Prometheus-leiri

Mahtumista ei tarvitse jännittää, koska leireille pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Jännittämisen aihe sen sijaan on se, järjestetäänkö leiriä ylipäätään. Jos ilmoittautuneiden leiriläisten määrä jää kovin alhaiseksi, saatetaan leiri peruuttaa. Niin kävi Rismalahden protuleirille vuonna 2014, kun olin paikan suurin odotuksin varannut leiriä varten: nolla ilmoittautumista. Nyt on ilmoittautuminen lähtenyt liikkeelle vielä kovemmalla rytinällä kuin vuosi sitten, joten Rismalahdenkin kaltainen (pk-seutulaisten näkökulmasta) kaukainen ja alkeellinen paikka voisi hyvinkin täyttyä.

Aikuisleirejä on ensi kesänä vain kaksi ja ne tapaavat täyttyä hitaasti lomasuunnitelmien varmistuessa. Jännitystä siis piisaa pitkälle kevääseen, mutta minulta saa tiskin alta väliaikatietoja. Tässä on viime kesän aikuisleiriläisen tunnelmia. Piirtäjä näkyy olevan tavallisesti hirmuahdistunut, mutta leirillä hän pystyi rentoutumaan.
 
Ääkh, vielä tuokin jännitysmomentti :p Joo, mieluusti kuulen väliaikatietoja jos sinulla on niitä lupa vuotaa. Jouduin vielä valitsemaan aikuisleireistä sen sijainniltaan kaukaisemman (johon olisin kyllä muutenkin ehkä ensisijaisesti lähtenyt ellei se olisi ollut niin todennäköisenä miittiajankohtana) kun haluan viettää juhannukseni perinteisesti juurillani Kymenlaaksossa.
 
Parempi niin päin. Ensi kesänä on minun vuoroni lomailla kesäkuussa ja rekryt luultavasti sijoittavat minut aikuisleiritiimiin. Ei ole hyvä idea vetää leiriä, jonka osallistujista yhden tai useamman tuntee hyvin.

Ehken saisi kertoa mitään sellaisia tietoja, joita ei saa selville rekisteröitymällä käyttäjäksi Protun sivuille, mutten erehdy kysymään lupaa mahtavimmiltani. Voidaan tehdä niin, että kerron heti kun leiri ei enää ole peruutusvaarassa. Siskonpoikani on ilmoittautunut nuorisoleirille ja häntä askarruttaa se, onko hänen koulustaan tulossa muita. Jos leiriläinen on kieltänyt yhteystietojensa jakamisen, niin tulkitsen sen kielloksi luovuttaa hänestä muitakaan tietoja, kuten oma koulu. Toiset puolestaan haluavat ehdottomasti samalle leirille jonkun kaverinsa kanssa, eli klikki on jo valmiiksi olemassa koko porukan ryhmäytymistä haitaten. Se jos mikä jännittää leiritiimiä.
 
Se on ollut myös yksi jännityksen aihe että tuleeko joku "liian tuttu" ehkä protun puolelta vetämään leiriä. Olen samaa mieltä että se ei välttämättä ole kovin hyvä juttu. Ei niin etteikö siitä selviäisi, mutta se ihan varmasti vaikuttaa siihen miten paikanpäällä on ja asetelma jossa toinen on ohjaaja tms. mutta silti tasavaeroinen kaveri on vähän ristiriitainen.
 
Minun protuleirissäni oli paljon muutakin vialla (mutta oletan että käytännöt ovat parantuneet näiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana ja aikuiset tietysti osaavat pitää ongelmatilanteissa puoliaan paremmin) mutta se että tunsin etukäteen viisi leiriläistä ei ainakaan auttanut asiaa. Meidät erotettiin myös toisistamme vähän huonosti.
 
