Rinnat

Tweebie sanoi:
Mutta kun puen vaatteet päälleni, rintani katoavat jonnekin. Ne ovat kyllä siinä, mutta ne tuntuvat latistuvan kokonaan vaatteiden alle, piiloutuvan sinne jonnekin. Ja se ahdistaa minua. Vaatteet eivät istu päälleni hyvin. Tahtoisin olla rintavampi, jotta vaatteet näyttäisivät päälläni paremmilta.

jos et kuitenkaan hanki niitä silikooneja, niin katsele kaupan pukukopissa, miltä rinnat näyttää kyseisessä paidassa. Mulla on aivan sama kuppikoko, mutta ei ongelmia "näkyvyyden kannalta" ja voin käyttää avokaulaisia paitoja. Se, ettei vatteet näytä hyviltä päällä, voi johtua vaatteista. Lähe shoppailemaan joku päivä ja kokeile kaikenvärisiä ja mallisia paitoja.
 
Minulle ei ole selvinnyt miksi ihmeessä joku haluaisi isot rinnat. Itselläni on D-kuppi ja nämä tuntuvat tästä vielä kasvavan, eikä se ole ollenkaan mukavaa. Asia on sitäpaitsi juuri niin kuin Ereine sanoi, jos katson seisoessani suoraan alaspäin en näe varpaitani. Tai edes mahaani. Kavereillani oli viime kesänä hyvin hauskaa, kun minulla oli mahassani jokin roska, enkä nähnyt sitä, koska rintani olivat tiellä.

Myös urheileminen on todella tuskaisaa tavallisilla rintaliiveillä, onneksi minulla on useammat urheilurintsikat kuin tavalliset (ja urheilurintsikoita on muuten myös kiva käyttää tavallisten vaatteiden kanssa, jos niitä ei näy). Miksi ihmeessä muuten C ja D-kokoisissakin rintaliiveissä pitää olla toppauksia? Minulla on ainakin omasta mielestäni niitä aivan tarpeeksi omasta takaa, en koe tarvitsevani niitä lisää. On myös todella epämukavaa kun rintavarustus hyppii ja pomppii tavallisestikin kävellessä, puhumattakaan sitten portaiden juoksemisesta :roll: .

Pidän kyllä kovasti rinnoistani, ne ovat suunnilleen saman kokoiset, eivät ainakaan vielä roiku ja ovat tarpeeksi kiinteät. Ja ainakin poikaystäväni sanoo, että ne ovat juuri sopivan kokoiset, vaikka itse pidänkin niitä aivan liian isoina. Tosin nyt ne eivät enää näytä niin isoille, kun olen lihonnut muutenkin. Jotain hyvää siinäkin.

Vaatteita on muuten vaikea saada istumaan. Jos ne ovat sopivan kokoiset rintojen kohdalta, on vatsan kohdalla ylimääräistä väljyyttä. Ja vaikka napillinen paita olisi löysäkin, niin jotenkin ne rinnat aina pilkistävät sieltä nappien välistä. Eikö vaatteiden valmistajilla ole käynyt mielessä, että on isorintaisiakin naisia(/tyttöjä)? Sama tuntuu olevan rintaliiveissä, niitä saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Äitini ihmettelee mistä olen perinyt isot rintani, sillä hänellä, kuten isosiskollanikin, on paljon pienemmät rinnat kuin minulla. On se sitten hauskaa antaa pieniksi jääneitä rintsikoita isosiskolle xD.
 
Fairy tale sanoi:
En huomannut kenenkään maininneen e-pillereiden käyttämisen vaikutusta rintojen kasvuun.

Jos kerran pillerit nostavat hieman painoakin, niin miksei osa kertyneestä rasvakudoksesta voisi varastoitua rintoihin. Mieluummin sinne, kuin tuohon vyötärön kohdalle.
Itse olen syönyt pillereitä reilun vuoden ja painoni on vieläkin sama kuin ennen niiden aloittamista. Lisäkilot olisivat tervetulleita, koska olen suhteellisen hento tyttönen, mutta niitä ei vaan kuulu. Ja ainakaan rinnoissa ei ole suurempaa kehitystä näkynyt. Harmillista. Itseeni ei tuo painonkertymisjuttu siis ikävä kyllä päde. Mielummin kylläkin tuo painopiste voisi siirtyä ylöspäin. Nyt kun en enää suuremmin kasva, kaikki löysä aines on valahtanut tuohon reisi-takapuoli -akselille. Kirottu painovoima.
 
