Pagba
Pronominit hän/hänen
“MURHA!” Se sana vetää jokaisen vähänkin uteliaan olennon huomion puoleensa ettekä tekään tee poikkeusta. Kaikki ryntäävät huoneistaan ulos. Hobitit pääsevät ensimmäisinä huutajan luo, sillä hän seisoo avoimen huoneenoven kohdalla hobittikerroksessa. Viljami Voivalvatti huutaa uudelleen: “MURHA!” Hobitit parveilevat ovella ja näkevät huoneeseen. Hobitinkoloksi majatalossakin se on hyvin pieni. Vain vuode, tuoli, pöytä ja vaatekaappi muodostavat sisustuksen. Edes takkaa ei ole. Pieni pyöreä ikkuna näkyy vastapäisellä seinällä. Vuoteessa makaa verentahrimilla lakanoilla Timi Törmän ruumis selällään. Vainajan rinnasta törröttää tikarin karkeatekoinen kahva. Pienen Hillan silmät peitetään ja hän tarrautuu kauhuissaan setänsä Vilimar Piiparin jalkoihin kiinni. Muita alkaa tulla hengästyneinä paikalle ja hobitit antavat heille vastahakoisesti tilaa. Tuntuu pyhäinhäväistykseltä antaa ison väen nähdä yksi heistä tuollaisena. Kun kaikki vieraat ovat tulleet, Viljami Voivalvatti alkaa puhua. “Halusin, että näette kaikki omin silmin, mistä tässä on kyse, ettei mitään epäselvyyksiä myöhemmin tulisi. Olen jo lähettänyt Bobin noutamaan herra Törmän pojan Vilin. Huolestuin, kun herra Törmä ei vähää ennen kukonlaulua tullut aamiaiselle, kuten hänen tapansa on, ja tulin varmistamaan, ettei hänellä ole mitään hätää. Hän ei vastannut koputuksiini ja avasin oven. Se oli säpissä sisäpuolelta.” Kysymysten ryöppyyn Viljami vastaa näin: “Minulla on keinoni, jokaisella majatalonisännällä on oltava omat keinonsa avata sisäpuolelta lukittu ovi tai hänellä ei enää kauaa ole majataloaan. Muille hänen ei pidä keinojaan paljastaa tai kohta varkaat mellastavat valtoiminaan. Niin että älkää turhaan kyselkö. Avasin siis oven ja löysin hänet tuossa tilassa. Hän on kuollut, se lienee sanomattakin selvää, ja minun majatalossani on tapahtunut murha. Kuten sanoin, lähetin Bobin hakemaan herra Törmän pojan tänne. Jaa, sieltä hän tuleekin, nopeammin kuin odotinkaan.”
Väkijoukon läpi tunkee nuori hobitti, kenties neljänkymmenen korvilla. Hänellä on silmukkapaita yllään ja hänen kupeellaan roikkuu koristellussa huotrassa lyhytteräinen miekka. Häntä seuraa kaksi tuimailmeistä ihmismiestä ja hobittia. He ovat varustautuneet sekalaisin haarniskoin, kovetetusta nahasta omatekoisiin rengaspanssareihin. Ihmisillä on miekat ja hobiteilla jousien lisäksi puukot. Vili Törmä näemmä tuntee Viljami Voivalvatin hyvin, sillä hän ei anna tälle lainkaan suunvuoroa. Hän vastaa kiireesti puheliaan majatalonisännän lausumattomaan kysymykseen: “Olin partioni kanssa tulossa aamiaiselle majataloosi, Viljami, kun Bob juoksi vastaan. Halusin keskustella isäni kanssa parista asiasta, mutta nyt en saa siihen enää koskaan mahdollisuutta.” Vili katkaisee Viljamin surunvalittelut alkuunsa kiivaalla eleellä ja käskee partiotaan: “Te kolme, saattakaa vieraat saliin älkääkä päästäkö heitä pois. Sinä siinä, vartioi ovea äläkä päästä ketään muuta sisälle.” Vili menee huoneeseen ja sulkee oven jäljessään. Aseistetut partiolaiset alkavat hetkeäkään epäröimättä täyttää johtajansa käskyjä. Miehet vetävät miekkansa esiin. Toinen menee ovelle vartioon ja toinen alkaa hobittien kanssa paimentaa väkeä saliin päin. Pieniä vastarintapesäkkeitä muodostuu, mutta ne purkautuvat kun hobitit asettavat nuolen jänteelle ja jännittävät jousensa. Kaikki tietävät, että hobittijousimiehet osuvat mihin tähtäävätkin.
