Prometheus-leiri

Yo Man- pelistä olen pelannut erilaista versioita, jossa osoittaja sanoo "Ha", kaksi tyyppiä lyö näkymättömällä miekalla ja sanoo "So" ja keskimmäinen taasen "Ka". tjsp :p

Tätä veti meille bondauspäivänä koulussa yksi teatterijuttuja harrastanut kaveri.
 
Mielenkiinnosta kyselen protun linjaa, kun näillä peleillä tuntuu sielläkin olevan iso rooli. Jos joku ei tahdokaan osallistua tällaisiin peleihin niin sehän vie pohjaa koko pelin tarkoitukselta, eli tutustumiselta ja ryhmäytymiseltä, mutta onko näihin peleihin pakko tai "pakko" osallistua? Muistan itse että nuorena pelkäsin ja ahdistuin tällaisista ryhmäytymispeleistä joissa oli jonkinlaista kilpailua, putoamisvaara ja piti pystyä ajattelemaan monimutkaisesti. En edelleenkään tunne oloani mukavaksi näiden pelien parissa, mutta yleensä nykyään osallistun, sillä ymmärrän niiden tarkoituksen sekä sen miten jonkun kieltäytyminen vaikuttaa ilmapiiriin, mutta nuorempana olisin ehdottomasti tahtonut kieltäytyä jos vaan olisin uskaltanut.
 
Telcontarissakin nazipolizeita leikittiin niin, että juutalaiset muodostivat kasan, ei mitään siistiä ja helppoa piiriä, ja veikkaanpa, että samainen Anu K. oli leikin alkuunpanijana meilläkin. Kipua ja mustelmia tuli paljolti juuri siitä, että kun kasasta kiskottiin yhtä ihmistä irti, kaikkien kiinnipitäjien jäsenet vääntyilivät vähän sinne tänne ja joutuivat välillä kovaankin puristukseen moninkertaisissa haliotteissa.

Meillä muuten ainoa kerta kun juutalaiset voittivat oli se, kun smialin ainoa oikeasti juutalainen jäsen oli alusta asti nazipolizei =D
 
Itselläni on kummityttö, jolle ripari ja protu ovat tasan 10 vuoden kuluttua ajankohtaisia asioita. Riparin käyntiin kummina en ota kantaa, mutta olen jo alkanut säästää, jotta voin maksaa tytön protuleirin. Ainakin nyt on sen verran reipas nuori neiti, että voisi kuvitella hänen käyvän molemmat.

Protun parhaita puolia on sekin, että leirillä saa olla oma itsensä. Vaikka onkin hyvä mennä välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, olen itse nauttinut eniten siitä, että minua ei ole pakotettu leikkimään vaan olen saanut seurata muiden leikkimistä. Tosin minulla omia rajoitteitaan asettaa myös fyysiset ongelmat mielenterveydellisten lisäksi.

/muoks. Kas, vastasin @Jaamar in kysymykseen vaikka en ollut sitä edes huomannut.
 
