Reseptikirjasto

Hyvän pohjan aterialle kuin aterialle muodostaa kasarilla paistettu kasvishässäkkä:

Ruokaöljyä
Porkkanaviipaleita
Keräkaalia
Parsakaalia
Punasipulia
Paprikaa
Saksanpähkinöitä

Tuotteet lisätään tuossa järjestyksessä pannulle yksi kerrallaan välillä pilkkoen ja toisinaan sekoittaen. Eli ensiksi pilkotaan porkkana ja heitetään viipaleet pannulle öljyn sekaan ja laitetaan levy päälle, sitten aletaan pilkkoa keräkaalia, sekoitetaan, lisätään keräkaali, sekoitetaan, pilkotaan parsakaali jne. Homma hoituu kuin itsestään! Sitten jotain maustehässäkkää, eli pippuria ja suolaa nyt ainakin. Voidaan tarjoilla keitettyjen perunoiden ja Boltsi-vegepyöryköiden kanssa, jolloin kastikkeeksi sopii itse maustettu kermaviili. Riisin kanssa jos vetää kasvishässäkkää, niin ei pidä unohtaa soijakastiketta. Ai niin ja voi tuohon tuoreita herkkusieniäkin lisätä.
 
Linssi/kasviskeitto
Vegaaninen
Noin 3l

5 perunaa
5dl punaisia linssejä (kuivattuja, turpoavat, eli valmiita purkkilinssejä ehkä 2 pakettia)
2 sipulia
2dl kaurakermaa (tai 4dl jos haluaa kermaisampaa)
200g keittojuureksia (1 pussi) (mun käyttämässä on porkkanaa, lanttua ja selleriä)
200g tlk viipaloituja herkkusieniä, huuhdo tölkkisienet KUNNOLLA muuten ilkeän etikkaista makua jää niihin tölkin liemestä.
2 kynttä valkosipulia
1tl paprikajauhetta
1tl kurkumaa
0.5tl currya
0.5tl mustapippuria
0.5tl suolaa
0.5 tl inkivääriä
0.25 tl chiliflakes (chilihiutaleita??? Chilijauhetta todella vähän, koska se on tiiviimpää ja siten tujumpaa kuin hiutaleet)

Ensin huuhtele linssit vaikka siivilässä. Sitten kaada linssit kattilaan, keitä runsaassa vedessä noin 5 min, kaada vesi pois (se on sitä linssien, hmm, vessakäyntejä aiheuttavaa ominaisuutta mitä tällä poistetaan).
Pilko/laita muut ainekset sekaan. Laita kaurakerma mukaan ja vettä niin paljon kuin tarvitaan että muistuttaa keittoa. Jos tahtoo kermaisampaa niin kaksi pakettia kermaa (ja vähemmän vettä). Pilko valkosipuli niin pieniksi kun menee ja laita sekaan.
Keitä kunnes perunat ja sipulit ovat kypsiä. Tarjoa esim rieskan kanssa. Jos tahtoo niin voi lisätä korianteria (jauhettua tai tuoretta) pinnalle.
Huomio! Kurkuma värjää vaatteita ja esimerkiksi puisen kauhan, että älkää kaatako sitä päällenne ellette halua kauniin kullankeltaisia länttejä itseenne. Metallisen tai muovisen kauhan käyttäminen on siis suotavaa.
 
Sidhiel keittoineen hyökkää jälleen.

Tässä on pilkkomisen ja kuorimisen kanssa vähän hommaa noin vartiksi (jos on vikkelä) mutta lopputulos on ihana. :)
Suosittelen käytettäväksi VÄHINTÄÄN neljän litran kattilaa, mulla jäi varaa kattilan yläreunaan noin 2 millimetriä.

