Pikkujoulumiitti Hämeenkoskella 15.-17.11.2013

Onnistuneesti on bookattu kaikki mahdollinen samalle viikonlopulle, eli joudun perumaan. pitäkää hauskaa :)
 
Minäkin joudun valitettavasti perumaan, toivon ehtiväni kaiken touhuilun seassa mittiin, mutta valitettavasti niin ei käy. Pitäkää hauskaa miitissä!
 
Äh, voihan mahdottomuuksien maailma. Kaikki tosiaankin tuppaantuu samalle viikonlopulle. Näillä näkymin joudun osallistumaan toiseen tapahtumaan Helsingin suunnassa samaiseen aikaan, joten joudun myös perumaan osallistumiseni täällä.

Koitan sitten hyppiä mattimyöhäisenä jonosta mukaan jos jostain syystä kävisi hyvät tuulet ja muut velvoitteet peruuntuisivat :j

Huippua miittiä kaikille ja toivottavasti lähiaikoina järjestetään joku toinen, edes epävirallinen versio ettei tyystin pääsisi kasvot unohtumaan!
 
Eikö miitimaksuni ole tullut? Maksoin sen 24.10. ja kävin juuri tarkistamassa, että tilinumero ja viite ovat kyllä oikein.
 
Tällä hetkellä ainoastaan rahis tarkistelee miittimaksuja, sillä minulla ei enää ole seuran verkkopankkitunnuksia. Kyllä me kerrotaan jos ei nähdä sinun maksaneen. :p
 
Joo, rahiksen kanssa jo yksäröitiin ja miittimaksuni näkyy kyllä kauniisti. Sen sijaan seuran jäsenmaksun olen maksanut vain omassa mielikuvituksessani, mutta korjaan asian heti kun saan kaivettua jäsennumeroni esille ;)
 
Siinä pienessä todennäköisyydessä, että kykenisin viikoksi jonottamaan, voisin alustavasti pummia Delvorinkin peruessa kyytiä Lathronilta miittiin ja joltain helsinkiläiseltä autolta kyytiä sinne. Ihan vain alustavasti.

Oliko Shetai muuten suunnittelemassa miitistä jonoon -siirtymistä?
 
En saanut miitistä jonoon -siirtymiseen lupaa. Pitää välillä käydä kotona. :) Keskiviikkoa olin alustavasti ajatellut jonotuksen aloitukselle.

Ja ilmoittaudun yhteisruokailuun.
 
Aiheijoo, yhteisruokailua mullekin! :)

Tää miittihän on ihan nurkan takana jo! Mithäh miten se sniikkasi ko Klonkku ihan huomaamatta niin lähelle?
 
Jos Jas lähteekin mahdollisesti muiden kyydillä paikalle, niin munkin kannattaa ehkä buukata sitten alustava paikka sittenkin sieltä Lathromobiilista, jos tilaa kerran löytyy? :D Eko-Jaanakin arvostaa, jos päästään kaupungista liikkeelle yhdellä autolla. (Mua ei näköjään olekaan merkattu aloitusviestiin mihinkään kyytiin aiemmista puheista huolimatta, joten kertaheitolla sitten toiseen autoon.)

Kimpparuokailuhommat voisi mahdollisesti kiinnostaa täälläkin, mutta mitenkäs nuo on tässä tapauksessa tavattu hoitaa? Jaetaanko kiinnostuneille ostoslistaa ja/tai aktiviteettinakkeja vai osallistumismaksuja innokkaimpien pääorganisaattorien toimesta ja mitä kaikkea? En ole aiemmin paikalla käynyt, niin mulla ei ole edes mitään käsitystä siitä miten ison joukon yhtäaikaiskokkailun keittiö mahdollistaa.

Lisäksi aiemmin talvisaikaan paikalla hengailleiden kokemukset nukkumatilojen lämpötilasta kiinnostaa. Saan palella jo täällä kämpillä ihan tarpeeksi, mieluummin pakkaan tarvittaessa vähän hankalammin peiton ja lakanat mukaan kuin hytisen mahdollisesti vähän ohuessa makuupussissa, jos tällainen vaikuttaa todennäköiseltä.
 
Kokki eli Lathron määrännee, mitä ruokatarpeita kukin ottaa mukaan vai osallistutaanko ruoanlaittoon työllä ja rahalla.

