Puutarha ja viherkasvit

Kiinanruusuni kukkii!

Meillä eivät ole kiinalaiset pahemmin kukkineet, vaikka meillä on niitä varsin runsaasti ollut. Nyt tämä kaunokainen tekee useamman nupun! Ja sen pistokas kukkii Haelvaella.

Luin, että rahapuu saattaa kukkia jos se on talven noin 15 asteen tietämillä. Olettaen, että tämä on totta, ilmaisen mielenkiintoni seuraavaan: voiko muita kasveja samalla tavalla talvehdituttaa? Minulla on reunustraakki, palmuvehka, apiloita, st. paulioita ja kaktus.

Bonsai olisi ihana kasvi, mutta luulen vain tappavani sellaisen, jos omistaisin. Tyydyn katselemaan kuvia

ja lisää iloisia kukkimisilmoituksia!

Meillä saatiin pasuunakukkaan viimein nuppuja! Ei ole aiemmin ikinä ollut, ja appelsiinissa on kolme pienen pientä raakiletta! Toivottavasti kasvavat isoiksi ja meheviksi!

Sain lahjaksi rakkaalta ystävältäni mehikasvin, Googlen kuvahaun mukaan Crassula argentea "Coral", tosin itse kutsun häntä Olioksi, ja kysyisin mikäli joku tietäisi, miten kyseistä kasvi-oliota hoidetaan? Tarvitaanko viikoittaista kastelua ja lannoitteita ja hemmottelua, vai orkidea-tyyliin annetaan kuivua ja kerran kuussa hukutetaan vaiko kerran vuodessa jouluna vähän vettä? Olen aika onneton kasvien kanssa ja lähimmät hortonomiaa harrastavat (äiti jonka kanssa perusorkideat kukoistavat mutta joka säännöllisesti tappaa kaikki muut, ja mummo jonka kanssa kaikki orkideoita lukuun ottamatta elävät onnellisina mutta orkideat kuolevat viikossa) eivät juurikaan tunne mehikasvien sielunelämää.
Kaipaisin apua ja opastusta tasapainoiseen, terveeseen ja onnelliseen suhteeseen Olion kanssa.
(Olio on hieman pelottavan näköinen mutta kuulemma se ei syö ihmisiä.)

Minäkin ostin epämääräisiä mesikasveja joskus taannoin, Tokmannilta. Vähän myöhässä tulee tämä kommentti Myylle varmaan, mutta kuulemma ne pitävät kuivuudesta. Ihan hyvin nuo ovat tuolla olohuoneessa, tosin äidin hoidossa, mutta ilmeisesti siis vähäisellä vedellä selvinneet. Toivottavasti Myyn ja Olion suhde voi hyvin. OME, en ole nimennyt omia mesikasvejani vielä ollenkaan!

Minä itse olen anti-viherpeukalo. Pääsen jatkuvasti ihmettelemään, miksi MINUN kasvini kuolevat, vaikka ne ovat ihan samassa paikassa kuin ÄIDIN rehut ja äiti kastelee molemmat eivätkä ne saa erilaista kohtelua. Varmaan vain se yleinen ja abstrakti fakta, että ne ovat MINUN pilaa niiden elin mahdollisuudet. Myös kiinanruusuni jäävät pienikasvuisiksi, vaikka samasta pistokkaasta peräisin oleva yksilö kaverin olkkarissa on suurempi kuin yksikään meillä koskaan. Se nyt saattaa jo liittyä siihen, että tuo perhe on hieman vihreämpi kuin me. Kyllä, minä olen onnistunut tappamaan jo sen palmuvehkankin jonka luvattiin kestävän mitä vain. Traakkini (traakkini!) kellastuu uhkaavasti oli se millä ikkunalla tahansa. Pitäisikö tässä syyttää Tokmannin rehuja vai meidän huoneilmaamme...

Kukaan ei muuten ole vastannut siihenkään, miten kasveja talvehditutetaan? Nyt vähän myöhään kysyn, mutta ensi vuotta varten. :wink: Ja mitä kasveja voi kesäisin laittaa ulos aurinkoon päivän ajaksi?

Isilmírë sanoi:

Nerwen sanoi:

Mutta ymmärrän kyllä, että taidan olla aika yksin tämän inhoni kanssa

Click to expand...

