Rinnat

Rinnat... No, olen ihan tyytyväinen omiini, mutta kaikkein onnellisin olisin, jos ne yhtäkkiä päättäisivät kutistua niin pieniksi, etten enää tarvitsisi liivejä. Ja tätä mieltä olen ollut siitä asti kun minulle kolmentoista ikävuoden korvilla kasvoi yhtäkkiä pari B-kokoisia palleroita, jotka pakottivat turvautumaan liiveihin. En minä rintojani inhoa, pois se minusta, mutta ne ovat niin ärsyttävän epäkäytännölliset. Paras ratkaisu evoluutiolta olisi minun mielestäni ollut se, että rinnat pullahtaisivat esiin ainoastaan silloin kun niitä tarvitaan eli rintaruokinnan ajaksi.

Ja kun rintaruokinnan tulin maininneeksi, niin mainostanpa minäkin, miten kivaa ja hyvälle mielelle saavaa puuhaa se on. On hieno tunne pystyä ruokkimaan pieni ihminen itse tuottamallaan maidolla. Toki siinäkin puuhassa on ikävät puolensa kuten maidon nousun aiheuttama kipu, kudosten äärimmilleen venymisestä aiheutuvat arvet, mahdolliset rintatulehdukset ja muu sellainen, mutta hyvät puolet kyllä korvaavat kaikki ikävyydet moninkertaisesti.
 
Alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että kaikki ne naisen fyysiset ominaisuudet, mitä mitä miehillä ei ole, alistaa naiset vain seksuaalisiksi olennoiksi. Rinnat ovat seksuaalinen houkutin ja imettämistä varten, lantio on lasten kantamista varten, kohtu lapsen kasvamista ja synnyttämistä varten. Niinhän ne tosiaan ovatkin, mutta naisen fyysisten ominaisuuksien esille ottaminen tuntuu vain korostavan sitä seikkaa, että naisten ainoa tehtävä olisi mukama synnyttää ja hoitaa lapsia, sekä tietysti tyydyttää miespuolisten lajitoveriensa haluja. Siksi minä en pidä tällaisista keskusteluista. Ehkä minusta tuntuu, että näin me myönnämme olevamme sitä, mitä tuossa äsken sanottiin. Emme tunne olevamme kokonaisia, jos vastakkainen sukupuoli ei halua paritella kanssamme, mitä taas edesauttaa isot rinnat, jotka toimivat siis suurempana houkuttimena. Samoin kaikki muut ulkoiset seikat, hoikkuus, lanteikkuus, hiustenväri, jne. Aika lailla säälittävää, mutta siihen kai kaikki syyllistyvät. Pelkkää biologiaa!
 
Mutta eikö ihmisen ruumis ole pelkkää biologiaa? Eläimen tarkoitus on tuottaa jälkeläisiä ja siksi sen ruumiin osat tähtäävät siihen ja muiden perustoimintojen ylläpitämiseen. Vaikka olisi kuinka feministi niin kai se on pakko tunnustaa että kohdun tarkoitus on oikeasti tuottaa vauvoja, en minä sille järkevämpääkään käyttöä keksi (säilytystilana vähän hankala). Enkä keksi rinnoille muuta käyttöä kuin vauvat ja seksin, eivät ne minulle ainakaan ole erityisen henkiset. Miehenkin ruumis on biologiaa, jostain syystä miehet vain eivät ole aloittaneet aiheesta keskustelua. Vai pitäisikö naisten sekin tehdä?
Totta kyllä, että yksi naisen alistamisen muodoista on hänen näkemisensä eläimellisempänä, alempana, kuin mies mutta tässä keskustelussa tuskin on siitä kysymys. Minusta tuo naisen ruumiin ja sen tehtävän kieltäminen on aivan yhtä alistavaa, se sulkee pois myös seksuaalisuuden ja tekee naisista eteerisiä olentoja, jotka eivät ole yhteydessä ruumiiseensa (eihän naisten jalkoja esimerkiksi ole lainkaan soveliasta mainita).
 
