Pokémon

Kun ei aiheeseen liittyvää topikkia löytynyt, ajattelin sellaisen aloittaa. Kuinkas moni kontulaisista pelaa Pokémonia? c:

Itse olen pelaamassa läpi White -versiota emulaattorilla. Muuten en ole hirveästi pelisarjaan koskenut, minulla kun ei ole tarvittavia konsoleita. Gen V:stä lemppareiksi nousevat (ulkonäön perusteella) Chandelure, Liepard ja Virizion. Eikä tuo Zekromkaan hullumpi ole. Starttereista en tässä pelissä oikein pidä. Snivy on siedettävä, statsitkin ihan ookoo.

Ja täällähän voi keskustella ihan kaikesta asiaan liittyvästä, kuten tapana on. Lempipokémonit suunnittelu- ja/tai pelattavuusmielessä, itse pelit, hahmot, strategiat, everything. Antaa palaa.

Itse olen pelannut Pokémon Diamondin ja SoulSilverin jokseenkin läpi.
Elite Fourin jälkeen ei yleensä innosta enää kauheasti pelata,
kun pitäisi grindata leveleitä aivan tautisesti.
Pokémon Blackia pääsen kokeilemaan joskus tulevaisuudessa, kun se kerran poikaystävällä on hankittuna.

Ihan kivaltahan nuo uudet pókemonit näyttävät, joskin minun mielestäni
edelleen parhaat ovat ne alkuperäiset 150 pokémonia.

Nosiis totta kai Generation I tulee myös minun kirjoissani olemaan se paras, ihan vaan sen nostalgisen arvon ja alkuperäisyyden takia. Pentuna kun katsoi TV:stä sitä vanhaa animaatiosarjaa niin siellähän pomppivat suurimmalta osin kaikki Bulbasaurit ja Charmanderit.

Pakko kyllä sanoa, että tämä uusin sukupolvi näyttää kokonaisuudessaan oudolta. Muutamia hyviä mörköjä löytyy, mutta aika harvakseltaan.

Sinulla on Crimson minun lempipokémonini avanasi. Se ei kylläkään ole lempparini pelattavuuden tai muidenkaan käytännön ominaisuuksia takia, Eevee kaikkinen evoluutioineen on vain ihuna ja paijattavan suloinen (olkoonkin, että Jolteonilla on melkoiset piikit =D).

Henkilökohtaisesti en ole Pokémon-konsolipelejä pelannut, mutta niihin on tullut tutustuttua hyvin läheisesti englannin kielen tulkkina ja walk through -ohjeiden etsijänä siitä lähtein, kun poikani 6-vuotiaana sai DSi:n ja siihen Pokémon Platinumin. Sen jälkeen ovat tutuksi tulleet myös Soul Silver ja joku niistä lukemattomista Ranger-peleistä. Itse pidän Soul Silveristä, se on kivan kolmiulotteinen verrattuna Platinumiin ja siinä on hyviä poksuja, puhumattakaan siitä, miten paljon hupia Pokéwalkerista on ollut. Minulla oli äitiys/vanhempain/hoitovapaalla ollessani tapana kuljetella sitä taskussani pichu-vauvaa ulkoiluttaessani, metsästää uusia poksuja ja etsiä hyödyllisiä tavaroita pikku-ukolle peleissä käytettäväksi. Harkinnassa on sekin, että siinä vaiheessa, kun pikku-ukko toteuttaa suunnitelmansa Pokémon Blackin ostamisesta säästörahoillaan, minä hankkisin itselleni esim. huutonetistä käytetyn konsolin ja ostaisin Whiten. Sitten voisimme pelailla yhdessä, kun kellään pikku-ukon kaverilla ei oikein ole poksupelejä ja hyvällä pelivalikoimalla varustetut serkut taas asuvat turhan kaukana.

Isilmírë sanoi:

Sinulla on Crimson minun lempipokémonini avanasi. Se ei kylläkään ole lempparini pelattavuuden tai muidenkaan käytännön ominaisuuksia takia, Eevee kaikkinen evoluutioineen on vain ihuna ja paijattavan suloinen (olkoonkin, että Jolteonilla on melkoiset piikit =D).

