Pokémon GO

Minulla on kyllä hyvä tuuri Pokemonin suhteen, kadun toisella puolella on sali, johon GPS:n sopivasti osuessa ulottuu kotoa. Joskus olen huvittanut itseäni valtaamalla sen ja jättämällä sen tyhjäksi tai laittamalla sinne Pikachun tai Magikarpin, turha haaskata oikeasti hyviä siihen kun olen ottanut sen palkkion jo (enkä ikinä ole onnistunut pitämään kuin yhtä salia kerrallaan ja senkin ehkä viisi minuuttia). Muutenkin kyllä Helsingin kantakaupungissa asuvalla ja työskentelevällä on helppoa, luulen että työmatkallanikin on ehkä parikymmentä stoppia, joita ei kaikkia kyllä ehdi napata ratikasta. Ei sillä että olisin viime aikoina löytänyt mitään ihmeellistä...
 
Ei hirveän innoissaan jaksa pelata, kun pitää aina vähintään 700m kävellä suuntaansa, että tulee ensimmäistäkään Pokémonia vastaan (sentään tuossa päiväunivaunulenkin varrelta saa usein 3-7 otusta kerättyä), ja vähän tympii että omalla paikkakunnalla on vaan viisi pokestoppia (kaksi kirkonkylällä, yksi siitä noin kolmen kilometrin päässä ja kaksi reilun viiden kilometrin päässä) eikä ensimmäistäkään gymiä, vaikka paljon pienemmilläkin paikkakunnilla on jopa useampi gym. Toisaalta ehkä omalle helposti hurahtavalle luonteelle hyväkin, että muu elämä ja elinympäristö ei mahdollista kovin tehokasta pelaamista :D
 
Minulla on nyt ollut n. viikon uusi puhelin, jolla olen voinut pelata pokegota. Normaalisti en töiden jälkeen jaksaisi
kauheasti mennä ulos, mutta nyt olen useana päivänä käynyt kahdestikin avopuolison kanssa (joka hommasi tabletin pokegota ym. varten) pyörimässä arboretumia ympäri (siellä on monta pokestoppia ja luretkin päällä lähes aina). Eilen tuli jäätyä keskustaan tunniksi pyörimään töiden jälkeen, kun piti tsekata millaisia monneja sieltä löytyy. :p

Että joo, on tää aika hirveä peli kun saa jopa näin väsyneen ihmisen monta kertaa päivässä pihalle.
Ylimääräistä kävelyä (joka olisi todnäk. jäänyt tekemättä ilman pokegota) on viikossa kertynyt varmaan kymmeniä
kilometrejä.
 

On tämä btw aika hurja peli, kun olen 8h työpäivien jälkeen (jotka eivät mitään muuta sisälläkään kuin kävelyä ja lisää kävelyä) lähtenyt vielä illalla jahtaamaan pokémoneja. :p
 
Minun PoGoiluni sujuu nykyään todella heikosti, koska päivitys päivitykseltä hahmoni on liikkunut huonommin. Pohjat vedin tiistaina, kun yritin hyödyntää Luigin soittotunnin viemän ajan lähialueen poksuapajilla: hahmo ei suostunut liikkumaan enää ollenkaan, ja lopulta pelasin niin, että kävelin pokestopille, käynnistin pelin, pyöräytin stoppia, odotin hetken josku joku poksu ilmestyisi, suljin pelin ja kävelin seuraavalle pokestopille toistamaan operaation. Mikään munistani ei tule ikinä kuoriutumaan, koska pelihahmo juurtuu aina siihen sijaintiin, jossa pelin avaan.
 
Luurin ikääntymisestä johtuva ilmiö, methinks. PoGo on huomattavasti Ingressiä raskaampi peli. Nykyluurissani se pyörii kauniisti, minkä sain huomata taas tänään. Mentiin koko perhe autolla pelaamaan. Parkkiin kahden pokestopin ulottuville, luret pyörimään ja monsuja odottamaan. Löysin kaikkiaan neljä uutta monsua. Oli pitkästä aikaa mukavaa pogoilla.
 
Minäkin veikkaan, että vika on luurissa. Tuo vain on juuri poksuilua varten hankittu (vanha ei olisi jaksanut pyörittää pelia ollenkaan), enkä haluaisi investoida taas uuteen näin pian. Ehkä pitää tyytyä pelaamaan poksupelejä vain DS-konsolilla.
 
Last edited:
Minulla taas sää on aika paljon karsinut peli-intoa. Vielä pahempi on kyllä viimeisessä päivityksessä tullut ominaisuus, joka hiljentää puhelimen muut äänet todella vaikeiksi. Jos joudun kotimatkalla valitsemaan podcastien ja pokemonien välillä niin podcastit voittavat.
 
Pokémon GO on niin last season. Kaikki pelaavat nykyään Draconius GO:ta. Tai sitten eivät pelaa, vaan PoGo pitää edelleen pintansa. Tuossa yhtenä päivänä meitä pelaajia kokoontui salille 15 kappaletta raidille ja totesimme, että moneenkaan juttuun ei niin pienessä kaupungissa saada viittätoista osallistujaa puolen tunnin varoitusajalla. Draconius GO:ta kokeilleet eivät innostuneet pelistä – paitsi minä. Tänäkin aamuna menin töihin riftin kautta ja annoin äitilohikäärmeelle viiden tunnin munan haudottavaksi. Minun piti mennä ihan toista reittiä ja napata kymmenes areena, mutta portaalin näkeminen lähiseudulla muutti suunnitelmiani. Questiksi sain 50 ötön nappaamisen. Voin saada tehtävästä palkinnoksi jotain tosi hienoa tai tarpeetonta. Somessa on ollut kuvia naurettavan pienistä palkinnoista. Lisää loitsuja kaipaan eniten.
 
Ylös