(lisääntymis)Biologian näkökulmasta naisten keho on sentään hyvin tarkoituksenmukainen ja monipuolisesti käytössä. Miehen tehtävä on melko marginaalinen ja voidaankin perustellusti kysyä mihin mies tarvitsee kaikkia ruumiinosia.

Luomiskertomuskin yrittää turhaan pönkittää miehen merkitystä. Ensiksi oli nainen. Jossain vaiheessa keksittiin, että voisi olla hyödyllistä yhdistellä perintötekijöitä monipuolisemmin jolloin mukaan ilmaantui pienen pieni Y-kromosomi. Ei tainnut Y-kromosomi tietää mitä kaikkea sai aikaiseksi.
 
C.J. sanoi:
Alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että kaikki ne naisen fyysiset ominaisuudet, mitä mitä miehillä ei ole, alistaa naiset vain seksuaalisiksi olennoiksi.

Olen Ereinen kanssa samoilla linjoilla siinä, että omaa biologiaansa on vähän vaikea mennä kieltämään. Minulla on rinnat, minulla on kohtu. Miksi ryhtyisin tappelemaan sitä vastaan tai kieltäisin kaiken keskustelun niistä?

Sen sijaan lienee järkevämpää pohtia niitä tapoja, miten näistä biologisista ominaisuuksista keskustellaan. Jos naisen ominaisuuksista puhutaan vain seksistiseen sävyyn, on sellaista vastaan hyväkin taistella. Rinnat ovat jotain muutakin kuin himokkaan hehkutuksen kohde, ja jos esimerkiksi leveä lantio nähdään vain miesten ilona, niin voisinpa minäkin esittää eriävän mielipiteeni. Mutta en kyllä oikein ymmärrä, miten keskustelu imettämisen vaikutuksista tai synnyttämisestä olisi erityisen alistavaa? Esimerkiksi minua ei kumpikaan kosketa, mutta en näe sitä ongelmaksi jos äidit haluavat vaihtaa kokemuksiaan keskenään.

Jos haluaa nähdä ihan kaiken vain patriarkaatin salajuonena naisia vastaan, niin mikäs siinä. Elämästä tulee vain todella vaikeaa siinä tapauksessa. Kannattaa ehkä suunnata se energia asioihin, joihin voi oikeasti vaikuttaa, eikä harmitella, kuinka kohdusta keskusteleminen on alentavaa. :)
 
Roark sanoi:
Jos rinnat olisivat vain tarkoitettu jälkikasvulle, miten selität sen että poiketen muista nisäkäslajeista ihmisnaisella on rinnat "pulleat" silloinkin kun ei imetä? Muut nisäkäslajit turvottavat nisänsä vasta raskauden aikana valmiiksi imettämiseen.
No, onhan meillä noi lehmät (siis ihan eläinlehmät), joilta sen turpoomisen huomaa aika kivasti. Ja vuohet ja lampaat ja mitä kaikkee. Kaikkien nisäkkäiden tissit turpoaa murrosiässä. Kaikilta sitä ei vaan huomaa kovin hyvin esimerkiks pitkän karvotuksen takia (kuten nyt vaik kissalta).


Roark sanoi:
Miksikäs nänni on imettämiseen "huonohko". Imeväisen on paljon helpompi imeä pitkästä (tuttipullomaisesta) nännistä kuin "tylpästä" nännistä mikä naisella on. Ihmisapinoitten rinnat ovat silloin kun ei imetä lattanat, ihmisapinoitten nännitä ovat paljon pidemmät kuin naisen.
Kyllä ne nännit on nimen omaan suunniteltu vauvojen imettämiseen. Kun rupeaapi miettimään esimerkiks eroa ihmisen (ihmisapinoiden) ja vaikkapa nyt naudan välillä, niin ihminen imettää lastaan sylissä, kun vasikka imee emänsä alta. Näin ollen naudalla kannattaa olla pitkät nännit, kun taas ihmisellä sillä ei oo niin suurta merkitystä.

