Pienoismallit

Husky

Ilmaanhaukkuja
Etsin pienoismallitopiccia ja tällainen löytyi. Täällä on puhuttu enemmänkin valmismalleista, mutta kuinka moni on rakennellut itse pienoismalleja yms. alusta asti itse? Omat kokemukseni rajoittuvat lähinnä muutaman teini-iässä rakennellun muovimallin kasaamiseen (ja niitäkään ei ikinä jaksanut maalata joten mulla oli sitten punaisia lentokoneita ja vihreitä panssarivaunuja). Olen kovasti aina kuitenkin ihaillut ihmisiä jotka osaavat tehdä aido(hko)n näköisiä pienoismalleja, olivat ne sitten valmiista rakennussarjoista tai itse tehtyjä. Esim. pienoisrautatiet maisemointeineen ovat todella kiehtovia.

Syy miksi otan tämän esille on se, että joskus vuosi-pari takaperin pelaamamme foorumiroolipeli Kotina Kontu sai minussa aikaan täysin pähkähullun tarpeen herättää briiläisen Rudigar Tervanevan Konnusta ostama Umpikolo 8 henkiin, tavalla tai toisella. Olen tätä aina silloin tällöin päässäni miettinyt ja suunnitellut. Tiedän toki olevani tällaiseen projektiin aivan liian perfektionistinen, mutta olisihan se mukavaa puuhastelua pimeinä syys- ja talvi-iltoina. Kysymyksiä ja pähkäilyä riittää:
- Mitä hittoa teen sillä kun eikun jos se tulee valmiiksi?
- Mittakaava. Pirun pieni yleiskuva ulkoa vai vähän nukkekotimainen avoimine etuseinineen? Vai jopa molemmat?
- Jos jälkimmäinen, pitäisikö mukana olla myös jonkinlainen Rudigarin inkarnaatio elävöittämässä?
- Jos jälkimmäinen, tästä tulee pitkä projekti. Se toki sopii.
- Historiallinen tarkkuus, koska perfektionismi. Onko se mitenkään tarpeen?
- Hallitsen työkalujen käytön ja mulla on esim. pölyäviä työvaiheita varten firman tilat ja koneet käytössä, mutta riittävätkö taidot tällaiseen väkertämiseen?
- Miksi ihmeessä mä taas suunnittelen jotain ikuisuusprojektia?

Edit. Ai jaa, katsos vaan. En huomannut että tämä oli Tolkien-elokuvien alla.
 
Mitä? Tolkien-elokuvien alla, nyt kyllä erehdyt, tämä ketjuhan on Pöydässä ja tarkoitettu nimenomaan keskusteluun kaikista muista pienoismalleista paitsi Tolkien-elokuvien tar-miniatyyreista, joita varten on Tolkien-elokuvat-huoneessa oma ja nimensä puolesta selkeästi eroava keskustelu Tolkien-elokuvien pienoismallit. Kaikki muu on feiknjuussia.
 
Minä olen väkertänyt nukkekoteja ja nukkeja, mm. Keski-Maa -aiheisia tietysti. Kai ne lasketaan pienoismalleiksi? Minun nukkekotini ei ole tarkoitettu leikittäväksi (muiden kuin minun itseni ;)).

Nukkekoteja voi toki tehdä moneen mittakaavaan, mutta itse olen todennut 1:12 (yleisin) kätevimmäksi. Tarpeeksi pieni, mutta kuitenkin sen verran iso, että pienet yksityiskohdat ovat mahdollisia. Lisäksi 1:12 -mittakaavassa löytyy paljon valmistakin tilpehööriä. Nukkekodit ovat siitä kivoja, että niihin voi aina tehdä ja löytää jotain uutta.

Tekemällä oppii! Minäkään en todellakaan ole mikään puuseppä ja käyttämäni työmenetelmät varmaan herättäisivät kauhua ammattilaisissa :joy: Pieniä juttuja on nopeaa ja halpaa kokeilla. Materiaaleinakin voi käyttää kaikenlaista "jätettä".
 
Ylös