Rinnat

charlie

Kontulainen
Toisesta voi heti sanoa, katsooko hän suoraan kohti vai vähän sivuun. Rintavarustusten tuijottelijat voivat kuvitella pystyvänsä tekemään sitä kohteiden huomaamatta, mutta kuvittelemiseksi se jää.
Pitää täsmentää, että kun mietin nolostuneena huomasiko joku, niin kyse ei ole siitä mihin minä katsoin vaan siitä mihin nainen katsoi. Tilanteet joissa kontrollini pettää ovat poikkeuksetta sellaisia joissa nainen katsoo muualle. Se on selvää, että katseen suunnan kyllä huomaa ja se auttaa kummasti käytöksen hillitsemisessä.

Esimerkkisi kohteliaasta poiskatsomisesta on sikäli oivallinen, että tuollaisessa tilanteessa katsoisin itsekin pois. Vähän samalla tavalla kun saunassa välttelee katsomasta muita. Vielä selvempi tapaus on, jos joku tuttu paljastaa itsestään vahingossa enemmän kuin on tarkoitus. Tällaisissa tilanteissa katsoo itsestään selvästi pois, koska näkymää ei ole minulle tarkoitettu ja tilanne on kiusallinen molemmille. Kaula-aukon paljastuminen kumartuessa on astetta tulkinnanvaraisempi tapaus. Toisaalta näkymä yläviistosta ei ole tarkoituksellinen, mutta toisaalta se on käytännössä väistämätön monissa tilanteissa. Tuijottaminen on tässäkin toki epäasiallista, mutta kuinka aktiivisesti näkymää muuten odotetaan välteltävän, on minulle vähän epäselvää.

Noita ihan puhtaita vahinkojakin on ollut ja ne ovat ainoat tilanteet joissa tiedän varmuudella, että katseen suunta on huomattu. Käytännössä aina olen ollut omissa ajatuksissani enkä edes tiedostanut katsovani erityisesti mitään, kunnes jossain kohtaa havahtuu siihen mitä näkee. Lähinnä ystävällisen huvittuneista reaktioista päätellen nämä on naistenkin puolesta kuitattu vahinkoina tai niitä ei ole muuten pidetty kovin tuomittavina.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Itsehän olen ollut silleen aika immuuni, että en ikinä huomaa mitään ympärilläni tapahtuvaa, koska olen aina niin täpinöissäni omista jutuistani. Mulla ei enimmäkseen ole ollut aavistustakaan siitä, onko joku joskus jossain mahdollisesti katsellut rintojani tai takapuoltani. Niissä ei tokikaan ole ainakaan omasta mielestäni paljoakaan katselemista. Vaatteenikin ovat yleensä unisex-tyylisiä, mikä väkisinkin jättää vielä vähemmän katseltavaa. Olen käytännössä huomannut asian yleensä vasta jos on menty jo pitkälle mukavuusalueen ulkopuolelle eli käpälöintiasteelle. Siihen on sitten minun tapauksessani tarjottu ratkaisuksi huutamista niin että kaikki varmasti kuulevat. Häpeähän ei siinä kohtaa ole millään lailla minun vaan käpälöijän, enkä tunne huonoa omaatuntoa jonkun random-idiootin julkisesta nolaamisesta.

Exäni sen sijaan on kertonut, että miehet ovat oikeasti jutelleet hänen rinnoilleen, eli puhuneet hänelle ja samalla tuijottaneet kiinteästi... no, tiedätte kyllä. Kyse ei läheskään aina ole ollut mistään baari-illoista, vaan ihan arkipäiväisistä asiointi- tai työkohtaamisista.

Mutta noin yleisesti niin eihän siinä rintojen katselussa sinällään mitään pahaa ole. Ihmiskeho on kaikessa monimuotoisuudessaan kaunis. Sen verran voi kuitenkin olla kohtelias, ettei suoraan tuijota niin että toinen sen huomaa.
 
Ylös