Makuutiloissa on sähkölämmitys, jonka voi säätää haluamalleen lämpötilalle. Tilat ovat neljän kerrossänkypaikan huoneita. Kannattaa mennä vilukissahuoneeseen (ainakin Lehtokuusama-sama arvostaa lämpöä) ja/tai ottaa yläsänkypaikka. Seinissä on myös tuuletusaukot, jotka öisin kannattanee pitää kiinni, mutta päiväsaikaan mahdollistavat hyvän hapensaannin.

Osassa huoneita on ikkunat käytävälle, mikä on huono juttu, jos käytävällä pidetään öisin valot päällä. Ehdotan siksi kaikenlaisten lamppujen mukaan ottoa, jotta niistä saataisiin käytävälle nukkumista häiritsemätön yövalaistus. Pistorasioihin suoraan laitettavat yövalot olisivat pop.
 
Laitoin nyt minut ja Esten tuolleen suluissa Lathronin kyytiin. Mulla on sitä seuran kamaa kuitenkin sen verran, että jos en mene jonoon, otan oman auton ihan omasta ja matkalaisten mukavuussyistä.
 
Joo niistä tuuletusaukoista kannattaa ehkä varoitella (ai ne sai jotenkin kiinni? kertokaa ihmeessä mullekin ensi kerralla kun oon siellä että miten!) Tai siis minä luulin että se räppänä oli kiinni mutta niin vaan oli ekana aamuna hauskaa havaita että palelee ikävästi, ai, täällä on jäätä sisätiloissa. Makuupussilla tosiaan oli vähän viileä, mutta paikan päällä on onneksi ihan hyvät peitot (en vieläkään ymmärrä miksi peittoa/täkkiä tarvii kutsua harhaanjohtavasti huovaksi, ei siis olleet mitään huopia vaan ihan nykyaikaisia peittoja jos en muista ihan omiani).
 
Meidänkään kyydit ei tuolla näy, mutta vahinko ei liene kovin suuri sillä minun kyytiini ei yleensä ole tulossa ketään ja Rhos ja Nova ovat sopineet kuljetuksensa.
(Tiedän että voisin itsekin päivittää aloitusviestiä, mutta olen ollut viimeaikoina niin tajuttoman väsynyt että se on tuntunut ylivoimaiselta tehtävältä.)
Katsotaan miten miitin rytmiin sopeutuminen käy kun oma rytmi on ollut hyvin säännöllisesti klo 22-22.30 sänkyyn ja viimeistään klo7 aamulla ylös.

edit: Sori, nyt kyyti onkin siellä. Joko olen ollut tosi sokea tai sitten se on vasta tullut. Mutta hälläpä niin väliä :)
 
Mäkin olin näemmä maksanut jäsenhinnan vaikka jäsenmaksu onkin maksamatta. En kyllä ole edes tajunnut että senkin maksupäivä on tässä välissä ehtinyt olla... Mutta maksan sen heti huomenissa kunhan koneen äärelle pääsen. Pahoittelen viivästymistä.
 
Kyllä mä niitä kyytejä päivällä yritin päivittää sen mukaan mitä selvää sain. Pääasia toki että itse tiedätte.
 
Suunnittelin lähteväni siinä kahden maissa tai siis noutavani Miccon ja Rinkulan Arabianrannasta tuolloin. Jos joku 1 hlö esim. Atheonin autosta haluaa meidän autokuntaamme sinne voi tulla tai Kallioon, josta itse lähden liikkeelle.
 
Lautapeleistä voisin ottaa mukaan tuplakappaleeni Dominionista ja Thurn und Taxisista, joiden seuraavasta omistajuudesta muiden osallistujien on mahdollista riidellä keskenään huutokauppaperiaatteella vaikka viiden euron lähtöhinnalla. (Aika alkaa nyt ja loppuu siinä vaiheessa sunnuntaiaamua kun lautapelipino siivotaan pois.)

Paikassa taisi olla aika huonot elokuvateatteriksi soveltuvat tilat, mutta kai minä kaiken varalta voin raahata mukanani taas ne tavalliset, kun eivät juurikaan vie tilaa repusta.
 
Viimeksi siellä oli telkkari ja videonauhuri, joten otan retrokamaa yhden kasetillisen verran mukaani.
 
Ylös