Mietin aikoinani vaihtoehtoa tutustumisleikeille, mutten keksinyt mitään hyvää vaihtoehtoa. Voisihan jokaisesta napsia kasvokuvan ja tehdä niistä muistipelin, mutta se avittaisi vain yhden henkilön muistia kerrallaan. Tutustumisleikkien idea sitä paitsi on herätellä ihmisissä reaktioita, joita sitten muistella ja se ei oikein toteudu, jos joku vain istuu nurkassa ja katselee täppäriä. Tärkeintä lienee, ettei joudu nolatuksi huonon muistinsa vuoksi. Sama nolaamattomuusperiaate pätee muihinkin leikkeihin. Leirin alussa harjoitetaan vain sellaisia leikkejä, joista ei putoa taitamattomuutensa vuoksi. Sellainen on esimerkiksi Nippon Ha. Voisin selittää sen säännöt tällä tavalla:
Me olemme japanilaisia jumalia ja seisomme pyhän Fuji-vuoren laella piirissä. Ympärillämme avautuvat huikeat maisemat. Emme kuitenkaan ole tulleet tänne ihailemaan maisemia, vaan leikkimään seuraleikkiä nimeltä Nippon Ha. Leikkivälineemme on pallosalama, jota heittelemme toisillemme. Ensin lataamme pallosalaman yhdessä täyteen sihisevää energiaa siten, että minä huudan "Nippon!", me kaikki hyppäämme ilmaan ja laskeudumme sotaisaan asentoon huutaen "Ha!" Minä aloitan leikin heittämällä pallosalaman vierustoverilleni huutamalla "Ha!" Hän voi joko ottaa sen vastaan ja lähettää eteenpäin (tai takaisin) tai päättää, että energia on hänelle juuri nyt aivan liikaa ja vajota kiemurrellen alas, jolloin pallosalama siirtyy seuraavalle. Kuka tahansa voi lähettää pallosalaman jollekin muulle piirissä sanoen "Hatsa manana!" Pallosalaman energia ei aivan riitä koko etäisyyden ylittämiseen avustamatta, joten vastaanottaja joutuu vetämään sen luokseen sanomalla "Sui sui sui sui sui kimono!" ja elehtimällä käsillään kuin vetäisi köyttä. Sitten me kaikki lataamme pallosalaman täyteen Nippon Ha:lla.

Nippon Ha on siitä kiltti seuraleikki, että siitä ei voi pudota unohtamalla, mitä pitää sanoa tai tehdä vuoron sattuessa omalle kohdalle. Jonkin verran sotaisa se on eleineen ja "Ha!"-huutoineen, mutta siinä on rajoitettu pasifistinenkin vaihtoehto. Hyppimisten vuoksi leikkiä ei kannata kokeilla sisätiloissa, eikä varsinkaan yläkerroksessa.
 
Unkarissa meillä oli hauska leikki jossa oli paljon pieniä palloja. Alussa leikki alkoi sillä että heitettiin pallo jollekulle ja sanottiin että "heitän pallon Monicalle" (tai kenelle heittääkään). Vastaanottaja valitaan niistä jotka eivät vielä ole saaneet palloa ja lopussa pallo palaa ensimmäiselle heittäjälle. Sitten tehdään sama kierron uudestaan, mutta matkaan laitetaan kaksi palloa jonkunlaisella aikavälillä. Kierros voidaan kääntään myös päinvastaiseksi ja pallo heitetäänkin sille jolta sen sai. Ryhmäpelinä tämä on mukava ja lopussa voidaan ottaa haasteeksi kokeilla kuinka monta palloa saadaan kiertämään kierros jos pudonneet pallot pitää jättää maahan. Pallojen maksimimäärä riippuu osallistujien määrästä. Taisimme saada parhaimmillaan 14 palloa kun kun heittäjiä oli vajaa 20. Jos väkeä olisi enemmän (mitä protulla ei kai yleensä kuitenkaan ole?) niin voi myös muodostaa kaksi joukkuetta ja kisata kumpi saa enemmän palloja läpi. Yleensäkin itse arvostan joukkuepelejä enemmän kuin sellaisia joissa keskitytään yksilön suoritukseen.

Ymmärrän hyvin tutustumis- ja ryhmäytymisleikkien merkityksen ja siksi yritänkin pakottaa itseni niihin ja usein on myös ihan hauskaa. ja kieltäytyminen tosiaan vie pohjaa idealta ja varmasti latistaa tunnelmaa, mutta suoraan sanottuna myös ihan himpun ahdistaa ja ymmärrän niitä jotka kieltäytyvät kokonaan (vaikka mieluusti näkisin heidätkin mukana ja nauttimassa).
 
Taisimme saada parhaimmillaan 14 palloa kun kun heittäjiä oli vajaa 20. Jos väkeä olisi enemmän (mitä protulla ei kai yleensä kuitenkaan ole?)

Minun protullani oli 32 ihmistä, mutta se taisi olla ehkä jonkinlainen poikkeus kuin sääntö.
 