Lämmittävän oranssi keitto (vegaaninen)

punajuuria (mulla oli kolme isoa)
sipuli
Muutama porkkana
lehtikaalia 100g pussukka, mieluiten tuoretta eikä pakaste
kesäkurpitsa
Pkt härkistä
Pkt kikherneitä
Pkt Herkkusieniä
kaurakermaa 4dl
vettä/kaurmaitoa 5dl
1dl tomaattisosetta/pilkottuja tomaatteja

kurkumaa 1tl
paprikajauhetta 1tl
aromisuolaa 0.5tl
currya 1tl
basilikaa (kuivattua) 1tl
1 kasvisliemikuutio ( mun yksilö sisälsi sellerijauhetta, purjojauhetta, timjamia, cayennepippuria, tavallista pippuria ja valkopippuria)

Kuori ja pilko kaikki juurekset/vihannekset ja huuhtele sienet kunnolla. Sekoita kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen esim mukissa niin ei jää kökköjä keittoon. Laita kaikki sekaisin kiehumaan ja odota kärsivällisesti noin 50 min.

Jos haluaa epävegaaneilla niin normikermaa ja jauhellihalla korvaa härkiksen.
 
Näin kesän tultua kahvikin tuntuu liian kuumalta juomalta, mutta iltapäiväkahvi on silti saatava. Mitä siis tehdä?

Eipä hätää! Nimittäin Sidhielin reseptikirjasto rientä jälleen apuun, tällä kertaa jääkahvin ohjeella.

Tarvitset:
Vahvaa kahvia niin paljon kuin haluat
Jääpaloja
Paksua kauramaitoa
(1 tl sokeria)

Keitä kahvista tavanomaista vahvempaa, koska jääpalat laimentavat juomaasi. Itse keitin kaksi isohkoa kupillista suodatinkahvia siten, että laitoin kolme ja puoli mitallista kahvia.
(Sokeria tahtovat: laita sokeri mukiin tässä vaiheessa koska viileään kahviin sokeri ei liukene yhtä hyvin.)
Sitten neljä jääpalaa, tosin haluttu viileysaste huomioon ottaen kolmella tulee vain haaleaa ja neljällä vasta viileää, koska oma kahvini oli lähes kiehuvaa. (En omaa virallista kahvinkeitintä vaan teen kahvini sellaisella jännällä mukin päälle asetettavalla suppilolla). Sitten lisää kahvia, mutta jätä jääpaloille sulamisvaraa.
Kaada mukaan kauramaitoa sen verran kuin tahdot, epävegaanit saavat saman maidon paksuusasteen esimerkiksi punaisella maidolla tai laihalla kahvikermalla. Sekoita hyvin jotta ei jää todella kylmiä tai todella kuumia kohtia. Nauti :)
 
Grillimakkarakaudella, kun makkaraa jääkin yli:

makkaraa siivutettuna
kaalia silppuna
sipulia siivutettuna
paprikaa paloina
valkosipulia silppuna jos tykkää
mausteita maun mukaan: suolaa, pippuria, yrttejä, chiliä...

Paiskaa paistinpannuun, kypsytä itsellesi sopivaksi ja syö.

++++++++

Kylmäuutettu (cold brew) kahvi:

Hommaa hyvää kahvia tai jauha itse. Suhde: 60 g kahvia/puoli litraa vettä. Ei oo kovin tarkkaa, on tullut huomattua, kunhan ei liian laihaa tee. Purkki jääkaappiin (tekeytyy 24 h) tai huoneenlämpöön (tekeytyy 12 h). Itse tykkää enemmän jääkaapissa tekeytyneestä. Siivilöi purut pois ja säilytä jääkaapissa. Tosi hyvää sellaisenaan, omasta mielestä extrahyvää kerman kanssa (kuten kahvi yleensäkin).
 

Tämä lasagne ??? On taivaallisen hyvää! Teen tismalleen reseptin mukaan, mutta tuo on helposti muutettavissa myös täysin vegaaniseksi.