Click to expand...

Umbreon on minunkin ehdoton lemppari! <3 Aivan syötävän söpö. Olen samaa mieltä myös kaikista muista Eeveelution -pokémoneista - tajuttoman nättejä ovat. C:

Tuli tuossa Whitea pelatessa huomattua, miten alan tykästyä itse peleissä esiintyviin Trainereihin ja muihin hahmoihin. Uusimman pelin antagonisti N on jotenkin löytänyt tiensä sydämeeni, enkä oikeastaan tiedä miksi. "Ännää" korkeammalle nostan vielä Redin, joka on siis animesarjan Ashia vastaava hahmo. Jollain tapaa on aina kiinnittänyt huomion vain niihin Pokémoneihin (mikä varmaan on se tarkoituskin), joten tämä on vähän uudempi juttu minulle.

Näin aluksi on pakko sanoa, että olen kyllä aikas suuri Pokémon fani. Pokémon anime oli lemppari lastenohjelmani pienenä (katselin sen ensimmäisen tuotantokauden viime vuonna kokonaan uusiksi ), omistan edelleen ison kasan Pokémon-kortteja, ja sitten tietenkin olen muutamaa peliäkin pelannut. Kaapista löytyy Pokémonit Blue, Pearl, SoulSilver ja Black, sekä Nintendo 64:lle oleva Pokémon Stadium. Niiden lisäksi olen pelannut myös Platinumin kokonaan läpi, ja kauan sitten kaverilla pelannut vähän myös Pokemon Snap!:iä Nintendo 64:lla.

Sitä olen´kyllä aina vähän kummastellut, miksi osa ihmisistä pitää Pokemonia nimenomaan lapsille sunnattuna tuotesarjana. Anime ja lelut ehkä antavat sellaisen kuvan, mutta nuo itse pelit ovan kyllä aika hankalia lasten pelata. Esimerkiksi Isilmírë on joutunut walktroughita tutkiskelemaan pikku-ukolleen. Pokemon pelit ovat mielestäni aika ajattomia ja strategiaa vaativia roolipelejä. Pokemonien kerääminen ja kouluttaminen on aina samanlaista, mutta mielestäni konsepti on niin toimiva, ettei sitä tarvitse muuttaa.

Täytyy kyllä tuo Pokémon Snap! hankkia itselleni joskus. Siinä tarkoituksena on vain kuvata Pokémoneja ja kerätä parhaimmilla kuvilla parhaimmat pisteet eri kentistä. Todella hauskaa puuhaa

Vampirelady sanoi:

Elite Fourin jälkeen ei yleensä innosta enää kauheasti pelata,
kun pitäisi grindata leveleitä aivan tautisesti.
Pokémon Blackia pääsen kokeilemaan joskus tulevaisuudessa, kun se kerran poikaystävällä on hankittuna.

Click to expand...

Se on ollut munkin vaivana, että jotenkin pelaamis-into lopahtaa tarinan loppuessa, ja kun legendaryt on saatu kerättyä. Nyt on tavoitteena Blackissa pelata loppupeliäkin, kunhan nyt tarinankin pääsisin ensin läpi. Ja Vampire saa kyllä auttaa levelauksessa ja catchimisessä.

Crimson sanoi:

Nosiis totta kai Generation I tulee myös minun kirjoissani olemaan se paras, ihan vaan sen nostalgisen arvon ja alkuperäisyyden takia.
.
.
Pakko kyllä sanoa, että tämä uusin sukupolvi näyttää kokonaisuudessaan oudolta. Muutamia hyviä mörköjä löytyy, mutta aika harvakseltaan.

Click to expand...

Samaa mieltä, ensimmäiset 150 pokemonia on ehdottomasti lemppareitani. Noista uusista pokemoneista tulee kyllä vähän sellanen olo, että rupeaa suunnittelutiimin ideat jo hieman loppumaan. Yksi pokemon jonka nimeä en muista näyttää jäätelöltä, ja pahin on varmaankin roskasäkiltä näyttävä, osuvasti nimetty Trubbish.