Protuleirin osallistujamäärät on 12-16 leiriläistä + 7 ohjaajaa. Toisinaan leikkiin saattaa ehtiessään osallistua kokki/kokkipari, mutta käsittääkseni siihen harvoin riittää aika, kokit on kuitenkin aika täysipäiväisesti työllistettyjä.
 
Kokin rooli olisi muuten sellainen mitä voisin protulla joskus ajatella. Vaatisi vaan jonkunasteisen lyhyen koulutuksen. Päiväkodilla olen kokkaillut, mutta tuollaiset kasvavat ja isot nuoret syövät paljon enemmän ja makukin poikkeaa.
 
Uusille kokeille meillä on kaksipäiväinen koulutus huhti-toukokuussa, jossa käsitellään leirin ruokalistan suunnittelua, erikoisruokavalioiden huomioonottoa, leirin taloudenhoitoa - kokki kun on päävastuussa leirin rahoista - ja muita huomioonotettavia seikkoja. Koulutuksia on yleensä kaksi, Tampereella ja Helsingissä. Hygieniapassin voi suorittaa ellei sitä entuudestaan ole esimerkiksi oman ammatin kautta. Jotkin leiripaikoistamme - mutta eivät kaikki - vaativat vähintään toisella kokilla olevan voimassa oleva hygieniapassi. Ne kai ovat uudistuneet määräaikaisiksi tai ovat sellaisiksi muuttumassa. Muutos ei koske meitä, joilla on ollut hygieniapassi olemassa ennen muutosta.

Se mitä olen oppinut kokeilta, on se että älä ikinä oleta mitään nuorten syömisestä. Joillain leireillä on nuoria jotka syövät hyvin vähän per päivä kun taas varsinkin liikuntaleireillä ruokaa menee enemmän. Ruokaa toki tarjotaan viidesti päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala.
 
Kokki saa itse päättää, pysyykö keittiössä vai osallistuuko mahdollisuuksien mukaan leiriohjelmaan. Saunaankin hän voi mennä leiriläisten kanssa tai heidän jälkeensä, miten vain itse haluaa. Omaa rahaa hänellä ei ole kiinni ruokabudjetissa, vaan hänen tililleen maksetaan könttäsumma ennen leiriä ja kun tilit ovat selvillä, hän pulittaa ylijäämän takaisin Protulle. Oma auto on aika ehdoton edellytys. Ensimmäisenä leiripäivänä kokki ilmiintyy leiripaikalle auto täynnä ruokaa ja silti hän joutuu hakemaan täydennystä keskellä leiriviikkoa.
 
Minä luulen että minulla olisi ihan kohtalaisen hyvä pohja tuollaiseen hommaan jos ottaa huomioon ettei kokin tai muun ruoka-alan ihmisen koulutusta olekaan. hygieniapassi löytyy, olen tehnyt kohtalaisen isoja määriä ruokaa ryhmille ja minulla on mielestäni ihan kohtalaiset valmiudet kehittää erityisruokavalioisillekin maistuvia versioita. Toki parasta jos ruoka itsessään olisi jo ksellaista että se kävisi mahdollisimman monille. Ja ajokortti ja autokin löytyy.
Muistelen että juuri tuo että pelkästään koulutuksiin menee kaksi viikonloppua on ollut se miksi olen aina hylännyt ajatuksen. En siksi että pitäisin koulutuksia turhana vaan siksi että viikonloput ovat olleet minulle töissä käyvänä arvokasta tasaantumisen ja levon aikaa. Mutta ehkä nyt kun on ollut enemmän taukoa töistä voisin jopa vakavasti harkita asiaa.
 
Yhdellä koulutuksella taitaa pärjätä ja voi valita, osallistuuko siihen Tampereella vai Helsingissä.

Leiriohjaaja joutuu käymään läpi kolme koulutusta, vaikkei hän olisikaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Itse vältän niistä kaksi kouluttamalla itse, mikä sopiikin minulle paremmin.
 