No et todellakaan ole. Kuusi kesää hautausmaalla työskennelleenä olen oppinut vihaamaan pelakoita sydämeni pohjasta. Ei vain se paha haju ja se ärsyttävä kukkien nyppiminen, mtta kun ne kirotut kasvikset kuolla kupsahtelevat jatkuvasti tai eivät vain yksinkertaisesti suostu kasvamaan ja tekemään kukkia ja sitten haudoille pitää vaihtaa kukat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja paikkailla reikäisiä penkkejä istuttamalla niihin uusia pelakoita koko kesän ajan. Ja kun ne varapenkeissä olevat yksilöt ovat melkein yhtä surkeita kuin haudoilla olevat ja rupsahtavat siirron jälkeen entistä kauhempaan kuntoon niin ruljanssi ei lopu ikinä. Pelakka = vitsaus. Sitä paitsi ne ovat rumia.

Click to expand...

Haha, kuulostaa tutulta. Olen myös työskennellyt hautausmaalla. Vaikka meillä laitettiinkin haudoille hopeavillakkoja ja ruusubegonioita.

Inhoan myös Pelargoneja. Erityisesti niitä heikkoja, napsahtelevia varsia. Puutarhamyymälässä kun olin kouluaikoina työssäoppimassa, niin sai niitä aina olla myymässä kaikille, erityisesti vanhemmille naishenkilöille.

*Muokkaus* Niin juu. Haluaisin ihan hirveästi oman pihan... Mutta sitä odotellessa minulta löytyy pienestä kerrostaloasunnostani sellaisia kasveja kuin Perhosorkidea (joka kukkii parhaillaan kai kolmatta tai neljättä kertaa sinä aikana kun se on minulla ollut), keltareuna-anopinkieli (iso), joku aloe, kaksi Saint Pauliaa (sininen ja valkoinen), huopaitulehti, anopinhammas ja Yucca.
Sitten on myös neljä amppelia (mutta ne ovat äidillä hoidossa, koska minulla ei ole niille mitään paikkaa) = himalajanposliinikukka (rakastan sen karvaisia ohuita lehtiä), pienilehtinen posliinikukka ja vielä pienempilehtinen posliinikukka sekä joulukaktus.
(Ja lisäksi joku köynnös, jonka poimin viime kesänä metsästä ja jota en ole vielä tunnistanut.)

Lilyofthevalley sanoi:

Olen myös työskennellyt hautausmaalla. Vaikka meillä laitettiinkin haudoille hopeavillakkoja ja ruusubegonioita.

Click to expand...

Meillä kukat vaihtelivat osastoittain. Enkä henkilökohtaisesti pidä ruusubegonioistakaan. Niihin päin ei tarvitse kuin hengittää, niin kuuluu "naps" ja kukat putoavat. Toisaalta jos minusta riippuisi, hautausmaalla ei olisi istutettavia kukkia ollenkaan, vaan haudoilla olisi pelkät kauniisti haravoidut hiekkapinnat ja omaisten tuomia leikkokukkia. Parasta hautausmaalla työskentelyssä on se, kun syksyllä kaikki kesäkukat nyhdetään maasta =)

Isilmírë sanoi:

Toisaalta jos minusta riippuisi, hautausmaalla ei olisi istutettavia kukkia ollenkaan, vaan haudoilla olisi pelkät kauniisti haravoidut hiekkapinnat ja omaisten tuomia leikkokukkia.

Click to expand...

Hiekkapinta kuulostaisi oikein hyvältä

Tota öö.
Suhteemme Olion kanssa ei etene ihan toivottuun tapaan. Luulen että vika on kommunikaatiokatkoksessa ja erilaisissa käsityksissämme määreelle "vähän vettä".
Olen yrittänyt toteuttaa rahapuun ohjeissa esitettyä hoito-ohjetta ja antaa Oliolle vain maltillisesti vettä. Tämä on nojannut lukemaani, jonka mukaan kastelu kerran yhdessä tai kahdessa kuukaudessa olisi sopivaa. Todellisuudessa määrät ovat olleet hieman isompia, sillä olen tulkinnut Olion viestit niin, että hän kaipaisi enemmän vettä. Silti hän kärsii kovin, ja kuihdutti tässä taannoin yhden kolmesta varrestaan protestiksi. Sen jälkeen annoin tehohoitona vettä niin paljon kuin se jaksoi juoda parin päivän ajan niin, että juotuaan kyllikseen, se sai olla rauhassa seuraavaan päivään asti. Sen jälkeen se yski vielä irti pari ehjää ja hyvinvoivan näköistä lonkeroa varsin ripeään tahtiin, minkä jälkeen se on tiputellut harvakseltaan yksittäisiä lonkeroita silloin tällöin muistutukseksi minulle. Tuntuu että akuutista kriisistä päästiin yli. Sen lisäksi hän kuitenkin kaljuuntuu muuten vaan useampien lonkeroiden osalta. En ole aivan varma, mutta tuntuu kuin hänen uudet kasvavat lonkeronsa jossain välissä vain kyllästyisivät elämäänsä ja hitaasti hiipuisivat pois. Olenko nyt oikein tulkinnut tämän janoksi, ja onko Olio vain lajilleen epätyypillisesti toivoton juoppo, vai voiko kuvailemanikaltainen oirehdinta johtuakin liiasta vedestä (Siitä huolimatta, että suisidaaliset lonkerot näyttävätkin ennemmin kuihtuvan, kuin poksahtavan osmoosista)?
Kiitos jo etukäteen parisuhdeneuvonnasta!