Viime kesänä/syksynä tuli tehtyä monta kertaa kun sain tuttavalta lehtikaalia. Nyt olen himoinnut tätä jo monta päivää, ja tänään vihdoin sain aikaiseksi. Lasagnereseptiksi tämä on helppo ja nopea, koska tarvitsee tehdä vain yksi kastike.
 
Tein tänään tuota @Hanna Kullanväärtti n linkkaamaa lasagnea ja oli kyllä hyvää. Tuunasin sen verran (koska ikinä reseptejä ei voi noudattaa kirjaimellisesti vaan pitää antaa se oma pieni lisä ;) ) että lisäsin vielä auringonkukansiemeniä ja vähän sokeria, koska minusta näin tomaattinen ruoka vaatii sen ripauksen sokeria tasapainottamaan makua. Lautasella ripottelin päälle vielä vähän ravintohiivaa.
Voin siis lämpimästi suositella tätä reseptiä.
 
Tomaatti-kikhernekastike (esim spagetille)
Noin 15 min
Helppo ja vegaaninen

1 pkt tomaattimurskaa
1pkt kikherneitä
1dl soijarouhetta
1 sipuli
1-4 valkosipulinkynttä
4 tomaattia pilkottuna
Hiven suolaa, pippuria, tilliä ja paprikajauhetta
Öljyä sipulin kuullottamiseen

Kuullota ensin sipuli ja valkosipuli, sitten hauduta kaikkia aineita sen aikaa kun spagetti kiehuu. Nopeaa (+ halpaa) ja täyttävää ruokaa :)
Jos vegaanius ei nappaa niin lisää vaikka juustoa tai jauhelihaa soijarouheen tilalle.
 
Kaikki, missä on tarpeeksi suolaa, valkosipulia ja tomaattia, on tunnetusti erittäin hyvää.

Tomaatti-valkosipulifocaccia

Taikina
1 paketti kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
4-6dl vehnäjauhoa (mielellään hiivaleipä)
2dl vettä
2dl tomaattimurskaa
2tl rosmariinia
0.5dl öljyä

Päälliset
5 - 7 kynttä valkosipulia murskattuna
1.5 tl rouhittua suolaa
1rkl öljyä

Kohota ensin taikina vuoassa. Sitten töki sormella noin sentin syvyisiä koloja kauttaaltaan kohonneeseen taikinaan. Seuraavaksi kaada päälliset tasaisesti, siten, että kolot täyttyvät, helpoiten onnistuu pullasudilla.
Paista kiertoilmauunilla 225 asteessa, normiuunilla 250 asteessa 25 minuuttia. Ota huomioon, että tomaattikastike värjää taikinan vaaleanoranssiksi, joten kypsä on päältä selvästi tummempaa, eli perinteinen ketunvärinen on suurella todennäköisyydellä raakaa. Kokeile 25 minuutin jälkeen tulitikulla keskeltä, onko leipä kypsynyt sisältä kunnolla.

Kumoa varovasti isolle lautaselle, ettei leipä halkea. Parhainta lämpimänä syötynä.
Säilytys muovipussissa, jotta leipä ei kovetu.
 
Mitä opiskelijat tekevät, kun eivät opiskele? Vastaus ei ole "ovat juhlimassa" vaan "tekevät ruokaa yhdessä", ainakin ruttoaikana.

Tofu-sieniwokki (vegaaninen, noin 5 annosta)
Vaatii ison paistinpannun!!!
1 pkt maustamatonta tofua
1 pkt tuoreita herkkusieniä
2 dl kaurakermaa (tai kookos)
250g tomaattimurskaa (maustamatonta)
200g wokkivihanneksia (puolet pakastepussista)
Puolikas parsakaali silputtuna
4 kynttä valkosipulia
1 tavallisen kokoinen sipuli
1tl suolaa
2tl currya (suolatonta)
2tl paprikajauhetta
0.5tl pippuria
1tl tilliä (tai tuoretilliä puoli ruukkua)
+
1tl riisiviinietikkaa tai 1 rkl kuivaa valkoviiniä

