Pikkujoulumiitti #15 yhteisruokailu

Lathron

Kontulainen
Ruokaräyhä

Hei!

Jasdril~in kanssa sovittiin viimeksi, että laitan meille molemmille sapuskat ensi kerralla (ja hän yrittää opettaa minua tanssimaan!!). Sittenpä asiasta myöhemmin Ahvenessa mainittuani Quohelet intoutui myös aiheesta. Mietimme seuraavanlaista kuviota. Jos on useampia "ruokakuntia", niin tekisivät hieman normia enemmän sapuskaa, niin muut voisivat tasapuolisesti maistella toistenkin tekeleitä.
Oli myös keskustelua siitä, että pitäisikö järjestää joku isompi yhteisruokailu, mutta minä en varsinaisesti lämmennyt asialle. Syystä että, mitä isompi porukka niin sitä rajoittuneempaa ruoanlaitosta tulee allergioiden ja eettisten syiden takia. Minä ajattelin vetää perinteistä Italia-linjaani, eikä se mahdu kasvisruokailun raameihin. Mutta kyllä minä mielelläni laitan saman tien esim. 4:lle hengelle hyvää ruokaa, sikäli kun maksavat kiltisti osuutensa, ehkä vähän auttavat tarvittaessa ja mielellään keksivät jonkin vaihtopalvelun :D

Mutta joo, miltä tällainen kuulostaisi? Ilmoittautuuko muita ruokakuntia maistiais-vaihtoon? Vaikuttaa ainakin siltä, että meillä Quoheletin kanssa tulossa pienimuotoinen kokkisota :D
 
Re: Ruokaräyhä

Lathron sanoi:
Mutta joo, miltä tällainen kuulostaisi? Ilmoittautuuko muita ruokakuntia maistiais-vaihtoon? Vaikuttaa ainakin siltä, että meillä Quoheletin kanssa tulossa pienimuotoinen kokkisota :D

Sinä ja sinun kokkisotasi :)

Mun silmät on avautunu siin mieles, et huomaan tehneeni tosi vaatimatonta ruokaa kotioloissa ja opittavaa on saavikaupalla (ja enemmänkin). Tähän mennessä on opittu pieniä juttuja, joita ei aina vielä edes muista käyttää, eli prosessi on kovasti vaiheessa. Esimerkiksi en osaa vielä käsitellä kalaa lainkaan, kun vasta äskettäin ostin fileerausveitsenkin. Olen ajatellu sitä kans, et kaiken oppimani jaan mielelläni muille jotka nyt on kiinnostuneita ruuanlaitosta ja taatusti sinullakin on paljon annettavaa ruuanlaiton saralla.

Voisin tehdä miitissä vaikka kolme peltiä kateleipää ja esivalmistella muiden ruokia jos sopii. Teen just semmosta kuutiota/silppua mitä pyydetään :) Toki vois väsätä siin samalla jonkun nopean ruuan - siellä tosin on vaan se yks hella et pitää suunnitella se ruuanlaitto niin ettei lopu levyt ja muut välineet kesken. Siellä on aika surkeet paistinpannut ja vähän sama vika kotonakin - pitäs varmaa hakee swiss diamondin pannu kaupasta niin kelpais paistella. Sillä saa letutkin tehtyy ilman rasvaa. Letut meinaan vois olla aika helmi jälkkäri. Kermavaahtoo ja mansikkahilloo kylkeen.
 
Itse olen perinteisten yhteisruokailujen kannalla ihan jo senkin vuoksi, että se keittiö on niin pieni. Ei siellä kovin montaa ruokakuntaa kokkaa samaan aikaan. Suunnilleen samaan aikaan kaikilla kuitenkin on nälkä. Yhteisruokailussa on myös mielestäni mukavin meininki, kun yhdessä tehdään ja yhdessä syödään. Mielellään vielä samassa pöydässä kuin kunnon hobitit. Mutta en tiedä vielä varmaksi tulenko edes miittiin, kunhan jupisen.
 
Ekakertalaista rauhoittaakseni jupisen kuitenkin, että myös omien eväiden ja mikroruuan syöminen on täysin sallittua. :) Nuo hobitit ovat nyt vaan päässeet innostumaan. Tosin jotain "oikeaa" ruokaa kannattaa itselle varata mukaan, koska pelkällä limsalla ja karkilla elämisestä tulee pidemmän päälle huono olo.

Tervetuloa ElenGirl! ja myös kaikki vanhat höpötit.
 
Minyaleiel sanoi:
Ekakertalaista rauhoittaakseni jupisen kuitenkin, että myös omien eväiden ja mikroruuan syöminen on täysin sallittua. :)

Sydän itkee verta, kun näkee mikromättöö, mut onneks kaikkien ei tartte tietää. Toiset hifistelee ja toiset hoitaa sen tankkaamisen muun ohessa. Noinhan se on kyl aina menny. Kerran tehtiin sitä seitania, olis kiva päästä jyvälle siitäkin et mitä sinne laitetaan. Muistaakseni leivottiin joku "paakku" mikä sit keitettiin, kuutioitiin ja paistettiin, mut muuta en siit tiedä.