e-pillereiden vaikutus rintoihin

Mie en oo käyttäny e-pillereitä kun muutaman hassun kuukauden(lue: 5kk), mutta vaikutuksen rintoihin olen kyllä huomannut. Ne ovat hieman suurentuneet pienistä itsestään. Ei tosin kupin kokoa ole tarvinnut muuttaa, siitä jo olisin hädissäni ollut! :D Tosin muuhun pillerit eivät ole vaikuttaneet, siis fyysisellä puolella(pientä masentuneisuutta oli aikaisemmilla pillereillä). Ei ole paino noussut tai turvotusta muutenkaan(tai sitten en vain huomio sen kummemmin pyöreää mahaani ;) ).

Muutapa:
Mitä oli puhetta näistä "miesten jutuista", niin niitähän lukisi melkein mielellään! :D Siis jos miehet osaavat pitää yhtä asiallisen linjan jutuissaan, kun me naiset omissamme. :p
 
Miehillä ei ole niin paljoa keskusteltavaa. Kuukautisteni ja nännieni suhde on melko olematon, penikseni ei suurene kun käytän e-pillereitä ja niin edes päin. Parta on aika aneeminen keskustelunaihe.

Okei, olen vaan katkera kun mitään ei tapahdu. :roll: Guess I'm too young to disguss about it.

// Vuoden turhimman viestin titteli tienattu. 8)

En osaa oikein kuinkaan kommentoida naisten rintoja. Paitsi että sovinistista vitsiä niistä väännetään aivan helkutisti. Itse en näe vaivaa osallistua moiseen, se on tylsää juttua. Mutta itse tieteelliselle asiapuolelle en osaa sanoa mitään. Onhan ne hyvän näköiset, tietenkin. En kiellä sitä. Mutta en osaa oikein katsoa yhtä kohtaa naisessa (tahi tytössä, jos minun iästäni puhutaan). Tai edes kahta. :roll:
 
Kuten Erestor sanoikin, miehillä on niin kovin vähän keskusteltavaa. Minun rintani ovat pienet ja karvaiset, joten niistä ei huvita puhua, ja kuukautisten ja e-pillereidenkin kanssa on omakohtaiset kokemukset jääneet jokseenkin vähiin.

Mitä partaan tulee, siitä ei ainakaan minulle ole ollut kuin haittaa. Geenien kautta tuli vahvaa karvankasvua, joten saan ajella partaani näinkin nuorena jo ihan tarpeeksi. Ja mitä enemmän ajan, sitä nopeammin se kasvaa. Amisviikset ja taiteilijaparta tuskin minua kovinkaan pitkään viihdyttäisivät, joten joudun käyttämään aikaa ja vaivaa oikeastaan ihan turhaan. Ruumiinkarvoituksesta minulla on ajatus ja toinen, mutta en näe sitä kovinkaan "miehekkäänä" aiheena, tai ainakaan mitenkään mielenkiintoisena.

Mitä naisten rintoihin tulee, kaksimielisen hihityksen siivittämänä (hih tissit hih), ovathan nuo ihan kivat katsella. Olen enemmän "kokonaisuus ratkaisee"-tyyppiä, eri vartaloihin sopivat eri kokoiset, mutta toisaalta nuo ovat erittäin sekundaarinen seikka naista katsottaessa. Ja ennen kuin feministijoukko tulee ja kuohitsee minut, poistun takavasemmalle.
 
Noin niinkuin kahden henkilön tutkimusotoksella selviää jännä juttu. Miehet tuntuvat heittävän läppää rinnoista ja myös niitä vitsejä... Mutta sitten rinnat eivät olekaan oikeasti niin kovin keskeinen asia naisessa. Jaa-a.

Mikähän pointti silikoneilla loppujen lopuksi on? Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, että kamoon, mitä järkeä? Miksi pitäisi olla sellainen isoryntäinen? Hm. Ja uskooko kukaan niihin naisiin, jotka sanovat, että siksi kun itse on tyytyväisempi itseensä silloin. Harvoinpa sitä omia rintojaan tuijottelee. Ehkä vaatteiden istuvuutta miettii ja muuta, mutta on noita mukavia vaatteita joka etumuskoolle.

Eli tämmöisiä jään miettimään illan ratoksi.
 
