Husky
Ilmaanhaukkuja
Jokunen hetki sitten pistettiin sitten paremmaksi. Puolisko löysi hallista kauniita pieniä tuoreita kotimaisen karitsan munuaisia. Ne halkaistiin, liika rasva poistettiin ja sit vaan kuumalle valurautapannulle! Aika pitkälle mentiin samalla reseptillä kuin naudan munuaisten kanssa. Viher- tai valkopippuria ei ollut joten pyöräytettiin mustapippurimyllyä useampi kierros, ei mitään vikaa. Lopuksi vielä flambeeraus jallulla (ei pakollinen toimenpide, oletan, mutku). Tulos: järkyttävän hyvä sisäelinateria kera vihersalaatin.Husky sanoi:Nyt mennään ehkä hieman hardcore-osastolle. ---
Eilen oli siis ruokalistalla naudan munuaista.
Nuoren karitsan munuaiset eivät näköjään tuoreena edes vivahda kusen suuntaan. Hassua kyllä, kun puolet samasta munuaissatsista pakastettiin, niin pakastetuissa oli selkeämpi virtsan häivähdys!

Oikeasti ihan alun perin tulin tänne hehkuttamaan villiyrttejä mutta sitten tajusin että niistä ei nyt tällä kertaa ihan riitä sittenkään tarpeeksi juttua. Villiyrttikausi on kuitenkin alkanut ja nokkoset, vuohenputket sun muut ovat onnettomuudekseen joutuneet lautasillemme. Nokkosethan ovat just nyt kauneimmillaan eivätkä vielä pahemmin pistele kerätessä. Niistä voi tehdä vaikka pestoa. Tai, kuten eilen tein, ryöpätä ja lisätä silputtuna täytettyjen paprikoiden täytteeseen.
Paprikoista puheen ollen, lähikaupassa myytiin pari päivää sitten paprikapusseja 0,99 e/kg. Vähän rutistuneita tapauksia, mutta otinpa silti kilon pussin. Niistä tuli ensinnäkin noita jo mainittuja täytettyjä paprikoita, ja lopuista marinoituja paprikoita:
Pese, halkaise ja puhdista paprikat (poista siemenet ja valkoiset osat). Paahda paprikanpuolikkaita 250 asteisessa uunissa kuori ylöspäin kunnes kuori alkaa joko mustua tai kupruilla. Anna jäähtyä hetki ja nylje paprikoista kuori irti. Leikkaa suikaleiksi ja laita purkkiin/muovirasiaan tms. Kaada sekaan marinadi ja anna tekeytyä ainakin yön yli. Syömäkelpisia n. viikon valmistamisesta.
Paprikoiden marinadiin voi laittaa mitä haluaa, mä tein tämäntyylisen:
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
valkosipulia
erilaisia yrttimausteita maun mukaan
suolaa
pippuria
chiliä
Marinadia olisi hyvä olla sen verran että se peittää astiassa olevat paprikat. Muuten astiaa pitää sekoittaa pari kertaa päivässä.
Mä pystyn puhumaan ruoasta loputtomiin. Yritän olla välillä hiljaa
