Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Käytettyjen vaatteiden verkkokaupat.
Ostin juuri lapsille joululahjaksi vaatteita. Kaksi pyjamaa, huppari ja neuletunika, itselleni pyjaman, yöhousut ja pitkähihaisen yömekon sekä miehelle merkkineuleen ja collegepaidan. Postikuluineenkin jäätiin reilusti alle satasen (mies sanoi merkkineuleen yksin voineen uutena maksaa useita satasia).
Muutenkin tykkään, että voi ostaa käytettyä. Paitsi että se on ekoteko niin silloin tulee myös helpommin tehtyä sellaisia löytöjä joihin ei uutena ehkä olisi tarttunut, mutta jotka ovatkin tosi ihania. Kun jokaista tuotetta on vaan yksi kappale ja sitä yhtä kokoa niin valinnanvaraa on vähemmän, mutta malleja ja kuoseja ja materiaaleja löytyy eri vuosikymmeniltä, eli valikoima on kuitenkin tyyliltään laajempi.
Meillä lapsilla vaatteet ovat aina olleet arviolta ehkä vähintään 2/3 käytettynä. Pienempinä käytettyjen osuus oli vielä suurempi.
 
Sain vihdoin alulle "secret santa" -tyyppiseen lahjanvaihtoon menevän lahjan. Osat ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa, samoin selkeä suunnitelma lopulliseen kokonaisuuteen pääsemiseksi, mutta aloittaminen on ollut jotenkin ihan ylivoimaista, ja olen lykännyt sitä uudelleen ja uudelleen. Mutta nyt työ on aloitettu, se lähti ihan hyvin vauhtiin, ja varmaan viimeistään perjantaina saan lahjan postiin.

Muoks: Valvoin sitten ihan liian myöhään - tai aikaiseen - lahjaa tehden ja kuuntelin tehdessäni joulumusiikkia mielen virkistykseksi. Koska väsyneenä tulee kaikenlaista hassua mieleen, aloin muistella paria kivaa joululevyä, joita ei omasta hyllystäni löydy, ja harmitella niiden puutetta. Kauan en harmitellut ennen konkreettisiin toimiin ryhtymistä, ja nyt molemmat levyt on tilattu muutaman euron hintaan musiikkidivareista, toinen kaiken lisäksi kotimaasta, joten sen pitäisi ehtiä perillekin vielä ennen joulua.
 
Last edited:
Secret Santa -lahja tuli vihdoin valmiiksi äsken. Huomenna pitää vielä siistiä siitä käsityön jäljet (se on nyt vähän ruttuinen ja vinksallaan näpertelyn jäljiltä) ja piirtää kortti, ja sitten saan sen postiin ja pois mieltä vaivaamasta.

Yksi sangen tärkeä joulukortti pääsi myös postiin asti tänään ja toisen, jonka onneksi voin luovuttaa kädestä käteen, sain hahmoteltua. Nyt puuttuvat enää äidin joululahjat, ja niistä toinen on jo varsin hyvällä mallilla ja toinenkin hahmoteltu. Eivätköhän valmistune ensi perjantaiksi.
 
Minulla on uusi pöytä. Ylipäätään ensimmäinen oma pöytä pitkään pitkään aikaan, koska kaikki kuvishommat sun muut ruokapöydän ääressä tekevänä en oikeastaan tarvitsisi sellaista. Mutta tämä pöytä on pitkäaikaisen haaveen täyttymys.

Kun olin yhdeksän, vanhempani totesivat, että lastenpöytäni alkaa olla liian pieni ja tarvitsisin kunnollisen työpöydän koulutehtävien tekemistä varten. Niinpä minut vietiin huonekalukauppaan uutta pöytää valitsemaan, ja löysinkin unelmieni yksilön: samanlaisen rullakantisen, lokerikolla ja ulosvedettävällä pöytätasolla varustetun ihanuuden kuin siinä kohtaa kalusteineen jo kotoa muuttaneella isosiskollani oli ollut. Mutta vanhempani eivät suostuneet ostamaan sitä, koska heidän mielestään se oli liian korkea ("Se peittää ikkunaa liikaa, valo ei pääse sisään kunnolla") ja liian tumma (perusväri musta, rullakansi harmaa). He halusivat mieluummin ostaa minulle valkoisen, kaksitasoisen ns. ATK-pöydän, josta en pitänyt yhtään. Asiasta intettiin itkuni säestyksellä ensin huonekaluliikkeessä, sitten viereisessä huoltamoravintolassa, ja lopulta taivuin. Minulle ostettiin se tyhmä pöytä, sain lohdutukseksi yhden uuden My Little Ponyn, enkä koskaan käyttänyt pöytää kuin tavaroiden säilyttämiseen sen päällä. Teini-ikäisenä sain vihdoin vanhemmat suostumaan siihen, että pöytä kierrätetään eteenpäin ja minä jatkan maalaamista ja koulutehtävien tekemistä lattialla niin kuin siihenkin asti. Haaveilin kuitenkin aina välillä, että joskus vielä hankkisin sellaisen ihanan rullakansipöydän, mutta niitä harvemmin tulee nykyään vastaan.