Joo, saatoin olla epäselvä sanomisissani (koskas velhon puheista täyden selvyyden saisi?) mutta siis yksi kokkikoulutus riittää. Koitin vain sanoa, että niitä järjestetään kaksi jotta saadaan kaikki koulutettua.
 
Hesasentrisyyden välttämiseksi koulutuksia ei järjestetä pelkästään Helsingissä. Viimeksi kun kokkivastaava pyysi muun Suomen paikkavaraajaa ja minua etsimään paikat kokkikoulutuksille, lupauduimme auliisti ja unohdimme molemmat asian. Se oli kyllä noloa. Sain sitten varattua Puskapirtin, joka on koulutuspaikkana ihan OK pienemmälle porukalle, kunhan vain mukaan saa saunanlämmityksestä ja muista käytännön tehtävistä vastaavan protun. Kontukäyttöön siitä ei oikein ole, jos kriteerinä on 30 henkilön mahtuminen nukkumaan sisätiloihin.
 
Mitenkäs leirivierailijoiden laita, onko kaikissa leireissä vieraat samoista paikoista? Esim. Seta, uskonnolliset yhdyskunnat jne.
 
Setavieraiden matkakustannukset korvataan, muiden ei (poikkeuksena juhlapuhuja). Välttämättä setavierastakaan ei paikalle kutsuta, jos tiimiläiset arvelevat, että heillä on aiheesta riittävästi tietoa omastakin takaa. Minun vetämälleni leirille tuli setavieraina transvestiittimies ja hänen biseksuaalinen naispuolisonsa. Mies ei ollut tälläytynyt, koska juuri sillä hetkellä hänellä ei ollut tarvetta pukeutua naiseksi. Hänen monologinsa alkoi nukuttaa minua, joten kysyin hyvinkin henkilökohtaisen kysymyksen naiselta ja sain kuulijat höristelemään korviaan. Setavieraan tarve ilmoitetaan nettilomakkeella ja vieras itse ottaa yhteyttä tiimiin sopiakseen vierailupäivästä ja -ajasta. He ovat erityisasemassa muihin vieraisiin nähden, mutta se selittyy Protun ja Setan välisellä tiiviillä yhteistyöllä. Setavieraat saavat erityisen koulutuksen protuleireillä vierailemista varten, mikä on ainutlaatuista muihin yhdistyksiin verrattuna.

Maailmankatsomuspaneeleita järjestettiin yleisesti leireillä 90-luvulla ja niihin osallistumalla sain itse ensimmäiset kosketukseni protuleireihin. Sain usein kyydin Jehovan todistajilta, jotka osallistuivat silloin jokaiseen paneeliin, johon heidät kutsuttiin. Käytäntö on harvinaistunut sittemmin. Kuulin, että jotkut meikäläisistä eli vapaa-ajattelijoista olivat käyttäytyneet paneeleissa ylimielisesti ja töykeästi uskovaisia kohtaan olettaen, että leiriläiset ilman muuta olivat heidän kannallaan. Varmaan arveluttavinta, mitä itse sanoin niihin aikoihin, kuului "Jos haluatte yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin, niin älkää liittykö vapaa-ajattelijoihin. Meillä jokainen joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan." Meitäkin olisi varmaan pitänyt hieman kouluttaa ennen leireille lähettämistä.

Tiimeillä on suuri valta päättää leirinsä ohjelmasta. Tiettyjä raameja he joutuvat noudattamaan, jotta leiriä voisi kutsua nimenomaan protuleiriksi, mutta raamien sisällä on paljon tilaa liikkua. Jos joku tiimiläinen tuntee jonkun kivan hörhön, hänet saatetaan yhteisellä päätöksellä kutsua kertomaan uskostaan. Mikäli leiri järjestetään jonkin uskonnollisen yhdyskunnan omistamassa leiripaikassa, yhdyskunta mielellään lähettäisi jonkun ristiretkunsa evankeljuilemaan leiriläisille, mutta tähän harvoin suostutaan. Rahan pitäisi riittää vuokran maksamiseksi.
 
