Reseptikirjasto

Meikäläisen keittiössä tapahtuu taas. Tällä kertaa vuorossa ehkä oudoin projekti johon olen kuunaan ruvennut ja johon jo muutama päivä sitten vihjasin toisessa ketjussa. Olen nimittäin aina naureskellut Asterixissa mainitulle siankorvahillolle, kunnes kuulin että on oikeasti olemassa vähän vastaava tuote, eli...

PEKONIHILLO!

En pystynyt vastustamaan kiusausta, semminkin kun löysin netistä useita ohjeita. Paras löytämäni (fiilispohjalta siis) löytyi täältä, alla oleva on sitten hieman alkuperäisestä tuunattu versio.

puoli kiloa savupekonia
3-4 sipulia silppuna
yksikyntinen valkosipuli silppuna
3 rkl fariinisokeria
1 rkl chilitahnaa (käytin korealaista, varmaan joku sambal oelek käy myös tai sit tuoreet chilit)
3 dl vahvaa kahvia
reilu puoli desiä omenaviinietikkaa
reilu puoli desiä vaaleaa siirappia (käytin äitini tekemää kuusenkerkkäsiirappia, koska sitä sattui olemaan)
mustaapippuria

Paista pekonit rapeiksi pienissä erissä ja heitä kattilaan. Kaikissa ohjeissa käsketään paloittelemaan pekonit parin sentin pätkiksi ennen paistamista, mutta mä oikaisin paistamalla pekonit ensin isoina siivuina ja sitten saksimalla ne kattilassa silpuksi.

Ruskista sipulisilppu pekonirasvassa ja lisää kattilaan. Valkosipulinkin voi ruskistaa jos haluaa, mä heitin sen ruskistamatta kattilaan jottei se vahingossakaan kitkeröidy.

Lisää kaikki loput ainekset ja keitä hiljaisella tulella kaksi tuntia. Tsekkaa välillä ettei nestettä ole haihtunut liikaa.

Surauta koko roska tasaiseksi teharilla tms. "Tasainen" on subjektiivinen käsite. Jätin itse aika karkeaksi että hillossa olisi rakennetta. Jos massassa on surautuksen jälkeen vielä paljon nestettä, keitä jonkin aikaa kasaan ilman kantta. Sitten vaan purkitus puhtaisiin lasipurkkeihin ja viileään jäähtymään.

Tein hillon eilen, ja tänään kävin kaverin luona brunssilla ja vein yhden purkillisen tuliaisiksi. (Ihan kaikille en ehkä uskaltaisi näin omituista tuotetta viedä, mutta tämän henkilön ajattelin kyllä arvostavan.) Maistettiin hilloa mm. kylmien lihapullien ja tuoreiden herkkusienien kanssa. Toimi! Sokerin määrä arvelutti etukäteen, mutta hillo ei ollut lainkaan liian makeaa. Tulisuutta olisi omaan makuuni voinut ehkä olla jopa vähän enemmän. Hillo myös ilmeisesti toimisi parhaiten jos se saisi olla tunnin verran huoneenlämmössä ennen tarjoilua.

Kaikkeen sitä ihminen rupeaakin :D

Edit. Laitetaas nyt kuvakin, kolme ja puol purkillista sitä tuli, tässä se mitä jääkaapissa vielä on:
yvMq.jpg
 
Last edited:
Kiitos vaan Huskylle ideasta, olin pohtinut mitä tekisin kummisetäni lahjapakettiin mustikka-salmiakkihillon lisäksi. Tuota pekonihilloa ehdottomasti, jo aiemmin pohdin sitä. Jopa pekonia vierastava äitini ilmoitti halustaan maistaa tätä tuotosta! :grin:

Eilen keittelin possulle kaveriksi päärynä-konjakkisiirappia, sitä kehotan kokeilemaan.

Päärynä-konjakkisiirappi

3/4 dl sokeria
1,5 dl balsamiviinietikkaa
1,5 dl päärynämehua
4 rkl konjakkia
1 valkosipulinkynsi
Mustapippuria

Sokeria, etikkaa, päärynämehua ja mausteita keitetään kasaan niin, että nestettä on noin puolet alkuperäisestä määrästä (valkosipulinkynnen ihan vaan kuorin ja halkaisin kahtia). Ongi valkosipuli pois kattilasta ja lisää konjakki. Sitten alkoholin määrää voi itse säädellä keittämällä, minä olen keittänyt alkoholin pois yleensä melkein aina ja tykännyt siitä enemmän. Siirappi sopii erityisesti aurajuustoisen lihan toveriksi.