Isilmírë sanoi:

Itse pidän Soul Silveristä, se on kivan kolmiulotteinen verrattuna Platinumiin ja siinä on hyviä poksuja, puhumattakaan siitä, miten paljon hupia Pokéwalkerista on ollut. Minulla oli äitiys/vanhempain/hoitovapaalla ollessani tapana kuljetella sitä taskussani pichu-vauvaa ulkoiluttaessani, metsästää uusia poksuja ja etsiä hyödyllisiä tavaroita pikku-ukolle peleissä käytettäväksi.

Click to expand...

SoulSilverin hieman paremmat grafiikat kyllä miellyttivät omaakin silmääni, ja nyt Whiten/Blackin vielä entistä enemmän 3D grafiikat yllättivät positiivisesti. Noissa uusimmissa Pokemonien spritet myös liikkuvat taistelussa, mikä ei kuulosta paljolta, mutta on mukava nähdä niiden liikkuvan (esimerkkinä lintupokemonit räpyttävät siipiään). Niin ja Pokewalkkeri oli mielestäni aika hauska lisä SoulSilveriin. Kunnioitettava idea saada pelaajat pihallekkin välillä

Siihen walkeriin saa kyllä ihan kätevästi askelia vaikka reittä vasten taputtelemalla samalla kun surffaa netissä ;b

Pikku-ukko odottaa innolla peliä, jossa poksut oikeasti näyttävät tekevänkin jotain taisteluissa. Minullekin on netistä näytetty useampaakin taistelupätkää, kun ne ovat kuulemma niin hienoja.

Minua kiinnosti aikoinaan peli-infoa netistä tavatessa se, että Black/Whitessa vastassa ei ilmeisesti olekaan kirjaimellinen "pahispoppoo", ts. joku hullu liiga joka pyrkii tuhoamaan maailman tms., vaan vastustajat pyrkivät päin vastoin auttamaan poksuja, joiden heidän mielestään kuuluisi kaikkien olla vapaina ja ilman omistajia. Käytännössä kuvio ei kuitenkaan liene niin kovin erilainen aiempiin peleihin verrattuna, vastustajan toiminnan motiivit kun eivät ihan hirveästi vaikuta siihen, että se on kuitenkin vastustaja joka pitää päihittää. Ja onhan se toisaalta ehkä vähän kyseenalaistakin, että "kettutyttötoiminta" on päätynyt pahiksen rooliin

Viime viestistä on niin kauan, että kirjoitan kylmästi uuden siinä toivossa, että tämä topsu heräisi eloon.

Poksuprojektimme on edennyt niin pitkälle, että minä olen pelannut Whiten läpi ja Pikku-ukkokin suoritti toissapäivänä Blackin loppuun. Meistä kahdesta kärsivällisempänä olen jaksanut pyydystää legendoja Pikku-ukkoa paremmin (hän tinttasi Cobalionilta surutta tajun kankaalle), mutta eipä se poikaa haittaa. Me kun treidaamme tietysti poksuja eessuntaassun ja minä lainaan mielelläni myös legendojani hänelle. Niinpä Pikku-ukko könitti oman pelinsä Virizionin minun Cobalionini avulla ja malttoi kuin malttoikin sen jälkeen pyydystää Terrakionin (se taas on minulta vielä tekemättä). Nyt Cobalion on palannut kotiin, mutta Virizion ja Zekrom ovat puolestaan vierailulla Blackin maisemissa. Suunnittelimme eilen myös vierailua toistemme maailmoissa Entralinkin kautta, mutta jostain syystä yhteys ei onnistunut. Se seikkailu jäi siis ensi viikonloppuun, mutta emmeköhän me ennen pitkää pääse vastavuoroisesti vierailukäynneille mm. Black Cityyn ja White Forestiin.

