Piirretyt leffat

Hatha, vaikka Leijonakuningas kuuluukin omien suosikkielokuvieni kärkijoukkoon, olen silti kiinnittänyt huomiota tuohon samaiseen seikkaan. Kieltämättä minuakin häiritsee, kun laumassa ei ollut muita aikuisia urosleijonia kuin Mufasa (ja Scar), mutta silti Simban lisäksi laumassa oli toinenkin leijonanpentu, eli Nala. Ei siinä paljon muita vaihtoehtoja ole, kuin että Simba ja Nalakin ovat sitten sisarpuolia ja se menee ihan sisäsiittoiseksi koko homma. Mitä jos Nalan isä onkin Scar? Mitä Simba ja Nala sitten ovat..? eikun niin tietenkin, serkuksia xD eikös suomessakin ole sellainen laki, että serkkuja läheisemmät eivät saa mennä naimisiin tai muuta sellaista? :p tai näin olen joskus kuullut..

Leijonakuningas2:ssakin taitaa sitten olla muutama vähän sisäsiittoinen juttu: Kiarahan on Simban ja Nalan pentu, Kovu taas EI ole Scarin oma pentu, vaan ennemminkin adoptiolapsi. Kovu kuitenkin kuului samaan laumaan, kuin Scar, Mufasa ja muut leijonat ennen kuin se karkoitettiin yhdessä muiden "hylkiöiden" kanssa Jylhämaasta. Tästä voimme ilmeisesti sitten päätellä, ettei Kovun isä voinut olla kukaan muu kuin Mufasa, koska se oli Scarin lisäksi ainoa täysikasvuinen uros koko laumassa.. Eli siis Kiara meni kimppaan oman isänsä velipuolen kanssa.. :roll: Okei, ehkä noita Disneyn elokuvia pitäisi katsoa aivot off-asennossa. Ei tästä muuten tule hölkäsen pölähtävää! :D

Ja korostan vielä, että Disneyn Leijonakuningas kuuluu omiin suosikkielokuviini edelleen! Tuollaisia pieniä juttuja on vain hauska etsiä lasten elokuvista :D

Mielestäni Disneyn tuotanto on laskenut kuin lehmän häntä. Nykyään varsinkin ihmishahmot ovat ihmeen kulmikkaita ja juonesta yritetään väkipakolla saada hauska. Kyllähän sellainen huumori ehkä pikkulapsia naurattaa, mutta meikäläiseltä meinaa lähinnä päästä itku joidenkin "vitsien" kohdalla. Pidän eniten Disneyn piirretyistä, joissa on pääosassa eläimiä. Leijonakuningas, Topi ja Tessu, Viidakkokirja, Kaunotar ja Kulkuri, Oliver ja Kumppanit, Bambi jne. olivat ennen ja ovat yhä edelleen loistavia elokuvia! ja on niitä toki muitakin, mutta en minä nyt tässä niitä kaikkia muista! ^^' Pidin kovasti myös Monsterit Oy:stä ja Nemoa etsimässä-elokuvista vaikka ne eivät nyt varsinaisesti mitään piirrettyjä olekaan.

Ja kun tämän topicin tarkoitus ei ollut käsitellä pelkästään Disneyn tuotantoa, niin mainitsenpa tässä vielä muutaman muunkin piirretyn, joka on lunastanut paikkansa ainakin meikäläisen sydämessä: Hopeanuoli (okei, se on anime, mutta piirrettyjähän nekin on!), Balto, Ruohometsän kansa, Erämaankutsu ja Vuk. hitsi, onpas paljon piirrettyjä, joissa pääosassa on eläimiä :D kertoisikohan se jotain minun kiinnostuksistani? Valitettavaa on, että varsinkin koiraeläimistä tehdään hirveän vähän hyviä piirrettyjä.. :(
 
Piirretyt leffat on kivoja.

