Pikkujoulumiitti Hämeenkoskella 15.-17.11.2013

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Lentsuajan lisäksi ainakaan minun pääsyni miittiin ei ole mitenkään kiveen kirjattu. Pichu oli eilen koko illan hirveä kiukkupeffainen komentelijatakiainen ja lisäksi herätti minut taas vaihteeksi klo 03.50 aamuyöllä, joten olen kyllä tullut järkiini sen suhteen, haluanko lähteä miittiin lapsi kainalossa. Osallistumiseni riippuu siis siitä, jaksaako kummitäti jälleen kerran ottaa hirmuisen kakaramme niskoilleen kokonaiseksi viikonlopuksi.

Muoks Pichulla on enkeli kummitätinä. Pääsen miitiin, ellei joku osapuolista sairastu kriittisellä hetkellä =) =) =)
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Jos viikkoa ennen miittiä näyttää vielä varasijoillakin ahtaalta, voisin tietysti soittaa ja kysäistä, onko jokin ongelma parin miittiläisen ottaa oma patja mukaan ja majoittua niissä.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Eikös liinavaatevarastossa ollut joitain ylimääräisiä patjoja? Kasautumisen aikana taisi lattialla muutama patja olla, eikä niitä varmaankaan sängyistä haettu.
 

Heathertoes

Seuran varapuheenjohtaja
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Pagba sanoi:
ilmoittaudun mukaan Lathronin ruokapiiriin, vaikkei sitä vielä ole perustettukaan.

Annan Heathertoesille hänen avatarinsa mukaan titteliehdotuksen "Villiintynyt jalkasieni".
Liittyykö nämä kaksi asiaa toisiinsa...? *semisti huolissaan* Elkää tulko niiden keittiöveitsien kanssa ihan noin lähelle!
 

Atheon

Kontulainen
Meikäläisen auto on nyt sitten ilmeisesti täynnä täynnä (minä, Otak, Merri, Heathertoes ja Isílmire). Onko teillä minkäänlaisia aikatauluja miittiperjantaille? Ja jos ette täällä halua huudella, niin vaihdetaan yhteystietoja ja sovitaan hakupaikoista & -ajoista yksäreillä.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Hei, tuli tuossa mieleen että mehän Novan kanssa ei nukuta siellä yhtäaikaa ollenkaan kun toinen on aina koiran kanssa kotona. Eli käytetään samaa sänkyä. Eli teoriassa siellä pitäisi kai olla yksi sänky enemmän kuin laskuissa?
 

Mor Nienor

Hobitti
Sikälimikälijoskun Lathron lasketaan sallituksi aineeksi niin olen heti pummimassa kyytiä, toki vain jos autokin on matkassa. :p Micin varoittelema myöhäinen lähtöaika kun ei oikein inspaa, koska joudun joka tapauksessa poistumaan Ypäjältä jo iltapäivällä jos mielin julkisilla liikkua...
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Atheon, minä olen laittanut työvuorosuunnitteluun pyynnön, että saisin perjantain kokonaan vapaaksi (meillä "lähteminen töistä pari - kolme tuntia aikaisemmin" on varsin tuntematon käsite, koska siksi pariksikin tunniksi tarvitaan kuitenkin tuuraaja, ja vajaalle päivälle on hankala saada ketään). Jos se menee läpi, mihin luotan, minulle käy melkein mikä tahansa aikataulu, jos taas ei, joudun perumaan kyytiintuloni.

Muoks: Ja voin tosiaan tulla Kumpulaan, niin ei tarvitse mistään matkan varrelta noukkia. Tiedän jopa ennalta miten sinne pääsee jukisilla Vantaan peräpusikoista, kun esikoisen kanssa tehtiin harjoittelukierros ennen kuin hän alkoi käydä Linkin peliohjelmointikerhossa itsenäisesti ;)
 

Vampirelady

Vamperi, Queen of Sassgard
Vastuuhenkilö
Minulla loppuu koulu perjantaina klo 13.15 ja lähtisin kyllä mielellään aikaisemmin kuin mitä Mic+Freyja, eli
jos joku ajaa aiemmin Tampereen kautta, niin mieluusti tulisin kyytiin. Voin myös hankkiutua jonnekin paikkaan X, jos
on tarve (johonkin toiseen kaupunkiin josta olisi helpompi hakea or so). Mutta ihan miten vaan.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Onko meillä lahjojenvaihtoa ohjelmassa tänä vuonna? En ainakaan aloitusviestistä bongannut moista.
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Jaamarin ilmaistessa asian noin laitanpa NovaJaamarin samalle sijalle. :p

Ja kyllä, lahjanvaihtoakin voisi olla ohjelmassa. Olen näemmä taas mekaanisesti kopioinut jonkun kevätmiitin topikin silloin elokuussa, enkä ole tullut moista ajatelleeksi. Hyvä kun mainitsit.
 

Caele

tukehtuva majava
Mä ajelen Hämeenlinnasta miittipaikalle joskus kolmen-neljän aikaan, kyytiin mahtuu 2 tai vähän tunkemalla 3.
(jos uskaltaa tulla harjoittelijan/just kortin saaneen kyytiin :D)
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Atheon, sain päivän vapaaksi, joten voin materialisoitua Kumpulaan sellaiseen aikaan ja paikkaan, joka sopii sinulle.
 

Lathron

Kontulainen
Kyytiini mahtuu Mor Nienorin lisäksi vielä 3 henkilöä. Jotain ruokapiirijuttua voisi tosiaan miettiä... ehkäpä sitä jumalaista herkkua melanzane di parmigianoa voisi tehdä nyt, kun toivottavasti myös pääsen sitä masinoimaan. Sen kanssa voisi alkupalana maistua joku nyyttäri-antipasto-setti, erilaisia juustoja, herkkuleikkeleitä, hunajamelonia, viikunaa jos saa, ehkä bruschettaa...
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Ilmoittaudun ruokapiiriin. :D Ja Dellu!

Mekin joo lähdetään näillä näkymin teräsponilla. Ihan auki että olenko haluamassa paluukyydin Helsinkiin jonotusta varten ja kaikki, mutta ainakin se ratkesi että minulla/meillä on auto käytössä ja tullaan. Ihan riippuen saanko töitä, moneltako ja mistä ja ää. Olenpas kamalan epätietoinen kaikesta.

Muoks. Sainpas lopultakin aikaiseksi päivittää kyydit ekaan viestiinkin. Oisitko Vampire päässyt näppärästi Jämsään? Siitä voisin kopata kyytiin.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Mahtuisinko minäkin ruokapiiriin? Meinaan jos melanzanesta eli munakoisosta on jotain tekeillä, niin olen hyvinkin kiinnostunut.
 

Estelwen

Kontulainen
Voisin siis buukata paikan joko Jasin tai Lathronin kyydistä, onpa ihan hämmentävän paljon tarjontaa! Mun päivät on tyhjää täynnä, eli mielelläni toki hyppään siihen autoon, joka päätyy ensimmäisenä lähtemään liikkeelle, mutta eipä tuo niin justiinsa.
 
Ylös