Rinnat

Etpä ole ainoa, jolle on tapahtunut tuollaista, Idwen. En tosin tiedä, kuinka kummallista tuo on - toisaalta omat rintani ovat aina olleet aika... oudot. Niinpä ne kasvoivatkin lukioaikana (ekalla kai) jo ennestään liian suurista - omasta mielestäni siis - vieläkin isommiksi. Nopeasti. Eikä se koko ole vieläkään kovin pysyvä; enää en usko niiden varsinaisesti kasvavan, mutta lääkitykselläni on "mukavia" sivuvaikutuksia... -___-

Koska tämä aihe kerää paikalle myös miehiä, haluaisinkin kysyä, oletatteko, etteivät tytöt/naiset huomaa rintojen vilkuilua - tai jopa varsinaista tuijottelua? Saattaa kuulostaa aika syyttävältä, mikä ei varsinaisesti ole tarkoitus, mutta kun en paremminkaan osaa muotoilla...

Itseäni pelkkä "vilkuilu" ei enää suuremmin häiritse - rinnat nyt kuitenkin ovat aika näkyvällä paikalla - tuijottaminen tosin sitäkin enemmän, mutta jääköön se nyt tässä huomiotta. Olisi kuitenkin ihan mielenkiintoista tietää myös se, kuinka tiedostettua toimintaa tuo on. Ok, tämähän riippuu tilanteesta, mutta oletuksena vaikkapa keskustelu _pelkän_ työkaverin kanssa.

Niin, ja minä en oletakaan saavani mitään tyhjentäviä "näin kaikki miehet..." -vastauksia. ^___^
 
Eikös tuo ole aivan suhteellista siihen, miten paljon tyttö/nainen huomioi/epäilee rintojensa vilkuilua ja miten todennäköisesti joku mies sattuu rintoja vilkuilemaan? Henkilökohtaiset erot kun ovat varmaankin valtavia.

Jep, minulta ei saa selkeää vastausta :roll: Usein sisällä/kotona olevana en kai vain satu vilkuilemaan niin paljoa, että osaisin mitään kunnon vastausta antaa. Puuh, taidan alkaa nukkumaan.
 
Paljaiden rintojen tuijottamisessa on se huono puoli, että ne näyttävät tuijottavan takaisin ja sitä räpsymättömyyskisaa ei voi voittaa.

Kai se on jotain koirasmaista käytöstä. Nainen tulee kadulla vastaan ja mies katsoo silmiin, rintoihin ja nivusiin - kaiketi arvioiden lanteiden leveyttä synnyttämiseen - ja takaisin silmiin. Ohitettuaan naisen mies katsoo vielä taakseen naisen takamusta. Tavallisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä mies tarkistaa aina välillä että rinnat ovat yhä paikoillaan. Anatomisissa kartoissa sitä ei näy, mutta epäilen, että miehen näköhermot kulkevat aivoihin kivesten kautta.
 
Aisheeya sanoi:
Niin, ja minä en oletakaan saavani mitään tyhjentäviä "näin kaikki miehet..." -vastauksia. ^___^

Sanotaan näin, että Vohiksen tissien tarkastelu ja tiirailu on kausiluontoista. En pidä itseäni kauheana tirkistelijänä ja arvioin ”naisia” kaikella kunnioituksella – jopa itsekseni. Toisin kuin jotkut teekkarikaverini, jotka suureen äänen kommentoivat kaikkien ohikulkevien naisten ”muotoja” ratin takaa ja painavat entistä kovempaa kaasua.

Hassua kyllä, Vohiksen arvioit naisista ja heidän rinnoistaan vaihtelee sen mukaan millä jalalla olen noussut aamulla sängystä - metaforisesti ilmaistuna. Jos olen pompannut ylös oikealla jalalla, en ole kiinnostunut kenestäkään vastaantulevasta ihmisestä, paitsi jos vastaantuleva nainen on jotenkin poikkeuksellinen, jolloin hän aiheuttaa enemmän hämmennystä kuin halua. Jos vasemmalla jalalla, kaikki naiset vaikuttavat rupsahtaneilta tai ylimeikatuilta (siis yrittävät peittää rupsahtaneisuuttaan) ja miehet taas vaikuttavat ryhdikkäiltä ja kauniimmilta. Tarkoitan siis, että jos ryhmä miehiä ja naisia laitettaisiin viidakkoon pariksi vuodeksi, naisten ”kauneus” rapistuisi koska se on niin riippuvainen – sananmukaisesti rinnoista puhuttaessa – yhteiskunnan tuotteista, mutta miesten vartalot vain vahvistuisi heidän saadessaan liikuntaa ja kaljan juomisen jäädessä vähemmälle. Sen sijaan jos Vohis aamulla ensimmäisenä aamulla laskee ”keskimmäisen jalan” lattialle noustessaan, kaikki naiset tuntuvat todella kauniilta, niin nuoret kuin vanhat. Ja he tuntuvat hymyilevän vastaan kävelevälle Vohobitlle, mikä saa minut aivan hämmennyksiin. Olenko laittanut jotain hassua päälleni? Yksi naisen hymy saattaa pelastaa koko päivän. Muistaakseni itse Juice Leskinen on runoillut jotain tuohon suuntaan.

