Prometheus-leiri

Savanna

Hobitti
muutama kuukausi on vielä aika päättää riparin ja protun väliltä, mutta aikainen lintu madon nappaa.
itse valitsen (=haluaisin) protu-leirille, mutta viime sukupolven vanhemmat ovat vastaan. eli suostuttelu on aloitettava aikaisin. haluaisin kokemuksia protu-leirin kävijöiltä. nega- ja positiiviset palautteet.
tosin positiivisillä palautteilla se äidin pää käännetään :wink:
 
Prometheus-leireistä hyviä kokemuksia? Voi, mitäs menit kysymään.. :p

Oma leirini oli viime kesänä, ja tänä kesänä olin apuohjaajana.
Oma leirini oli maaginen. Leirillä oli tiimi, johon kuuluu kaksi ohjaajaa, ja viisi apparia, sekä tietysti viisitoista leiriläistä. Tunnelma oli todella lämmin heti alusta alkaen, kaikki hyväksyivät muut ja tunnelma oli vapaa, kukin sai olla juuri sellainen kuin on ilman mitään ennakkoluuloja.

Leirillä puhuttiin paljon erilaisista aiheista, esim. erilaisuus ja syrjintä, päihteet ja riippuvuus, yhteiskunta, maailmankuvat ja -katsomukset.. juuri puhuminen ja mielipiteiden vaihto erilaisista ja mielenkiintoisista aihesta loi hyvän tunnelman, kaikki saivat sanoa oman mielipiteensä, ja kaikkia kuunneltiin. Kenenkään mielipiteitä tai kokemuksia ei väheksytty.

Ja tietysti leikittiin! Oli ihana vakavankin keskustelun jälkeen jättää aivot narikkaan, ja kirmata leikkimään.. Aijai, pupu-pensas-hippa, Lima ja Keiju, Mafioso, Minä rakastan sinua ja tietysti Natzi-Polizei.. *vaipuu muisteloihin*

Leiri oli minulle erittäin positiivinen kokemus. Tunnelma oli lämmin ja välittävä, ja kaikki olivat mukana. Vaikka kyseessä oli vain leiri, sain sieltä myös oikeita ystäviä, sellaisia joiden kanssa ystävyys on säilynyt vielä vuoden leirin jälkeenkin. Ja tulee säilymään, vaikka välimatkaakin on paljon.

Leirin jälkeen halusi olla mukana tekemässä tuollaista maagista leiriä, ja lähdin siis apparikoulutukseen. Pääsin tiimiin, ja tämän kesän leirini oli kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Hauskaa riitti, ja se oli erittäin palkitseva kokemus olla mukana oikeasti tekemässä leiriä. Oli huippua, vaikka nauttikin ihan eri asioista kuin leiriläisenä.

Negatiivisia kokemuksia.. jaa. Niitäkin on varmasti, mutta en muista mitään juuri nyt. Protusta minulle on aina tilanteessa kuin tilanteessa jäänyt kuitenkin loppujen lopuksi hyvä maku suuhun. Suosittelen, todella.

Ja savanna, jos tahdot leirille, niin pidä kiirettä äidin pään käännytyksessä ja ilmoittautumisessa, sillä kesä on jo loppupäässä ja leireille voi olla tunkua, vaikkakin uskon että aina löytyy halukkaalle paikka.

Huh, tulipa paljon tekstiä :wink: tästä aiheesta riittää asiaa.
 
Mjoo. Lähinnä samankaltaisia tuntemuksia minullakin on, kuin Mibarilla (paitsi että vähemmän niitä negatiivisia; lähinnä liian amiksia tai hiljaisia leiriläisiä), joten turha niitä alkaa kertaamaan. Niin ja en ole appari. :p

<i>Btw, pupupensashippa kirjoitetaan ilman tavuviivoja.</i>
 
Oi. Minä myös olin omalla leirilläni viime kesänä. Ja niin, mainio viikko, upea kokemus. Uusia ihmisiä, joista useat viikon myötä muuttuivat ystäviksi (ja joista monien kanssa ystävyys on kuluneen vuoden aikana syventynyt) ja sellainen lupsakka yleisilmapiiri. Salliva ja suvaitseva. Sellainen, jossa jokaisella on tilaa liikkua ja olla juuri sitä mitä on.
Leikit, keskustelut, kaikki edellämainittu ja moni muu asia tekivät leiristä varsin hienon. Niin hienon, ettei leirin loputtua omassa sängyssä itkusta tuntunut tulevan loppua millään.