Minun käsitykseni mukaan rahapuuta kannattaisi kastella oikein kunnolla kerralla ja sitten antaa jonkin verran kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua.
Liikakastelu voi myös joskus aiheuttaa samankaltaisia oireita, kuin liika kuivuus. Pienimmät juuret alkavat kuolla liiassa märkyydessä ja siten kasvi ei saa vettä, vaikka sitä kuinka kastelisi. Tällaisessa tilanteessa kannattaa sumuttaa kasvia ja jättää varsinainen kastelu hieman vähemmälle.
Myöskään vetoisuudesta rahapuut eivä oikein tykkää.

Miten Olio nyt voi?

Näköjään Olio kärsi ensin kuivuudesta ja sitten liikakastelusta, nimittäin nykyään saadessaan paljon vettä kerrallaan harvakseltaan, se tuntuu varsin tyytyväiseltä, kiitos kysymästä. Lisäksi se sai ystäviä kun siirsin sen kodinhoitohuoneeseen aamuaurinkoon, missä äiti pitää orkideoitaan odottamassa kukkimista.

Mua harmittaa, että olen niin käsi kasvien kanssa. Aiemmin minulla oli kaktus, mutta ylläri ylläri onnistuin jotenkin tappamaan senkin >.< (Sittemmin pikkusiskopuoli tosin osti mulle lohdutukseksi muovisen kaktuksen)

Minä olen tosi ylpeänä itsestäni saanut ensimmäistä kertaa eläissäni muutaman kasvin pysymään hengissä ja jopa menestymään. Erityisen ylpeä olen siitä, että olen muistanut kastella niitä säännöllisesti ja jopa kertaalleen antaa niille lisäravinnettakin.

Hei, kasvaako kellään teistä murattia? Pohdin tuon ulkomuratti-raukan kohtaloa, jotta minne se joutuu syksyn tullen. Sisälle en sitä ota, koska kissoille se on kerran myrkyllinen. Fabu puree muovikukkiakin niin en ota mitään riskejä sen kanssa
Mietin, josko kiikuttaisin sen äidin luo kellariin talveksi, kun siellä talvehtii muitakin kasveja. Selviytyisiköhän se siellä, mitä arvelette?

Olen yrittänyt talvettaa muutamana vuonna murattia ulkona suojassa seinän vierustalla ja sisällä kuistilla, mutta huonolla menestyksellä. Ulkona kasvit ovat paleltuneet, vaikka olen yrittänyt suojata niitä ja kuistilla oli ilmeisesti liian lämmintä, joten ne kuolivat, vaikka yritin kastella niitä riittävästi. Ne ilmeisesti vaativat viileähkön tilan ja kosteutta riittävästi, mutta ei liikaa. Kasivhuoneessa talvettaminen voisi onnistua, jos ne suojaa kunnolla. Suomen talvi taitaa olla leutonakin liian kylmä muratille.

Hmm, sattuipas huonosti, sillä äidillä on ensi kesänä tarkoitus ryhtyä rakentamaan kasvihuonetta, muttei nyt. Pitänee siis koettaa tuota kellaria, jos ei onnistu niin se on sen muratin kohtalo sitten se.

Tuo meille Äitini erinomaisen hyvinvoivat muratit talvehtivat talon lasitetussa etuosassa, jossa valoa riittää ja lämpötila laskee talvella vain vähän päälle kymmeneen lämpöasteeseen.

Toisin, jos asuisin hieman lähempänä tahi jos vierailisin sielläpäin useammin Tuollainen paikka kuulostaa kyllä erinomaisen hyvältä talvehtimiseen. Pitänee ilmeisesti alkaa metsästämään sukulaisia/tuttuja, joilla olisi moinen ylellisyys talossaan!

Vaahterantaimille millaista lannotetta? Ravinteita? Muuta kivaa, joka saa ne kasvamaan jotensakin paremmin?
(Tahtoo kiipeillä vaahteroissa ja möyriä vaahteranlehdissä, mutta taitaa mennä vielä parikymmentä vuotta...)