Basmatiriisiä tai jasmiiniriisiä niin monta annosta kuin syöjiä (ei kestä jääkaappisäilytystä toisin kuin wokki itse), keitettynä omassa kattilassa

Pilko sipuli kapeiksi, pitkiksi suikaleiksi. Hienonna valkosipuli. Kuullota sipulit hitusella öljyä ettei pala. Puhdista sienistä mahdollinen multa ja lohko ne. Valuta tofun liemi pois ja leikkaa "hyvän kokoisiksi" paloiksi. Laita sienilohkot (itse laitan yhden sienen neljään osaan) ja tofu paistumaan. Lisää kaikki mausteet sekä riisiviinietikka tai 1 rkl valkoviiniä.
Laita riisi kiehumaan. Odota, että sienet ja sipulit ovat melkein kypsiä, lisää sitten tomaattikastike, kaura/kookoskerma ja vihannekset. Hauduta riisi kypsäksi, noin 15 min. Siinä ajassa sienet ovat kypsyneet, sipuli kuullottunut, tofu paistunut ja vihannekset paistuneet kypsiksi (mutta eivät ole vielä löllöjä). Kokonaisuudessaan tähän menee noin 25 min aikaa.
 
Fish & chips

Pubiruokaa! Tein tänään fish&chipsiä kotimaisesta hauesta ja oli kuulkaa hyvää!

Dipit:
Helpointa on käyttää valmismajoneesia. Itse otin 200 g purkin creme fraichea, maustoin sen suolalla ja mustapippurilla, jaoin sen kahtia ja jatkomaustoin toisen puolen valkosipulilla ja toisen savupaprikalla. Huh huh!

Perunat:
Pese perunat ja suikaloi sormen paksuisiksi paloiksi. Hölvää öljyssä ja haluamissasi mausteissa ja heitä uuniin, 225 astetta ja 15-25 min riippuen miten mustia perunoita haluat.

Kala:
Tarvittava määrä vaaleaa kalaa. Hauki toimi tosi hyvin, turska on klassikko, kalliimpia kaloja en ehkä tähän käyttäis mutta you name it. Leikataan ruotovapaa file pitkittäin (ja toki myös poikittain niin että palan pituus on 8-10 cm) paloiksi, maustetaan suolalla ja valkopippurilla, leivitetään korppujauholla ja paistetaan pannulla kohtalaisella lämmöllä (ei täysillä ettei kärtsää). Viitisen minuuttia oli riittävä aika noita kypsytellä.
 
Vegaaniset (banaani)vohvelit

Tarvitset:
1 kypsä banaani
1 dl kaurahiutaleita
1–1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl rypsiöljyä
n. 1 rkl sokeria, oman maun mukaan
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5–1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
kauramaitoa sen verran, että taikinan koostumuksesta tulee paksuhkon lettutaikinan kaltainen.

Soseuta banaani haarukalla kulhossa. Sekoita muut aineet yksitellen ja lisää samalla kauramaitoa, kunnes taikinan koostumus on sopiva.

Lämmitä vohvelirauta. Minun Wilfa-raudallani sopiva lämpö/paistoaika on 4,5/5, vielä en ole onnistunut kärventämään näitä pidemmälläkään lämmöllä.
Kaada vohvelirautaan kerrallaan noin 3/4 dl taikinaa. Älä kurki kannen alle ennen kuin rauta on lämmittänyt asettamasi ajan. Vohveli saattaa haluta haljeta keskeltä ja tarttua raudan molempiin puoliin, mutta voit irroittaa vohvelinpuolikkaan yläraudasta varovasti vaikka puisella lastalla tai veitsellä. Tarvittaessa paista pidempään tai pienempi määrä taikinaa kerralla.

Syö tuoreeltaan haluamasi lisukkeiden kanssa.
 