Salissa Viljami apulaisineen alkaa tarjoilla aamiaista väelle. Vartijat seisovat ulko-oven edessä eikä jousia enää jännitetä, mutta ruokahalu on huono. Vain hobitit syövät aamiaista halukkaasti. “Eivätkö leikkeleet tosiaankaan kelpaa teille?”, Bingo kysyy isolta väeltä. “No, minä syön sitten viimeisen tusinan.” Hobittien ahmiminen laukaisee kireää tunnelmaa ja ilmapiiri on miltei hilpeä Vilin tullessa saliin. Punareunaisista silmistä päätellen hän on surrut isäänsä, mutta hänen ilmeensä on tuima. Kädessään hänellä on karkeatekoinen tikari, jonka kahva on kaiverrettu kierosilmäisen ja irvistävän hiidenpään muotoiseksi. “Tämä on Mordorin työtä.” Tarkoittaako hän tikaria vai murhaa? Luultavasti molempia. Väen seasta kuuluu kauhistunutta kuiskuttelua kun tuon hirveän maan nimi mainitaan. “Mat Vaiverovarvas, mene ulos ja kutsu torvellasi kaikki meikäläiset tänne.” Ihmismies nyökkää, irrottaa kuhmuisen metsästystorvensa vyöltään ja poistuu majatalosta. Kohta pihalta kuuluu töräyksiä ja vaimeampia vastatöräyksiä.
“Yksikään briiläinen ei syyllistyisi näin katalaan rikokseen eikä tässä majatalossa ketään meistä yöllä ollutkaan, Viljami Voivalvattia ja hänen apulaisiaan lukuun ottamatta. He ovat epäilysten yläpuolella. Te muut sitten olettekin epäiltyjä.” Briin ympäristöstä tulleet ihmiset näyttävät loukkaantuneilta kun heidät samaistetaan näihin ulkomaalaisiin. “Yksikään teistä ei poistu majatalosta ennen kuin syyllinen on saatu kiinni.” Teilo Kassinen uskaltautuu kysymään suupalojen välillä: “Eikö joku olisi voinut murtautua uhrin huoneeseen ikkunasta ja poistua samaa tietä?” “Ei”, kuuluu tyly vastaus, “ikkuna oli kiinni eikä sitä ollut pakotettu auki. Lumi ikkunan alla on koskematon. Murhaaja on tullut ja poistunut ovesta. Kuulitteko te mitään epäilyttävää yöllä?”, Vili kysyy aamiaistaan lopettelevilta hobiteilta. Päänpudistuksia. “Entä te, joka haluatte itseänne kutsuttavan Huopahatuksi, onnistuitteko tavoitteessanne kun uhkasitte illalla tehdä yöstä epätavanomaisen? Sanoitte niin juuri ennen kuin livahditte ulos mukamas piipulliselle kun kuka tahansa muu polttelisi piippuaan kaikessa rauhassa sisällä eilisenkaltaisen myräkän aikana. Menittekö tapaamaan kätyreitänne ja saitteko heiltä tämän kauhean aseen?” Vili Törmä silmäilee kylmästi Huopahattua ja muitakin etelästä tulleita. Hänen partionsa jäsenet murisevat uhkaavasti ja näpelöivät jousiaan. Vastausta odottamatta Vili jatkaa: “Teidän tavaranne tutkitaan. Sama koskee kaikkia. Minä myös kuulustelen teitä yhdessä ja erikseen. Toivottavasti teillä ei ole kiire minnekään, sillä kukaan teistä ei poistu majatalosta ennen kuin isäni murhaaja on saatu selville. Pakoa yrittävät surmataan. Menen nyt tekemään viimeisen palveluksen isälleni. Kaivelkaa sillä välin muistianne.” Vili lähtee hobittien kerrokseen päin ja partion jäsenet jäävät vartioimaan ovea.