Yleensä en siis vilkuile kauheasti rintoja, jos ne eivät ole esillä. Muuten vilkuiluni on aika satunnaista. Tunnustan sitä kyllä joskus harrastavani. Mutta silloinkin saattaa kyse olla siitä, että en halua (tai uskalla) katsoa suoraan silmiin ja jonnekin ne silmät on asetettava. Mutta yleisesti ottaen Vohobitilla ei ole kauhean voimakasta libidoa, enkä koe olevani keskiverto miessukupuolen edustaja. Ihmisiä on yleensäkin hauska katsella kadulla ja arvelevan minne he ovat matkalla ja mistä tulossa - rintojen koosta riippumatta.
 
Aisheeya sanoi:
Koska tämä aihe kerää paikalle myös miehiä, haluaisinkin kysyä, oletatteko, etteivät tytöt/naiset huomaa rintojen vilkuilua - tai jopa varsinaista tuijottelua?

Mies, joka suoranaisesti tuijottaa naisen rintoja, ei kyllä takuulla edes välitä siitä, huomaako nainen. Itse pidän rintojen tuijottamista niin epäkohteliaana, että en sellaista itse harrasta. Mikäli rinnat ovat todella selkeästi esillä, niihin kyllä ihan väistämättä kiinnityy huomio, ne kun tosiaan ovat kovin näkyvällä paikalla. Sille ei oikeasti mahda yhtään mitään että katse välillä hakeutuu niihin. Tämä siis vain siinä tapauksessa että rinnat on tuotu esille esim. syvällä kaula-aukolla. Mikäli ne ovat peitossa, ne eivät herätä erityistä huomiota, eikä niihin siis ole tarvetta luoda katseitakaan. Kai se on ihan biologista, että jos ihminen esittelee eroottisina pidettäviä ruumiinosiaan, vastakkaisen sukupuolen (ei-homoseksuaaliset) edustajat alitajuisesti mieltävät sen kutsuksi paritteluun (välillä aiheellisestikin). Tässä kyllä pitää naisten itse ottaa vastuu asiasta, siis että jos ei halua vilkuilua niin ei kannata paljastella itseään niin kovasti. Ei sillä että se mihinkään raiskaamiseen oikeuttaisi, enkä pidä hyväksyttävänä tuijotustakaan, mutta vilkuilu on eri asia. Se pitääkin hoitaa niin, että kohde ei mielellään huomaisi asiaa. Mutta jos huomaa, niin voi joko ottaa sen kohteliaisuutena tai sitten syyttää itseään kun paljastelee itseään. Mikään ei siihen pakota.

Niin, ja siis vastauksena kysymykseen, oletan että sitä ei huomata. Ainakin pyrin siihen. Mutta en minä mitenkään jatkuvasti naisten rintoja vilkuile. Todennäköisesti siinä suhteessa olen aika keskiverto mies. Enkä muuten tosiaankaan kommentoi niitä ääneen! :D

On muuten varsin noloa kun joskus sitä ajattelee jotakin ihan muuta ja silmät lepää siinä missä sattuvat olemaan, ilman että niihin tai siihen mitä niillä näkee kiinnittää mitään huomiota, ja ne sattuvat tuijottamaan naisen rintoja. Kun sitten herää ajatuksistaan ja kiinnittää taas huomiota siihen, mitä näkee, ja tajuaa, miltä ulkopuolisesta koko homma on näyttänyt, sitä tulee ihan kamalan nolo olo. Kun ei ihan aikuisten oikeesti ole tuijottanut, se vain on näyttänyt siltä. :oops:
 
Vohobitti sanoi:
Tarkoitan siis, että jos ryhmä miehiä ja naisia laitettaisiin viidakkoon pariksi vuodeksi, naisten ”kauneus” rapistuisi koska se on niin riippuvainen – sananmukaisesti rinnoista puhuttaessa – yhteiskunnan tuotteista, mutta miesten vartalot vain vahvistuisi heidän saadessaan liikuntaa ja kaljan juomisen jäädessä vähemmälle.