Ps. Mulla oli nyt pelkästään valkoviinietikkaa ja siitä tuli myös todella hyvää.
 
Jestas. Pitäisiköhän minunkin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla hillon tekemistä. Salmiakki on hyvää ja mustikka on hyvää, yhdistelmä saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen.
 
Olen tässä pitkin syksyä tehnyt mysliä itse.

Sekoita kulhossa kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta sekä kanelia ja raastettua sitruunankuorta. Lisää em. ainesten määrästä riippuen n. 1 dl kylmää vettä ja sekoita. Sekoitus saa mennä vähän klimppiseksi.
Levitä seos pellille ja paista uunissa n. 225 asteessa n. 15 min tai kunnes seos on kuivaa ja siemenet ovat saaneet väriä ja pullistuneet. Voit ripotella lämpimän seoksen päälle hyppysellisen vaniljasokeria ja hyppysellisen suolaa.
Laita myslipurkkiin kuivattuja karpaloita pohjalle ja kaada vähän jäähtynyt kaurahiutaleseos päälle ja sekoita/ravistele purkkia.

Määrät olen mitannut rannetuntumalla ja vähän sen mukaan, mitä kaapissa on ollut ja kuinka paljon. Karpaloiden sijaan mukaan on mennyt kuivattuja kookoksen ja sitruunanpaloja tai vanhan rusinapaketin jämät. Sokerin ja suolan voi hyvin jättää pois. Todella helppoa ja minun mielestä parempaa kuin mikään maistamani kaupan mysli. Pari purnukkaa olen tätä tehnyt muuten lahjaksi ;) Vielä ehtii hyvin pyöräyttämään ennen joulua.
 
Vuohenputkilihapullat

jauhelihaa, itse käytin naudan 17% jauhista
vuohenputkea silppuna
sipulia silppuna
suolaa
pippuria

Ainessuhde vapaa. Itse en käytä korppujauhoja tai kananmunaa lihapullissa, mutta ei niiden tai muidenkaan ainesten käyttöön liene mitään estettä.

Proseduuri:

Sekoita ainekset. Pyörittele lihapullat. Paista uunissa (200-225 astetta) kunnes näyttää hyvältä. Syö ihan minkä kanssa haluat. Ruoanlaitto on ihanan helppoa kun ei tee siitä vaikeaa.

Päivän vinkki: yrttien sun muiden silppuaminen käy helposti ja nopeasti, kun tunget yrtit vaikka isoon kahvimukiin ja silppuat yrtit mukissa keittiösaksilla. Siistiäkin kun silppu pysyy mukissa!
 
Tomaattien tai oikeastaan minkä vaan kasvisten fermentointi tehdään aika lailla samalla tavalla kuin noiden yllämainittujen sitruunoiden tai vaikkapa hapankaalin. Ainekset ovat todella yksinkertaiset, joskin meillä tomaattien sekaan on heitetty randomyrttejä palstalta. Eli säilöttävät objektit, suolaa (pitoisuus 2-5% veden ja kasvisten yhteispainosta), vettä ja haluttaessa yrttejä. Paino (tai suolavedellä täytetty pussi) päälle ja huoneenlämpöön käymään. Kansi löysälle ja lautanen alle, käydessään nämä yleensä vähän tulvivat yli. Noin viikon päästä purkki jääkaappiin tekeytymään. Parhaimmillaan sydäntalvella, erityisesti jonkun haudutetun lihapadan lisukkeena.

Mun täytyy puuttua vanhaan postaukseeni sen verran, että en muista mistä olen aikoinaan tuon suolaprosentin bongannut. Kokemus on nimittäin osoittanut, että yli 2% suolaa tekee lopputuotteesta jo aivan järjettömän suolaisen. Joskus se on toki tarkoituskin (esim. tönkkösuolatut muikut, suolasienet ja suolasitruunat), mutta sellaisenaan syötävissä tekeleissä kuten hapankaalissa aika optimaalinen suolamäärä on empiirisen kokemukseni mukaan n. 1,5% säilöttävän massan yhteispainosta.
 
Poimin Australian Masterchefistä hyvän perunareseptin. Vaatii hiukan enemmän vaivannäköä ja sen valmistukseen menee pari tuntia, mutta lopputulos oli kyllä palkitseva. Hyvä vaihtoehto jos on vieraita tulossa tai miksi ei ihan vaikka joulupöytään. Ja perunoiden kiehuessa ja paistaessa on hyvin aikaa tehdä muuta.
Laitan tähän miten itse tein perunat onnistuneesti kotona.