No kun Jamppa tunnet niin monta protua, niin yksäröi heidän nimensä minulle. Otan heihin sitten yhteyttä ja kehotan rajaamaan leirisi oman toivelistan ulkopuolelle. Kaikki heistä eivät välttämättä ole edes hakeutumassa tiimiin tai samoihin aikoihin kuin leirisi on.

Protussa joutuu usein tilanteisiin, joissa joku entinen arvoasteikossa eri tai samalla tasolla ollut onkin toisella tasolla. Esimerkkinä Krummitus, jonka kanssa olin kouluttanut toisia ja joka äkkiä olikin minun koulutettavanani. Koska tiesin, kuinka hyvä kouluttaja hän on, jännitin, että hän kritisoisi ääneen vetojani - hänhän pystyisi varmasti parempaan. Protun ulkopuolella julmassa maailmassa olisin etsinyt keinon lytätä hänet, mutta siellä tunnustin kahdenkeskisesti hänen meriittinsä hyvänä kouluttajana ja muutenkin viisaana ihmisenä ja esitin toiveen, että hän täydentäisi sanomisiani, jos tuntisi tarvetta eli osallistuisi aktiivisesti vetoihini. Päämääräni kuitenkaan ei ollut vaikuttaa erinomaiselta ja kaikkitietävältä kouluttajalta, vaan saada koulutettavat oppimaan hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Jos Krummitus pystyisi auttamaan minua tässä, niin hyvä. Viis egoni kolhuista. Se on mielestäni varsin protumainen lähestymistapa huolta herättäviin asioihin.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten oli meno muutenkin villiä. Protun hallitus laati yhteissaunaohjeen vasta vuonna 2006 eli sitä ennen saunomiskäytäntö oli kokonaan leiritiimien oman harkinnan varassa. Joillakin leireillä se johti ylilyönteihin. Jotkut leiriläiset olivat viikon peseytymättä, koska ainoaksi vaihtoehdoksi tarjottiin yhteissaunaa. En usko, että tiimiläiset niin ilkeyttään tekivät. Heillä vain oli omien leirikokemustensa pohjalta loistava ihanne yhdestä onnellisesta leiriperheestä samoilla lauteilla yhtäaikaisesti. Sellainen taipumaton idealistisuus ei saa kunnioittamaan yksilöllisiä eroja.
 
Minä luulen että Pagba jopa tietää paremmin ketkä protut ovat myös Konnusta tuttuja ja jos jollekin ei sano nimimerkki Jaamar mitään ati ei tunnusta tuntevansa liian hyvin niin hän tuskin on liian tuttu. Minä en nimittäin ole ihan täysin pysynyt perässä ketkä kaikki Kontulaisten suuresta joukosta lopulta ovat protussa. Konnun ulkopuolelta en tietääkseni tiedä yhtäkään. Ja resimerkiksi Krummituksen tiedän, mutta en katso että tuntisin häntä liian hyvin, koska olemme tavanneet pariin otteeseen ja muistaakseni nekin Vesilahdella. Mutta esim. Hathaldir on sellainen jonka koen ehkä aikonaan olleen sen verran läheinen että asetelma voisi olla vähän jännä ja ehkä hänen vaimonsakin kanssa olisi vähän outoa olla. No Pagba itse. En tiedä harrastaako Inca enää protuilua mitenkään, mutta hän olisi vähän liian tuttu. Vierailijana Incan kohdalla taas ei varmaankaan olisi mitään ongelmaa kun kaverisuhteemme on sopivan laatuinen.
 
Yli kaksikymmentä vuotta sitten oli meno muutenkin villiä. Protun hallitus laati yhteissaunaohjeen vasta vuonna 2006 eli sitä ennen saunomiskäytäntö oli kokonaan leiritiimien oman harkinnan varassa. Joillakin leireillä se johti ylilyönteihin. Jotkut leiriläiset olivat viikon peseytymättä, koska ainoaksi vaihtoehdoksi tarjottiin yhteissaunaa. En usko, että tiimiläiset niin ilkeyttään tekivät. Heillä vain oli omien leirikokemustensa pohjalta loistava ihanne yhdestä onnellisesta leiriperheestä samoilla lauteilla yhtäaikaisesti. Sellainen taipumaton idealistisuus ei saa kunnioittamaan yksilöllisiä eroja.