Toinen syy lienee ero vasikan ja ihmisen kasvojen rakenteessa. Jos vauvalle tungettas lehmän vedin suuhun, niin sehän tukehtuis. Se ois aivan liian iso ja pitkä. Imeminenhän tapahtuu aika pitkälle huuli- ja poskilihaksilla. Jos vedin on liian pitkä, imemisestä tulee fyysisesti mahdotonta. Ihmisen nänni taas on vauvan suuhun just sopivan kokonen. Sitä paitsi nännin ympärys on aika venyväistä kudosta, niin että kyllä siitäkin pitkulaisen saa. Kokeilepa joskus :) :p .

Vine Trellis sanoi:
Rintaliiveistä vielä. En tykkään yhtään push-upeista enkä kaarituellisista.
Sama täällä. Ne on kammottavia. Tuntuvat ikäviltä ja ahdistaa. Mahtavatko tehdä rinnoista ees kovin paljoo sen ihmeellisemmän näköset, mä en ainakaan oo koskaan huomannu eroa. Tää on syy siihen, miks mä en oo käyttäny rintsikoita jokapäiväsesti viiteen vuoteen. Ei sillä, ei mun somat pikku B-kuppini mitään rintsikoita kaipaakaan :roll: .
 
Tlaloc: Pisti vaan silmään että minä perustelin ihmisen erilaisuutta IHMISAPINAAN ja sinä heitit vasta-argumentiksi LEHMÄN. :roll:

Käytin vertailussa juuri tarkoituksellisesti ihmisapinoita ja ihmistä. Tarkoituksellisuushan luonnollisesti tuli siitä että ihminen nyt kuitenkin on lähempää evolutionääristä sukua ihmisapinoille kuin vaikka vuohille.

Vasta-argumentoippas lämpimiksesi ero ihmisapinoitten ja ihmisten tisseissä. Tai todista ettei ihmistä kannata vertailla ihmisapinaan vaan mieluummin lehmään. Tai ettei ihmistä kannata verrata muuten vaan ihmisapinaan.

:)
 
Menikös se jotenkin näin: "...kappas sentään mitkä rinnat! Täytyy antaa täydet pinnat..." :D
Toivotaan ettei kukaan suuttunut tästä...täällä netissäö kun tapaa aika herkkää porukkaa nykyään... :roll:
 
Roark: Öh, kaikkihan lähti siitä, että sä sanoit, että muiden NISÄKÄSlajien rinnat turpoaa vasta synnytyksen yhteydessä. Niin että siitä tuo lehmä. Puhumattakaan siitä, että maitorauhaset yhdistyy mun mielessä alitajuisesti lehmiin, putkiaivo kun olen... :roll:

Ja löysimpä muuten oikeenkin syyn siihen, miks ihmisten rinnat kasvaa murrosiässä enemmän, kuin joillakin muilla lajeilla: rintojen kehittyminen vaati, että elimistö erittää yhtä aikaa estrogeenia ja progesteroinia (naaras-hormoneja). Joillakin lajeilla ne erittyy eri vaiheessa kiimakiertoa, joten sen tähden niiden rinnat ei kasva ennen raskautta. Miksi näin on, sitä en edes viitsi yrittää arvailla...

Mutta juu, jos ruvetaan ihmisten ja ihmisapinoiden rintoja vertailemaan, niin huomaanemme, ettei eroja itse asias todellisuudessa oo paljonkaan. Ainakaan näin äkkisältään en keksi muuta, kun että ihmisillä tosiaan rinnat on isommat. Mä kuitenkin uskosin, että siinä kehityksessä on jälkeläisen ravitseminen kuitenkin ollu etusijalla.

Physiology Of Domestic Animals tietää kertoa, että tissin muoto vaihtelee nisäkäslajeilla riippuen mm. nisään laskevien rauhasten lukumäärästä ja siitä maitomäärästä, joka rintojen tiehyisiin voi varastoitua. Toisaalta taas rintojen kasvu murrosiässä ja raskauden aikana on yhteydessä rasvakudoksen määrään rinnoissa siten, että rasvakudos on välttämätöntä maitorauhasten normaalille kehitykselle. Pysyykö kaikki vielä kärryillä? Ei se mitään.