Tykkään katsoa Disneyn piirrettyjä, ja pienenä (mitä nyt muistan) niin omasta mielestäni parhaita olivat Prinsessa Ruusunen, Kaunotar ja Hirviö ja Peter Panit.
Tykkään nykyäänkin katsoa vanhoja piirrettyjä elokuvia ja on siellä ihan ohjelmiakin , mitä vanhemmat olivat laittaneet nauhalle. Vanhimmat ovat kahdeksankymmentäluvun alusta.

Inhoan niitä nykyajan Leijonakuningas kakkosia ja Pocahontas viitosia.
Sitäpaitsi ne on ihan huonoja.
Leijonakuninkaassa (ensimmäisessä osassa) Hakuna Matata oli suunnilleen sen vuoden lause, ja toisessa osassa nämä Timon ja Bumba keksivät jo jonkun uuden iskulauseen.
Toiset ja kolmannet osat ovat niin surkeita, niin niin niin.

Nalle Puhitkin ovat käyneet niin kauppalisiksi, ettei voisi vähempää kiinnostaa.
Enkä ole koskaan tykännyt edes katsoa niitä.
Niissä .. no, opetetaan liikaa. :roll:
 
Pakko puuttua tähän!

Polecat sanoi:
Kiarahan on Simban ja Nalan pentu, Kovu taas EI ole Scarin oma pentu, vaan ennemminkin adoptiolapsi. Kovu kuitenkin kuului samaan laumaan, kuin Scar, Mufasa ja muut leijonat ennen kuin se karkoitettiin yhdessä muiden "hylkiöiden" kanssa Jylhämaasta. Tästä voimme ilmeisesti sitten päätellä, ettei Kovun isä voinut olla kukaan muu kuin Mufasa, koska se oli Scarin lisäksi ainoa täysikasvuinen uros koko laumassa.. Eli siis Kiara meni kimppaan oman isänsä velipuolen kanssa..


Eivätkös Kiara ja Kovu olleet aika saman ikäisiä (Kovu ehkäpä hieman vanhempi, mutta ei nyt niin paljon kuitenkaan!)? Kyllä. Ja Mufasa kuoli jo kun Simba oli pentu, joten eihän mitenkään voi olla myös Kovun isä! Jos olisi niin Kovun pitäisi olla vähintään Simban ikäinen tai vanhempi! Ehei, eiköhän hänelle ole isä jossain muualla.
Oli ihan pakko! :D
 
Maltahwesta sanoi:
Eivätkös Kiara ja Kovu olleet aika saman ikäisiä (Kovu ehkäpä hieman vanhempi, mutta ei nyt niin paljon kuitenkaan!)? Kyllä. Ja Mufasa kuoli jo kun Simba oli pentu, joten eihän mitenkään voi olla myös Kovun isä! Jos olisi niin Kovun pitäisi olla vähintään Simban ikäinen tai vanhempi! Ehei, eiköhän hänelle ole isä jossain muualla.
Oli ihan pakko! :D

No tuo tuli kyllä mulle itsellekin mieleen, mutta ei siinä ole oikein muita vaihtoehtoja, kun laumassa ei muita uroksia ollut kuin mufasa ja scar! (niin, ellei kovu oo sitten simban pentu ja se nyt menee jo vähän turhankin sanonko miksi xD)
 
Nostan vanhaa aihetta...

Katselin eilen aivan ihastuttavan ranskalais-kanadalaisen piirretyn nimeltään "Bellevillen kolmoset." Elokuvan visuaalinen tunnelma oli aivan verraton, musiikkimaailma samoin. Ihastuttavaa polkupyörän pyörien hyväksikäyttöä... Myös hahmot olivat varsin onnistuneita, piirrosjälki oli juuri sopivan liioittelevaa joka paikassa. Kannattaa napata videovuokraamosta matkaan, suosittelen lämpimästi!!
 
