Punastuminen

Törmäsin asiaan taas tässä nöyristellessäni kesätyön haussa. Polttelevat posket, helakat korvat, aah mikä ihanuus.
Se on se tunne kun veri pakkautuu kasvoille ja tulee hiki, kun tajuaa että punertava epätasaisen kukertava väri sykkii naamalla eikä pysty siltikään kontrolloimaan sitä vaikka kuinka yrittää.
Kiusallista ja kenties söpöäkin se on, esiintyy yleensä tilanteissa joissa sen ei soisi astuvan estradille.

Aiheena on siis punastuminen. Anti tulla kokemuksia ja keskustelua.

Itse törmään asiaan aina työnhaussa tai opettajien haastatteluissa tms. Voisin melkein väittää että punastumiseni liittyy usein tilanteisiin jossa tunnen että ohjat ovat jonkun toisen käsissä, tai en tiedä mitä minusta ajatellaan. Yksinkertaisesti hävettää, tulee syyllinen ja rikollinen olo, ihan kuin pitäisi peitellä olemattomia jälkiään ja selitellä jotenkin olemassaoloaan.

Onko punastuminen muuten perinnölistä?
Jotkut ovat ainakin herkempiä kuin toiset (kuulun itse siihen ensimmäiseen kastiin..)

Minua saa harvemmin kukaan punastumaan. Vaihdoin väriä viimeksi muistaakseni neljä-viisi kuukautta sitten, kun äiti kyseli ensimmäisestä poikaystävästä. Ja se oli kummallista, sillä en koskaan punastu. Kehuttaessa menen ennemminkin noloksi, ja silmät kostuvat, mutta punainen en ole.

Kummallinen ilmiöhän se on, ja toisaalta kovin kiusallinen. Naaman helotus kun näkyy joka paikkaan. Silmiin olisi puhuttaessa kohteliasta katsoa, mutta katse välttelee toista pienemmästäkin syystä. En yleensäkään ole ujo, mutta kyllä sitä aina välillä täytyy punastella, teinityttöiässä kun nyt kerran ollaan.

Minä en nykyään enää punastele niin usein kuin aiemmin, mutta v-mäistä se silti on. Aloin punastella joskus 8. luokalla, kun joku ystävällinen ihminen huomautti siitä. Sen jälkeen jokainen tiesi, miten nopeasti minut sai punastumaan, ja se oli kaikkien mielestä helvetin hauskaa. Kukaan ei varmaan oikeasti tajunnut, että se oli inhottavaa. Nykyään, kun aiheesta ei enää huomautella, en punastukaan niin usein, mutta on hirveän noloa, kun se joskus tapahtuu. Tuntuu kuin ihmiset tietäsivät silloin, mitä ajattelen. Anyway, ihmiset, jotka toitottavat, että "sä oot ihan punanen!" ovat ääliöitä, vaikkakin varmaan usein ihan tahattomasti.

Punastun erittäin helposti, jos joudun noloon tai epäsuotuisaan tilanteeseen. En kuitenkaan punastele esimerkiksi puhetta pitäessä tai muuten esiintyessä harkitusti. Punastun myös liikkuessani tai jos minulla on muutenkin vähänkään kuuma. Se on todellakin pahinta, kun jotkut kiinnittävät siihen huomiota ja huomauttavat ääneen. Itse ei tulisi mieleenkään sanoa ääneen, jos joku on punainen poskiltaan.

Monesti minua auttaa, kun ajattelen ympyrää. Ajattelen, miten se kiertää ja tulee takaisin. Kuinka ei voi tietää, mihin kohtaan se tulee takaisin sillä sillä ei ole alkua eikä loppua. Joskus myös piirrän ympyrää huomaamattomasti sormella vaikkapa pöytään. Kuulostaa aika oudolta, mutta se saa ajatukset muualle ja rauhoittaa ja samalla nolostuttava punastus katoaa.

Huomauttelu on kuitenkin tosi tyhmää ja ärsyttävää. Varsinkin, jos joku väittää, että olet punastunut, vaikka oikeasti et ole, ja sitten kiellät punastuneesi, siitä nousee yhä suurempi häly. Kyllä minä ainakin itse tiedän ja tunnen sen, jos punastun. Monesti kuitenkin on myös niin, että punaisuus tuntuu paljon enemmän kuin näkyy.

Boah sanoi:

Kyllä minä ainakin itse tiedän ja tunnen sen, jos punastun. Monesti kuitenkin on myös niin, että punaisuus tuntuu paljon enemmän kuin näkyy.