Vaahterantaimien ympäriltä (kuten myös muiden puiden ja pensaiden) on hyvä pitää nurmikko poissa puun latvuksen laajuiselta alueelta siksi, että puun juuret saavat mahdollisimman tarkasti käyttöönsä niille annetut lannoitteet/ravinteet. Puun ravinteita keräävä juuristo on lähellä maan pintaa ja yleensä laajuudeltaan latvuksen kokoinen. Jos nurmikko ulottuu puun juurelle asti, ryövää nurmi suurimman osan ravinteista. Puun juurelle voi toki istuttaa koristekasveja, ne eivät ole samanlaisia ravinnesyöppöjä kuin tiheä nurmikko. Juuristoalueen maanpinnan voi myös peittää katteella, esim. paksuhko kerros nurmikonleikkuusilppua, silputtuja puun lehtiä tai kuorikatetta. Katteen ideana on pitää puun juuristoalue vapaana rikkaruohoista ja estää kosteutta haihtumasta. Lannoittamisen perusidea on, että keväällä ja alkukesästä käytetään typpipitoisia lannoitteita, jotka lisäävät kasvua. Syyspuolella vältetään kasvien typen saantia, jotta puut ja kasvit pystyvät valmistautumaan talveen.

Levitä vaahterasi juuristoalueelle keväällä Puutarhan yleislannosta, kanankakkarakeita (pussin/säkin ohjeen mukaan) tai hyvin palanutta hevosen tai lehmän lantaa, jos sitä on saatavilla. Syyspuolella, eli elokuuun loppu- tai syyskuun alkupuolella voit levittää Puutarhan syyslannoitetta, joka valmistaa kasveja talvilepoon ja parantaa talvenkestävyyttä. Lannoittamisen jälkeen on hyvä kastella lannoitettu alue, jotta ravinteet alkavet liueta ja eläinlanta on hyvä sekoittaa pintamultaan ja peittää kateaineella.

Varo kolhimasta vaahteraasi ruohonleikkuun yhteydessä, koska aika usein puuta onnistutaan kolhimaan ruohonleikkurilla niin, että kuorikerros vaurioituu. Vauriokohdasta voi päästä puuhun esim. lahottajasienten itiöitä, ja se on sitten aikaa myöten puun menoksi. Vaahteraan kiipeilyä tai sen oksistossa riekkumista en myöskään suosittele ensimmäisen 20-30-vuoden aikana. Putoavissa lehdissä voit toki kieriskellä, mutta varaudu siihen, että lehtiä on alkuvaiheessa vähänlaisesti, mikä vähentänee merkittävästi kieriskelynautintoa.

Kiitos neuvoista, etenkin ruohikon hävittämiseen taimen läheltä voisi oikeasti ryhtyä. Meidän taimemme etenkin ovat vielä niin lilliputteja (ehkä korkeudeltaan etusormeni korkuisia), että ne muutenkin helposti jäävät muun kasvillisuuden alle.
Hitsi kun naapurissa ei ole enää heppoja, sieltä olisi varmasti saanut lantaa (etenkin kun sitä meidän tielle aina kertyi eikä sitä koskaan kukaan kerjännyt pois. Lämmin tervehdys hyvin vähän pidetyltä naapurilta.)

Tuli vielä tuosta kiipeilystä mieleen, että joskus monta monta vuotta sitten Unto-myrsky kaatoi rannastamme minun rakkaan kiipeilykoivuni, ja itkin sen takia viikon. Vanhemmat lohduttivat, että kasvaahan niitä uusia puita, mutta kun se oli niin paras, ja sitä paitsi puut kasvavat niin hitaasti kiipeilykokoon, etten minä pääse ennen tylsää ja vakavaa aikuisuutta keikkumaan oksistossa. Se oli oikeasti hieno koivu... Se kaartui jyrkästi järven ylle ja sen runkoa pitkin pääsi kiipeämään moneen suuntaan ja korkealle/pitkälle. Enkä minä ehtinyt kiivetä niin pitkälle kuin kummini poika, joka meni paljon pitemmälle kuin minä, se kun vähän pelotti. Oli kuitenkin vettä alla. Talvisin se puu tuli hienosti jään ylle ja luistellessa saattoi puikkelehtia roikkuvien oksien alla tunnelmallisesti. Tyhmä Unto-mursky. Olisi kaatanut niitä viereisiä koivuja, niin ei meidän nyt tarvitsisi (alkavat peittää näkymää järvelle).