Siis, tästä voisi päätellä, että jos ihmisen rinta on isompi kuin simpanssin, se pystyy tuottamaan ja varastoimaan enemmän maitoa kuin simpanssin tissi. Mä en oikein keksi, miten se ois huono asia, tai ei liittyis jälkeläisen hoitoon.

Sen verran mitä minä asiasta tiedän (mikä on kyllä yllättävän vähän, konsa mun opinnot keskittyy lähinnä siihen kuuluisaan lehmään tässä asiassa) simpanssin ja ihmisen rintojen koko muuttuu imetyksen loputtua aivan saman verran, eli ei juur olleskaan. Ihmisen rinojen pyöreys johtuu siitä, että ihmisrinnassa on 10-25 maitorauhasta, kun simpanssilla niitä on vähemmän. Eli taas kerran ihmisen imetyskapasiteetti on parempi.

Ja pitäydyn kannassani, että ihmisen nisä on vauvalle sopivin. Simpanssin suu on paljon isompi ja pää paljon pitkulaisempi, joten pidempi vedin sopii simpanssivauvalle paremmin.

Oliko tarpeeksi vertailua 8)? Jaksoiko kukaan lukee tänne asti :roll:...
 
Tlaloc sanoi:
Toinen syy lienee ero vasikan ja ihmisen kasvojen rakenteessa. Jos vauvalle tungettas lehmän vedin suuhun, niin sehän tukehtuis. Se ois aivan liian iso ja pitkä. Imeminenhän tapahtuu aika pitkälle huuli- ja poskilihaksilla.

KRÖHÖM. Ns. oikealla tavalla imiessään ihmisvauva hamuaa suuhunsa nännin lisäksi ison osan nännipihaa niin että nänni yltää sen kitalakeen ja imee pääasiassa kielensä avulla. Esimerkiksi omalla pikku-ukollani oli alkuun suunnattomia vaikeuksia imeä liian kireän kielijänteensä takia, ja touhusta tuli varsin tehotonta maiskutusta ja lussutusta. Vasta muutaman viikon kuluttua jänteen alettua vähitellen joustaa tiiperoinen sai ylläpidettyä kielensä avulla riittävää alipainetta saadakseen maidon suihkuamaan suuhunsa säälittävän tihkumisen sijasta.
 
Nipplegate

Ensin täytyy sanoa että olen tyytyväinen koska asun kulttuurissa jossa sellaisista asioista kuin rinnat voidaan keskustella vapaasti ja ihmisvartaloa pidetään luonnollisena asiana. Ajatus tuli mieleeni siitä, että olen juuri keskustellut amerikkalaisen kaverini kanssa useimpien amerikkalaisten tekopyhyydestä Janet Jacksonin kammottavan ja loukkaavan rinnan yhteydessä. Itseänikin kiusaa se, että jenkeissä annetaan sellainen kuva että naisvartalossa on jotain loukkaavaa ja luonnotonta.

No mutta, asiaan eli rintoihin. Itse olen ollut nuoresta asti sinut vartaloni ja rintojeni kanssa. Minulla on ilmeisesti sopivat B-C kupin väliltä olevat rinnat ainakin rintaliiviostosten kannalta, koska liivien osto ei ole mitenkään hankalaa. Myös omaan kokooni nähden ne ovat mielestäni sopivan kokoiset.

Mitä tulee ulkonäköön yleisesti, minä tunnen olevani kokonainen nainen, vaikka en jostain ulkonäöllisestä syystä miellyttäisikään miestä. Minun vartaloni on minun vartaloni, ja tärkeintä on se, mitä minä siitä ajattelen ja sen koen, ei se, mitä joku muu siitä ajattelee.
 
