Pikkukysymyksiä, jotka eivät omaa topiikkiaan kaipaa

  • Keskustelun aloittaja Halfaery
  • Aloitettu

Kointähti

Koala on steroids
Olen miettinyt samaa kuin Satekai ja mielestäni meidän todellisuudessamme kääpiöt olisivat tulehtuneet tynnyreihinsä. Kuitenkin Keski-Maassa tynnyrilaudat voivat olla täsmälleen niin harvoja, että ilma pääsee vaihtumaan mutta vesi ei sisään. Onhan Keski-Maassa balrogeitakin, jotka ovat pikkaisen hämäriä Terran fysiikan kautta tarkasteltuna.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Tynnyrien on tosiaan oltava vesitiiviitä, että viini pysyy sisällä ja vesi ulkona
Mutta kääpiöthän eivät matkanneet viinitynnyreissä:

Osa oli viinitynnyreitä eikä niistä ollut paljon apua, koska niitä oli hankala avata aiheuttamatta melkoista melua, eikä niitä ollut helppo sulkea tiiviisti uudestaan. Mutta siellä oli monia muita tynnyreitä joissa oli kuljetettu kuninkaan palatsiin kaikenlaista muuta tavaraa: voita, omenia ja sen sellaista...Balin, jonka vuoro oli viimeisenä, nosti äläkän ilmarei'istä ja valitti tukehtuvansa vaikka kansikaan ei ollut vielä kiinni. Bilbo tukki tynnyrien reiät parhaan kykynsä mukaan...
(Hobitti, kolmas, tarkistettu laitos, s. 198)

Sitä paitsi Aulë oli saattanut tulevaa kaivoksissa työskentelyä varten suunnitella kääpiöille monenlaisia, maamyyristä ja merinisäkkäistä mallia ottaneita, hapen käyttöä tehostavia fysiologisia ominaisuuksia.
 
Ylös