Click to expand...

Minäkin tiedän, välittömästi. Mutta olen sitä mieltä, että yleensä, kun se tuntuu, se myös näkyy. Toisaalta, ei välttämättä niin pahasti kuin itse luulisi. Eihän siinä mitään, jos vain posket ovat vähän punaiset, mutta jos koko pää on punainen, niin se on kauhean näköistä. Onneksi itseään ei tarvitse katsella peilistä, kun punastuu.. Olin viimeksi eilen työhaastattelussa, enkä siellä lainkaan punastunut. Ehkä se menee niin, että punastun helpommin isojen joukkojen keskellä - sieltähän se on saanut alkunsakin. Toisaalta voin varmaan punastua myös puhelimessa puhuessanikin (jos nolostun), vaikka kukaan ei näkisi. Mielenkiintoista, eikö? Eikös punastumiselle ole jokin sellainen selitys, että verisuonet ovat hirveän lähellä ihon pintaa tms.? Se selittäisi sen, miksi voi punastua, vaikka ei olisi ns. sosiaalista painetta.

Ja se tosiaan on ihan käsittämätöntä, että on olemassa niin dorkia ihmisiä, että he haluavat informoida, jos joku on punainen. So what? Eihän sitä väriä mitenkään pois saa, vaikka joku kuinka huomauttaisi. Ja kyseessä voi olla vielä ihminen, jonka tuntee ihan hyvin ja joka on kaveri - ilmeisesti ihmiset eivät siis tee sitä ilkeyttään, ainakaan periaatteessa.

No joo, kauheaa tilitystä. En väitä, että koko elämäni on mennyt pilalle punastelun takia, onhan sitä "hiukan" isompiakin ongelmia maailmassa. Mutta onhan sitä hauska aina joskus valitella... :hups:

Ehkä ärsyttävin kommentti punastumiseen on: "Mikä on päivän väri?". No punainen ja TIEDÄN sen itsekin kiitos.

Kai se punastelu jotenkin liittyy pintaverenkiertoon. Itsellänikin on mitä ilmeisimmin vilkas pintaverenkierto, sillä käteni ja jalkanikin ovat aina lämpimät kuten koko iho muualtakin. En silti normaalisti punoita, mutta ei siihen kuitenkaan kovin paljon tarvita.

Boah sanoi:

Ehkä ärsyttävin kommentti punastumiseen on: "Mikä on päivän väri?". No punainen ja TIEDÄN sen itsekin kiitos.

Click to expand...

Tai sitten tämä "Minkä värinen on paloauto?" Hmm...
Täytyy myöntää että tuohon on joskus tullut syyllistyttyä itsekin. :hups:

Pikainen googletus löysi jonkun nuorten lääkäripalstan, jossa sanottiin että punastuminen liittyy ns. autonomisen hermoston toimintaan. Eli juu: kasvojen verisuonet laajenevat tahdosta riippumattoman hermoston "ansiosta".

Itsekin punastelen, en niin usein että se elämää haittaisi, mutta kuitenkin silloin tällöin. En tiedä kuinka muut sitä huomaavat, minulle ei ikinä tulla laukomaan noita paloautojuttuja, mutta kyllä sen itse tuntee. Yritän vain olla välittämättä.

Minä olen todella herkkä punastumaan. Ja lisäksi olen niin vaalea, että punastuminen näkyy niin helposti.
Punastun, jos minua hävettää, tai on kiusallinen olo, tai minua kiusataan jostain, haastatteluissa, luokan edessä ja näin pois päin.
Sitten punastun vielä enemmän, kun tajuan, että olen ihan punainen, että alkaa hävettämään.

Se on tosi ärsyttävää. Saan kuulla aina kommentteja : "Minkä värinen on paloauto?" Joihin vastaan yleensä jotain : "Heko heko" tai "Etkö tiedä?" Tai keksin jotain muuta nasevaa.

Olisi kai helpompi olla punastumatta, mutta ei sille voi mitään... harmi!