Rapeaksipaistetut perunat
  • Perunoita (ohjelmassa royal blue)
  • Öljyä
  • Suolaa
  1. Kuori perunat ja pilko ne koosta riippuen puolikkaiksi, neljäsosiin tai kuudesosiin.
  2. Huuhdo ne huolellisesti viileän veden alla jotta ylimääräinen tärkkelys irtoaa.
  3. Keitä perunoita kunnes ne ovat hiukan ylikypsiä ja alkavat hajota, mutta eivät vielä mene palasiksi.
  4. Kaada vesi pois ja levitä perunat kuivumaan kunnes niistä ei enää nouse höyryä eikä pinta ole märkä.
  5. Kaada laakeaan uunivuokaan tai syvälle pellille öljyä ja pyörittele perunat siinä huolellisesti.
  6. Laita perunat uuniin 180c n. 45min. Meidän tehokkaassa uunissa tämä riitti, mutta voi olla pidempäänkin.
  7. Kun perunat ovat kauniin kullanruskeita ja pinnalta rapeita ota ne uunista ja ripottele suolaa pintaan.
 
Meidän nopein pikaruoka jonka aineksia yleensä on aina kaapissa kaiken varalta. Valmistusaika n. 10 minuuttia.
Tämä on vähän kun yksinkertaistettu pikaramen.

Tarvitaan:
-Riisinuudeleita
-Misokeittotahnaa
-Fondya tai lienikuutio (ihan oman maun mukaan valitsee maun)
-Vettä
-Kasviksia (esim. pakastemaissia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, kevätsipulia, valkosipulia, voikukkaa, maitohorsmaa... Pelkällä pakastemaissillakin pärjää hätätilanteessa. On testattu.)
-Mausteita maun mukaan

Näiden lisäksi voi sitten laittaa jotain proteiinia (katkarapuja, keitettyä kananmunaa, kanaa), mutta uppoaa ilmankin. Proteiinin erillistä kypsennystä ei kuitenkaan ole huomioitu valmistusajassa.
Myös jotkut sienet tai siemenet on testattu ja toimii.

Laita vesi vedenkeittimeen kiehumaan ja sillä välin laita kattilaan misotahna, liemikuutio/fondy ja mausteet (itse käytän inkivääriä ja chiliä, jos käytät valkosipulia voi senkin laittaa nyt).
Kaada kiehuvankuuma vesi niiden päälle ja sekoita.
(Saa toki lisätä jausteet vasta veden jälkeen, mutta tämä on nyt ohje joka säästää mahdollisimman paljon aikaa.)
Voit antaa liemen kiehahtaa hellalla sillä välin kun pienit kasviksia (itse vedän mielellään porkkanat ja kesäkurpitsat ihan kuorimaveitsellä suikaleiksi).

Lisää pienityt ja/tai pakasteesta otetut kasvikset liemeen. Tässä vaiheessa voi lisätä myös proteiinin, mutta sen voi myös laittaa vasta lopuksi suoraan lautaselle. Jäiset katkaravut kannattaa laittaa tässä vaiheessa, mutta ainakin kananmuna kannattaa laittaa suoraan lautaselle.

Laita riisinuudelit liemeen.
Ruoka on valmis kun nuudelit ovat pehmenneet (ei mene kun pari minuuttia).

Syödään heti ja mielellään puikoilla. Parasta on kun liemen saa sörppiä lopuksi lautasen reunasta ;)
 
Päärynä-sinihomejuustosalaatti

sinihomejuustoa murusina (Aura tai vastaava ei-niin-pehmeä sinihomejuusto)
2 päärynää kuutioina
kurkku kuutioina
ruukullinen rucolaa (tai muuta vihreää) isohkona silppuna
(saksan)pähkinöitä murusina
suolaa
mustapippuria

kastike:

(puna)viinietikkaa
oliiviöljyä

Sekoitetaan nuo kaikki ja siinä se sit on. Päärynät ja sinihomejuusto muuten toimii!
 
Niin lihansyöjä kuin olenkin, hurahdin viime viikolla tempehiin. Tempeh on siis vähän tofun tyyppinen valmiste, joka valmistetaan soijapapuja fermentoimalla eli hapattamalla. Koska hapattaminen on sydäntäni lähellä, niin tämähän kolahti heti. Ja kun tempehiä löytyi ihan lähikaupasta, niin pakko oli kokeilla. Tykkäsin kyllä! Ja oli helppoa ja nopeaa. Nopeushan on monesti se kasvisruokien valtti.

