Pieniä tietoteknisiä kysymyksiä vailla oman aiheen tarvetta

Olen vähitellen hankkimassa uutta läppäriä, koska tämä nykyinen on melkein 10 -vuotias. Hinnan tulisi olla suhteellisen maltillinen (tietokoneeksi), ja kyseisen aparaatin pitäisi jaksaa pyörittää Sims nelosta Originilla (eli en tarvitse levyasemaa) ja olla suht kevyt että sitä jaksaa kanniskella mukana, mutta muita vaatimuksia ei ole. En tiedä tietokoneista yhtään mitään, joten olkaa armollisia!
 
Vaikea yhdistelmä toteutettavaksi. Suht halvalla saa läppärin, jolla saa selailtua nettiä ja käytettyä suoratoistopalveluita, mutta jossa ei riitä potkua vähääkään pasianssia vaativampiin peleihin paitsi älyttömän huonoilla grafiikoilla ja pitkillä lataustauoilla joka välissä. Erillistä näytönohjainta vaatii se ja hinnassa tuo näkyy. Yksi vaihtoehto on ostaa tehokkaampi läppäri käytettynä. Minä tein niin kun näin ilmoituksen neljä vuotta vanhasta peliläppäristä, jonka nelinumeroisesta hinnasta oli ajan myötä pudonnut ensimmäinen numero pois. Kaupan haittapuolena toki on se, että jos ostaa neljä vuotta vanhan koneen, niin saa neljä vuotta vanhan koneen. Sitä on kaiken aikaa pidetty verkkovirrassa, joten akku voi sanoa sopimuksen irti hetkellä minä hyvänsä. Muuten olen oikein tyytyväinen hankintaani.
 
Minua mietityttää, missä mahtaa olla Kickstarterin Pledge Manager -nappi? Olen päässyt kyllä säätämään tilausta sähköpostissa lähetetyn linkin kautta, mutta itse nettisivuilla näen vain sen tekemäni perustilauksen, en siihen liittyviä lisiä. Luulisi että Pledge Manager nyt jotain muutakin kautta löytyy.
 
Partitio, rinnalle asennus, Sudo update-grub jne. Läppärin primaarilähtö näytölle oli sit kaikkein alkeellisin mahdollinen, muita en ole saanut vielä toimimaan. BIOSin fläsh varmuuden vuoksi -> ei vaikutusta näyttökorttiin/ajuriin. Miten saa läppärin näyttöpiuhan/piuhat turvallisesti irti? Tätä voinee pohtia ensi viikolla. Älkää poltelko piippukessua samassa huoneessa masiinan kanssa (vähän tyhmää muutenkin), älkääkä varsinkaan laittako akkua takaisin kiinni kun masiina on päällä ja toimii muuten. Vai mistä tuo vika alkoikaan. Linux-märkäkorvaksi ehkä voi tämän jälkeen sanoa itseään. Päätän raporttini täältä luolasta tähän.

IMG_20210801_205736.jpg

(Muoks. Hngh. Tottakai näytön kaapelit (4kpl) ovat mikroliittimillä kiinni. Ehkä ne saa atuloilla irti.)
 
Last edited:
Läppärin huolto on edennyt siihen pisteeseen että _nyt_ luulen emolevyn ajurien olevan pikkuhiukkasen viallisia ja hyppäävän ohi kohdasta 'yhdistä emolevy grafiikkakorttiin'. Pitääkö sitä oikeasti hakea läppärin valmistajan sivuilta nuo vanhat uudestaan, linux-spesifisiä ajureita näyttää kyllä muutama olevan tarjolla (ei tietenkään kaikkia, eli ehkä niillä ei ole merkitystä?), ja ajaa ne jollain ilveellä emolle sisään? Toki on mahdollista että sieltä on jotain muuta ihan fyysisesti hajonnut.

Pöytäkoneen muuntaminen dual bootiksi on kenties valmis, ainakin grub tulee oikein näkyviin ja käynnistää sinne minne käsketään. Jouduin tosin tuuppaamaan molemmat käyttikset WI-FIn kautta verkkoon, mutta kun tähän luolan nurkkaukseen tulee kumminkin muutoksia parin tulevan kuukauden aikana, ei haitanne että nettiliikenne toimii hieman hitaammin jonkin aikaa. Pitää vaan hommata sellainen pritteri/skanneri jolle ajurit löytyy suoraan Ubuntu-pohjalta (se on kaiketi HP:n sit) ?
 

Liitetiedostot

  • penguinconstellation.jpg
    penguinconstellation.jpg
    15,8 KB · Katseluja: 9
Harkitsin pistää tämän 'ärsyttää'-osastolle, mutta tämä kuuluu ehkä paremmin tänne...
Onko se nyt niin vaikeaa olla tuuppaamatta 64-bittistä kerneliä ja uutta bootloaderia 32-bittiseen käyttikseen? Taas pääsi panikoitumaan kun kehotetaan päivittämään ja sitten vedetäänkin yli toimivia systeemitiedostoja.

Lyhyt linuxin dual bootin käyttöohje on siis:
1. Pidä käyttis-usb mukana
2. Tallenna kaikki omat tiedostot toiselle usb-muistille.
3. Ole valmis asentamaan ohjelmistoja uudestaan.
 
Last edited:
y.o.14-vuotias läppäri päätyi sitten järeämpään kierrätykseen Riihimäen ongelmajätelaitoksen kautta. olen sittemmin nysvännyt kasaan hieman uudemman melko halvan masiinan jolla tätä kirjoittelen. Linuxista sen verran että main stream distribuutiot on ainoita joita voi jotenkin suositella. Backup ohjelmisto -Timeshift ja Palomuuri gufw sekä tikku omalle datalle ja mahdollisesti käyttikselle (timeshift hoitaa yleensä) on aikast tärkeät, jos ja mikäli tämmöiseen muutokseen Kaupallisista Käyttöjärjestelmien Koontitiedostoista tietokone- ja verkkoarkkitehtuurin GNU/Linux-maailmaan haluaa ryhtyä.

Ehkä sitä saa joskus jopa serverin pystyyn, pitäs vaan olla aihe miksi.
 
Jos haluais juutubest konvertoida videon äänitiedostox ja ladata sen omalle koneelle / puhelimelle, miten kannattaa toimia?

Esimerkiksi jos lähtisin 4 viikon kuluttua Kanariansaarille ja haluaisin kuunnella lentokoneessa korvalapuilta novellin Varjo Innsmouthin yllä.
 
Ylös