Vaan nyt, 36 vuotta myöhemmin, kuorokaveri on lähdössä Saksaan opiskelemaan. Sitä varten hän tyhjentää asuntoaan, josta kaikki tavarat lähtevät joko varastoon, kavereille lainaan tai pysyvästi uusiin koteihin. Yksi uutta kotia etsinyt kaluste oli ihana, päältä valkoinen, sisältä punainen rullakansipöytä. Se on nyt minun <3
 
Juna-aikataulut. Minulla on kaksi edes järkevää lähentelevää vaihtoehtoa. Joko olla Tampereella puolitoista tuntia etuajassa (mitä Melkoria minä muka teen yksin Tampereella puolitoista tuntia?) tai olla 5min myöhässä (olettaen, että juna ei ole myöhässä, jolloin myöhästyn vielä enemmän).
Kun minun mielenterveydelleni asetetaan tällaiset vaihtoehdot niin mietin ensin, että menisinkö vaan omalla autolla, mutta en kyllä uskaltaisi ajaa Tampereen keskustan lähelläkään. Seuraavaksi alan toivoa, että olisin kipeä enkä pääsisi ollenkaan lähtemään.
Todettakoon, että jos olisin tiennyt miten ihana iltapäivä tuosta tulee olisin ollut valmis odottamaan Tampereella ulkona vaikka vesisateessa kolme tuntia. Tai pidempäänkin. Mutta mielellään olisin ottanut sadetakin ja vettä pitävät jalkineet 😉
Viimeinen virallinen kohtaaminen opiskelutovereiden ja ohjaajien kanssa. Tosin meitä oli varsin pieni porukka paikalla ja luultavasti järjestetään itse tapaamisia ensi vuoden puolella koronatilanteen sen salliessa, mutta oli se silti eräänlainen tapa sulkea opiskelut. Päättää todella merkityksellinen vuosi. Ei pelkästään se, että sain tutkinnon suoritettua vaan myös se, että tapasin uusia ihania ihmisiä ja löysin ihan uudenlaisen palon työhöni ja oikeastaan koko tapani katsoa maailmaa koki eräänlaisen keinahduksen. Se ei ollut pelkkä opiskeluvuosi ja pelkkä koulu vaan se muutti minua ihmisenä ja toi todella paljon uutta sisältöä elämääni. Käytännössä se ei juuri näy vapaa-ajalla, mutta se kaikki mitä prosessoin mielessäni ja miten reagoin tiettyihin juttuihin ja katson asioita on muuttunut kovasti. Kuin olisin saanut uudet silmälasit joilla näen nyt sen jonkun mistä olen yrittänyt saada selvää, mutta vanhoilla laseilla näin vain sumuisen möykyn. Nyt kun näen paremmin, pystyn tutkimaan asiaa ja oppimaan siitä lisää itsekin.
 
Keittiönkaappi-inventaario, jonka tuloksena löysin vaikka mitä kivaa ja unohtunutta ja ennen kaikkea käyttökelpoista, suurin osa vielä avaamattomia!

- quinoaa kokonainen paketti
- hirssijauhoa, puoli pussia, viimeinen käyttöpäivä 2/2022
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- artisokansydämiä
- oliiveja
- cocktail-kurkkuja
- vaaleaa miso-tahnaa
- lasagne-levyjä
- kookoskermaa 2 prk
- kuivattuja mustia papuja
- maapähkinävoita

Quinoasta lähti heti muotoutumaan huomisen evässalaatti töihin ja ainakin kurkut ja artisokat päätyvät joulupöytään. On se kiva että hätävaraan tulee joskus hommattua muutakin kuin hernekeittoa ja tonnikalaa.
 
Minulla on pitkästä aikaa taas museokortti. Sain muistutuksen, että työnantajan minulle lataama ePassi-summa on vielä käyttämättä ja menee vanhaksi vuodenvaihteessa, joten piti kiireesti katsoa, mihin sen rahan voisi fiksusti käyttää, ja somessa onneksi vinkattiin museokortin olevan yksi vaihtoehto. Melkein puolet siitä jouduin kyllä maksamaan itse, mutta ilman tätä työnantajan järjestämää "alennusta" en varmaan olisi hankkinut korttia ollenkaan. Nyt pitää sitten alkaa käydä museoissa, kunhan koronapandemia hellittää.
 
