Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Vehka

Unenkutoja
Vastuuhenkilö
Kummi
Koska entinen ilonaihetopik oli massiivisen ja mammuttimaisen kokoinen, oli aika päästää se ansaitulle levolle ja perustaa uusi. Tänne voi siis tulla jakamaan päivää piristäneitä pieniä tai suurempiakin seikkoja ja piristymään itse muiden ilosta lukemalla. Mallia voi ottaa vanhaa topikkia selaamalla. :)

Minun aamuinen ilonaiheeni on rakas Vihreä lohikäärme, kupillinen kahvia ja tieto siitä, että on tulossa hirveän kiva päivä monin tavoin. Pitää ajaa Juupajoelta Helsinkiin, mutta kun matkalla on tiedossa kaksi pysähdystä, se taittuu mukavammin. Ja sovittiin, että käydään pikkusiskon kanssa pannukakkuravintolassakin. :)
 
Lukio alkaa ylihuomenna. Ilonaiheena ovat myös lukiokirjat, jotka sain luettua ennen koulun alkua. :D
 
Koulu alkoi (iik) ja näin kaverini kesän tauon jälkeen. Ja kaiken lisäksi minulla ei ole tässä jaksossa ainuttakaan päivää, jolloin joutuisin olemaan koulussa neljään asti.
 
Sain viime viikolla piirrettyä tulevan Hobitti-elokuvan kunniaksi Smaug-aiheiset kortit tämän vuoden joulukorttivaihtareihin :) Vielä pitäisi taustapaperit löytää.

(Ja minähän en ole aikaisessa, te muut olette vain liian myöhässä ;) )
 
kielo sanoi:
Sain viime viikolla piirrettyä tulevan Hobitti-elokuvan kunniaksi Smaug-aiheiset kortit tämän vuoden joulukorttivaihtareihin :) Vielä pitäisi taustapaperit löytää.

(Ja minähän en ole aikaisessa, te muut olette vain liian myöhässä ;) )

Täällä on myös suurin osa jouluasioista pulkassa, joululahjatkin odottavat 80% komerossa :D

Ensimmäinen koulupäivä pulkassa ja selvisi, että minä pääsen kulkemaan KIMPPAKYYDILLÄ koululle tästä eteenpäin!!! Voi että miten iloiselta syksy tämän takia tuntuukaan, kun saa nukkua seitsemään saakka aamuisin entisen viiden sijaan ja iltapäivästäkin olen joka päivä kotona reilusti ennen kuutta. Hyvästi neljän-viiden tunnin päivämatkat :heart:
 
VR ilahdutti tänään: Istahdin kymmenen kieppeillä Turun asemalla Tampereen junaan ja hetken kuluttua automaattikuuluttaja ilmoitti, että juna lähtee hetken kuluttua Myyrmäkeen. Konduktööri kuulutti hetken päästä, että Tampereelle ollaan menossa. Loimaan lähestyessä automaatti kuulutti, että saavumme Poriin. Konduktööri korjasi: Loimaalle tullaan. Harmi, että automaattikuulutus otettiin pois päältä, koska ehkä olisimme seuraavaksi Humppilan sijasta saapuneet kuulutuksen perusteella Rovaniemelle tai Kuopioon...:)
 
Luulin hetken, ett kaverin kihlattu on jäänyt junan alle. Ihan sydämestä otti. Ikävää, että joku oli jäänyt, mutta onneksi se ei ollut tuttava...
 
Vohobitti sanoi:

Onko Mannerheimin näyttelijän mustuus vielä varmaa? Voihan kyseessä olla myös siirtomaaherrojen jälkeläinen, jolla on puhdasta arjalaista verta suonissaan. Torstain tiedotustilaisuuden jälkeen olemme varmasti viisaampia... :|

Ilonaihe olkoon väärin luettu Varustelekan ilmoitus: "Muslim tactical weapons course". Ajattelin jo, että Lekan pojat ovat nyt kyllä menettäneet viimeisetkin järkensä hivenet. :grin:

edit: Näköjään "Iltalehden saamien tietojen mukaan" Marskin näyttelijä olisi nimenomaan mustaihoinen. Hommafoorumilla on jo 402 viestin ketju aiheesta.
 
Eka lukiopäivä! Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä... *Naps!* 35 tuntia viikossa, kahdeksasta - neljään -päiviä, ja yksi ainoa ei-kahdeksan-aamu.

Palaa maan pinnalle, linde. :D
 
Whippii, yksi kurssi hyväksiluettu ja se tarkoittaa yhtä ylimääräistä ja viikoittaista wapaapäivää! Lisäksi sain eilen neljä uutta työtilausta, joten ehkä tässä jotenkin eletään tämä syksykin :D
 
Voitin juuri huutonetissä kaupan kauniista harmaasävyisestä haorista. Kun nyt vielä saan sen maksettua ja posti tuo sen perille, minulla on kaksi haoria kaapissani. Sitten kun vielä Pichu kasvaa niin isoksi, ettei enää tarvitse pelätä tahmatassujen kosketusta, voin käyttääkin niitä silloin tällöin =)
 
En muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen. :heart: :heart: :heart:

Lähdin siis tänä aamuna elämäni toiseen lukiopäivään, ja olo oli kuin orvolla. Ruokatauolla eräs luokkalainen tuli pyytämään minua seurakseen, hänkin kun oli yksinäinen. Juttelimme jonossa niitä näitä, kunnes yhtäkkiä jutellessani tajusin, että hänhän on hyvä ystäväni konsalta, hän on vaan muuttunut niin paljon, etten tunnistanut häntä ensiksi. [22]

Tämän heureka-elämyksen koin sen jälkeen n. 50 kertaa, kun kaikki vilkuttelivat minulle, ja tajusin, että "hei! Toihan on konsalta! Ja toi myös! Moi! Sä oot se yks tyyppi" jne. :D :D
Nyt orpo olo on hävinnyt taivaan tuuliin sen siliän tien, kun tajusin että tunnen noin puolet Cynkkarin väestä. :D

Long live rock'n roll and Cygnaeus high school! :heart:
 
Tutkin jälleen nettikauppojen leluvalikoimaa. Silmiini osui pehmo-Yoda alennuksessa. Lisäsin sen ostoskoriin. Tutkin lisää kaupan valikoimia, ja lisäsin ostoskoriin Schleicheja alennushinnoin. Ostoskori alkoi näyttää täydeltä. Mutta sitten tulee paras kohta: En ostanutkaan mitään! Tämä on suuri ilonaihe! :p
 
Koska väittävät, että yksi kuva kertoo enemmän kuin lukuisa määrä sanoja:
file.jpg
 
Kansissa ja palautettu :) Valmistumispäivää en vielä tiedä. Ensimmäinen mahdollinen on lokakuussa, mutta jos en saa siihen heti pyhäinpäivän tienoille vihkimystä niin en valmistu vielä silloin. Tuolla gradun pistemäärällä nostelee kuitenkin melkein koko vuoden opintotukia, kun samalla etsii töitä :) Ja kiitos onnitteluista!
 
Onnea Shacklebolt ja kunnioittava kumarrus kovan työn tehneelle!

Oma iso ilonaiheeni: Codex Manesse eli Heidelberger Liederhandschrift, josta kopiotuja kuvia olen ihastellut milloin minkäkin keskiaikaa käsittelevän tieto-opuksen sivuilla, löytyy kokonaisuudessaan netistä =) =) =)
 
Ylös