Roverandom #6 (Luku 5. s. 85-91, 113-115)

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Loppuluku on neljää ensimmäistä paljon lyhyempi – ja kuten esipuheesta ja loppuviitteistä (s. xiv, 114) käy ilmi, se oli ensimmäisessä versiossa vielä lyhyempi. Toisaalta luulen, että tätä epäsuhtaa ei helpolla olisi voinut poistaa, vaikka Tolkien olisi jatkanutkin kirjan työstämistä. Seikkailut on seikkailtu ja nyt on aika palata kotiin kohtaamaan Happy End.

Mitä mieltä olette kaiken kaikkiaan lopusta? Onko hyvä näin, vai jäikö jokin kaivertamaan mieltä? Onko loppu liian onnellinen?

Onko teidänkin mielestänne tarinan mielenkiintoisin hahmo itse asiassa vanha kunnon Artakserkses? Minä ainakin olisin lukenut mielelläni lisää hänen toilailuistaan ennen ja jälkeen tämän koiraepisodin.

Lukekaa ehdottomasti myös Tolkienin runo sivulta 115. Varsin ajankohtainen aiheeltaan yhä edelleen, vai mitä?


Tässä vaiheessa voisi myös esittää mielipiteitään koko teoksesta. Mitä piditte? Mikä jäi mieleen? Millaisia ajatuksia herätti? Miten vaikutti käsitykseenne Tolkienista?
 
Nyt kun Tik otit asian esille, niin minusta loppu oli hivenen sokerihuurrettu. Olisin kaivannut siihen jotakin pientä moniulotteisuutta, joskin naurahdin muutaman kerran rouva Artakserkseelle. Hän sentään näytti tuntevan miehensä oikein hyvin ja eiköhän kyseinen parivaljakko viettänyt oikein auvoisaa loppuelämää.

Myöskin karkkitehtaan perustaminen oli aika kummallinen veto, vaikka toihan se loppuun tiettyä sadunomaisuutta. Mistä lie Tolkien senkin keksinyt.

Ja kyllä, Artakserkses on varsin mielenkiintoinen henkilö. Hänen kiivas luonteensa tuntuu olevan vielä voimissaan, vaikka velhoilla yleisesti tuntuu olevan melko kunnioitettava määrä vuosia kannettavaan, ja tulin miettineeksi, että jos hän yhä on noin temperamenttinen, niin millainenkohan entinen TAM mahtoi olla nuoruudessaan? :wink:

Lisäksi pidin myös Psamatoksesta ja tuosta kikkailusta p-kirjaimen kanssa. (Mistä mainitaan ihan viitteissäkin.) Olihan hiekkatietäjä hivenen kummallinen, mutta henkilönä hän nosti suupieleni hymyyn oikein mukavasti.

Kokonaisuudessaan pidin Roverandomista, vaikka tämä olikin jo kolmas kerta kun sen luin läpi. Mukavasti silti uutta löytyi.
 
Ylös