Viestien mukaan monikaan ei ole joutunut rintoineen noloon tilanteeseen tai muuten sen suuremman ikävän huomion kohteeksi. Olen ollut vieressä, kun ärsyttävät öykkärit ovat huomautelleet ystävieni rinnoista ties mitä. Ja ne ovat ihan sopivaa C-kokoa. En ole aina meinannut korviani uskoa. Eikä aina kyse ole ollut edes täyshumalaisesta. Itse olen nämä noloudet välttänyt, ehkä syynä yhtä pienempi rintakoko.
En ole ollut kateellinen suurista rinnoista varsinkaan näiden ikävien tapausten jälkeen. Ja saahan sitä tarvittaessa rintoihin "ryhdikkyyttä" liiveillä, jos tilanne niin vaatii. Itse viis veisaan kaarituista ja toppauksista. Kaarituet sitäpaitsi natisevat ikävästi. Joskus jokin juhlamekon miehusta vaatii muodokkaat liivit. (Miksi muuten miehusta?)
Olisi ikävä ajatella naisen rintoja ja leveää lantiota pelkästään jälkikasvun tuottamista ajatellen. Tai edes miehiä varten. Eihän toki ole tarkoitus saada kaikkia miehiä kiinnostumaan. Kiinnostuksen herättävät tietysti myös monet muut seikat, pukeutuminen, meikki tms.

Offia:Itse olen joutunut miettimäät tuota pukeutumista erityisesti työpaikalla, koska miehiä tulee ja menee mistä maasta ja kulttuurista milloinkin. En haluaisi antaa vääränlaista viestiä.
 
Näin nuoressa iässä en ole rinnoistani minkään laista ressiä ottanut. Ne on ihan sopivat ei le tielä eikä ole mutenkaan mitään ongelmia.Yksi "kaverini" vain huomauttelee niistä eikä se ole mukavaa. Rinnoista huomautelu yleensäkin on ihan tyhmää. Riippuu tietysti sukupuolesta. Miehillä/pojilla on nyt omat himonsa (;)), mutta yleensäkin. Eihän niitä jälkeläiiäkään tulisiilman näitä juttuja..;)
 
Pitääpä sitten minunkin päästä kommentoimaan asiaa. Tässä on keskusteltu kovastikin siitä, ovatko ihmisnaisen rinnat kehittyneet vain ja ainoastaan jälkikasvun ruokkimiseen vai onko niiden kehitystä ohjannut myös jokin muu, siis lähinnä miehet.

Naisen rintojen ensisijainen tarkoitus on luonnollisestikin vauvan ruokkiminen, tähän tarkoitukseen nisäkkään rinnat ylipäätäänsäkin ovat kehittyneet. Eli tähän asti olemme luultavasti yksimielisiä.

Ihmisellä rinnat toimivat myös seksuaalisena signaalina ja rintojen kehitykseen (tarkoitan kehityksellä tässä evoluutiota) onkin vaikuttanut (vaikuttaa yhä?) myös seksuaalivalintana tunnettu prosessi. Toisin sanoen, ihmisnaisen rinnat ovat sellaiset kuin ovat paitsi jotta nainen voisi imettää lasta hyvin myös, koska miehet pitävät tietyistä ominaisuuksista rinnoissa. Vastaavia myös seksuaalivalinnan alla olevia ominaisuuksia löytyy paljon niin miehiltä kuin naisilta.
 
Olisivat hyvänen aika luoneet vain yhden lajin, niin olisi paljon helpompaa tämä eläminen. :D

Mutta juu. Eihän lantion ja rintojen ja kohdun kieltäminen johda mihinkään, mutta toisaalta, miksi korostaa niitä? Luonnollisia asioita, miksi niistä puhutaan niin paljon? Sama asia seksin kanssa. Se on ollut olemassa niin kauan kuin elämääkin on ollut, ja silti siitä jaksetaan jauhaa. Tavallaan siinä tehdään tikusta asiaa, niinsanotusti.
 
Fairy tale sanoi:
Viestien mukaan monikaan ei ole joutunut rintoineen noloon tilanteeseen tai muuten sen suuremman ikävän huomion kohteeksi. Olen ollut vieressä, kun ärsyttävät öykkärit ovat huomautelleet ystävieni rinnoista ties mitä.

