Lelujen raivaaminen / pois antaminen voi olla hankala juttu. Lähinnä sen päättäminen, mitä tohtii pistää kiertoon / kirppikselle tai roskiin, kun lasten (hyvin isojenkin) on vaikea luopua lempileluistaan ja jotakin olisi kiva säästää omille lapsen lapsille. (Voiko lapsen lapsia adoptoida, jos ei saa omia?)
Lasten oli todella vaikea luopua lempileluistaan ja ne tallennettiin ullakolle. Ja muita yritettiin kierrättää. Meillä esikoisen ja keskimmäisen lapsen lelujen kierrättämisen ja pois lahjoittamisen kanssa kävi näin: Lahjoitin työkaverille Dublo-legot, Brion puujunaradan ja junat ym. tilbehöörit sekä edellisten lisäksi ison muovikassillisen muita ehjiä leluja. Annoin pois myös lasten pinnasängyn, lasten pyörän istuimen, syöttötuolin, rintarepun ym. Sitten meille tulikin vielä perheenlisäystä ja työkaveri kiikutti kiireesti takaisin kaikki minulta saamansa lelut, sängyn ja koko joukon muuta hänelle tarpeettomaksi jäänyttä lasten kampetta (mm. kengurupallon) ja Dublojakin palautui takaisin kolmikertainen määrä. Lelut ovat nyt ullakolla tallessa odottamassa lapsen lapsia.
Keskimmäinen vei kotoa muuttaessaan mennessään kaikki tavalliset Legonsa ja toi ne säilytysongelmien takia takaisin toissakesänä. Kiikutin ne ullakolle odottamaan lapsen lapsia.
Esikoisen ensimmäinen polkupyörä periytyi keskimmäiselle ja sen jälkeen kuopukselle. Emme ole raaskineet antaa sitä pois, joten se odottaa kellarissa lapsen lapsia.
Annoin esikoiselle ja keskimmäiselle lapselle koko joukon itselle tarpeettomia astioita ym. keittiötarviketta, kun he muuttivat pois kotoa. He ovat palauttaneet niistä lähes kaikki takaisin. Niistä lahjoitin suurimman osan Pelastusarmeijan kirpputorille. Jokin aika sitten esikoinen ilmoitti, että hän tuo takaisin kotiin isoäidiltään lahjaksi saamansa Arktica-astiaston (täysi tusina joka lajia
), koska hänellä ei ole tilaa säilyttää niitä. No - ei ole tilaa meidänkään astiakaapeissa.
Meidän huusholli on muutoinkin toiminut pitkään suvun kalusteiden kierrätyskeskuksena, eli meillä on käytössä isovanhempieni 1920-luvun alussa häälahjaksi saamansa kevytrakenteinen puusohvakalusto (kiikutin sen viime kuussa Rahin torppaan odottamaan seuraavaa kunnostuskertaa), miehen kotoa peräisin oleva (1930-40 -luvulta) Rehtori-sohvakalusto. Viimeisin kierrätystulokas on vanhempieni 70-luvun jälkipuoliskolla hankkima nahkasovakalusto, jonka äitini uhkasi viedä kaatopaikalle. Se on nyt meidän olohuoneessa, jonne se ei ihan mahdu. En mitenkään voinut antaa viedä sitä kaatopaikalle, kosta sen runko on täystammea ja nahkaiset istuin- ja selkätyynyt edelleenkin lähes priimakunnossa.
Meillä lähes kaikki ylimääräisen tavaran hävittämis- ja kierrättämisyritykset ovat menneet pieleen siten, että jonkin ajan kuluttua tavaramäärä on kaksin- tai kolminkertaistunut alkuperäisestä. Ainoastaan lasten pieniksi jääneet vaatteet ja jalkineet sekä omat komerossa kutistuneet vaatteeni olen onnistunut kierrättämään onnistuneesti ja vaatekaapeissa on jopa tilaa.
Keskimmäinen lapsi ilmoitti toissasuvena, että meidän huushollissa on liikaa tavaraa, ja hän tuppautui avustamaan poislaitettavien valitsemisessa ja poisviemisessä, ja tuolloin saimme raivattua ullakon säiltystilan melko väljäksi. Sitten hän kiikutti sinne omia ylijäämätavaroitaan säilytysvaikeuksien takia
, ja nyt ullakko on taas tupaten täynnä.
Mietin, että voisin taas yrittää raivata jotakin kierrätykseen / pois, kun joulukin on tulossa...