Last edited:
Meillä kävi aikoinaan Kari Saari maailmankatsomuspaneelissa vapaa-ajattelijoiden edustajana. Hän ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, juuri tuon ylimielisyyden vuoksi. Jotain sanoin vastaankin, mikä oli kai ujon teini-ikäni uskaliain juttu mutta harmikseni en muista mitä se oli. Oletettavasti jotain enemmän tai vähemmän nerokasta. Minulla oli joskus ala-asteella kärkäs ateimivaihe, sen jälkeen minusta tuli maltillisempi ja vapaa-ajattelijoista jäi niin huono kuva etten olisi voinut ikinä kuvitella liittyväni heihin. Humanistiyhdistys vaikutti huomattavasti miellyttävämmältä ja mielenkiintoisemmalta vaikka heidän edustajansa olikin vähän kuiva vanha mies, samaistun vieläkin enemmän humanismiin kuin ateismiin. Ortodoksipappi tuntui sympaattiselta, ortodoksius vaikutti muutenkin silloin kristinuskon suunnista mielenkiintoisemmalta, lähinnä kai hattujen ja eksoottisuuden ansiosta, tuo pappikin taisi olla jotenkin karismaattinen. Myöhemmin olin kyllä tekemisissä aika pelottavan konservatiivisten ortodoksinuorten kanssa mikä on muuttanut käsityksiäni. Voi olla että meilläkin oli joku Jehovan todistaja tai muu kristitty, siitä ei ole jäänyt mielikuvaa (leiristäni järkyttävästi yli 20 vuotta). Muuten meillä kävi vierailulla yksi lesbo ja yksi aseistakieltäytyjä.
 
Olet nähnyt Kari Saaren livenä! Olen kade. Hänestä olen tainnut nähdä jonkin videotallenteen ja siinä hän puhui jäykähkösti. Saari oli selkeästi parempi kirjoittaja kuin puhuja. Hänen artikkelinsa "Ateismin määrittelemisestä" Vapaa Ajattelija -lehdessä teki minusta ateistin. Ei tietenkään siltä istumalta Jyväskylän kaupunginkirjaston yläkerran lukusalissa, mutta parin vuoden kuluessa. Olin siihen asti pitänyt ateisteja jonkinlaisina jumalien olemassaolemattomuuteen uskojina, mutta tämä artikkeli avasi silmäni: ateismi onkin uskon puutetta, joka johtuu näytön puutteesta! Se oli elämänkatsomuksellisen etsintäni ainoita valaistumiskokemuksia, eikä siinä leimahtanut valo ole vieläkään himmentynyt. Kari Saaren ennenaikainen kuolema oli järkytys vapaa-ajattelijayhteisölle.

Maailmankatsomuspaneelissa kadehdin uskiksia, sillä heillä oli antaa vastauksia nuorten kysymyksiin kuin kaupan hyllyltä, erityisesti Jehovan todistajilla (joita osallistui paneeleihin aina kaksi, kuten heidän tapansa on). Viimeisessä paneelissa, johon osallistuin, muuan bahaisti katsoi oikeudekseen suhtautua vapaa-ajattelijoihin alentuvasti. En pitänyt hänestä, mutta hänen autokuskistaan pidin, sillä meitä yhdisti teknologinen usko: olimme molemmat Mac-tietokoneen käyttäjiä. Hänen luonaan kävinkin muutaman kerran paneelin jälkeen.
 
Ilmoittauduin lopulta protuleirille ensi kesäksi. Ensin saan pari kuukautta jännittää mahduinko leirille ja varmaan sen jälkeen itse leiriä. Ääk. Ja saadaanko The miitti sopimaan mihinkään kun nappasin yhden viikonlopun pois sopivien listalta.


[Huom. Tämä (#160) ja seuraavat 7 viestiä (#161-167) siirretty Jännittääkö?-ketjusta. Tik]
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Ylös