"Vili Törmä on kunnon hobitti eikä pidättelisi teitä täällä loputtomiin”, Viljami Voivalvatti vakuuttelee. “Hän on vain järkyttynyt isänsä kuolemasta ja menee äärimmäisyyksiin. Kyllä Vili vielä palaa järkiinsä, mutta tämä päivä voi mennä kuulusteluissa. Kehotan teitä olemaan purnaamatta ja tekemään kärsivällisesti yhteistyötä, niin selviämme kaikki tästä vahingoittumatta.” Haltiat näyttävät lievästi huvittuneilta kun heitä patistetaan kärsivällisyyteen. Ihan niin kuin nämä lyhytikäiset kuolevaiset tietäisivät mitään todellisesta kärsivällisyydestä! “Vili ei nimittäin pilaillut uhatessaan tapattaa pakoa yrittävät. Hänellä on komennossaan monta ihmistä ja hobittia, jotka tottelevat kaikkia hänen käskyjään.” "Keitä he oikein ovat? Sotilaitako?”, Dourgh kysyy. “Ei, eivät sotilaita, vaikka he aseita kantavatkin ja kutsuvat itseään Briimaan Pataljoonaksi. Yhtään ammattisotilasta ei heidän joukossaan ole vaan he ovat paikallisia ihmisiä ja hobitteja. Kaikki alkoi siitä kun etelästä tulevien ihmisten seassa alkoi olla yhä enemmän ja enemmän roskaväkeä ja suoranaisia roistoja. Alettiin puhua, etteivät vallihauta ja portit riitä Briin suojaksi ja Vili Törmä oli puhujista äänekkäin. Häntä myös kuunneltiin tarkimmin, sillä hänen isänsä Timi Törmä on – anteeksi, oli – seudun vaikutusvaltaisimpia isäntiä. Hänet tunnettiin eläessäänkin erityisen anteliaana ja kunniallisena hobittina. Hän aseisti Pataljoonan ja silti häneltä riitti rahaa leskien ja köyhien auttamiseen. Viime aikoina herra Törmä sai erityisen paljon kiitosta ilmaisen ruoan jakamisesta puutteenalaisille. Vilin joukkojen uskollisuus taas ei ole pelkän rahan voimalla ostettua. Hän ei epäröi asettaa henkeään vaaraan kahakoissa. Uskon, että jos Briihin hyökättäisiin väellä ja voimalla, Vili taistelisi etulinjassa. Ja niin uskovat hänen joukkonsakin.” Hehku tarkasti kuuntelevien partiolaisten kasvoilla vahvistaa Viljamin sanat. “Nyt varmasti ymmärrätte tilanteen paremmin. Täällä me olemme ja tänne me toistaiseksi jäämme.” Äkillinen ahdistus vääntää Viljamin kasvoja. “Koska jäätte vieraikseni pakon alla, en veloita yösijasta, ruoasta tai eläintenne rehusta mitään. Toivon, että Vili korvaa sen minulle jälkeenpäin. Nyt hänelle ei kannata puhua rahasta.”
Voivalvatin puhuessa jotkut teistä punnitsivat mielessään vartijoidenne muodostamaa uhkaa ja havaitsivat sen köykäiseksi. Luultavasti pystyisitte taltuttamaan heidät ja pakenemaan majatalosta ja koko Briistä, mutta miksi vaivautua? Tiet ovat varmasti yhtä liejupeltoa eilisen myräkän jäljiltä. Mitä yhden päivän viivytys merkitsee maailmassa, jossa matka eteläiselle merelle kestää yli vuoden? Saman tien voitte ottaa rennosti ja huvittaa itseänne näiden maalaistollojen heinähankoarmeijan kustannuksella.