1 pkt tempehiä kuutioituna
1 prk ananaspaloja
pätkä purjoa renkaina (sipulikin varmaan käy)

Marinoi em. palasia 15-20 minuuttia.

marinadi:
soijakastiketta
sitruunamehua
raastettua inkivääriä

Mausteet: mustapippuri tai oman maun mukaan, mutta älä lisää suolaa soijamarinoinnin jälkeen, tempeh imaisee soijasta suolat aika iloisesti. Soijaa voi lisätä sitten omalle lautaselle.

Paista pannulla kunnes tempeh-palat ovat ruskistuneet ja (purjo)sipulin tekstuuri vaikuttaa hyvältä. Käytin paistamiseen seesam-öljyä koska sitä oli ja se sopii itämaistyyliseen ruokaan, mutta mikä vaan öljy tai vaikkapa voi varmasti toimii.

Tarjoa riisin kanssa. Jos haluaa hifistellä niin esim. maapähkinäkastike olis varmaan aika pop. Itse lisäsin vain vähän soijaa ja (koska pidän etikkaisista ruoista) muutaman tipan viinietikkaa.
 
Käytin paistamiseen seesam-öljyä koska sitä oli ja se sopii itämaistyyliseen ruokaan, mutta mikä vaan öljy tai vaikkapa voi varmasti toimii.
En tiedä asiasta joten kysyn kun kaikki öljyt eivät käy paistamiseen vaan kuumennettaessa niihin muodostuu jotain ihmiselle haitallista että onko seesam-öljy niitä jotka kestävät kuumentamista? Olen itse käyttänyt sitä lähinnä mausteena, kun en muista mihin ryhmään kuuluu enkä ole tullut tarkistaneeksi. Ainakin auringonkukkaöljy oli muistaakseni sellainen joka ei sovi paistamiseen, mutta rypsi ja rapsi taas sopivat.
 
En tiedä asiasta joten kysyn kun kaikki öljyt eivät käy paistamiseen vaan kuumennettaessa niihin muodostuu jotain ihmiselle haitallista että onko seesam-öljy niitä jotka kestävät kuumentamista? Olen itse käyttänyt sitä lähinnä mausteena, kun en muista mihin ryhmään kuuluu enkä ole tullut tarkistaneeksi. Ainakin auringonkukkaöljy oli muistaakseni sellainen joka ei sovi paistamiseen, mutta rypsi ja rapsi taas sopivat.
Hyvä huomio, seesam-öljy sopii siis parhaiten kohtuullisella lämmöllä paistamiseen, mikä sopiikin kasvisten paistamiseen hyvin. On mulla kyllä joskus mennyt seesam-öljyn lämpö yli, mutta en nyt ole ainakaan vielä siihen kuollut. Toisaalta käytän sitä sen verran harvoin (lähinnä wok-ruoissa ehkä kerran kuussa) että ehkä haitallisten aineiden riski on kohdallani aika pieni. Mutta toki jos haluaa olla ihan varma niin kannattaa korvata seesam-öljy jollain muulla. Ihan tavallinen voi on ykkössuosikkini paistorasvoista. Välillä on vaan mukavaa käyttää jotain muuta :)
 
Olisipa aikaa "monimutkaisempaan" chefistelyyn kuten vielä kääpiömäisen kokkiapulaisnassikan kaudellani. Etenkin nyt olisi potentiaalia saada aikaan paljon hyviä italialaisia lässähdyksiä kun on alkanut (aiempaan verrattuna) kokeilla niin montaa uutta ruoka-ainetta luuloteltuine terveysbuusteineen.

Perjantaipäivän kirjakauppavierailulta latautui yhtä kaikki sentään mielen sopukoihin — vaikkakin hämärästi — erään tohtorismiehen väsäämän opuksen resepti nimeltä kurpitsapuuro.
 
Ei pitäisi nuolaista ennen kuin on ajeltu — lauantai-illan ateria vaatikin sentään jo enemmän ajan käyttöä joka haarukallisella! :p Mutta oli se sen arvoista.

Mukana oliiviöljyssä paistetut turskapihvit valmismuusimiksin kera vs. kasvispyörykät tattarisämpylän ja kookosöljyn päälle (näitä vuorotellen ADHD-tyyliin), palapelistäen edelliseen yhdistelmään myös punajuurta sekä valkosipulia, aitositruunaa makeutteeksi, sekä tietenkin kalamaustetta. Ja kurkumaa. Ja B-vitamiinitablettia. + Väli-väliin ehtaa kepulaisten kurkkua.