Minä taisin päästä ainakin kerran suihkuun kun jotenkin saimme tapeltua naistenvuoron. Hyvä että siihen on nykyään käytäntö, minun leirilläni aikuisten olisi kyllä ehkä enemmän pitänyt ottaa johtavaa roolia ja huolehtia saunavuorojen järjestämisestä ja muusta sellaisesta. Minun leirini oli siitäkin hassu että leiriläisistä vain yksi oli poika, eli kaikki muut miehet/pojat yhteissaunassa olisivat olleet vähintään vuoden tai pari vanhempia ja ainakin yksi oli saanut erektion saunassa (mikä on tietysti varmaan ymmärrettävää teinipojalle mutta ei kyllä tee yhteissaunomista yhtään helpommaksi). Meillä ei kyllä ollut myöskään lukittavaa huussia niin tuo paikka oli muutenkin omiaan aiheuttamaan traumoja teinitytöille (terveyssiteet ovat muutenkin kivoja huussissa).

Kävin läpi kesällä vanhoja papereita ja siellä oli paljon Protuunkin liittyvää materiaalia, esim. loppujuhlaohjelmamme kaikki laulut ja sketsit. En tiedä millaisia nuo juhlat yleensä ovat mutta meidän ohjelmamme oli jälkikäteen katsottuna tosi laadukasta. Yksi leiriläinen johti juhlavalmisteluja ja muistan ajatteleeni silloin että hän oli tosi ärsyttävä diktaattori mutta ainakin hänellä oli näkymystä (vähemmän yllättävästi Google kertoi että hän on nykyään tv-käsikirjoittaja, joka on saanut kunniamaininnan Cannesissa). Siellä oli esimerkiksi laulunpätkä jokaisesta leiriläisestä ja ohjaajasta jonkun tunnetun laulun sävelellä ja suurin osa niistä oli aika oivaltavia.
 
Hattu vaimoineen ja Inca tietävät nyt olla pyrkimättä loppukesän aikuisleirin tiimiin.

Saunomisohjeen mukaan leirillä pitää järjestää tyttöjen ja poikien vuorot ja niiden välissä mahdollisesti yhteissaunavuoro. Käytäntönä on ollut, että jokainen saa päättää omasta pukeutumisestaan saunassa. Yleensä ne uikkarit ja pyyhkeet vähenevät leirin kuluessa, mutta tunnenpa parikin protuaktiivia, jotka yhä saunovat uikkareissa. Parin vuoden takainen pelmahtamiskohu, jossa aikuisten naisten väitettiin ilmestyneen alasti uikkarisaunaan, oli tosiaan paljon melua tyhjästä. "Aikuiset ohjaajat" olivat 15-16-vuotiaita uusia appareita eli edellisen kesän leiriläisiä, jotka noudattivat itse antamaansa ohjeistusta ja valitsivat saunomisasukseen alastomuuden. Leiriläiset taas eivät olleet päättäneet yhdessä uikkareista, vaan he olivat vain menneet yksitellen saunaan uikkareissa.

Nyt syksyllä jäsenistöltä kysyttiin, onko saunaohjeissa parantamisen varaa. Päivitetty versio on tekeillä.
 
Onko Protun yhteissaunomiskäytännöistä annettu koskaan haastatteluja yhdysvaltalaiselle kristittyä oikeistoa edustavalle medialle? Saisivat Billy-Bobit kuulla miten sosialistisessa Suomessa eletään!

edit. Ja oikeastaan Raamattuvyöhykkeelle voisi viedä tietoisuutta laajemminkin protukonseptista.
 