Samassa ulko-ovi singahtaa auki paukahtaen ja saliin ryntää verenhimoinen, hampaisiin aseistettu joukko jakaen miekaniskuja oikealle ja vasemmalle välittämättä vähääkään siitä, osuvatko ystävään vai viholliseen ja karkaavat kurkkuunne paljain hampain mielipuolisesti karjuen… tai niin ainakin vähemmän korskeat teistä pelkäävät ja puolittain odottavat. Sen sijaan saliin astuu kurinalainen osasto ihmisiä ja hobitteja parijonossa. He pysähtyvät hobittien kerrokseen johtavan oviaukon kohdalle ja parit kääntyvät vastatusten. Kun Vili ilmestyy oviaukkoon isänsä ruumista kantaen, Briimaan Pataljoona paljastaa miekkansa ja puukkonsa ja nostaa ne yläviistoon muodostaen kunniakujan. Vili pysähtyy ilmeisen liikuttuneena, nostaa sitten leukansa pystyyn ja astelee hitaasti kunniakujan läpi ja ulos majatalosta. Pataljoona seuraa häntä laskien aseensa mutta pitäen ne paljaina. Heidän viestinsä on selvä: mekään emme lepää ennen kuin päällikkömme isän ja hyväntekijämme murha on selvitetty. Pian Vili Törmä palaa takaisin saliin.
“Selvä, nyt joukkoni ovat asemissa talon ympärillä ja kuulustelut voivat alkaa. Herra Huopahattu, menkäämme ensimmäiseksi teidän huoneeseenne, jos sallitte.” Kohteliaista sanoista huolimatta kenellekään ei jää epäselväksi, miten vastarintaan suhtauduttaisiin. Hobitit tilaavat toisen aamiaisen saaden Viljami Voivalvatin näyttämään kärsivältä.
Väkijoukon läpi tunkee nuori hobitti, kenties neljänkymmenen korvilla. Hänellä on silmukkapaita yllään ja hänen kupeellaan roikkuu koristellussa huotrassa lyhytteräinen miekka. Häntä seuraa kaksi tuimailmeistä ihmismiestä ja hobittia. He ovat varustautuneet sekalaisin haarniskoin, kovetetusta nahasta omatekoisiin rengaspanssareihin. Ihmisillä on miekat ja hobiteilla jousien lisäksi puukot. Vili Törmä näemmä tuntee Viljami Voivalvatin hyvin, sillä hän ei anna tälle lainkaan suunvuoroa. Hän vastaa kiireesti puheliaan majatalonisännän lausumattomaan kysymykseen: “Olin partioni kanssa tulossa aamiaiselle majataloosi, Viljami, kun Bob juoksi vastaan. Halusin keskustella isäni kanssa parista asiasta, mutta nyt en saa siihen enää koskaan mahdollisuutta.” Vili katkaisee Viljamin surunvalittelut alkuunsa kiivaalla eleellä ja käskee partiotaan: “Te kolme, saattakaa vieraat saliin älkääkä päästäkö heitä pois. Sinä siinä, vartioi ovea äläkä päästä ketään muuta sisälle.” Vili menee huoneeseen ja sulkee oven jäljessään. Aseistetut partiolaiset alkavat hetkeäkään epäröimättä täyttää johtajansa käskyjä. Miehet vetävät miekkansa esiin. Toinen menee ovelle vartioon ja toinen alkaa hobittien kanssa paimentaa väkeä saliin päin. Pieniä vastarintapesäkkeitä muodostuu, mutta ne purkautuvat kun hobitit asettavat nuolen jänteelle ja jännittävät jousensa. Kaikki tietävät, että hobittijousimiehet osuvat mihin tähtäävätkin.
Salissa Viljami apulaisineen alkaa tarjoilla aamiaista väelle. Vartijat seisovat ulko-oven edessä eikä jousia enää jännitetä, mutta ruokahalu on huono. Vain hobitit syövät aamiaista halukkaasti. “Eivätkö leikkeleet tosiaankaan kelpaa teille?”, Bingo kysyy isolta väeltä. “No, minä syön sitten viimeisen tusinan.” Hobittien ahmiminen laukaisee kireää tunnelmaa ja ilmapiiri on miltei hilpeä Vilin tullessa saliin. Punareunaisista silmistä päätellen hän on surrut isäänsä, mutta hänen ilmeensä on tuima. Kädessään hänellä on karkeatekoinen tikari, jonka kahva on kaiverrettu kierosilmäisen ja irvistävän hiidenpään muotoiseksi. “Tämä on Mordorin työtä.” Tarkoittaako hän tikaria vai murhaa? Luultavasti molempia. Väen seasta kuuluu kauhistunutta kuiskuttelua kun tuon hirveän maan nimi mainitaan. “Mat Vaiverovarvas, mene ulos ja kutsu torvellasi kaikki meikäläiset tänne.” Ihmismies nyökkää, irrottaa kuhmuisen metsästystorvensa vyöltään ja poistuu majatalosta. Kohta pihalta kuuluu töräyksiä ja vaimeampia vastatöräyksiä.