Joskus nuorempana punastuin todella helposti, mutta kun en enää jännitä niin esim. esiintymistä, niin sekin on helpottunut. Jos nyt nykyään punastun, niin ei sitä kuulemma niin huomaa. Kun minulla sattuu olemaan punapään pigmentti, niin posket helottavat muutekin joko liikunnasta, kuumuudesta tai liiallisesta vaatekerroksesta, kylmyydestä tai ihan väsymyksestäkin. Saunan jälkeen olen siis kuin keitetty rapu... Enää se ei ole ongelma, kun olen näin viisas ja vanha ( ) No kun sille ei voi mitään, niin turha siitä on ahdistua.
Tuollaiset "Mikä on päivän väri..?" kommentit ovat kyllä kauheita. Itse en juuri muista sellaisia osakseni saanut, mutta kun kaveriporukassa jollekin niin sanottaan, suorastaan hävettää niiden sanojien puolesta... Vaikka sen sanoisi leikillään, miten joku voi kuvitella sen olevan hauskaa? Hyi sellaisille.

Täälläkin yksi kova punastelija. Nyt se on jo alkanut jäädä pois, ennen en voinut sanoa melkein mitään ilman että punastuin. Varsinkin jos joku totesi et oot iha punane tai sie alat punehtumaa, niin siin vaihees kasvoi alko kuumottaa aika pahasti. Miul on yleensä et silmät alkaa vuotaa samalla.

Punastelen jos nolostun tai jos innostun selittää jotai oikee kovasti. Sillon jos jolleki ketä en tunne niin hyvin meinasin sanoo jotaki sain todeta sen aivan kirkkaan punaisena. Nyt on tullu itseluottamusta vähä lisää ni pystyn juttelemaan suht normaalisti ilman et kasvojen väri vaihtelee jatkuvasti. Paitsi oon kyl leimautunut kaveripiiris semmoseks ujoks punastelijaks...

Rómen sanoi:

Miul on yleensä et silmät alkaa vuotaa samalla.

Click to expand...

Jeps. Sama täällä. Silmistä alkaa joskus vuotaa vettä niin paljon, että joku voi luulla, että alan itkeä. Se on jännä, että monesti ihmiset eivät uskoisi minut tavatessaa, että olen herkkä punastumaan tai nolostumaan.

Ah,tämä aihe on kuin minulle valettu...Kuinkakohan monta vuotta olen jo moisesta "vaivasta" kärsinnyt..monta, se on varmaa..
Minua punastuminen vaivaa nykyään onneksi hieman harvemmin kuin vähän aikaa sitten,mutta se on todella inhottavaa..Nykyään kaikki onneksi tietää että mie punastun helposti joten se ei enää herätä niin suurta huomiota.. Yleensä punastun esimerkiksi tunnilla jos opettaja kysyy jotain enkä ollut aivan perillä tai että kysymys tulee aivan yllättäen..Joskus punastun todella helposti vaikka kun minulta kysytään nimeäni ja joskus en punastu millään..
Oon huomannu että punastuminen tapahtuu melkeinpä aina koulussa,koska siellä on tilanteita joista ei voi paeta ja koko luokka todistaa tapahtumaa..koulun ulkopuolella naamani pysyy melko tasa-värisenä.. Pahinta on se, jos pelkää punastuvansa niin silloin saatan punastua vaikka ei olisi aihettakaan..naama vaan helähtää kuumaksi ja punaiseksi,,ei kiva.. :hups:

Punatun tosi helposti ilman syytäkin ja se on tosi ärsyttävää. Punastun vain aivan yhtäkkiä vaikka ei syytä olisikaan. Ja vilä kun kaikki kaverit tietää et punastun helposti niin ne aina sanoo et olen ihan punanen ja et olen punastunut ja sit vasta punastun. Se ei ole yhtään kivaa!

Joku joskus oli meidänkin luokalla todellinen punastelija. Jossain vaiheessa se loppui ja mi kuulin sivullisena vähän sivusta että oli löytänyt jonkun voiteen joka auttaisi. Mulla nyt punottaa naama muutenvaan. Varsinkin valokuvissa. Muut on normaaleja niin mi näytän valokuvassa jostain syystä kun just saunasta tulleelta. Rasittavaa. Tulin ajatelleeksi sitä voidetta taas. Pitääkin käydä apteekissa tiedustelemassa asiaa. Teillä hajua tästä voiteesta?

Minä punastun joskus juuri näissä kiusallisissa tilanteissa, esimerkiksi tosiaan opettajan kysyessä yhtäkkiä jotain minulta enkä heti siltä istumalta osaa vastata. Tosin minulta menee silloin puhekin solmuun, niin en tiedä kuinka paljon huomiota punoittavat posket silloin herättävät...

