiä ❤
Ja sain varattua viimeiset näytöt. Tästä en tosin ole varuksettoman iloinen. On se toki ilon aihe, mutta tulee ikävä tuota koulua 💔
 
Nukuin vähän turhan pitkät päikkärit, jonka takia en varmastikaan saa unta ennen kolmea. Ei ongelmaa: sängyn vierellä on noin 40 kirjan kirjastokasa, josta etsimällä löytää varmasti luettavaa tähänkin hetkeen. Ehkä luen ensin Helene Cixous´n feministisiä esseitä 70-luvulta ja sitten vaikkapa vähän nordic noir -dekkaria sitten, kun aivoissa ei enää jaksa raksuttaa.
 
Muu perhe kävi eilen Tampereella pelimuseossa ja korismatsissa, joten minulla oli vapaailta. Olin niin kertakaikkisen väsynyt, että käytin harvinaisen vapauteni vain siihen, että söin kerrankin ihan rauhassa ja sen jälkeen käytännössä torkahtelin loppuillan kirjan ja kännykän ääressä. Se oli ihanan rentouttavaa.
 
Useimpien omatoimiseen monikieli(syys)harrastukseen vetoa tuntevien & lahjoja omaavien esikuva ja kanssatienraivaaja, professori Alexander Arguelles on palannut päivittämään YouTube-tiliään.
 
Last edited:
Kahdeksan vuotta kestänyt kausi riistäjä-sikaporvarina on ohi! Asunnosta, josta työn perässä muutimme 300 kilometrin päähän, on vihdoin viimein tehty kaupat.

Persnettoa tuli julmetusti, mutta ainakaan enää ei mene yöunet vuokralaisten, remonttien ym aiheuttamien murheiden ja yllätysten takia. Jesh!
 
Tein eilen sieniretken tuttuihin maisemiin, mutta sain saalista vain kolmisen litraa. Tänään laajensin saalistusaluetta ja kas, kotiin tuomisina oli noin kahdeksan litraa suppilovahveroita :)
 
Lukuisista - hobittifoorumille tietenkin hyvin sopivista - sieniteemaisista ilonaiheviesteistä päätellen nyt on ollut hyvä sienivuosi?

Kerrassaan erinomainen! Tänään meinasi jo iskeä ennakkosuru siitä, ettei ensi vuonna varmaan ole edes puoliksi näin hyvä sato :D
 
Poljin kotiin sateessa, enkä ollut parhaalla mahdollisella tuulella astuessani sisään kotiovesta. Eteisen pöydällä odotti paketti nimelläni, ja ihmettelin, mitä siinä oikein on, kun en mitään muista tilanneeni. Vaan sepä sisälsi uuden hienon Keskeneräisten tarujen kirjan! Yhtäkkiä ei enää harmita yhtään, vaikka olen edelleen sangen märkä, hikinen ja väsynyt :)
 
Olen saanut kotona repsottavia asioita kuntoon. Nyt on kaikki säleverhojen säätimet uusittu ja nyt ne toimivat. Yksi niistä oli rikki jo tänne 10 vuotta sitten muutettuamme. Nyt ei tarvitse aina nousta tuolille kun haluaa säätää verhoa. Työhuone on saanut uutta ilmettä, kun sieltä lähti tavaraa pois ja vähän uutta on tullut tilalle. Nyt sinne on tulossa myös pieni nojatuoli/vuodetuoli. Olohuone ja keittiö ovat ilman verhoja, koska ompelen sinne uudet. Vanhojen kanssa oltiinkin jo useampi vuosi. Vaihtelu virkistää, sillä kotona tulee oltua yhä enemmän.
 
EIihän siinä sitten kauaa mennyt kun tuli tehtyä omenapiirakka uudemman kerran. Heti kun ensimmäinen oli syöty loppuun niin piti uutta lähteä tekemään. Suurin syy tähän tosin oli se, että leivontamargariini, jonka ostin ensimmäistä "versiota" varten pitää saada kulutettua loppuun (vielä sitä tosin vähän jäi mutta kolmanteen piirakkaan se ei enää riitä). No saihan sitä taas suun makeaksi. Ihan yhtä kuohkea ei piirakasta tällä kertaa tullut (liekö ollut ensikertalaisen tuuria viime kerralla) mutta muuten omasta mielestäni tämäkin piirakka on maultaan erinomainen.
 
Tolkien Mailing Competition alkoi!!! Ensimmäisen kierroksen tehtävät napsahtivat juuri sähköpostilaatikkoon <3 <3 <3
 
Ylös