Last edited:
On taas se aika vuodesta, että omenoita myydään kilon pusseista, ja nyt osa on ehtinyt ikävästi pehmentyä ja rypistyä? Ei hätää!

Ei-äkkimakeat uuniomenat

(1 annos)
3 pientä omenaa
1tl öljyä
kuori ja lohko omenat neljään osaan. Laita öljyttyyn vuokaan erille toisistaan. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Ripottele päälle 1 tai 2 tl sokeria ja kanelia.
 
Vegaaninen (joulu)toffee

Tämä ohje tuottaa puoli pellillistä ohutta toffeekarkkia

2dl sokeria
2dl tummaa siirappia
2dl vegaanista kuohu"kermaa", käytin soijapohjaista, tavallinen kerma käy myös
1rkl vaniljasokeria, mieluiten aitoa, esanssi toimii myös
1tl kaardemummaa
1tl kanelia
(+ 0.5/1dl rommia)

Kaada kaikki ainekset kattilaan, tarvitaan kuohumisvaraa. 3L kattila on tuolla määrällä hyvä. Ala keittää seosta ja hämmennä jatkuvasti vispilällä, varo roiskuttamasta 130°C sokerimassaa. Jos omaat kinkkumittarin ym., niin tarkista että lämpötila pysyy 140 alapuolella. Sen yli mentäessä massa alkaa kiehua pohjaan kiinni. Keitä seosta noin 10-30 min, kunnes tuntuma muistuttaa kypsän puuron sekoitusta. Keittämisessä kannattaa tehdä kuumennuspiikkejä, hella täysille ja taas puoleen väliin, koska yhtäjaksoista täysillä paahtamista on vaikea ylläpitää ilman, että toffee palaa pohjaan. Voi myös kokeilla tiputtaa pienen määrän massaa kylmään veteen ja tunnustella sen koostumusta.
Kaada seos leivinpaperin päälle pellille. Vedä veitsellä ns. apuviivat leikkaamista helpottamaan. Leikkaa kovettunut levy ruuduiksi.

Vinkki: kovettuneet toffeenjämät saa helposti irti kattilasta keittämällä siinä vettä ja sitten hankaamalla uudestaan lämmenneet toffeet irti.
 
Tämä on hädin tuskin resepti, mutta halusin jakaa täälläkin viimeaikaisen keksintöni: laitan nykyään kaakaon sekaan ripauksen kanelia ja neilikkaa. Tadaa, piparikaakaota!

Ehkä sekaan uskaltaisi laittaa myös kardemummaa ja vaikkapa muskottipähkinää, mutta pidän jo noiden kahden mausteen tuomasta hienovaraisesta lisätunnelmasta.

Ja vaikka tätä voisi lähteä viemään kunnolla masala chain hengessä vielä mausteisempaan suuntaan, niin pelkään esimerkiksi inkiväärin ja pippurin olevan jo sen verran kaukana suklaan kaveruudesta, etten uskalla koetella onneani.
 
Flunssaisena olen laittanut inkivääriä kaakaoon. Ei se minusta varsinaisesti tee kaakaosta paremman makuista, mutta ei myöskään niin hirveää, että en voisi sitä juoda. Terveenä kuitenkin juon kaakaoni mieluummin ilman inkivääriä.
Kanelia taas käytän lähes poikkeuksetta kaakaossani ja joskus (kun se on sopivaa) korvaan kaakaoni sokerin lorauksella kermalikööriä toffeelikööriä (<-edit). Kokeilin myös minttulikööriä, mutta se maistui ihan liikaa suunpurskutusaineelta.
 