No Vohobitti, maailmassa on vielä naisia, jotka eivät meikeistä niin hirveästi perusta ja joille rintaliivit aiheuttavat vain harmaita hiuksia. Me olemme niitä "harmaita varpusia", jotka ovat aina kouludiskoissa seinän vierustoilla ja kaupungilla lähes huomaamattomia. ;)

Tämä viesti siksi, että sain taas viikonloppuna kokea, miltä tuntuu olla nainen jota ei juurikaan ehostus kiinnosta. Siskoni sai päähänsä, että hentoiset kulmakarvani vaativat nyppimistä, joten lopulta väsytettynä minut istutettiin alas ja siskoseni lähestyi kulmakarvaveitsi (sellaisiakin on!) käsissään. Pelottavaa, oikeasti. Tuotako pitäisi tehdä säännöllisesti? Ääh. Ei vaan jaksa kiinnostaa. Kuulemma olen nyt paaaaljon nätimpi. Vielä kun itse huomaisi eron... :roll: :D

/off-topic
 
Vohobitti sanoi:
Tarkoitan siis, että jos ryhmä miehiä ja naisia laitettaisiin viidakkoon pariksi vuodeksi, naisten ”kauneus” rapistuisi koska se on niin riippuvainen – sananmukaisesti rinnoista puhuttaessa – yhteiskunnan tuotteista, mutta miesten vartalot vain vahvistuisi heidän saadessaan liikuntaa ja kaljan juomisen jäädessä vähemmälle.

Rrr-rankkaa yleistystä. Minun elokumppanini ei kuin parantuisi autiolla saarella. Hän ei meikkiä ole laittanut kun kerran ja silloinkin ystäviensä painostuksen alaisena.

Näitä naisia jotka eivät maalaa itseään maalitelalla ja Valtti-Colorilla taikka ole kanamaisen kiinnostuneita uusista meikeistä on ihan oikeasti olemassa ja aika paljonkin.
 
Hei Roark, lueppa keskustelua vähän pidemmälle. Kyse oli metaforasta, joka kuvaa subjektiivista kokemustani, olotilaani joillaiseksi vastaantulevat ihmiset tunnen ollessani tietynlaisella tuulella. 8)
 
Thali sanoi:
Vohobitti sanoi:
Tarkoitan siis, että jos ryhmä miehiä ja naisia laitettaisiin viidakkoon pariksi vuodeksi, naisten ”kauneus” rapistuisi koska se on niin riippuvainen – sananmukaisesti rinnoista puhuttaessa – yhteiskunnan tuotteista, mutta miesten vartalot vain vahvistuisi heidän saadessaan liikuntaa ja kaljan juomisen jäädessä vähemmälle.

No Vohobitti, maailmassa on vielä naisia, jotka eivät meikeistä niin hirveästi perusta ja joille rintaliivit aiheuttavat vain harmaita hiuksia.

Joo no tämä pitää mun kohdalla paikkansa... Ite harvemmin jaksan meikata, yleensä sillon ku oon menossa baariin(mitä tapahtuu harvemmin) Ja aina joskus ku oon siskolla käymässä niin se meikkaa mut "edustuskelpoiseksi" ku lähetään liikenteeseen... :wink: Tämä ei kyllä tarkoita sitä etten osaisi meikata, vaan mulla ei yksinkertaisesti vaan riitä mielenkiinto nousta joka aamu aikasin laittamaan pakkelia naamaan... :wink: Joskus jos tarvii mennä vasta myöhemmin kouluun niin saatan ehkä sen verran tehä et ripsaria sutasen silmiin, mutta vaan sillo, jos oon jaksanu nousta aikasemmin ylös... :D
 