Täytyy sanoa, että tuo on niitä tiettyjen miesten - melko harvojen, onneksi! - erikoiskykyjä. Hassua sinänsä, etten edes ajatellut koko asiaa kirjoittaessani tänne ekaa kertaa; ehkä se on jotain alitajuista torjuntaa?

Eli se rintojen tuijottelu jne. on kyllä häiritsevää, mutta vielä jokseenkin ymmärrettävää, toisin kuin se, että käydään käsiksi. Eli lähestymistaktiikka on se, että kouraistaan rintoja mahdollisimman "hyvin". :x Ehkä se on sitten kiinni rintojen koosta, kun vaatimattomammin (lue: mielestäni paremmin) varustetut tuttuni eivät tästä ole joutuneet kärsimään.

Yksi hyvä puoli suoraan edestä tulevissa ahdisteluyrityksissä on: kyseinen tyyppi muistaa kyllä pitkään mitä on yrittänyt. Osaanhan minä toki polveani nostaa, melko reippaasti tarvittaessa. :wink:

No, tällaisia kokemuksia mulla...
 
Minä ainakin pitäisin TODELLA alentavana sitä, jos joku kourisi rintojani julkisella paikalla, tuttujen ja muiden ihmisten nähden. Luulisi siinä tuntevan itsensä vain joksikin esineeksi, jota saa sorkkia ja nykiä miten sattuu. Ja sitten, jos vaikka survaisee polvella kalleuksia, saa kuulla jonkinlaisia vihellyksiä ja huomautuksia "äkäpussista". Hah, ihan kuin vielä pitäisi nauttia siitä, että joku vieras älykääpiö kähmii julkisesti!
 
C.J. sanoi:
Eihän lantion ja rintojen ja kohdun kieltäminen johda mihinkään, mutta toisaalta, miksi korostaa niitä? Luonnollisia asioita, miksi niistä puhutaan niin paljon?

Mitä korostamista on siinä, että naiset vaihtelevat kokemuksiaan kohdustaan tai vaikkapa siitä, miten rinnat käyttäytyvät kuukautisten aikaan? Kuten sanoit, luonnollisia asioita, joten eikö niistä voitaisi myös puhua luonnollisesti? Ilman että pelkää korostavansa yhtään mitään, ilman että tarvitsee pelätä tuovansa itseään jotenkin väärin esiin? Jos naiset eivät saa puhua niistä asioista, jotka kokevat tärkeäksi, eikö se jos mikä ole oman luonnollisuutensa kieltämistä? Ja ennen kaikea sille pahamaineiselle patriarkaalille alistumista, sillä vaikenemalla asioista vain määrittelet yhä tiukemmin niitä sääntöjä, mikä on naiselle sopivaa ja mikä ei.

Asioissa on aina useampikin puoli. ;)
 
"Asioita, jotka naiset kokevat tärkeiksi." Jaa, minä en kai sitten ole sukupuolemme tyypillinen edustaja, koska minä en pidä esimerkiksi rintojani ja kuukautisiani kovinkaan tärkeinä. Tulisin hyvin toimeen ilmankin. :D

Puhukaa luonnollisesti luonnollisista asioista ja olkaa luonnollisia, kunhan miehet eivät ala vääntää keskustelua elintensä pituudesta. :lol:
 
Tuota juuri tarkoitin. :) Jos sinä et koe rintojasi tai perusbiologiaan kuuluvia kuukautisia tärkeiksi, niin mikäs siinä. Eipä minuakaan jaksa rintani tai kuukautiskiertoni joka hetki kiinnostaa, saati sitten että keskustelisin niistä kellon ympäri. Mutta jos nainen haluaa osallistua tilaisuuden tullen keskusteluun ja kertoa mielipiteensä omasta kehostaan, on mielestäni hyvin tylyä mennä sanomaan, että keskustelu on automaattisesti alentavaa.

Niin ja miksipä miehet eivät saisi keskustella samaan tapaan omasta kehostaan, vaikkapa tässä samassa topikissa? Eikö se ole yhtä tylyä mennä heille sanomaan, mistä he saavat keskustella ja mistä eivät? :wink:
 
Ylös