Titiuu, tietenkin me heitetään sellaisesta, mitä meillä itsellämme ei ole ja mitä me emme ymmärrä. Blondivitsit ovat varmasti brunettien tekemiä, basisti-sellaiset muiden muusikkojen (Kun katsoo Erestorin viestiä tarkemmin, hän EI vitsaile rinnoista. Näin ollen koehenkilösi rajoittuvat minuun [?], ja oma muotoiluni oli vähän takkuilevaa). Toisaalta eräs tuttuni filosofoi joskus, että kiinnostut tisseihin johtuu varhaisesta imettämisen lopettamisesta, haetaan äidin vastinetta. Tuota väitettä en todellakaan allekirjoita, mutta joidenkin miesten kohdalla asia voi olla noinkin.

Mitä rintojen merkitykseen tulee, eiväthän naisetkaan valitse miestä pelkän ulkonäön perusteella, tai tarkastele puhtaasti etumuksen pullistumaa ja takasektorin timmeyttä, vaikka ne miellyttäisivätkin. Vai?
 
Tuon vitsiasian yleistin kyllä ihan villisti noin niinkuin ympäristöä seuranneena koskemaan kaikkia, joista voi käyttää hokemaa seonmiesseonmies. Ei sillä, että ne vitsit mitään häiritsisivät, tulipa vaan mieleen. :)

Ei naiset muuten sitä etumusta katso, mihin silloin tarvittais hyvin istuvia farkun takamuksia? :wink:

Mutta siis, tottahan kokonaisuus on se mikä on tärkein, niin miehessä kuin naisessa. Kunhan tuossa höpisin ääneen tuota juttua.

Muuten, tuttavapiirissäni blondivitsit ovat suosituimpia blondien keskuudessa. Pöh, mäkin haluan omia vitsejä... miten olis tekoälykotiäidit à la Garnier-kestoväri?

Ja myönnän, tämä on off-topicia.
 
Mitä silikonirintoihin tulee, melko äskettäin julkaistiin joku tutkimustulos, jonka mukaan rintaimplantin ottaneet naiset sairastivat keskimääräistä useammin masennusta. Otsikoilla tietenkin reviteltiin siihen suuntaan, että silikonit aiheuttavat masennusta... Todennäköisempää on tietenkin se, että ne, jotka ovat kovasti tyytymättömiä rintoihinsa, ovat useammin masentuneita kuin muut. Toisaalta sitten hienojen silikonien laittaminenkaan ei näytä auttavan masennukseen, joten ehkä kyse on silloin laajemmasta itsetunto-ongelmasta.

(Tokikaan kaikki silikonit ottaneet naiset eivät ole masentuneita. Ehkä jotkut oikeasti saavat siitä lisää itsetuntoa).
 
Titiuu sanoi:
Noin niinkuin kahden henkilön tutkimusotoksella selviää jännä juttu. Miehet tuntuvat heittävän läppää rinnoista ja myös niitä vitsejä... Mutta sitten rinnat eivät olekaan oikeasti niin kovin keskeinen asia naisessa. Jaa-a.

No se nyt vähän riippuu mistä roikkuu. Onhan se läppä sinänsä, tilanteesta riippuen, hauskaa, mutta ei sitä jaksa. Yhdestä aiheesta on jo kaikki mahdollinen käsitelty, ja aletaan mennä tylsyyden tuolle puolelle.
Ja mitä taas rintojen merkitykseen naisessa tulee... siinähän ne on. Onhan ne kivat katsella, en sitä kiellä. Mutta en lähtisi naista arvostelemaan rintojen perusteella.

Titiuu sanoi:
Mikähän pointti silikoneilla loppujen lopuksi on? Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, että kamoon, mitä järkeä? Miksi pitäisi olla sellainen isoryntäinen?
Minäkään en ymmärrä sitä trendiä. Mutta toisaalta, mikä ketäkin miellyttää. Mikäli nainen tuntee olonsa paremmaksi silikonien kanssa - se on silloin hänen asiansa. En lähde arvostelemaan. Mutta en itse näe silikoneissa mitään erityisen viehättävää. Ajatus jostain mönjästä ihon alla inhottaa. Mutta mielipiteensä kullakin.

Ja mahtaako tätä kukaan uskoa kun olen tällainen teinipoika... :roll:
 
Titiuu sanoi:
Mikähän pointti silikoneilla loppujen lopuksi on? Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, että kamoon, mitä järkeä? Miksi pitäisi olla sellainen isoryntäinen?

