Pieniä tietoteknisiä kysymyksiä vailla oman aiheen tarvetta

Onko olemassa jotain valmista pohjaa, josta saa helposti muokattua verkkoon haluamansa sorttisen sähköisen jäsenkyselyn, joka sitten täytettynä lähtee "lähetä" nappia painamalla haluttuun sähköpostiosoitteeseen? Yhden pienen urheiluseuran puolituttu tiedottaja kääntyi puoleeni tässä asiassa, mutta minun oli myönnettävä olevani yhtä tietämätön, eikä googlestakaan ollut kauheasti apua. Niinpä pistän nyt kysymyksen eteenpäin.
 
Google Drivessa voi luoda lomakkeita, jotka saa suoraan nettiin vastattaviksi ja lähettää linkin sähköpostiin, jolloin vastaukset tallentuvat suoraan googlen palvelimille, joten niitä voi katsoa Drivesta. Luominen on ohjattu, joten uskoisin kyselyn luomisen olevan helppoa ja nopeaa.
 
Kiitos vinkistä, täytyypä kokeilla moista. Joskin jos vastaukset ovat vapaasti kaikkien katsttavissa, homma ei toimi, koska lomakkeella kerätään mm. henkilötietoja.
 
Vastaukset ei ole vapaasti katseltavissa, jos niitä ei sellaiseksi aseta. Vain lomakkeen "omistaja", eli se henkilö kenen Drivella lomake on, voi katsella niitä, ja halutessaan jakaa muille käyttäjille sähköpostiosoitteen perusteella. Tolkien-seuran pukukilpailun äänestys tehtiin tuolla samaisella systeemillä.
 
Eivät vastaukset kai ole vapaasti katseltavissa, vaan sinä näet ne vain omalta Google tililtäsi. Koska Drivehan on tarkoitettu monen henkilön samaan aikaan muokkaamia asiakirjoja varten, lomakkeen luoja voi kutsua haluamansa henkilöt mukaan, jolloin he voivat kaikki muokata sitä. Mutta valmiiseen lomakkeeseen vastaajille lomake ei näytä mitään muiden vastauksia.
 
OK. Tämä on minulle sen verran vieras kenttä, että pitää tutustua asiaan aikalailla alusta asti. Ja selvittää, onko kyselyä varsinaisesti pykäävällä tiedottajalla Google-tiliä, koska hänelle niiden vastausten on tarkoitus mennä.
 
Tietääkö joku, onko foorumi.infolla jnkinlaista väenvähennystä kesäisin, kun eräät sivut, joita foorumi.info ylläpitää, eivät toimi välillä ollenkaan?
 
Mitäs pitäisi tehdä, kun läppärin näppiksen u, j, m, i, k, o, l, p, ö, 7, 8, 9, 0, sekä piste ja väliviiva eivät toimi? U= vasemmalle siirtyminen. K= alaspäin. L= kappaleen loppuun (?). O= oikealle. P=*. Ö=-. 8= taaksepäin tab (?). 9= ylöspäin. 0=/. piste= backspace. väliviiva= +. J I M eivät näytä tekevän mitään.

Acer Aspire, alle vuoden vanha, Windows 8. Ei oo kaatunut mitään nesteitä päälle. Näyttönäppiksellä kirjoittelen tän.
 
En osaa yhtään neuvoa, mutta siltä varalta, että näppikselle kuitenkin on salaa valunut nestettä (oireet sopisivat siihen) suosittelen lämpimästi (karvasta kokemusta on) kaikkien säilytettävien tiedostojen pikaista varmuuskopiointia, sillä jos tauti on vesitauti, se etenee vääjäämättä kohti koneen kuolemaa.
 
Musta kuulostaa sen verran systemaattiselta siirtymältä että vois olla vaan joku jännäasetus mennyt päälle. Tosin enpä sitten osaa arvata että mikä.
 