*Käy haukkujien kurkkuun kiinni* Suuri Disney-fani ei kestä kuulla haukkuja suosikistaan. En tiedä, mikä on paras disney-leffa, ja lisään vielä tuohon fantasiaan, että se siis oli pastoraalisinfonia, ei pastoraali jostain sinfoniasta. Paul Dukas tai kuka-lienee-olikaan noidan oppipoika on huippkohta! Samoin tykkään samaisessa fantasiassa "yö autiolla vuorella" kohdasta, eikä se korkotiilit ynnä norsut ynnä strutsit ynnä virtahevot kohta ole myöskään mikään huono. Mikä sen nyt taas olikaan se kappale siinä kohden? No, oli mikä oli, niin Leijonakuningas on huippuhyvä ja jatko-osat melko lahjakkaasti onnistuttu töskäämään, mutta siis alkuperäinen... Huippuhyvä! Kaunottaressa ja Hirviössä tykkään siitä kohdasta, jossa on ihmeen lautas-lusikka-systeemi-hömpötys-juttu. Maija Poppanen on lisäksi yksi parhaimmmista! *Lähtee tässä vaiheessa lentämään sateenvarjolla* Lumikki ja seitsemän kääpiötä on yksi parhaista piirrosjäljistä ja ainoa ongelma on, että on kamala ääni Lumikilla. (Kääpiöt ovat huippuja, varsinkin Jörö ja Vilkas) Ja Notre Damen kellonsoittaja-raukalle Quasimodolle on myös laitettu täysin hänelle kuulumaton ääni. Vaikka se on muuten yksi parhaista... Ja tuota tuota, minä tykkään Mulanista. Varsinkin siitä valmennusleirikohdasta. Ja eteenkin siitä laulusta, joka on niillä kohdilla. Ja no, sitten on tietysti englanninkielinen Dumbo, (ääninäyttelijät suomenkielisessä täysin järjettömät) jossa eniten se vaaleanpunaiset elefantit-kohta. No joo, on tullut juttua vähän liikaakin, mutta on pakko vielä lisätä, että ei ne mitkään muutkaan Disneyt nyt niin pahoja ole. Disney on paras kaikista! :)
 
FreakyMike sanoi:
Uuden yhtiön ensimmäinen animaatio ilmestyi täällä suomessa "NIMH - Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa" nimellä ja tarina perustui Robert O'Brienin "Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat" nimellä suomennettuun kirjaan. Elokuvassa vilisee paljon niitä Disneyn tyylisiä söpöjä eläinhahmoja, mutta siitä käsitellään myös kuolemaa ja muita vähän vakavampia/pelottavampia asioita, ja ainakin itse pidän kyseisestä leffasta hyvin paljon.

Kyseinen pätkä löytyy myös minun kotoani videohyllystä ja se todella on paljon kiehtovampi kuin yksikään Disney-piirretty koskaan.

Myös minä koen jonkinlaisia väristyksiä kun pitäisi Disneyleffoja katsastaa. Piirrosjälki on kyllä useimmiten todella kaunista, mutta minä en ole niin intohimoinen piirrosfriikki että jaksaisin kahlata Disneyn koko tuotannon läpi vain tältä pohjalta.

Juonta voi harvoin vain näissä todella juoneksi kutsua ja henkilöhahmojen kierrätys on saanut niin raivostuttavia piirteitä, että verenpaine nousee jo pelkästä ajatuksesta. En olekaan koskaan ymmärtänyt täysin suunnatonta ja fanaattista Disney-ihannointia, jota välillä ilmenee. Ymmärrän kyllä että Disney-piirretyt tarjoavat kohderyhmälleen omalla tasollaan ainutlaatuista viihdettä, mutta luulisi jonkinlaisen sisällön olevan kuitenkin tavoittelemisen arvoista.
 