Last edited:
Jos Yhdysvaltain Raamattuvyöhykkeellä kertoisi oleskelleensa pienessä huoneessa alasti vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, niin saisi 10+ vuotta vankeutta ilman mahdollisuutta ehdonalaisuuteen; 25 vuotta jos tuo henkilö on oma lapsi. Perhesaunakuvien esittäminen kannattaa siis jättää väliin, jos sinne kyläilemään menee.

Protukonseptia on viety onnistuneesti ainakin Ruotsiin, joskin sikäläiset Protus-leirit tapaavat olla ohjelmaltaan rennompia ja hauskanpitoon keskittyvämpiä kuin meikäläiset leirit. Kaikista maailman paikoista juuri Baskimaassa kiinnostuttiin protuleirin järjestämisestä paikan päällä, mutta pitkälle edenneet järjestelyt kuitenkin kariutuivat. Protulla on oma kansainvälinen jaostonsa hoitamassa näitä hommia ja järjestämässä paria International-protuleiriä kesässä. Suomalaisia alkuasukkaita on niiden leiriläisistä puolet, loput ovat maista kuten Venäjä, Saksa, Alankomaat ja Belgia.
 
Ja niinhän siinä kävi että leirini on peruttu. Vaihtoehdoksi tarjottiin juhannuksena olevaa leiriä, mutta minä vietän juhannukseni sukulaisten kanssa ja siihen teen poikkeuksen vain hyvästä syystä.
Eihän näille mitään voi, mutta luonnollisesti harmittaa kun vuosia olen tätä harkinnut ja nyt olisin todella kaivannut kunnon irtiottoa lapsiperhearjesta niin lopulta sain kerättyä rohkeutta. Samalla olen kumman helpottunut. Kai se introvertin ja kotona viihtyvän luonto on kuitenkin sellainen että kaikki mukavakin normaalista poikkeava sosiaalinen juttu stressaa jossain määrin. Silti enemmän harmittaa.
 
Sääli. Olin luullut, että aikuisleirit olisivat olleet peruutusuhan alla, koska juuri uusista appareista on pulaa ja aikuisleirien ohjaajat ovat kaikki yli kaksikymppisiä. Yleisen ohjaajapulan vuoksi kuitenkin keskitytään yhdistyksen ydintoimintaan eli nuorisoleirien järjestämiseen. Nuuksion aikuisleiri on näemmä toteutumassa ja taidan taas pyrkiä nimenomaan sinne ohjaajaksi. Välillä minäkin kaipaan omaa rauhaa ja klapien järjestäminen saunanlämmitystä varten tarjoaa juuri sitä. Kokeilin tuossa vähän aikaa sitten koulutuksessa sähkömoottorisahaa ja voi veljet kuinka kivaa sillä oli sahata puita! Olen hinkannut käsisahalla poikki parrun jos toisenkin ja siihen verrattuna sähköllä sahaaminen oli luksusta.
 
Korona sotki nuokin suunnitelmat. Oli epävarmaa, pääsenkö ylipäätään kesälomalle ja jos pääsen, niin milloin, joten en voinut hakea tiimeihin. Sitten kun lomani varmistui, oli jo liian myöhäistä ja ilmoittauduin vain jälkirekrytointiin. Työpanokselleni ei sitten ollut ollenkaan tarvetta. Seurasin kyllä kaiken aikaa tilannetta ja näytti jo siltä, että pääsisin/joutuisin eräälle Turun seudulla olevalle leirille, mutta sinne löydettiin turkulainen. Se tuli Protulle halvemmaksi matkakorvausten muodossa ja hän oli iältäänkin lähempänä muuta tiimiä ja leiriläisiä.

Jollen muutamana peräkkäisenä kesänä pääse leiritiimiin, haittaa se jo kouluttajana toimimista kun en voi kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, millaista nykyään leiritiimissä toimiminen on.
 
Ylös