Täällä kerrotaan, miten numeronäppäimet saa päälle sellaiselle näppikselle, joita niitä ei fyysisesti ole näppäimistön oikeassa laidassa. Purrin mainitsemista näppäimistä tulee numero- ja merkkinäppäimiä, joilla voi myös siirtää kursoria. Jotta tämän hyödyllisen ominaisuuden voisi ottaa pois päältä, pitäisi löytää Num Lock -näppäin. Sen löytämisessä paras apu on tietokoneen käyttöohje.
 
Ei oo NumLock kyseessä, sillä saa kyllä numeroita ilmestymään, muttei ongelmaa katoamaan!
 
Hmm, erikoista. Olen googlaillut ratkaisua ongelmaan, mutta melko huonolla menestyksellä. Lupaavin sivu tähän mennessä on tämä, joka tarjoaa useampaakin ratkaisuvaihtoehtoa. Ainoastaan Windows-näppäimen jumiutuminen taitaa puuttua listasta.
 
Pagba tuolta sivulta löytyi jonkun niksi painaa alt+shift pohjaan, ja kokeilin tässä samaa: ei toiminut, mutta Fn pohjassa tulee normaalit kirjaimet! Edistysaskel ainakin pois näyttönäppiksen raivostuttavan hitaasta käytöstä. Vielä kun löytäisi pysyvän ratkaisun. :)
 
Kyse on ilmeisesti yksinkertaisesti siitä, että varsinaiseen näppäimistöön integroitu numpad on mennyt vahingossa pysyvästi päälle. Yleensä noita kontrolloi pelkästään num lock, joka kytkee numeronäppäimet päälle ja pois tai vaihtoehtoisesti numerot saa pitämällä Fn-nappia pohjassa. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että läppärissä on jokin erillinen valinta, jolla numpadin saa pysyvästi päälle jolloin se toimii tismalleen samalla tavalla kuin normaalin näppäimistön erillinen numpad. Luultavasti valinta löytyy Fn-napin ja jonkin F-napin takaa, todennäköisesti epäselvällä symbolilla varustettuna. Käyttiksen asetuksista näitä tuskin löytyy, korkeintaan jostain valmistajan omasta ohjelmasta.
Parempi vastaus voi löytyä jos kerrot läppärin tarkan mallin, niin voi selvitellä enemmän.

Mitään vikaa tai muuta omituisuutta taustalta ei siis löydy (ellei Fn ole jotenkin juuttunut päälle, mutta se aiheuttaisi luultavasti muitakin oireita). Ja alt+shift auttaa jos on vahingossa vaihtanut näppäimistön asettelua esimerkiksi jenkkinäppiksen mukaiseksi.
 
Eli Acer Aspire V5-431-987 (tarvitseeko jotain tarkempia tietoja?). Huomenna varmuuskopioin tiedostoja, tosin sen verran uusi kone, ettei ole vielä hirveästi mitään tänne kerennyt kertyä...

ed. niin ja sijaintina ja näppäimistöasetteluna on suomi.
 
Pikaisella etsimillä ei löytynyt mitään kovin hyödyllistä. Se tuli tosin vielä mieleen, että voisit kokeilla painaa Fn + num lock jos asetus menisi vaikka sitä kautta päälle.
 
Ei auttanut numlockin kanssa räplääminen :/ Soitin acerille ja kone lähti huoltoon tänään päivällä... Kiitos kaikille avusta ja ehdotuksista!
 
Piti alkuvuodesta rebootata käyttöjärjestelmä viimeisimmästä varmuuskopiointikerrasta, minkä jälkeen ovat jostain syystä Firefoxin käyttöä piinanneet seuraavissa kuvissa esiintyvien kaltaiset mainokset/ilmoitukset ja ponnahdusikkunat. Miten niistä pääsisi eroon?

https://scontent-a-mad.xx.fbcdn.net/hphotos-prn2/t31.0-8/1979235_10201676276259890_9193222247321190312_o.jpg

https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/t31.0-8/10258220_10201676276219889_6391269086210595523_o.jpg
 
Ylös