Ereine sanoi:
Minäkin saan kärsiä, tai mahdollisesti nauttia, suurehkoista rinnoista. Huonoja puolia pystyy keksimään helposti, alkaen siitä että rahaa kuluu (rintaliivien on vähän pakko olla laadukkaat), oikeata kokoa voi tosiaan olla vaikeaa löytää (varsinkin jos on suhteellisen pieni ympärysmitta, niin kuin minulla vaikken laiha olekaan), valikoima voi olla aika suppea. Puhumattakaan siitä että juokseminen ei ole kivaa. Ja vaatteet näyttävät helposti oudoilta, suuria kaula-aukkoja ei oikein viitse ajatellakaan. Tuntuu että se on jollain tavalla häpeä ja minusta ainakin tuntuu että minun täytyy olla varovainen pukeutumisessa, ei saa pukeutua liian paljastavasti, ettei antaisi väärää kuvaa (mikä se sitten onkaan). Tuntuu että suuririntaisuus tekee naisesta jotenkin vähemmän älyllisen ja enemmän seksiobjektin. Tai sitten kyse on vain traumoistani.
En kyllä ole koskaan huomannut että ihmiset tuijottaisivat erityisesti rintojani, mutta ehkä en vain huomaa. Tai sitten olen vain tavannut hyvin käyttätyviä ja/tai välinpitämättömiä ihmisiä.

Todellakin.. jotkut ovat todella epä ystävällisiä että tuijottavat silmät pyöreinä toisten rintoja.. kun minulla on melkein sama tilanne kuin sinulla niin ymmärrän hyvinkin sinua.
Rahaa kuluu ja kuluu.. itse en ole vaatetukseen niin kiinnittänyt huomiota vaan olen käyttänyt milloin mitäkin vaatteita.. minä henkilökohtaisesti tykkään käyttää iso kaula aukkoisia paitoja koska jotenkin pieni kaula aukkoiset paidat tuntuu ahdistavan.. Onneksi meidän koulussa (tai luokalla) ei ole sellaisia hirveitä pervoja jotka tuijottelisi meidän kauniimman sukupuolen edustajien kaula aukkoja.. Juokseminen ilman liivejä on yhtä tuskaa!! Itse vihaan sitä, joten oikeastaan joudun käyttämään liivejä kaiken aikaa..
Myös se että vaatteet näyttävät oudoilta on totta. Kun liivit kuultavat läpi, ei ole kivaa. Onneksi me naiset olemme selviytyjiä!!!!! mrgreen
 
Vaikka olenkin naispuolinen, täytyy sanoa että todella korostetusti esille tuotuihin rintoihin minunkin katseeni kiinnittyy. Usein tulee hieman ihmeteltyä miksi ihminen tahtoo juosta ympäriinsä miltei koko povi vilkkuen, mutta jokainen tekee pukeutumisratkaisunsa itse eikä välttämättä muita miellyttääkseen. Mutta siis pointtini oli se, että kyllä minä ainakin olen huomannut naiseläjien vilkuilevan välillä hyvinkin aktiivisesti kanssasisartensa rintavarustusta. Kyse lienee enimmäkseen vertailusta? Hassua sinänsä että minä en ole koskaan kokenut naisten vilkuilua niin ärsyttävänä kuin miesten. Liekö yhteys siinä, että naiset eivät ole koskaan huutaneet päätelmiään ääneen toisin kuin jotkut uroot?
 
Nykyisten täytettyjen ja esille työntävien liivien liivien aikana hämmästykseni herättivät Anttilan kuvaston esittelemät "Minimizer-rintaliivit". Käyttötarkoitusta ei selitetä ja liivit näyttävä aika tavallisilta joskin hyvin tukevilta, mutta nimi kyllä herättää epäilyksen. Olettaako liivifirma naisten haluavan saada rintansa näyttämään pienemmiltä? En ihmettele tätä siksi, että ajatus olisi mielestäni hupsu, vaan koska se olisi ihan tervetullut trendi kaiken tämän vielä suurempia rintoja ja pulleampia huulia ihannoivan nykysuuntauksen keskellä.
 
Onhan tuollaisia litistäviä/pienentäviä rintaliivejä ollut jo jonkin aikaa, lähinnä kai ne on tarkoitettu isorintaisille naisille, jotka eivät halua herättää huomiota tms. Sen verran erikoisliivit kuitenkin taitavat olla, ettei niitä hirveästi sen takia mainostella. En tiedä ovatko sitten tukevammat/paremmat päällä kuin normaalit rintaliivit.
 
