Roverandom #2 (Luku 1, s. 1-15, 94-99)

Seuraavassa huomioitani ensimmäisestä luvusta. Mitään kysymyksiä en nyt osaa esittää, toivottavasti muilla on sellaisia, tai sitten omia vaikutelmia.

Niin pääsi tarina liikkeelle. Ja täytyy sanoa, että Tolkien pitää aikamoista vauhtia. Kadehdin yhä enemmän Johnia ja Michaelia, jotka ovat saaneet tätä lapsina kuunnella - tukka pystyssä, niin luulen; mahtoiko heille edes uni tulla silmään ensimmäisen luvun kuultuaan.

Roveria viedään siis kovaa kyytiä: ensin äreä Artakserkses muuttaa hänet leluksi - velholla on tietenkin piippu suussaan kuten eräällä toisella hyvin tunnetulla velholla ja tämän tavoin hänkin on varsin äkkipikainen. Mutta Artakserkseessä ei ole mitään sympaattista. Toisin on seuraavan Roverin tapaaman velhon laita: Psamatos loihtii hänelle jopa ruokakupin, jossa lukee "Pennun oma kuppi" - liikuttavaa. On hauska huomata, miten Tolkienin tapa kuvata velhoja lähtee ilmeisesti juuri näistä hahmoista ja kehittyy kohti TSH:n veljeskuntaa. Artakserkeessä on mukana vielä piirteitä Tom Bombadilistakin (hattu ja sulka), joten kaikki liittyy kaikkeen Tolkienin tarinoissa, kuten oppineessa esipuheessa mainittiin.

Kuvaus Roverista leluna on paikka paikoin suorastaan ahdistava: ajatus siitä, että on tuomittu lähes täydelliseen liikkumattomuuteen, on pelottava. Onneksi Rover kuitenkin pystyy jonkin verran jaloittelemaan, joten satua ei tarvitse heti alkuvaiheissaan luokitella K-15:ksi.

Kuten sanottu, vauhti on melkoinen. Paikat vaihtuvat, jännittäviä hahmoja vilahtelee kuvassa (merenväki, lokki) mutta myös Tolkienin perhe on vahvasti mukana. Jos ei satu kuulumaan varsinaiseen kohdeyleisöön, lapsiin, tästä tarinasta nauttiakseen on Tolkienia jo lukeneen ehdottomasti aloitettava esipuheesta. Sen pohjalta voi seurata J.R.R.:n perheen ammoista kesälomaa rannikolla.

Viitteissä (s. 94-99) on myös kaikenlaista mielenkiintoista. Toimittajat ovat niiden (ja tietysti mainion esipuheen) avulla tehneet kirjasta myös nimenomaan varttuneille lukijoille sopivan. Viitteistä löytyy myös hauskoja yksityiskohtia koskien Tolkienin sanataituruutta: Bill Stickers ja Road Ahead ovat riemastuttavia keksintöjä.

Suomennoksen nimestä Psamatos tekisi pikkuisen mieleni napista. Sen olisi aivan hyvin voinut säilyttää muodossa Psamathos, kun Tolkien itsekin tekee ääntämisseikoista niin tärkeän pointin. Sana psamathos (nimenomaan th-äänteen kera siis; paino ensimmäisellä tavulla lyhyet vokaalit) on sellaisenaan muinaiskreikan sana, joka merkitsee 'hiekkaa, merihiekkaa', ja joka esiintyy jo Homeroksella. Turha yksinkertaistaa Psamatokseksi, joka olisi yhtä lailla sattunut tietäjän itsensä korvaan kuin ps-äänteen huolimaton ääntäminen nimen alussa.

Lopuksi lausun julki suuren ihastukseni kuvaan sivulla 7. Kuulas ja kaunis. Jollakin tavalla keskimaalainen maatila, ehkä isäntä Magot viihtyisi siinä. Tai ehkä jopa Beorn.

Mie tuumailin sitä sivun 7 kuvaa, jossa Roverin edessä olevaa eläintä esipuheessa tuumailtiin Tinker-kissaksi. Miusta se eläin on ihan selvä sika, kuten muutkin kumppaninsa! Roverilla on paksumpi häntä kuin sioilla, miksei siis Tinkerinkin häntä olisi paksu ja pitkä(ehkä myös pystyssä), kuten kissan hännän "kuuluu" olla. Eläimellä on sian häntä. Väri saattaa hämätä, mutta onhan muissakin sioissa mustia läiskiä, miksei siis myös yksi kpl sioista voisi olla kokonaan musta.

Miusta Psamatos käyttäytyi Roveria kohtaan jotenkin piilo-ylemmyydentuntoisesti. Juuri tämä mainittu "Pennun oma kuppi". Tuli mieleen, että Psamatos haluaa pilailla Roverin kustannuksella ja tämän onnettomuudella lelukoirana olosta. Toki hän on ystävällinen, mutta samalla käyttäisi tilannetta hyväkseen viihdyttämällä itseään ja pilailemalla asialla.

Tosiaan nopeasti lähdettiin liikeelle. Sitä kun on tottunut siihen, että tarinan liikkeelle lähtemiseen menee vähintään se yksi kokonainen luku, niin nyt sitten jo ennen ensimmäisen sivun loppua ollaan menossa. Hyvä että tahdissa pysyy. (Pieni ristiriitainen ajatus tässä - tarina kirjoitettu lapsille, pitäisihän minun pysyä helposti mukana jos kerran hekin. :wink: Mutta toki ymmärrän, että reipas eteneminen johtuu juuri tästä syystä, eihän sitä pienenä malta kaiken maailman alku höpinöitä kuunnellakkaan.)

Ensimmäiseksi kun kuvittelin mielessäni Artakserksesia, hän oli mielessäni piirroshahmo. :roll: Iso kyömynenä, musta lyhyt ja tyylikäs parta ja ilkeät kiiluvat silmät. Onneksi piippu ja hattu sekä viittaus Bombadiliin pelastivat tilanteen. Huh, velhoni muutti heti muotoaan ja piirroshahmo katosi.
Luin vasta kirjan, jossa oli mukana myös metsinkäisiä ja Psamatos sai heti sen leiman. Ilkikurinen ja hieman laiska, mutta pohjimmiltaan ystävällinen heppu kyseessä. Harmi että vuosien mittaan on syntynyt ennakko käsityksiä erilaisista kansoista tai hahmoista. Velho ei oikein tuo mieleen sellaista hahmoa minkälaiseksi Psamatos kuvaillaan.

Muistan miten pienenä itse uskoin siihen, että kun minä en näe niin leluni elävät omaa elämäänsä. Mutta en koskaan päivällä ajatellut (onneksi) miten kammottavaa niiden varmasti oli olla pitkiä aikoja aina siinä samassa asennossa. Rover raukka.

Suomennetuista nimistä on pakko aina napista. Joku päivä siirryn lopullisesti alkuperäiskiellä (jos se sattuu englanti vain olemaan) kirjoitettuihin kirjoihin. Tässä tapauksessa alkuperäiset nimet ovat jopa helpompia lausua kuin nuo suomennetut, suomennettuina töksähtävät ilkeästi.

Sivun 7 kuvasta sen verran, että muuten se on varsin kaunis, mutta etualan koirat ja siat olisi voitu unohtaa kokonaan. Muuten kaunis maalaus ei olisi niitä kaivannut. Jos omalle seinälleni tuon jostain saisin, leikkaisin kaiketi sen alimmaisen "raidan" kokonaan pois.