Loputtomat lisukkeet! (Pienellä talkootyöllä jo huomenna.)
 
Last edited:
Tänne tulee aina kirjoiteltua kaikenlaisia erikoisuuksia, mutta entäpä ne ihan tavalliset, jopa "unohdetut" ruoat? Itse löysin männä viikolla vapun rääppiäisten jäljiltä nakkikeiton uudelleen! En edes muista koska olen sitä aiemmin tehnyt, mutta nytpä tein! (Käytännöllinen syy: nakkeja jäi yli, enkä syö niitä kylminä.) Ainekset, erittäin vapaassa järjestyksessä ja määrät (+ palojen/kuutioiden/siivujen koot) ihan oman maun mukaan:

nakkeja (paloina)
purjoa (/sipulia) siivuina
selleriä/palsternakkaa/molempia kuutioina
perunaa kuutioina
persiljaa
tomaattipyrettä
suolaa
pippuria
(chilikastiketta)
yrttimausteita maun mukaan
vettä

Kuullotetaan kasvikset öljyssä, lisätään nakit, vesi ja mausteet. Valmis kun perunat ovat kypsiä.

Teen toistekin.
 
"Tämä voisi olla se ratkaisu" -tyylisillä pelimiehen ruokatempuillakaan paranematon painoni hiljainen laskeutuminen on killunut jälleen muutaman päivää armollisesti suvantopisteessä ennen odotettavissa olevaa seuraavaa puolen kilon pudotusta.

No, vaikka loppuelämäni olisikin yhtä systeemisen sairastajan "jatkumatonta" viimeistä ateriaa, niin tästä tanssista pitää tietenkin osata nauttia (sikäli kuin mahdollista!) viisaasti, ts. tarkistaa netistä menyynsä turvallisuus ennen kaikenlaisten uusien MUTTA MUTTA MITÄPÄ JOS -yhdistelmien kokeilemista — asia, missä kokemus on kyllä pari kertaa opettanut muistamaan.

Eiliseen kuuluneiden pasandan, saksanpähkinöiden, uudenlaisen proteiinipatukan ym. poikkeuspoiminnoilla herkuttelun jälkeen oloni on tänään kylläkin ollut vähemmän iltakoomainen ja elektrolyyttien kämmenestä nuolentaa kaipaava. Vaikka onhan tuo kellokin tietysti tällä hetkellä vasta 23.50. Odotellaanpa siis vain ihan tyynesti Oikeaa Yötä kuten vanha mieltään pahoittamaton vääpeli. Valmiskahviruuti seisoo sentään jo jääkaapissa armottomana ja minttuvahvisteisena tiukan paikan varalle.

· · ·

Auttavatkohan muuten nestepitoiset kastikkeet ymv. lisukkeet oikeasti niiden ohessa nautitun ruoan imeytymistä terveen ja palautumiskykyisen elimistön omistavilla ihmisillä? RAPEIKSI (oliiviöljyssä) paistettujen kalaseospihvien ja tilli-/valkosipuliperunoiden yhteydessä ne toimivat joka tapauksessa sentään suomalaisen mauttomuuden poistajina varsin mainiosti. Siis sitruunamarinadin, inkivääritahnan sekä Aikuiskulinaristin Salaisen Merieväkässoseen A/B muodossa. Kunhan vielä kalamaustetta ymmärtää heivauttaa mukaan niinkuin viimeistä päivää ainakin. :p
 
Last edited:
Yrityksen ja erehdyksen kautta muovautunut
vegaaninen maustekakku:

4dl vehnäjauhoa
1dl sokeria
1dl tummaa siirappia
3dl maustamatonta kaura/soijajugurttia
0.5dl öljyä
2tl ruokasoodaa
1tl neilikkaa
1tl pomeranssinkuorta
1tl kanelia
1tl inkivääriä
0.5tl kaardemummaa

Mahdollisiä lisiä:
(0.5dl taateleita pikkupaloina tai rusinoita)
(2tl rommia)

Sekoita kuivat aineet esin. Sekoita sitten kaikki, öljyä vuoka. Paista 175 asteessa noin tunti.

Jos haluaa "normi" version, niin käytä tavallista maustamatonta jugurttia.
 
Kiitos! Pitääkin kokeilla heti, kun kuoro seuraavan kerran pitää juhlat nyyttäriperiaatteella. Vegaanisille tuotteille on nimittäin siellä kysyntää.
 
Ylös