Ainakin Anttilan osastolla myytiin Joensuussa taannoin pienentäviä rintaliivejä. En muista nimeä, mutta voisivat vallan mainiosti olla sama tuote. Kyseessä on todellakin liivi, joka pienentää ja jonkin verran litistää povea. Muistaakseni kokoja löytyi C-kupista ylöspäin.
Kieltämättä aika epätavallinen, mutta terveempi ajatussuunta liiveille kuten Farian sanoikin. Olisikin ihan kiinnostavaa tietää onko liiveille ostajia.
 
Minulla on yhdet minimizer-liivit, taisivat olla Maidenformin. Ne ovat hyvin tukevaa materiaalia, hyvin leveillä olkaimilla ja suhteellisen jäykät. En juuri pidä niitä lähinnä niiden ulkonäön takia, tunnen oloni korsetoiduksi ne päällä ja ne ovat väriltään turhan vaalean minulle. Voisikai sanoa että niistä tulee ehkä hieman liian mummomainen olo. Ideana on todellakin litistää rintoja ja saada aikaan solakampi vaikutelma, isorintainen näyttää helposti myös suhteettoman isomahaiselta ja litistävät rintaliivit pienentävät kontrastia rintojen ja vyötärön välillä.

Joskus on täälläkin ollut puhetta siitä miten isorintaisillekin tyrkytetään toppauksia. Luin äskettäin että ne oikeasti saavat rinnat näyttämään pienemmiltä, jostain syystä.Mutta siltä minustakin tuntuu ja mielelläni ostn nykyään lievästi topattuja.
 
Luulisin, että se, että topatut (varsinkin millin kahden tukitoppauksella varustetut) pienentävät, johtuu ilmeisesti siitä, että ne pyöristävät rintoja, jan nänni menee sisään päin. Ja ne myöskin tukevat rintoja ylöspäin. Se voi olla toinen syy.

hyvätselitykset.fi

Itse käytän lievästi topattuja tai sitten ei toppauksia lainkaan. Olen ainakin löytänyt yhdet kankaiset, ilman toppauksen toppausta. On niin hyvät päällä, että huh. Pitäisi saada ne. Harvoin löytää tällä kuppikoolla ja ympärysmitalla (75E) varustettuja tukevia rintsikoita. Kaaritukia ilman ei tule mitään. ja tarpeeksi pitkät tuet.
Triuphia olen käyttänyt tässä kun kasvoivat C:stä ylöspäin. Hyväksi olen kokenut. Tarpeeksi tukevat. Maksavat tosin todella paljon, mutta se kannattaa. Mieluummin yhdet hyvät kuin viidet huonot.
Super Soft :it olen kokenut todella hyviksi, eivät edes tunnu päällä, ja tukevat todella hyvin.
 
Kaivoinpa sitten tämänkin keskustelun Majatalon syövereistä.

Rintojeni koko on ehkä huonoin yhdistelmä rintaliivien kannalta. Minulla on pieni ympärysmitta ja suuri kuppikoko, mistä aiheutuu mukava ongelma, kun mistään ei löydy oikean kokoisia rintsikoita. Liivien ympärysmitan kun pitäisi olla 65 tai 70 ja kupin H tai G. 70G:tä vielä löytää, mutta niissä on liian iso ympärys. Minulla on yhdet oikean kokoiset liivit, jotka hankin Helsingissä olevasta Wiipurin erikoiskorsettiliikkeestä. Siellä kun tehdään liiveihin tarvittavia korjauksia, joten he lyhensivät minulle yhdet 75F:t oikeaan ympärysmittaan. Ja kun sitä miettii rahankin kannalta, niin 60 - 100 euron rintaliivit saa aika ison loven opiskelijabudjettiin, varsinkin kun vertaa normaalikokoisiin liiveihin, jolloin hyvät liivit saa jopa alle 30 eurolla (on niitä kalliimpiakin, tiedetään).