On totta, että jälkeenpäin leirin ns. epäkohtiakin on tullut huomanneeksi. Mutta leirillä ollessani en niitä aistinut, ja niistä huolimatta kaikki sujui kuten pitikin (tai siltä tuntui.)

Appariksi olisin niin kovin mielelläni mennyt. Olisi ollut niin hienoa olla mukana tekemässä tuollaista kokemusta jollekin, kuten Mibarkin totesi. Mutta aina ei kaikki käy niinkuin tahtoisi, en siis päässyt tiimiin. Jonkinlainen hetkellinen katkeruus kaikkea protuilua kohtaan syntyi, mutta kuolikin aika nopeasti pois. Ensi vuonna uusi yritys.
 
Tunnen itseni vanhaksi, olin leirillä vuonna -95.
Hyviä puolia on enemmän kuin huonoja, ja vanhemmat voivat olla varmoja että kyse on ainakin yhtä turvallisesta toiminnasta kuin rippileirit.
Huonoja puolia yritän keksiä. Aika paljon riippuu leiriläisten kokoonpanosta, niinkuin ripareillakin. Meidän porukkamme ei ollut uskomattoman upea, päinvastoin viimeisinä päivinä alkoi näkyä kyllästymistä. Ihania ihmisiä leiriltä kyllä löytyi, mutta ei pysyviä ystäviä. Paikallistoimintaankaan en mennyt mukaan, se ei ollut minua varten. Jotenkin koen samaa ennakkoluuloa protulaisia kohtaan kuin larppaajia, kun ovat massana. Halaavia, yli-iloisia yhteissaunojia :D Jotenkin en tunne enää itseäni tippaakaan protulaiseksi. Mutta olen nähnyt miten protu on muuttanut ihmisten elämiä, tehnyt antisosiaalisesta nörttipojasta suositun ja sosiaalisen.
Mutta nuo huonot puolet johtuvat enemmän minusta ja leiriporukastamme. Ja luulen että leiriltä saa irti paljon vaikkei se olisikaan niin ihana kuin ihmiset sanovat. Toimii ainakin hyvänä riittinä tiellä aikuisuuteen.
Meillä suku suhtautui niin kuin olisin käynyt riparin, juhlat olivat ja lahjoja.
 
Huum. Voisin eritellä erikseen protun hyviä ja huonoja puolia vaikka kuinka kauan, etenkin niitä ensiksi mainittuja, mutta se on jo tehty tässä topikissa. Sitäpaitsi mitkään kuvaukset eivät voi vastata sitä omaa leiriä, olisi ehkä paras mennä sinne suuremmitta ennakko-odotuksitta ;) (vaikka se kyllä näissä tuttavapiireissä on melko mahdotonta :lol: )

Ihan näin lyhyesti: protu on melko varmasti ikimuistoinen elämys, kokemus joka kannattaa kokea. Suosittelen erittäin lämpimästi, en usko, että kadut.
 
Jupenauta sanoi:
Niin ja riparille meno protun sijasta lahjojen ja rahan takia on vain huono tekosyy.

niinhän se on. kaverin rippiäisissä sanoin leikillä äitille, että voisin ottaa ensi vuonna myös kameran lahjaksi kuten kaverinikin sai. äiti vain nauroi etten voi saada jos menen protuleirille. vaikka luulen sen olevan vain pelottelukikka. kyllä se äiti jonkin juhlan järjestäis. suvusta en kyllä ole niinkään varma. taidan nimittäin olla ensimmäinen joka edes harkitsee toista vaihtoehtoa.....
 
Jupenauta sanoi:
Niin ja riparille meno protun sijasta lahjojen ja rahan takia on vain huono tekosyy.

Mihin se on tekosyy ? raha on aika hyvä syy meikästä :roll: Varsinkin, kun ei voi olla porukoilta nyystämässä sitä kokoajan. taino tilanne oli tosin tuolloin aivan eri.

Ja minulla on riparilta vain hyviä muistoja.. Mutta ei siitä sen enemppää
 
Äh, nyt mä teen jotain sääntöjenvastaista, mutta hmm.. Eli saisikohan tässä topikissa ottaa puheeksi myös rippikoulun, vaikka sellainen topikki jo onkin? Eli siinä mielessä, että pääsisi vertailemaan sitä protuun jne. kuitenkin niin, että protu on se pääpuheenaihe? Äh, niin minä nyt teen.