“Yksikään briiläinen ei syyllistyisi näin katalaan rikokseen eikä tässä majatalossa ketään meistä yöllä ollutkaan, Viljami Voivalvattia ja hänen apulaisiaan lukuun ottamatta. He ovat epäilysten yläpuolella. Te muut sitten olettekin epäiltyjä.” Briin ympäristöstä tulleet ihmiset näyttävät loukkaantuneilta kun heidät samaistetaan näihin ulkomaalaisiin. “Yksikään teistä ei poistu majatalosta ennen kuin syyllinen on saatu kiinni.” Teilo Kassinen uskaltautuu kysymään suupalojen välillä: “Eikö joku olisi voinut murtautua uhrin huoneeseen ikkunasta ja poistua samaa tietä?” “Ei”, kuuluu tyly vastaus, “ikkuna oli kiinni eikä sitä ollut pakotettu auki. Lumi ikkunan alla on koskematon. Murhaaja on tullut ja poistunut ovesta. Kuulitteko te mitään epäilyttävää yöllä?”, Vili kysyy aamiaistaan lopettelevilta hobiteilta. Päänpudistuksia. “Entä te, joka haluatte itseänne kutsuttavan Huopahatuksi, onnistuitteko tavoitteessanne kun uhkasitte illalla tehdä yöstä epätavanomaisen? Sanoitte niin juuri ennen kuin livahditte ulos mukamas piipulliselle kun kuka tahansa muu polttelisi piippuaan kaikessa rauhassa sisällä eilisenkaltaisen myräkän aikana. Menittekö tapaamaan kätyreitänne ja saitteko heiltä tämän kauhean aseen?” Vili Törmä silmäilee kylmästi Huopahattua ja muitakin etelästä tulleita. Hänen partionsa jäsenet murisevat uhkaavasti ja näpelöivät jousiaan. Vastausta odottamatta Vili jatkaa: “Teidän tavaranne tutkitaan. Sama koskee kaikkia. Minä myös kuulustelen teitä yhdessä ja erikseen. Toivottavasti teillä ei ole kiire minnekään, sillä kukaan teistä ei poistu majatalosta ennen kuin isäni murhaaja on saatu selville. Pakoa yrittävät surmataan. Menen nyt tekemään viimeisen palveluksen isälleni. Kaivelkaa sillä välin muistianne.” Vili lähtee hobittien kerrokseen päin ja partion jäsenet jäävät vartioimaan ovea.
"Vili Törmä on kunnon hobitti eikä pidättelisi teitä täällä loputtomiin”, Viljami Voivalvatti vakuuttelee. “Hän on vain järkyttynyt isänsä kuolemasta ja menee äärimmäisyyksiin. Kyllä Vili vielä palaa järkiinsä, mutta tämä päivä voi mennä kuulusteluissa. Kehotan teitä olemaan purnaamatta ja tekemään kärsivällisesti yhteistyötä, niin selviämme kaikki tästä vahingoittumatta.” Haltiat näyttävät lievästi huvittuneilta kun heitä patistetaan kärsivällisyyteen. Ihan niin kuin nämä lyhytikäiset kuolevaiset tietäisivät mitään todellisesta kärsivällisyydestä! “Vili ei nimittäin pilaillut uhatessaan tapattaa pakoa yrittävät. Hänellä on komennossaan monta ihmistä ja hobittia, jotka tottelevat kaikkia hänen käskyjään.” "Keitä he oikein ovat? Sotilaitako?”, Dourgh kysyy. “Ei, eivät sotilaita, vaikka he aseita kantavatkin ja kutsuvat itseään Briimaan Pataljoonaksi. Yhtään ammattisotilasta ei heidän joukossaan ole vaan he ovat paikallisia ihmisiä ja hobitteja. Kaikki alkoi siitä kun etelästä tulevien ihmisten seassa alkoi olla yhä enemmän ja enemmän roskaväkeä ja suoranaisia roistoja. Alettiin puhua, etteivät vallihauta ja portit riitä Briin