Hathaldir sanoi:
Minulla taitaa olla ongelma. Näen Disneyn piirretyissä likaisia asioita. Otetaan vaikka se monen ihailema Leijonakuningas (joka kyllä on mukava leffa). Leijonalaumahan on sellainen, että sitä hallitsee uros (=leijonakuningas), ja sen ympärillä on haaremi joka hoitaa metsästyksen. Laumaan syntyvät pennut, jotka ovat siis kaikki lauman johtavan uroksen pentuja, lähtevät sitten tietyn ikäisinä pois. Nuoret naaraat hakeutuvat jonkun uroksen haaremiin, ja nuoret urokset kiertelevät ympäriinsä kunnes löytävät lauman, jonka "kuningas" on tarpeeksi vanha tai heikko syrjäytettäväksi. [22]

No... Onhan nuo asiat iteasiassa ihan totta. Eikä ne ole mitään Disneyn keksimiä, joten ei Disneytä voi siitä syyttää. Mutta ei tuo 'haaremi'-juttu ole siinä leffassa esillä. Seuraavan kerran kun (jos) katot Leijonakuningasta, niin pieni neuvo: pistä aivot ensin narikkaan ja katso sitten. Eipähän tule mitään likaista mieleen. :D
 
Joo, eli mä oon ihan rakastunut kaikkiin piirrettyihin! Oon kunnon fani. Varmaan tämä kiinnostuneisuus johtuu siitä, että mulla on 3 pienempää sisarusta ja kyllä niitä videoita on tullut katsottua aikas monta kertaa!
Koulussa parin kaverin kanssa aina puhutaan eri lastenohjelmista yms. Muut on että häh...(kun niillä on sama tilanne kotona)
Luulin itteni hulluks kun monsterit oy:tä,bambia ja topia ja tessua katsoessa on alkanut itkettää :) mut taitaa täällä olla hengenheimolaisia jotka tykkää kans "lastenohjelmista"... Eipä sillä, et noissa kaikissa on kyl oikeesti liikuttavia kohtia!!
 
Tiedän toki, että varmaan tähän tulee reilusti toistoa...mutta kirjotetaas silti.

Disney on ihQ <3. Ja niin kuin jo mainittu, myös minusta Leijonakuningas on ylivoimainen ykkönen...Bambi, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin ja Mulan on miun mielestä ihania. Leijonakuninkaan kakkososan olen nähnyt, eikä se sinänsä huono ollut, mutta ei niihin leffoihin miljoonaa jatko-osaa kaivata. Mulan2 on varmaan jotain kamalaa d:

Karhuveljeni Koda on soma<3 Ainakin siihen asti mitä mie sitä kattoin niin että hereillä pysyin (x (tämä siis näytettiin lentokoneessa syyslomalla, ja mie olin aikas väsynyt) Onkos ihmiset nähneet ah-niin-ihkuja Maa Aikojen Alussa -leffoja? :) Mie olen pari ensimmäistä katsonut, ja dinosaurusfriikkinä kovasti pitänyt.. mutta tässäkin astuu esiin tämä tyypillinen jatko-osaongelma. Puuh.

Sitten on toki mainittava Hayao Miyazaki <3
 
Disney leffat ovat todellakin mielestäni oikei katsottavia, mutta niiden jatko-osat ovat usein pelkkää samaa tai juoni on aivan tyhmä. Mutta pari leffaa tiedän, joista sitten jatko-osat ovatkin olleet parempia kuin alkuperäiset. Disneyn leffoista oma suosikkini on Aarreplaneetta, ei tietoa edes miksi. Sitten pidän mm. Pienestä Merenneidosta, Leijonakuninkaasta ja Aladdinista. Mutta kuten monikin jo totesi niin kyllä muualtakin hyviä leffoja tulee, mainittakoon mielestäni Sinbad (anteeksi, saatoin kirjoittaa sen väärin).
 
Ankronikan uusinnat alkoivat tänään Neloselta klo 7.00 jaksolla Klondyken kulta-aika (Back to the Klondike); kyseessähän on mielipiteestä riippuen joko Barksin ym. legendaarisia tarinoita televisioon teurastanut tai omalla tavallaan toimivasti toteuttanut kulttisarja. Itseeni teki suuren vaikutuksen aikoinaan. Valitettavan ymmärrettävästi kyseessä on edelleen parin edellisenkin kerran pyörinyt dubattu versio, eikä kolmostelevision alkuperäisen esityksen tekstitetty originaali (90-luvun alussa, olisiko saanut kai parikin esityskertaa kun niitä albumejakin julkaisivat). Jaksojen esitysjärjestys on Suomen tyyliin taas päin honkia, kuten piirrettyjen sarjojen kohdalla yleensäkin; kunhan nyt esittäisivät edes inka-aarrejatkumon oikeassa järjestyksessä (omia suosikkejani on mm. The Curse of the Castle of McDuck). Nauhallehan tuo on kuitenkin viimeinkin DVD:tä odottaessa otettava.
 