Olen itse vähän yllättynyt siitä, miten perusteellisesti pelaaminen oikeastaan vei mukanaan. Eikä edes niinkään pelin juonen etenemine, vaan ihan vain seikkaileminen pitkin Unovaa. Jonkinasteista eskapismia sekin, pakoreitti pois tavallisesta tylsästä maailmasta. Loppujen lopuksi päätin pelin läpäistyäni pitää ihan tietoisen tauon ennen pelin jälkeisiin seikkailuihin suuntaamista, koska nukkumaanmenokin alkoi myöhästyä, kun piti iltaisin lasten nukahdettua pelata vielä "ihan vähän vain". Mutta huomenna ajattelin sukeltaa jälleen pokémonien maailmaan, kun luvassa on tylsääkin tylsempi ja tapahtumattomampi työpäivä. Pitäähän se National Pokédex joskus saada täyteen ja tutkia kaikki ne paikat, joihin peruspelissä ei päässyt =)

Televisiosarjaan kyllästyin nopeasti parin ensimmäisen kauden jälkeen. Eka tuottari oli silloin aikoinaan parasta, mitä televisiosta tuli. Sain sen myötä Game boy colorille sinisen version pelisarjasta ja kyllä se hakattiin monta kertaa läpi, ja nostalgiasyistä pelaan sitä aina silloin tällöin vieläkin. Siitä on lähtenytkin sitten minun Pokemon-pelikierteeni ja kaikki sen jälkeen imestyneet pelit olen uusimpia lukuun ottamatta pelannut. Tai no en kaikki pelejä, mutta yhden version jokaisesta eri alueesta. Kymmenen minuuttia sitten alkoi matka Pokemonmestariksi Unovassa valkoisen version parissa.

Yksi mikä näissä peleissä kiehtoo on se, ettei mihinkään varsinaisesti ole mikään kiire, vaan jokaisen kulman, jokaisen ruohikon ja rakennuksen voi tutkia läpikotaisin, löytää uusia taskuhirviöitä ja tehdä, taistelujen ja muiden seikkilujen suorittamisen ohella, tutkimusmatkaa.

Muistan elävästi kun pokémon rantautui suomeen, se oli kova sana minulle silloin. Red -versio gameboylla tuli pelattua, ja kun kaverilla oli blue niin kerättiin kaikki 150 ja se tuntui tosi upealta. Ehkä sen takia en jaksanut yhtään lämmetä niille miljoonalle muulle pokemonille jotka esiteltiin seuraavissa versioissa.

Tosin nyt kun satun omistamaan 3DS:n niin on tehnyt mieli kokeilla jotain tuoretta peliä. Valinnanvaraa vain on ihan hirmuisesti. Osaisiko joku suositella jotain DS-pokémonia?

SamKarpalosuo lienee jo löytänyt tuoreimmat poksupelit, mutta varmuuden vuoksi suosittelen Pokémon Y:tä, jonka pelaaminen oli visuaalisesti aika huisin hieno kokemus. Pelinähän se on toki tuttua perus-Pokémonia: lähdetään kiertämään pelin maailma - tällä kertaa Ranskaan perustuva Kalos - Pokémoneja keräten, piestään pahisjoukko ja estetään heitä toetuttamasta kavalaa suunnitelmaansa, kerätään kaikki salimerkit, piestään Elite Four ja Champion ja jatketaan sitten varsinaisen pelin jälkeisiin pikkutehtäviin. Y:stä löysin tähän asti ehkä suurimman Pokémon-rakkauteni, Greninjan. Voiko olla paljon coolimpaa poksua kuin ninjasammakko, joka on kaksoistyyppiä vesi-pimeys? =)

Y:n jälkipelit ovat minulla vielä vaiheessa, mutta kun sain keväällä synttärilahjaksi toivomani White 2:n, kaikki pelaamiseen liikenevä aika on sittemmin kulunut aika tarkkaan sen parissa. Koska White oli ihka ensimmäinen poksupelini, on jotenkin nostalgista seikkailla pienen tauon jälkeen taas samoissa maisemissa. Lisäksi pääsin suoralta kädeltä matsaamaan fanittamieni Ingon ja Emmetin kanssa, mikä ei ole Whitessa vielä onnistunut. Siinä pelissä kun metropomot ottelevat vain niitä vastaan, jotka ovat ensin piesseet kolme junallista muita haastajia häviämättä kertaakaan.