Tässä on varmaan vähän sama kuin mm. hiusten värjäämisessä tai meikkaamisessa jms. Sekä miehet että naiset "korjailevat" ulkonäköään aika usein. Silikonirintojen kohdalla voi olla sellanen kuvitelma, että isot rinnat ois paremman näköset kuin pienet, ja saisi naisen näyttämään kauniimmalta.
Minä itse öllöttelen silikonirintoja, ja muutenkin on sellanen olo, että tosi isoista rinnoista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaikki liikunta, missä pompitaan (aerobic, ratsastus, tanssi jne.) varmaan tuntuu vähän pahalta. Auts..

Mutta mitä mieltä olen omista rinnoistani. Ihan hyvät. Ei valittamista, paitsi että olen miettinyt, onko hyvien rintaliivien löytäminen kaikille yhtä vaikeaa. :) Jos rintani poistettaisiin, niin ehkä tuntisin itseni vähemmän naiselliseksi, mutta oletan, että jos niin kävisi, niin syynä luultavasti olisi rintasyöpä, jolloin kyllä luopuisin rinnoistani elämän vuoksi. Ei se mikään kova hinta olisi. "Rintasi elämästäsi."

Ylipäätään olen ihan tyytyväinen ulkonäkööni. Olen myös onnekas, kun lähipiirissäni on ihmisiä, jotka haluaisi halata mua vaikka olisin sen näkönen, että olisin juuri noussut multakasasta. Se ulkonäkö kun ei merkitse hirveästi. Tietysti ensivaikutelma usein tulee ulkonäön perusteella, kun luonnetta ei niin helposti selvitä. :)
 
On muuten harvinaisen totta, että jos on isot tisut, niin on hankalaa liikkua. Miulla on kuppikoko juuri ja juuri C, mutta esimerkiksi lentopallo on todella hankalaa, kun tisuliinit ovat tiellä.
 
Nojaa, se ehkä vähän riippuu. Itselläni tuo kuppikoko on myös se C, eikä liikkuminen rintsikoiden kanssa tuota mitään ongelmia. Ok, ilman rintsikoita ei sitten voi kulkea ollenkaan paitsi "tasaista kävelyä", mutta tämänkin kanssa tuottaa ongelmia vain "saunasta alastomana järveen" tilanteet, kerran rintsikoita kumminkin vakituisesti käytän.

Vaikka ulkonäköäni suhteellisen paljon vihaankin, muodostavat ihme kyllä juuri rintani tässä poikkeuksen. Ne ovat nätit, oikean muotoiset, sopivan kokoiset. Toki eivät mitkään isot, mutta itse pidän niistä tällaisina. Harvinaista ;)
 
Eivät mitkään isot? Minua hieman hämmentää, kun täällä topikissa aika monet B-kuppitytöt sanovat olevansa pienirintaisia ja C-kuppi "ei ole mikään iso". Jopas jotakin. Minulla ei sitten varmaan ole rintoja ollenkaan. :roll:
 
Narwíen sanoi:
Eivät mitkään isot? Minua hieman hämmentää, kun täällä topikissa aika monet B-kuppitytöt sanovat olevansa pienirintaisia ja C-kuppi "ei ole mikään iso". Jopas jotakin. Minulla ei sitten varmaan ole rintoja ollenkaan. :roll:

Se katsos riippuu ihmisestä, miten katsoo. Jotkut pitävät rinnoistaan, jotkut eivät. Kun ei pidä, niin sitten niissä ei ole mikään hyvin. Tämä on siis puhtaasti mielipiteestä kiinni.
 
Se riippuu myös ihmisen koosta. Pienikokoisella naiselle isot rinnat saattavat olla ihan B-kuppi.
Meitä on moneksi ja onneksi niin... :)
 
Aivan, niinkuin Jalokuusi sanoi, ei tuo kuppikoko niin paljoa kerro. Esimerkiksi sekä minulla että eräällä koulukaverillani on kuppikoko se C, mutta silti hänen rintansa näyttävän huisin paljon omiani isommilta. Eikä tämä siis vain omasta mielestäni, sen näkee aivan selvästi ja ollaan asiasta puhuttukin. Sitäpaitsi "isorintainen" on hyvin suhteellinen käsite. Omia rintojani en pidä isoina, tällai silmillä omanikäisiäni tyttöjä vertailemalla väittäisin omaavani suurinpiirtein keskikokoiset rinnat. Niiden ihmisten mielestä, joiden rinnat ovat paljon omiani suuremmat, minun rintani saattavat vaikuttaa pieniltä, ja toisin päin, pienempirintaisista omani saattavat olla isot. Ehkä suurin ero tuleekin siitä, pitääkö "isojen rintojen" olla isot vai riittääkö, etteivät rinnat ole pienet (eli onko keskikokoiset rinnat isot vai ei?).