Leijonakuningas on tosi hyvä mut Aristokatit on viä parempi!!! hih :D Se on tosi hauska, varsinki se miten ne tyypit (siis tarkoitan ihmisiä en kissoja) kävelee...!! Liian pitkät kädet ja länkisääret, ja sit ne kaikki ilmeet!! Ne on vaa niin parhaita! Ja sit se ku se ukkeli joka varastaa ne kissat tai vie silleen pois ( en muista nimee ollenkaa joku albert tai tän tapanen se kai oli :roll: ) ni ku se ajaa sillä mopolla ni se on kyllä niin paras!!

Ja sit toi Karhu veljeni koda on tosi söötti.... :)
 
Liessa, Edgariako haet? Se hovimestari?

Aristokateissa on muuten vielä tosi hauskoja ne kaksi koiraa, ne Napoleon "ja se toinen". Ja sen, kun ne lähtevät ajamaan Edgarin moottoripyörällä... :grin:
 
Mä oon aina tykänny piirretyistä, vaikka mulla niitä pienempänä oli hyvin harvalukusesti omana :p Paras kaveri melkeimpä aina sai kaikki piirretyt videot mitä se keksi pyytää, ni sen kanssa sitte aina katteltiin kaikki My little ponyt yms. :D

Oon oikeestaan aina tykänny enemmän just tommosista leffoista missä pääosissa ei oo piirretty ihminen vaan joku eläin.. Onhan tietty esim kaunotar ja hirviö hyvä ja tuhkimo, mutta jotenkin silti noi missä eläin on päähenkilö on enemmän mun mieleen :p

Mä taidan kuulua vähemmistöön jonka mielestä leijonakuningas ei oo disneyn piirretyistä paras ;) Mun suosikki on ollu pienestä asti Topi ja Tessu ^^ ja siitä tykkään edelleen kaikkein eniten <3
Vaikka oon nähny sen monta kertaa, ni joka kerta itken siinä vaiheessa kun Hilma-täti vie Topin sinne luonnonpuistoon..

Ja jatko-osista.. Mä oon aika samoilla linjoilla teijän muitten kanssa.. En oo niitä Leijonakuninkaan jatko-osia nähny, mutta musta tuntuu, että sekin olis ollu ihan hyvä semmosenä yhtenä elokuvana ilman jatko-osia :p

Toi maa aikojen alussa on kyllä jatko-osien suhteen huippu... Mä tykkäsin paljon siitä ekasta mutta kun niitä jatko-osia joskus lainasin serkulta, ni ehkä se yhen jatko-osan olis ymmärtäny, mutta kun eikös niitäkin oo jo viis jos ei kuus, ni kyllä se rupee vähäsen jo olemaan liikaa... :roll:
 
Pienempänä sitä monet klassikot kuten edellä mainittu Leijonakuningas iskivät alitajuntaan kovalla voimalla, mutta myöhemmin minäkin, kuten Hathaldir ja Polecat, olen kiinnittänyt huomiota tuohon leijonien lisääntymiseen ja hohto on tuostakin elokuvasta kadonnut liki täydellisesti. :cry:

Mutta hei, tässäpä kaksi erinomaista toisen maailmansodan aikaista piirrettyä:
Education for Death ja Der Fuehrer's Face.
Molemmat ovat amerikkalaista propagandaa, mutta varsinkin EfD:ssä oli oikeaa dokumenttitaustaa ja ensiluokkainen selostus.
DFF:stä jäi erinomaisena mieleen natsien (/Nutzies') laulu. :grin:

Molemmat julkaistu DVD:llä, jonka voi tilata Jenkkilästä.
 