suojaksi ja Vili Törmä oli puhujista äänekkäin. Häntä myös kuunneltiin tarkimmin, sillä hänen isänsä Timi Törmä on – anteeksi, oli – seudun vaikutusvaltaisimpia isäntiä. Hänet tunnettiin eläessäänkin erityisen anteliaana ja kunniallisena hobittina. Hän aseisti Pataljoonan ja silti häneltä riitti rahaa leskien ja köyhien auttamiseen. Viime aikoina herra Törmä sai erityisen paljon kiitosta ilmaisen ruoan jakamisesta puutteenalaisille. Vilin joukkojen uskollisuus taas ei ole pelkän rahan voimalla ostettua. Hän ei epäröi asettaa henkeään vaaraan kahakoissa. Uskon, että jos Briihin hyökättäisiin väellä ja voimalla, Vili taistelisi etulinjassa. Ja niin uskovat hänen joukkonsakin.” Hehku tarkasti kuuntelevien partiolaisten kasvoilla vahvistaa Viljamin sanat. “Nyt varmasti ymmärrätte tilanteen paremmin. Täällä me olemme ja tänne me toistaiseksi jäämme.” Äkillinen ahdistus vääntää Viljamin kasvoja. “Koska jäätte vieraikseni pakon alla, en veloita yösijasta, ruoasta tai eläintenne rehusta mitään. Toivon, että Vili korvaa sen minulle jälkeenpäin. Nyt hänelle ei kannata puhua rahasta.”
Voivalvatin puhuessa jotkut teistä punnitsivat mielessään vartijoidenne muodostamaa uhkaa ja havaitsivat sen köykäiseksi. Luultavasti pystyisitte taltuttamaan heidät ja pakenemaan majatalosta ja koko Briistä, mutta miksi vaivautua? Tiet ovat varmasti yhtä liejupeltoa eilisen myräkän jäljiltä. Mitä yhden päivän viivytys merkitsee maailmassa, jossa matka eteläiselle merelle kestää yli vuoden? Saman tien voitte ottaa rennosti ja huvittaa itseänne näiden maalaistollojen heinähankoarmeijan kustannuksella.
Samassa ulko-ovi singahtaa auki paukahtaen ja saliin ryntää verenhimoinen, hampaisiin aseistettu joukko jakaen miekaniskuja oikealle ja vasemmalle välittämättä vähääkään siitä, osuvatko ystävään vai viholliseen ja karkaavat kurkkuunne paljain hampain mielipuolisesti karjuen… tai niin ainakin vähemmän korskeat teistä pelkäävät ja puolittain odottavat. Sen sijaan saliin astuu kurinalainen osasto ihmisiä ja hobitteja parijonossa. He pysähtyvät hobittien kerrokseen johtavan oviaukon kohdalle ja parit kääntyvät vastatusten. Kun Vili ilmestyy oviaukkoon isänsä ruumista kantaen, Briimaan Pataljoona paljastaa miekkansa ja puukkonsa ja nostaa ne yläviistoon muodostaen kunniakujan. Vili pysähtyy ilmeisen liikuttuneena, nostaa sitten leukansa pystyyn ja astelee hitaasti kunniakujan läpi ja ulos majatalosta. Pataljoona seuraa häntä laskien aseensa mutta pitäen ne paljaina. Heidän viestinsä on selvä: mekään emme lepää ennen kuin päällikkömme isän ja hyväntekijämme murha on selvitetty. Pian Vili Törmä palaa takaisin saliin.
“Selvä, nyt joukkoni ovat asemissa talon ympärillä ja kuulustelut voivat alkaa. Herra Huopahattu, menkäämme ensimmäiseksi teidän huoneeseenne, jos sallitte.” Kohteliaista sanoista huolimatta kenellekään ei jää epäselväksi, miten vastarintaan suhtauduttaisiin. Hobitit tilaavat toisen aamiaisen saaden Viljami Voivalvatin näyttämään kärsivältä.