Nyt kun alkaa olee vähän viileitä ilmoja niin joku glögijuustokakku vois olla kiva, meinaan sen sais hätäseen jäähdytettyä ulkona (kunhan on pakkasta). Tietysti se pitää tehdä vegeversiona :)

Nuo hobitit ovat nyt vaan päässeet innostumaan.

Minäkö innostunut? Puhunko minä muusta kuin kokkaamisesta? :D
 
Re: Ruokaräyhä

Täällä on myös yksi innokas hobitti, joka tunkee mukaan. (Yritin päästä jo Rismalahtimiittiin, mutta se tuli niin lyhyellä varoitusajalla että vanhemmat ei päästäneet.)

Lathron sanoi:
Mutta kyllä minä mielelläni laitan saman tien esim. 4:lle hengelle hyvää ruokaa, sikäli kun maksavat kiltisti osuutensa, ehkä vähän auttavat tarvittaessa ja mielellään keksivät jonkin vaihtopalvelun :D

Mutta joo, miltä tällainen kuulostaisi? Ilmoittautuuko muita ruokakuntia maistiais-vaihtoon? Vaikuttaa ainakin siltä, että meillä Quoheletin kanssa tulossa pienimuotoinen kokkisota :D


Minä voisin olla kiinnostunut maistelemaan ruokia, maksan kyllä mieluusti oman osuuteni. Hyviä ruokia kun ei koskaan voi maistella liikaa. :)

Niin, ja voisin tehdä jonkinsorttista tulista ruokaa, esim. kanaa ja nuudeleita tjms.
 
Re: Ruokaräyhä

finrod sanoi:
Niin, ja voisin tehdä jonkinsorttista tulista ruokaa, esim. kanaa ja nuudeleita tjms.

Onko sulla tarpeeks chiliä vai tuonko tullessani?

Tuliset jutut on aika nom nom, ainaki vaihteeks. Ei ole tullu syötyä tulisia vähään aikaan. Tuli tos sellanen idea kans et vois tuoda jonkun köntin lihaa, tekis sen tuolla koulussa valmiiks sirkulaattorilla, niin ihmiset sais maistaa. Ketkä nyt lihaa syö.
 
Re: Ruokaräyhä

Qohelet sanoi:
Onko sulla tarpeeks chiliä vai tuonko tullessani?

Älä siitä huoli, meiltä kyllä löytyy chiliä. :)

PS. Mikä kumma on sirkulaattori? :wtf:
 
Re: Ruokaräyhä

finrod sanoi:
PS. Mikä kumma on sirkulaattori? :wtf:

Sirkulaattori on laite joka on periaatteessa lämpövastuksen, termostaatin ja vesipumpun yhdistelmä. Tuote mitä kypsennetään laitetaan vakuumipussiin (myös mausteet, ei kuitenkaan suolaa), joka upotetaan veteen mitä tämä sirkulaattori sitten pumppaa samaan tapaan kuin akvaarion vesipumppu, pistää veden vaan kiertämään. Ne kierrättää yleensä joku 15L minuutissa. Vesi johtaa erittäin hyvin lämpöä, joten sillä saadaan tuote tasaisesti kypsäksi jo pienemmälläkin lämpötilalla - aikaa tietysti menee monta tuntia. Kypsensin viimeks paahtopaistia, lämpöä oli 58 astetta ja aikaa meni 7 tuntia.
 
Siirsin yhteisruokailua koskevat viestit tänne ihan omaksi keskustelukseen.
 
Ilmoittaudun Lathronin italialaiseen ruokapöytään ja ihmettelen, että mikä kumman vaihtopalvelu?
 
Olen oikein kiinnostunut Finrodin ehdotuksesta ja jos tarvitaan vielä enemmän tulisuutta ruokaan, minä voin ottaa mukaani "Blair's shot to hell" kastikkeeni. Olen myös kiinnostunut muistakin ruokalajeista.
 
Pagba sanoi:
Ilmoittaudun Lathronin italialaiseen ruokapöytään ja ihmettelen, että mikä kumman vaihtopalvelu?

Ding! Paikka on teidän. Lathronin ruokaryhmä ei ota enää hakemuksia vastaan, ellei anele todella säälittävästi. :)

Eli idea oli siis kuta kuinkin seuraava: Ainakin minä ja Quohelet, sekä ymmärtämäni mukaan myös Finrod laitamme kukin erikseen ruokaa omalle "ruokaryhmälle", mutta sitä ruokaa laitetaan sen verran reilusti, että muillekin kuin omalle ruokaryhmälle riittää maistiaisia. Mutta siis käytännössä minä vastaan pääasiassa itseni, vaimoni, Jasin ja Pagban muonituksesta, muille tarjoilen maistiaisia maistiaisia vastaan.
 
Gilan sanoi:
Olen oikein kiinnostunut Finrodin ehdotuksesta ja jos tarvitaan vielä enemmän tulisuutta ruokaan, minä voin ottaa mukaani "Blair's shot to hell" kastikkeeni. Olen myös kiinnostunut muistakin ruokalajeista.

