Pagba
Pronominit hän/hänen
Keskiviikkoisin Nelosella näytetään brittiläistä Roolihuijaus-sarjaa seitsemältä illalla. Jokainen sarjan jakso on itsenäinen kokonaisuus, joten matti- ja maijamyöhäiset ehtivät mainiosti mukaan.
Roolihuijauksen ideana on houkutella joku tekeytymään joksikin aivan toiseksi. Henkilö saa kuukauden aikaa toisen alan parhaimpien asiantuntijoiden käsittelyssä valmistautua kokeeseen, jossa toiset asiantuntijat yrittävät löytää huijarin alalla jo vuosia olleiden joukosta.
Menneissä jaksoissa papista tehtiin autokauppias, maalarista käsitetaiteilija, kiltistä ison talon maalaispojasta kovapintainen portsari ja työläistaustaisesta apteekkiapulaisesta yläluokan leidi. Luvassa on lampaiden keritsijän muuttuminen huippukampaajaksi ja röntgenhoitajan taantuminen valokuvaajaksi (valokuvaajathan ikuistavat vain ulkoista kauneutta kun taas me röntgenhoitajat näemme ihmisen sisäisen kauneuden).
Jokainen jakso on kehitystarina. Henkilön ensimmäinen päivä uutta roolia opetellessa on yhtä hämmennystä, mutta pikku hiljaa hän alkaa päästä jyvälle toistuvista epätoivon ilmauksista huolimatta. Viimeinen ilta ennen suurta koetta kuluu varmaankin luottavaisuuden ja epätoivoisuuden tunteiden ristiaallokossa.
Peribrittiläinen luokkaerojen korostus näkyy sarjassa. Henkilöt joutuvat usein opettelemaan aivan uuden puhe- ja käyttäytymistyylin. Koetilanteessa tärkein kysymys ei ehkä olekaan "Mitä olet tehnyt?" vaan "Mitä isäsi on tehnyt?". Sarja toimii kurkistusikkunana brittiläiseen arkitodellisuuteen paljon paremmin kuin kuvitteellisemmat ohjelmat. Nämä jaksot ovat melkein dokumentteja.
Sarjaa seuratessa tulee väkisinkin mieleen ounastelu, että jotkut valitut henkilöt epäonnistuivat surkeasti uuden rooli opettelussa ja lopputestissä asiantuntijat haistoivat heidät huijareiksi jo kolmen korttelin päästä. Heitä ei vain koskaan esitetä telkkarissa, sillä tekijät haluavat viestittää onnistumisista eivätkä epäonnistumisista. Loppujen lopuksi he tekevät viihdettä eivätkä dokumenttiohjelmia.
Roolihuijauksen ideana on houkutella joku tekeytymään joksikin aivan toiseksi. Henkilö saa kuukauden aikaa toisen alan parhaimpien asiantuntijoiden käsittelyssä valmistautua kokeeseen, jossa toiset asiantuntijat yrittävät löytää huijarin alalla jo vuosia olleiden joukosta.
Menneissä jaksoissa papista tehtiin autokauppias, maalarista käsitetaiteilija, kiltistä ison talon maalaispojasta kovapintainen portsari ja työläistaustaisesta apteekkiapulaisesta yläluokan leidi. Luvassa on lampaiden keritsijän muuttuminen huippukampaajaksi ja röntgenhoitajan taantuminen valokuvaajaksi (valokuvaajathan ikuistavat vain ulkoista kauneutta kun taas me röntgenhoitajat näemme ihmisen sisäisen kauneuden).
Jokainen jakso on kehitystarina. Henkilön ensimmäinen päivä uutta roolia opetellessa on yhtä hämmennystä, mutta pikku hiljaa hän alkaa päästä jyvälle toistuvista epätoivon ilmauksista huolimatta. Viimeinen ilta ennen suurta koetta kuluu varmaankin luottavaisuuden ja epätoivoisuuden tunteiden ristiaallokossa.
Peribrittiläinen luokkaerojen korostus näkyy sarjassa. Henkilöt joutuvat usein opettelemaan aivan uuden puhe- ja käyttäytymistyylin. Koetilanteessa tärkein kysymys ei ehkä olekaan "Mitä olet tehnyt?" vaan "Mitä isäsi on tehnyt?". Sarja toimii kurkistusikkunana brittiläiseen arkitodellisuuteen paljon paremmin kuin kuvitteellisemmat ohjelmat. Nämä jaksot ovat melkein dokumentteja.
Sarjaa seuratessa tulee väkisinkin mieleen ounastelu, että jotkut valitut henkilöt epäonnistuivat surkeasti uuden rooli opettelussa ja lopputestissä asiantuntijat haistoivat heidät huijareiksi jo kolmen korttelin päästä. Heitä ei vain koskaan esitetä telkkarissa, sillä tekijät haluavat viestittää onnistumisista eivätkä epäonnistumisista. Loppujen lopuksi he tekevät viihdettä eivätkä dokumenttiohjelmia.