Eli.
Itse olen käynyt vain rippileirin, joka ei kyllä.. ei ollut yhtään mitään muuta kuin muodollinen turha viikko, jolla sai kolme lämmintä ruokaa päivässä. Lahjat ja juhlat ja onnittelu jälkikäteen. Todella.. merkityksetöntä.

Sitten taas protu, josta olen saanut kuulla erittäin paljon viime aikoina, ja hieman aikaisemminkin. Ja suurin osa palautteesta on pelkkää hyvää. Tosin välillä sitä jää aika ulkopuolelle jos muutama protu pääsee keskustelussa vauhtiin.
Kyllä itsekin olisin mieluummin, paljon mieluummin käynyt protun, mutta ei nyt ole kuitenkaan sellainen olo, että seniorileirille haluaisin.

Ja tosiaan, jos miettii, kummalle menisi, niin voihan sitä kai mennä kummallekin.

Niin sellanen juttu tuli huomattua, että kun landelta Helsinkiin muutin, niin tajusin, että landella tunsin kaksi protua, joista toisen en edes tiennyt käynneen sen. Kummastakaan heistä ei kyllä edes ulospäin huomannut samallalailla kuin näistä Helsingin halimasiinoista. Täällä protuja on kävellyt vastaan enemmänkin kuin paljon.
Miten protu on vieläkin niin köyhä systeemi, vaikka protuja on tosiaan näinkin paljon?

Eli rippikoulu ei kyllä varmaankaan ole mitään verrattuna protuun, tosin riippuu TÄYSIN henkilöstä, joillekin asia voi olla aivan toisin päin.
Itselleni ei vaan rippikoulusta jäänyt oikein mitään käteen.
Hmmh. Ja tämä topikki innoitti tekemään muuten uuden topikin. :p
Sitä tekemään siis.
 
Meidän suvussa suhtauduttiin protun käyneisiin samalla tavalla kuin riparinkin. Tosin tädin oli vaikea keksiä sopivaa onnittelua (onnea kun olet nyt Prometheus :D). Rahaa sain enemmän kuin kaverit keskimäärin, ristikoruja en lainkaan. Kaveripiiristä useimmat kävivät protun, porukan friikki oli uskonnoton riparin käynyt. Samanlainen symbolinen merkitys protulla on kuin riparillakin, nyt olemme lähempänä aikuisuutta kuin lapsuutta.


Vaikken yli-innokas protu olekaan ärsyttää se ettei saa valita lähipiirin painostuksen takia.
 
Hmm... Jos olisin saanut valita, niin en olisi mennyt kummallekaan. Onneksi sentään menin riparille, koska en todellakaan olisi sopinut protulle, jopa riparilla sellainen sanoinkuvaamaton siirappisuus ja yhteishengen ylistys alkoivat etomaan. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin protulla tämä kaikki nousee vielä useita potensseja ylöspäin :shock:
Ja suurin ja todellakin ainoa motiivi sille, että menin riparille oli RAHA!

Curu sen asian oikein hyvin ilmaisikin, protut = halimasiinoita, jotka lässyttävät ja leikkivät natsipoliisia tavatessaan muita protuja. :roll: Pientä yleistystä, älkää tulko kuristamaan minua rastoillanne.
Sellainen meininkin ei vain todellakaan sovi minulle, että istutaan nuotion ympärillä ja lauletaan kitaran säestyksellä *oksennus*

-Ville, tunnevammainen
 
Me emme todellakaan söpöilleet koko leiriä. Halata ei ollut pakko, vaikka aika moni näkyvä protulainen halaakin mielellään. Sai olla yksin jos halusi (ja jotkut olivatkin), ei ollut pakkoa olla jollain tietyllä tavalla. Totta kai ryhmässä olo vaatii jonkinlaisia sosiaalisia taitoja mutta ei kannata jättää menemättä sen takia että kuvittelee muiden olevan liian erilaisia kuin itse on.
 