Ilu sanoi:
Se katsos riippuu ihmisestä, miten katsoo. Jotkut pitävät rinnoistaan, jotkut eivät. Kun ei pidä, niin sitten niissä ei ole mikään hyvin. Tämä on siis puhtaasti mielipiteestä kiinni.

Tuossa samaa mieltä, mutta sinällään en tarjoaisi pelkästään sitä selitykseksi näkemyseroista rintojen koon suhteen. Ihan jo pelkästään siksi, ettei koko tuskin läheskään kaikille ole se ratkaiseva tekijä rintojen ulkonäön suhteen, ja mielipiteet siitä, minkäkokoiset ovat parhaat vaihtelevat. Itse esim. pidän enemmän pienistä ja keskikokoisista rinnoista, monet taas isoista, jotka minua eivät oikein sytytä. Mutta se, mikä minulle eniten ratkaisee, on rintojen muoto, ulkonäkö. Jos rinnat ovat muodoltaan, iholtaan yms. kauniit ei koolla juurikaan ole väliä (vrt. ei se, onko nainen pitkä/lyhyt pakosti ratkaise sitä, onko nainen kaunis). Ja tietenkin tärkeintä on se, että rinnat... miten sen nyt sanoisi.... sopivat kantajansa muuhun kroppaan? (yrittäkää nyt sitten ottaa selvää ;))

Itse muuten ymmärrän täysin niitä, jotka ottavat silikonia rintoihinsa. Omalla kohdallani ajatus mönjästä ihoni alla tuntuisi vastenmieliseltä, pidän enemmän luonnollisuudesta, mutta kyllä minuakin kiehtoisi ajatus siitä, että voisin saada sellaisen ulkonäön kuin haluan (mihin tosin silikonit eivät auttaisi, kun ulkonäköni ongelmat tulevat muualta kuin rinnoista). Joten jos nainen uskoisi olevansa kauniimpi silikonien kanssa, niin en ihmettele, jos hän tämän luulemaansa kauneuden hankkisi, vaikka sitten lisämönjän avulla.
 
Tulipa tästä mieleen kemiankirjani erään kappaleen otsikko: "Kosmetiikka kaunistaa." Se oli mielestäni hieman hullunkurinen. (ja tämä liittyi aiheeseen...?)

En ajattele itseäni mitenkään isorintaisena, mutta silti näytän jotenkin luottottomalta jos katson itseäni, kun menen kouluni aulan läpi, jossa on peili. Rintani näyttävät aivan liian isoilta siinä peilissä. Kumma, kun ne eivät kotona näytä siltä (ei niin, että haluaisin edes sitä).

Minulla tuli tästä mieleen. joku aika sitten luokkalaiseni tyttö kysyi minulta: "He Siri, onko sulla push-upit?"
Minä tuijotin häntä aika kauan. Hän sanoi, että ei hän sitä itseään varten kysy. Sitten hän pyysi unohtamaan kysymyksensä, kun olin tuijottanut häntä tyrmistyneenä ja hämmästyneenä jonkun aikaa. Aloin miettiä, että pohtivatko ihmiset sitten koulussa, käytänkö push-uppeja vai en? :mrgreen:

Kaverini ovat sanoneet, että minulla on isot rinnat, muttei minusta tunnu siltä. (ne koulun peilit näyttää kyllä muuta) Liikuntatunneilla tosin huomaan usein, että lenkit ja kaikki juokseminn yms on hieman epämukavaa.
 
En voi miespuolisena tietenkään mitään varmaa sanoa:
Luulisi ainakin,että kauhean isojen tynnyrien kanssa olisi raskasta ja vaivalloista liikkua.

Koolla ei minusta ainakaan ole väliä.
(Kerrankin mies pääsee sanomaan näin ilman leimautumista....)
Ulkonäkötekijänä ne ovat toki tärkeä asia.
Ennemmin kuitenkin se,miten sopusuhtaiset ne ovat.
10 sentin vyötärön- ja kahden metrin rinnanympäryksen omaavat ovat aika peloittavia.

Ruusun nimessä oli latinaksi kuvaus,joka mielstäni oli aika hyvä.
Valitettavasti en sitä muista-en latinaksi enkä suomeksi.
 
Ylös