Ota vaan, kuulostaa mielenkiintoiselta... :wink:

Eli luvassa on erittäin tulista kanaa & nuudeleita.

Edit: Pidetäänkö täällä enemmän riisi- vai tavallisista nuudeleista?
 
Ketkä haluu meitsin ruokaryhmään?

Sitä varsinaista menua voi vielä tuunata vaikka miten, mutta näillä näkymin olis ideana tehdä 3 jouluista glögijuustokakkua ja kateleipää. Nää olis sit kaikkien käytös, must tuntuu et focaccia (mun versio, missä on hunajaa ja valkosipulia) sopii tonne italialaiseen settiin kivuttomasti.

Menu vois olla jotain tän tyylistä:

Alkuruuaks jotain kevyttä, en ole ehtiny miettii sen tarkemmin vielä. Pääruuaks joku paisti minkä kypsennän jo valmiiksi eli se olis tarjolla kylmänä, sen kaveriks kastike, perunoita ja caesar salaattia (johon teen itse kastikkeen, mä mitään kaupan settei käytä). Mun versiossa on vähän sitruunalla tuunattua kanaa ja tomaattia, eli ei ole puhtaaksviljelty versio caesar salaatista. Niin ja ton kastikkeen teen ilman anjovista.

Huomenna tehdään koulus mm. vaahtokarkkeja, et jos ne onnistuu ja ihmisiä kiinnostais ite tehdyt vaahtokarkit niin voidaan me niitäkin tehdä. Manteleita vois paahtaa pannulla, sinne sokeria ja vähän rasvaa, konjakkia päälle ja liekkiä perään, tulee kivoja keskiaikaisia makeisia, hieman tuunattuja tosin. Ovat aika hyviä :)
 
Voin syödä ihan sikana kaikkea hyvää.

Voin myös opettaa mahdollisesti Lathronille latinoaskelia ja maksaa ruokakuluja kaikesta mitä syön. Olen myös tiskausnarkomaani kaikkialla muualla paitsi kotona.
 
Qohelet, minä voisin ilmoittautua ryhmääsi kokkailemaan ^^ Ruokalistakin kuulostaa erittäin minun makuuni sopivalta. En ole ihan täysi tumpelo, ja hyvällä ohjeistuksella voin olla jopa hyödyllinenkin keittiössä :D
 
Voisin olla varovaisen kiinnostunut lähtemään mukaan tähän show'hun. Ilman aiempaa kokemusta sen enempää paikan keittiöstä kuin kokkijohtajien epäilemättä korkeasta vaatimustasosta en tiedä mitä uskaltaisin luvata, mutta keskimäärin osaan kyllä olla keittiössä enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Syöntipuolella harvemmin tulee sitäkään vähää ongelmia...

Qoheletin setit kuulostavat jo tuunaamattomina sen verran hyviltä, että melkein voisin Italia-porukan jo muodostuttua tunkea lusikkani mukaan.
 
Nämä ovat sitten ehdotuksia gruppo d'Italialle, joihin voi vaikuttaa.

Perjantai-illan menu :

Pasta di Pepe - eli pohjalle vahvasti mustapippurilla, ricotta ja pecorino-juustoilla höystettyä tagliatelle-nauhapastaa.

Arista alla fiorentina - paistettu rosmariini- ja valkosipuliarominen porsaanseläke

Uunissa paistettuja vihanneksia ja juureksia

Yllätysleipää :)

Lauantai:

En kyllä suostu tarjoamaan italialaista aamiaista, yksinkertaisesti siksi, koska se on niin onneton.
Ja kun on tituleerattu jo innostuneeksi hobitiksi, niin:

Paistettua pekonia ja munia, eilispäivän yllätysleipää ynnä teetä & kahvia.

Päivällä voisi syödä melko kevyesti, esimerkiksi joku pieni pasta. Tai sitten reissu sinne pizzeriaan jos haluaa.



Illalla voisi tehdä porukalla Melanzane di Parmigianoa (eli munakoisoa parmesaanilla, mozzarellalla ja tomaattikastikkeella), joka on ehkä parasta ruokaa ikinä. Tässä tosiaan tarvitsee pari ylimääräistä käsiparia. Tää on työläs, mutta kaiken vaivan arvoinen. Sen kaveriksi voisi kyllä keksiä jotain... jälkiruoasta voisi myös hieman keskustella.

Sunnuntaina tuskin tarvitsee muuta kuin tukevan aamiaisen.
 
Alan kuolata jo nyt ja kiitän tähtiä siitä, että tajusin ilmoittautua. Ruokailumusiikkina tarjottaneen Bocellia tai jotain kevyempää ja ruokailijat opettelevat sopivia italiankielisiä huudahduksia. Ne voi painaa myös lautasliinoihin, koska esimerkiksi "Arrivederci!"-huudahdus sopii huonosti ruokapöytään, vaikka sen helposti muistaakin. Punainenhan on muuten miitin teemaväri, mutta tämä tuo siihen myös valkoista ja vihreää.
 
Ylös