Vaikka White 2:sta ja Y:stä riittää iloa vielä pitkäksi aikaa, odotamme Pikku-ukon kanssa innolla myös marraskuussa ilmestyviä Omega Rubya ja Alpha Saphirea. Olemme jo sopineet, että minä toivon joululahjaksi Alphaa ja hän Omegaa.

Muoks: Sen vielä mainitsen, että Pikku-ukko ei kykene ymmärtämään, miksi minusta on niin älyttömän hauskaa laittaa Farfetched tekemään Acrobatics ottelutilanteessa. Minua se näky kulmakarvasorsasta huitomassa purjolla jaksaa kuitenkin naurattaa joka kerta ;D

Minullakin kyllä X:n startterit pääsivät positiivisesti yllättämään. Niin paljon kuin pidänkin ensimmäisen sukupolven pokémoneista, niin ah kun ihastuin heti ensimmäisten kuvien tullessa Fennekiniin. Ja sitten kun vielä selvisi, että kehittyessään se vaan parantuu! Minusta noitakettu on vielä coolimpaa kuin ninjasammakko, eikä tyyppiyhdistelmä fire-psychic ole yhtään paha.

Jälkipelailut on minullakin vielä kesken, mutta tavallaan hyvä vaan, kun on vielä jotain mitä odottaa. X oli minusta paljon onnistuneemmin koukuttava kuin käytännössä ainoa aiemmin pelaamani Pokémon-peli yellow, jossa jumitan edelleen puolivälissä kun pokémonien leveluppaaminen on niin hidasta. Animea seuraan edelleen.

Meilläkin seurataan animea Netflixin kautta. Siitä kuopus kai on oppinutkin suurimman osan poksutietouttaan, kun ei DS-pelejä ihan hirveän hyvin vielä osaa pelata eikä lukea ollenkaan. Lukutaidon puutteesta johtuu myös se, että minut on värvätty avustajaksi suunnitteilla olevaan veljestenväliseen poksukorttimatsiin. Toivon vain, etten tuota Pichulle (siis meidän pienemmälle pojallemme, ei sille pokémonille) pettymystä avustajana, koska minulla on taipumus hävitä Pikku-ukolle suunnilleen joka kerta korteilla pelatessa.

Se on X/Y-generaation DS-peleistä vielä mainittava, että mahdollisuus paijata omia poksuja ja leikkiä niiden kanssa on ollut hauska sekä minun että Pichun mielestä. "Äiti mä haluun hoitaa sun Sylveonii" on kuultu moneen kertaan.

Ajatella että tämäkin franchise on vielä olemassa. Olin itse yhdentoista vanha kun ensimmäinen Pokémon-jakso esitettiin Suomessa - en ole juuri animea seurannut sen ensimmäisen kauden jälkeen (Digimon ja Transformers veivät mukanaan), mutta pelejä ostelen ja pelaan vielä. Minulta löytyy vieläkin Pokémon Sapphiren GBA-versio (omistan DS-peleistä Platinumin, HeartGoldin, Whiten ja Black 2:n ja 3DS peleistä X:n, Y:n, Omega Rubyn ja Alpha Sapphiren).

Pokémonissa pidän eniten peleistä ja Pokémon Adventures -mangasarjasta. Ne ovat paljon kiinnostavampia ja 'kypsempiä' kuin animeversio (en ole animeversiota katsonut juuri siitä syystä, että pidän sitä melko lapsellisena verrattuna muuhun animeen). Animena Digimon on Pokémonia parempi, mutta kyseisen franchisen pelit ja manga ovat melko surkeita verrattuna Pokémonin peleihin ja mangaan. Kummastakin löytyy hyviä ja huonoja puolia~

Satoshi Tajiri on muuten sanonut Adventures-mangasta että se on kaikkein lähimpänä hänen luomaansa maailmaa, paljon lähempänä kuin anime.