Minua ilahdutti se, että ehdin luikahtaa vauvanhoidon välissä käyttämään kaikki vuoden lopussa vanhenevat liikuntasetelit sekä ison köntsän 2022 lopussa vanhenevia. Latasin uimahallirannekkeeseen käyntejä toiveikkaana että parin vuoden sisällä ehdin käydä vähän yli kymmenen kertaa uimassa.

Tänään on ilahduttanut satumaisen kaunis vuoden lyhyin päivä, iltapäivätorkut ja edulliset nettikirppislöydöt.
 
Kolmas koronapiikki saatu, kätevästi ilman ajanvarausta walk-in-rokotuspisteeltä, jolla kului alle viisi minuuttia siitä että kävelin sisään siihen että piikki oli jo käsivarressa.

Lisäksi pään magneettikuvaus oli taas kerran ihanan scifi ja rentouttava kokemus, ja bonuksena pääsin tutustumaan rekkakontissa toimivaan siirrettävään kuvausyksikköön.
 
Ilmeisesti oman koronapiikkini saannin kätevyydestä ei ole syytä iloita, sillä viime tiistaina jouduin jonottamaan ulkona -13 asteen lämmössä seisten 2 h 45 min ja sisällä istuen vielä 45 min lisää.

Sen sijaan iloitsen siitä, että joulusukuloinnit päättyvät tunnin päästä, jonka jälkeen tapaan kaveriani Oulussa, josta hyppään seuraavana päivänä junan kyytiin ja palaan Tampereelle.
 
Ei ehkä niinkään ilon kuin syvän kiitollisuuden aihe: lääketiede ja meidän suomalainen terveydenhoitojärjestelmämme. Tätä mietin jo toissapäivänä magneettikuvauslaitteen surinaa ja laulua kuunnellessani ja tätä mietin edelleen. Että on sellaisia laitteita, että on niille osaavia käyttäjiä, että saa elää maassa, jossa on itsestäänselvyys saada hyvää hoitoa. Että voi saada reilun kuukauden sisään kaksi ambulanssikyytiä, viettää yhteensä ainakin 14 tuntia tarkkailtavana sairaalassa, saada kaikki mahdolliset laboratoriokokeet, sydänkäyrät, happisaturaatiot, EEG:n, kaksi TT-kuvaa ja magneettikuvan, saada hyvää ja ystävällistä hoitoa lukuisilta hoitajilta ja lääkäreiltä, eikä siitä hyvästä tarvitse myöskään maksaa kuin muutamien kymppien suuruisia ambulanssi- ja poliklinikkamaksuja. Tämä on ihan uskomattoman hieno etuoikeus.
 
Last edited:
Vohobitti aloittaa 1.1. yliopistolehtorina (ma.). Onko se iso ilon aihe täysi-ikäiselle hobitille, eli 40+ ja väitelleelle? No on sikäli, että lähes koko akateemisen urani olen ollut prekaari, työskennellyt tuntiopettaja tai apurahatutkijana tai ollut virallisesti työttömänä työnhakijan (ja samalla epävirallisemmin väsäillyt apurahahakemuksia). Pari kertaa olen ollut heittämässä hanskat tiskiin. Mutta nyt sitten paikasta, minne olen viime vuosina antanut tuntiopetusta kysyttiin ”tiskin alta” pariksi vuodeksi kuukausipalkkaiseksi yliopistolehtoriksi, vieläpä oppiaineesta, mistä en ole väitellyt. En ainoastaan pääse nauttimaan kivasta palkasta ja luontaiseduista, vaan myös se antaa uuden alun akateemisille riennoille ja pyrkimyksille seuraaviksi vuosiksi.
 
Töissä on todella hiljaista näin uudenvuodenaattona. Löysin eilen YouTubesta Korean kansallisbaletin Pähkinänsärkijä-esityksen taltioinnin ja katselen sitä nyt aikani kuluksi aina kun kukaan ei tarvitse minua. Toki olisi fiksumpiakin asioita, joihin voisin luppohetkeni käyttää (mm. paperinkeräysastiani pitäisi kantaa ulos jätekatokseen tyhjennettäväksi), mutta olen niin väsynyt, että annoin itselleni luvan käyttää päivän hiljaisuuden hyväksi ja ottaa rennosti.
 
Last edited:
Ylös