Koska rintani ovat isot haluaisin mennä rintojenpienennysleikkaukseen. Yritin puhua siitä terveyskeskuksessa omalle lääkärilleni, joka vilkaisi minua kerran (ja minulla oli päälläni iso villapaita, joten se ääliö ei mitenkään voinut nähdä kuinka isot rintani oikeasti olivat) ja käski harkita uudestaan sitten kun elämäni vakiintuu. Eikä siihen voikaan mennä kuin 10 vuotta ja siinä vaiheessa auttaakin kauheasti jos ryhtini on jo pysyvästi huono rintojen painon takia ja päänsäryt tappavat minut. Ärsytti oikeasti sen lääkärin alentuva asenne mun ongelmaan. Ihan kuin olisi mun pitäisi vaan tyytyä isoihin rintoihin, joista on mulle terveydellistä haittaa puhumattakaan liivien löytämisestä. Joten päätin soittaa ensi viikolla yksityiselle ja haen lähetteen sitä kautta. Saahan siitä rumat arvet yms. mutta nuo hemmetin pallerot on vaan kasvaneet vaikka olen laihtunut ja lähtee järki. Haluan oikeasti pienet rinnat, korkeintaan B-kupin, mutta tuossa nuo H-kupit möllöttävät. Puhumattakaan jatkuvista niska-, hartia- ja selkäkivuista. Olisin vaikka mielummin ilman rintoja kuin näillä nykyisillä ja mielestäni olisi oikeasti todella kauheaa olla kokonaan ilman rintoja.

Ääh, kello on paljon, joten menen nukkumaan ja yritän huomenna ajatella lisää, nyt ei vaan onnistu.
 
Minulla on aina ollut täysin päinvastainen ongelma, ympärysmittani on 95 ja kuppikoko A, onneksi Wiipurin erikoiskorsettiliikkeestä olen minäkin saanut kahdet juuri oikean kokoiset liivit. Minulle taas on siellä pienennetty 95 C kupista sopivat liivit. Ja kyllä, kalliiksi se tulee, vaikka ovat jo kestäneet monta vuotta. Nyt ne alkavat olemaan tiensä päässä, joten täytynee taas käydä katsomassa mitä Wiipurin erikoiskorsettiliike tarjoaa. Tosin aika sopivia olen löytänyt myös Tallinnasta, siellä valikoimat ovat erilaiset kuin täällä.

Pienistä rinnoista huolimatta en ole koskaan edes miettinyt suurennusta (tai eihän nuo nyt mitkään edes pienet ole kuppikoosta huolimatta, selkäni on vain hyvin leveä).
 
Pikkuenkeli sanoi:
Yritin puhua siitä terveyskeskuksessa omalle lääkärilleni, joka vilkaisi minua kerran (ja minulla oli päälläni iso villapaita, joten se ääliö ei mitenkään voinut nähdä kuinka isot rintani oikeasti olivat) ja käski harkita uudestaan sitten kun elämäni vakiintuu.

Olisi hauska tietää oliko kyseessä mies- vai naislääkri. Toisaalta ehkä sillä ei ole väliä. Useimmat lääkärit ovat konservatiivista porukkaa ja ajattelevat, että kyse teiniangstista, joka paranee kun "vakiintuu", eli aloittaa heteronormatiivisen parisuhteen, jolloin naisen itsetunto paranee kun hänen miehensä kehuu hänen ruumistaan (ml. rintoja, olivat ne sitten liian pienet tai isot).
 
Vohobitti, ei siinä heteronormatiiviset kehut auta kun selkää ja niskaa särkee isojen rintojen vuoksi. Lääkärit, konservatiivisetkin, tietävät sen ongelmaksi. En tiedä miksi rintojen pienennysleikkauksia ei tehdä enempää, johtuuko se siitä että harvat sitä haluavatkaan vai siitä että se on iso operaatio ja siten myös riskejä riittää.

Ainakin minusta Kela voisi tukea rahallisesti kalliiden rintaliivien hankintaa, jos isorintaisuus aiheuttaa päänsärkyjä. Korvataanhan muitakin apuvälineitä.

Ja ilman niitä heteronormatiivisia mieskehujakin joita Vohobitin käsityksen mukaan lääkärit pitävät suuressa arvossa ( :roll: ) monet ihmiset sopeutuvat tilanteeseensa etenkin pienten ja toisinaan myös suurten rintojensa kanssa, minkä vuoksi on lääkäriltä vastuullisempaa suositella miettimään asiaa vielä jonkun vuoden kuin lähettää saman tien leikattavaksi. Mutta vaikka olisi eri mieltä asiasta aina kuitenkin voi kohdella potilasta/asiakasta niin ettei tälle jää tunnetta että on tullut väheksytyksi. :| Jokainen tietenkin tietää itse oman tilanteensa parhaiten, eli en tarkoittanut tällä kommentoida Pikkuenkelin ratkaisua vaan esittää mikä yleisellä tasolla lääkärin näkökulma rinnan pienennys/suurennusleikkauksiin voisi olla. :)
 
Ylös