Kokemukseni ovat melkein täsmälleen samanlaisia kuin Mibarilla. Kävin leirin tänä kesänä, kesäkuun toisella viikolla. Leiristä jää todella hyvä maku suuhun, jos lähtee sinne omasta tahdostaan (ja useimmat luultavasti lähtevätkin). Protulla oppii tuntemaan ihmiset yhdessä viikossa paremmin kuin luokkatoverinsa kuudessa vuodessa, koska lähes kaikki puhuvat avoimesti tunteistaan ja asioistaan. Olen saanut leiriltäni monia hyviä ystäviä, ja me järjestämme tapaamisia aika ajoin. En tuntenut olevani ollenkaan siirapin keskellä leirillä tai tapaamisissa. Halaaminen oli täysin vapaaehtoista (mutta mukavaa) ja leikkejä muokattiin leirin kuluessa hieman vähemmän lapsellisiksi :wink:. Riparin käyneiden ystävieni puheiden perusteella voin sanoa, että protulla on paljon rennompi tunnelma. Miinuksia oli vähän, enkä enää muista sitä vähääkään :roll:
 
/me halittaa Mibarin :D.

No ei vaan. Kävin itse protun viime vuonna ja olipa vaan loisto viikko. Saatoin jopa "oppia ajattelemaan" enemmän. Ja jäi niitä ystäviä :))). Ääks, lähdin sitten appariksi, tulin viikko sitten apparileiriltä. Ja paikallisprotun kanssa säätöä. Hitsi. Tämä järjestö on koukuttava.

Ihmeessä, Savanna, lähden leirille. Vielä suattaapi ehtiä ihan viimeiselle leiriviikolle, jollet ole jo menossa. Ja jollet tänä kesänä, niin vielä ehtii ensi vuonnakin.

Ja sitä paitsi, Ville, leirejä on erilaisia ja ihmisiä on erilaisia. Esimerkiksi oma leirini oli ihan erilainen kuin tämänvuotinen apparileirini. Eivät kaikki protut nyt ole niitä innokkaita "halimasiinoja", eivätkä kaikki leirit mitään yhteislaulua nuotion ympärillä. Ärsyttää. Mielestäni protuleirit nyt eivät vaan toimi (vai toimisivatkohan? Olisiko se hauskaa?) niin, että ihmiset istuvat pulpeteissa, "opettelevat" asiat ja ovat tyytyväisiä päästessään kotiin saamaan rahaa "protulta pääsyn" johdosta.

Riippuu tietysti nyt siitä mitä hakee leiriltä.

Ugh, sanokaa minun puhuneen.

- Lotta

p.s. Jussi, voihan sen pupupensaan (joka on muuten ihan kamala leikki) kirjoittaa miten lystää, mutta se, joka on lukenut leikkivihkoa (viittaan itseeni :D) kirjoittaa sen pupu-pensas-hippa. Hähä :>.

p.p.s. Ahaa, pieni muoksis, sain jopa selvää petiittipräntistä "Pientä yleistystä, älkää tulko kuristamaan minua rastoillanne." Yleistä vaan keskenäsi, kun et ole protua käynyt etkä näin ollen oletettavasti osaa sanoa mitään uutta protuleirien "siirappisuudesta". Murr.

p.p.p.s. Äh. Tekstistäni tuli hieman vihaista. Älkää katselko pahalla.
 
Kyllä minä saan yleistää niin paljon kun haluan. Sanotaanhan riparille menostakin, että suurin osa menee sinne vain rahan perässä. No, minä menin, sen voin myöntää, mutta kyllä riparilta voi saada elämäänsä suuntaa siinä missä protultakin.
Täällä jotkut paikalliset protut ovat haukkuneet riparia "massan mukana kulkemiseksi" ja "kristilliseksi propagandaksi". Olisi hauska myös tietää, mistä he ovat kokemuksensa saaneet, kun eivät tietääkseni ole riparia päivääkään käyneet.

-Ville
 
Yleistykset ovat ihan turhia. Juuri tuon takia protua ja riparia on turha verrata, koska vain harvoilla on kokemuksia molemmista. En voi tietää kuinka kivaa riparilla voi olla, kun en ole käynyt. Protulla käyneenä voin ainakin sanoa omasta puolestani, että oli hauskaa, vaikka onhan aina niitä epäonnistuneita leirejäkin.
 
En minä (käsittääkseni?) ole tässä ripareita haukkunutkaan. Saara tiivistää.

[åfftåpik] *pilknus* Jussi, astianpesukone on yhdyssana siksi, koska se on kone, joka pesee astioita. Pupu-pensas-hippa ei ole pupupensashippa siksi, koska se ei ole hippa, joka on jäniksen ja pensaan risteytys. Mutta kuinka vain, en puutu tässä siihen, että sanot pupupensashippa, vaan siksi, jotta väität että pupu-pensas-hippa on väärin kirjoitettu. [/åfftåpik]
 
Ylös