Maltahwesta sanoi:
En kyllä edes yritä väittää että pitäisin kaikista Disnyen piirretyistä! Kuten tuolla jossain muualla jo keskustelimme niin Disneyllä oli pieni notkahdun tuotannossa. Tähän huonompaan tuotantoon minä luen Herkuleksen, Mulanin ja muutamat muut. Piirrustus jälki oli aivan järkyttävää! Siellä ei oikein koskaan olla osattu piirtää fiksun näköisiä ihmisiä.

Jep, viime vuosikymmenen kuluessa Disneyn hahmot ovat alkaneet yhä enemmän näyttää siltä, kuin ne olisi veistetty tylsällä kirveellä samasta puusta. Muodot ovat aivan liian kulmikkaita. Viimeisimmät leffat, joissa muistan vielä näkyneen persoonallisia hahmoja, voisivat olla Aladdin, Kaunotar ja hirviö sekä Notre Damen kellonsoittaja. Musiikin tasokin on laskenut tasaisesti mutta varmasti. Disney turvautuu yhä enemmän kaikenlaisiin surkeisiin pop-bändeihin, ja kunnon musiikki on jäänyt varsin vähäiselle osalle, vaikka olenkin aina inhonnut elokuvien laulukohtauksia, varsinkin uudemmissa elokuvissa.
 
Airu sanoi:
Toiset ja kolmannet osat ovat niin surkeita, niin niin niin.

Olettekos nähneet Leijonakuningas kolmosen! Se on aivan loistava! Naurettiin kippurassa kavereiden kanssa koko leffan ajan. Se ei kyllä ole ihan tavanomainen jatko-osa... oikeastaan se ei ole jatko-osa ollenkaan. Ykkösen tapahtumat esitetään Timonin ja Bumban kuvakulmasta!

Eikös se Disney tuossa joskus päätänyt, ettei enää tee piirrettyjä. Lehmäjengi oli muistaakseni viimeinen. Sitten Disney siiryy täysin tietokone animoituihin elokuviin.
 
Leijonakuningas kakkonen oli kyllä hyvä esimerkki siitä, miten surkea disneyn piirretty voi olla... Siis se oli ihan järkyttävä. Jafarin paluu on ollut tähän mennessä ainoa lähestulkoon järkevä jatko-osa.

Nieve, niin se on. Ei enää piirrettyjä käsin piirrettyjä... :cry: Niitä tulee ikävä.
Ja kuvitella, miten hienoja ne ensimmäiset lyhyet Disney-pätkät olivat, Steamboat Willie, Hawaiian holiday, Mad Doctor, Skeleton Dance, Haunted House ja Lonesome Ghosts! Mahtavia! Olen itse katsonut jokaisen suunnilleen 500 kertaa, enkä vieläkään käsitä, miksei ne olisi sitten yhtä hyvä kuin pitemmät. Niin hauskoja... Vaikka Steamboat Willie on eläinrääkkäävä joissain kohdissa. Mutta se oli sentään vitsi.
 
Loslothwen sanoi:
Ei enää piirrettyjä käsin piirrettyjä... :cry: Niitä tulee ikävä.
Niin tulee. Jotkut tietokoneanimaatiot on ihan hyviä, Nemoa etsimässä oli kaunis, mutta toisaalta en tykänny Ihmeperheestä. Ei vaan ollut niin hyvä, kuin ne käsin piirretyt. Mie tykkään useimmista 90-luvun piirretyistä eniten. Sillonpa mie katsoinkin justiinsa niitä monta kertaa päivässä, joten siitä varmaan jäänyt. Notre Damen kellonsoittajassa on ihanat musiikit, jee. Ja muutkin samoihin aikoihin tehdyt leffat kuuluu suosikkeihin, Pocahontas, Leijonakuningas, Aladdin ja mitä näitä nyt oli.
Se Fantasia on joskus pakko nähdä, ihan pakko. Ja jos kerran niin hianot musiikitkin siinä. Jee.
 
Ylös