Last edited:
Vegaaninen hernekeitto

ei-muussimainen, hyvin halpa

2dl kuivaherneitä (liotettuna noin 4dl)
muutama iso peruna (tai useita pieniä)
sipuli
1-3 valkosipulinkynttä
0.5-1 pakaste keittojuurespussi (selleriä, porkkanaa, lanttua)
2 laakerinlehteä
hitusen meiramia
suolaa + pippuria
paprikajauhetta
yrttejä esim timjamia, tilliä, persiljaa (maustehyllystä jos tahtoo kokea aidon opiskelijakokemuksen)

Laita edellisenä iltana herneet likoamaan astiaan, joka on vähintään 3 kertaa isompi kuin mitä herneiden määrä on. 12 tunnin kuluttua kaada vesi pois ja uuteen veteen kiehumaan tunniksi. Lisää vettä tarvittaessa herneille. Sillä aikaa pilko perunat ja sipulit ja laita ne toiseen kattilaan kiehumaan puolen tunnin kohdalla herneajastimesta (säästää aikaa, voi myös odottaa että herneet ovat kiehuneet, sitten vaihtaa taas veden ja lisätä kasvikset). Lisää kasviskattilaan mausteet, pakastevihannekset vasta sitten kun on 10 min jäljellä, etteivät ne mene muhjuksi.
Kaada herneistä vesi pois ja lisää ne kasviskattilaan. Anna hautua hetki.
 
Tulin vahingossa tehneeksi ihan tajuttoman hyvää ruokaa.

kesäkurpitsaa
salaattijuustoa
cashewpähkinöitä
valkosipulia
öljyä (vähän rapsi ja vähän oliivi)

Kaikki sekaisin uunivuokaan ja puoleksi tunniksi uuniin.
Niin yksinkertaista ja niiiiiiiin hyvää 😋
 
Voi taivas. Tutustuin jakkihedelmään. Ostin sitä taannoin kaupasta (säilyke) ja ihmettelin mitähän siitä tekis. No, nyt lainasin kirjastosta brittiläisen ruokabloggarin ja aktivistin Jack Monroen Vegan(ish) -kirjan, ja siellähän oli useitakin ohjeita jakkihedelmälle. Päädyin testaamaan Breakfast Burritosia.

Jakkihedelmän lihamainen koostumus on hämmentävä. Purkista otettuna näyttää vähän tonnikalalta. Puristetaan ylimääräiset vedet pois ja toimii kuin nyhtöpossu. Tästä oli hyvä lähteä kokeilemaan. Toinen mitä aion myöhemmin kokeilla on jakkihedelmän kuivaaminen retkiruoaksi*. Mutta ei mennä asioiden edelle. Jack Monroeta mukaillen burritot syntyivät näin:

1 silputtu sipuli
1 purkillinen jakkihedelmää, purista neste pois ja revi
1 rkl savupaprikaa
1 rkl kuminaa
öljyä
valkosipulia
1 purkillinen mustapapuja (huuhdo)

Yllämainitut sekoitetaan ja annetaan maustua ainakin tunnin ajan. Ihmettelin ettei ohjeessa ollut lainkaan suolaa ja pippuria. Lisäsin molempia, samaten kuin sitruunamehua ja chilikastiketta.

1 prk tomaattimurskaa
riisiä
vihreää salaattia, mitä vaan
juustoraastetta (alkuperäisessä ohjeessa vegaanista, käytin emmentalia)
tortillalettuja
guacamolea
(valmis)salsaa

Lisää purkillinen tomaattimurskaa ja hauduta 20-30 min.
Keitä sopivaksi katsomasi määrä riisiä.

Kokoa burritot. Toimii niin kylmänä kuin lämpimänä.

Oli kyllä hämmentävää löytää omasta maustehyllystään kuminaa. En tiedä miltä vuosikymmeneltä se mahtaa olla, ei ainakaan tältä. Ei luultavasti edes edelliseltä.

* Erityisen ravinteikasta jakkihedelmä ei retkihommia ajatellen ole, proteiinia on 1 g/100 g ja kuitua 5g/100g. Mutta voisi mennä hyvänä lisänä muiden ainesten kanssa.
 
Ylös