Useimmiten punastun kuitenkin silloin, kun minua jännittää ja tiedän, että kaikki katsovat minua. Esimerkiksi esiintymistilanteissa. Pidän noin yleisesti ottaen esiintymisestä, eikä se ole minulle kovin vaikeaa, mutta kun ennen esiintymistä lykkää se normaali ja asiaankuuluva jännitys, posket helahtavat punaiseksi. On todella ärsyttävää, kun itse esiintyminen ei jännitä, mutta jännittää vain kokoajan poskien punotusta ja tuskailee sen kanssa. Käsien hikoamista sentään yleensä muut eivät huomaa, mutta jokaisen katse kiinnittyy pakostakin poskiin.

Punastuminen katosi jossain vaiheessa lukiossa kait. Syytä en tiedä, olen mielestäni herkempi ihminen kuin koskaan ja joudun kohtuullisen hämilleni aika useinkin.

Pöh!
Punastelu on kivaa! Ei siis sillä tavalla kun nolottaa ja ihmiset huomauttelee, mikä on mielestäni vähän omituista...
Punastelu on merkki aidosta tunteesta, ja minusta se on uskomattoman herttasta. Josku tuli punasteltua enemmänki, mutten kokenu sitä mitenkään epämiellyttävänä. Nyt seki on vähän vähentynyt, kaipa on se pahin teinimurros ohi.
Nenän punastelu taas EI ole mukavaa. Itelläni nenä on heti ihan kirkkaan punanen kun menen ulos, eikä tarvihe pakkasta, vaan vähänki viileä ilma riittää. Ärtsytyttää... Eipähän siihen kuitenkaan kuole. Ennen tuntu tosi inhottavalta, kun ihmiset huomautti siitä, mutta nykyään se ei haittaa. Huvittavaahan se on. Ainahan siitä kuulee kun koulussakin käypi tupakoitsemassa, niin tyttöset sanoo ihan asiallisesti että "on taas neiti tainnu käydä pihalla". Nuo kun on sellasia asioita mihin ei ite oikein voi vaikuttaa, niin antaapi olla ja unohdetaan.

Hmm.. tätä ei ole tullutkaan ajateltua pitkään aikaan. Yläasteella mä punastelin ihan koko ajan. Suunnilleen jos joku puhui mulle niin olin punainen kuin tomaatti. Taisin olla/olen yhä ihan pelottavan ujo. Nyt kun kävin lukemaan tätä aihetta, niin tajusin etten enää edes muista milloin viimeksi punastuin. Onkohan tuo jäänyt pois. Olisi kyllä aika positiivista. Yläasteella punastelu kun ei ole itsetunnolle kovin terveellistä =)

Muistan kyllä että just siellä ihanalla yläasteella meidän luokalla oli yksi poika, joka punasteli muakin enemmän ja sitä vähän kiusattiinkiin siitä koko ajan. Mielestäni kyllä täysin tarpeetonta ja julmaakin tuollainen. Mutta joo, sellaista se taitaa olla yläasteella. Kai.

On se kyllä oikeestaan aika söpöä jos joku punastuu..

Yksi punastelija lisää ilmottautuu. Punastelu on ärsyttävää koska sille ei voi mitään. Punastun helposti. varsinkin jos täytyy pitää kirjaesitelmä sillä äidinkielen opettajani on tiukka ja näyttää nauraessaankin pelottavalta :twisted: se arvioiva katse saa punan kihoamaan poskille. :hups:
olen aika hyvä koulussa ja minua pidetään luokan parhaana joka luo paineita olla hyvä. kaikenlainen esitys muiden edessä saa punastumaan ops: . joissain tilanteissa punastuminen on aika suloista. (varsinkin kun pojat punastuvat.:yay saan usein kuulla siitä jos olen punainen mutta se ei häiritse koska kuulen sen yleensä kaveriltani joka ei tarkoita pahaa. huomautan joskus itsekin samaiselle kaverille jos hän on punainen. (huom! en tarkoita pahaa. :angel:

jaa... punastuminen! tuttu tunne tosin ei kyllä kovin kiva! punastun todella helposti ja useinmiten kun juttelen jonkun vieraan ihmisen kanssa! tai silloin kun joutuu luokan eteen puhumaan toisille! punastun silloin vieläkin, vaikka olen luokkani tuntenut jo 3vuotta! punastuminen on todella ärsyttävää! varsinkin silloin kun ei todellakaan haluaisi punastua, mutta tuntee kuinka puna nousee kasvoille! silloin kun sen tajuaa.. että nyt punastun.. niin tuntuu että punastuu vain entisestään!! siitä ei valitettavasti pääse eroon ja minun kohdallani se ainakin on perinnöllistä!